Mutta siinä kaikki?
Luominen on osa Luojan ominaisuuksia, mutta emme "opi" yhtään mitään?
Se oppii, joka tarvitsee oppimista.
Se, joka muistaa ilmankin, ei teeskentele tarvitsevansa oppimisen lisää, koska voi tietää toisinkin
- unohtamisen ja uudelleen muistamisen kierron avulla.
Muistamisen avulla aikaansaatava toisinkin tietäminen on kierre, spiraali,
joka pysyy paikallaan, vaikka kiertyy koko ajan ääripäidensä väliä.
Ihmisen ego ja jumaluus ovat ääripäitä
vaihteluvälin ollessa koko elämänvoimantietoisuus.
Ihmisen Kristus-minä, hänen lunastava olemuspuolensa,
se kaappaa syliinsä egon, joka tunnistetaan siksi lempilapseksi,
jonka epäilyksestä kasvaa toisenkinlaista tietämystä tiedettävyydestä.
Egolle oppiminen on tärkeä matka uudelleen muistamiseen.
Kristus-minä toimii muistuttajana
- siksi "hänet" usein hiljennetään egojen voimalla.
Miksikö?
Siksi, koska egoille matkanteko on tärkeämpää kuin sen muistaminen,
että jo ollaan perillä siinä,
minkä oivaltaminen riittää palauttamaan tietämisen tasapainon.
Täysi tietoisuus, joka ei edes toimi kaikilla. Unohtaminen ja muistaminen, eikö muuta?
Se ei toimi, mitä ei ole saatettu toimimaan.
Virheet ovat toimivuuden vakaajia.
Kun unohtaa sen, minkä tietää, voi tietää erilaisinkin tavoin.
Miksikö?
Siksi, koska tietäminen ei ole massaa vaan massan arviointia
eli sen suhteuttamista ei-massaan - paljastettuun tietämättömyyteen.
Mikä siis on massaa, kun tietämättömyys on ei-massaa?
Tietämättömyys painaa; sillä on taipumus alkaa ahdistaa!
Painavaksi sen tekee "mahdollisuuden tietää" kirkastuminen.
On niin ihanaa olla autuaan tietämätön, kunnes oma tietämättömyys
muuttuu kiviriipaksi. Siksi tietämisen edellä asuu "pelon vartija",
joka sanoo: "Kohtaa pelkosi, niin tiedät tietäneesi koko ajan."
Siksi puhutaan tietopaketeista:
tietämättömyys eli ymmärtämättömyys niistä painaa,
mutta niiden oivaltaminen keventää poistaen tietämättömyyden tuskankin.
Tietäminen perustuu höynenenkeveyteen, painottomuuteen
- siihen, ettei vapautta voi riistää muuta kuin kieltämällä sen läpäisevyys.
Toisin sanoen, ei ole mitään yhtä selkeää päätelmää siitä, mitä elämässä PITI tapahtua? Saattaa tapahtua menestystä, menetystä, ihmiset saattavat tehdä ja reagoida ihan mitä tahansa - mutta siinä kaikki?
Onko siinä kaikki, mitä ei ole kerralla aukaistu ymmärrykselle?
Onko se sulkijaa vailla, mikä loistaa pussin sisä- ja ulkopuolella?
Jotain tapahtuu, oli täysi tietoisuus tai ei, mutta kaikki voivat tehdä millaisen tarinan tahansa, kukaan ei sano miten piti kulkea reitti täsmälleen. Eikä täällä ole erityisen rakastavaa porukkakaan, paitsi ne tietoisuudessa valveutuneet.
Tietoisuudessaan valveutuneet ovatkin niitä, joiden on tultava
ensimmäisistä viimeisiksi - tehtävä tilaa muidenkin loistaa!
Muuten käy niin kuin on käynyt
eli että pitäydymme täsmällisiin reittivalintoihin
ollen ulkoaohjautuvuutemme talutushihnassa,
jonka näennäisvaltaa meihin käyttää kollektio.
Siis on tietoisuus ja tarina, oleminen ja ei-oleminen. Ei muuta? Ei sen kummempaa? Siinä KAIKKI?
On myös kaikenläpäisevyys: sen pidättäminen oikeudekseen,
ettei polariteetteihin voi perustaa olemassaoloaan
muuten kuin tulemalla isäksi lapsilleen eli luoduilleen
ja äidiksi kodilleen eli Taivas-olennalleen.
Kun näet kenen hyvänsä kokemukset pystyy omaksumaan
ja eriävyydetkin yhteen liittämään,
vallitsee alkusyntyinen yhtäolemisen ilo,
joka on olemassaolon riemua yhteen kuulumisestamme Nyt.