seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Sanokaapa yksikin asia, mitä me opimme sillä keinolla, että tietoisuus erotetaan alkujumaluudesta ja sen pitää kömpiä jumaluuteen takaisin.

Mitä muuta voi oppia kuin, että (kuten Richard Bachkin sanoo) olemme epätodellisessa maailmassa, jota muokataan ajatuksen voimalla (tai omaa kokemusta muokataan).

Mitä jumaluus EI alussa tiennyt, paitsi kokemuksen ja erilaisia tarinoita ja variaatioita elämälle.

Mitä jumaluus ei olisi arvannut että ihmiset voivat tehdä? Arvasihan jumaluus että olennot voisivat olla itsekkäitä, hitaita, tyhmiä, julmia, ahneita tms-

Mitä meillä EI ollut vielä silloin tietoisuudessamme, kun olimme yhtä ja alkusieluna jossain taivaassa?

Kun minusta luominen "oppimisen" takia ei vieläkään vaikuta loogiselta selitykseltä. Unohtaminen ja tarina, sen käsitän kyllä. Miljoonia vuosia inkarnaatiota.

Jos jumaluus tarvitsee oppimiseen maailmankaikkeuden.. hmm.. niin mitä opimme? Että ei kannata olla erillinen jumaluudesta, koska kaikki muu sisältää ongelmia? Sitä ei voi oppia luomatta tätä systeemiä? vai? Mutta luomatta erillisyyttä ei voi olla YHTÄÄN erillisyyden sisältämää ongelmaakaan toisaalta. Koska Jumalallahan ei voi olla ongelmaa, niin jos kaikki olisi Jumalaa, ei olisi ongelmia.

Vasta luotu voi sisältää mitään probleemeja. Näin minä sen ainakin koen. Ei Luoja. Luoja ei vaan voinut olla erillisiä sieluja, luonteita,  vartaloita, maita, planeettoja jne. Joten Se loi nämä. Mutta kun on aika palata takaisin.. kaikkialta olen lukenut että kaikkeuden lopussa on vain koetun summa, kaiken siis, mitä koemme tässä. Toisaalta, täydellisyys oli alussa, ja lopussa. Eli melkeinpä voisi sanoa, että täydellisyys on aina, luotiin tai ei.

Vai?

[Rauhan enkeli]

 

Sanokaapa yksikin asia, mitä me opimme sillä keinolla, että tietoisuus erotetaan alkujumaluudesta ja sen pitää kömpiä jumaluuteen takaisin.

Tietoisuutta ei ole erotettu vaan tajuntamme peili on käännetty siten,
että "jumaluuden neljät kasvot" tuijottavat ulospäin.
Kuu kertoo tästä ilmiöstä "vähäsen".

Mitä muuta voi oppia kuin, että (kuten Richard Bachkin sanoo) olemme epätodellisessa maailmassa, jota muokataan ajatuksen voimalla (tai omaa kokemusta muokataan).

Epätodellinen maailma on silti itselleen todellisen tuntuinen ja oloinen.
Omaa kokemusta muokataan - elämmehän kokemismaailmamme ulkoisuuteen lasketussa verkossa.

Mitä jumaluus EI alussa tiennyt, paitsi kokemuksen ja erilaisia tarinoita ja variaatioita elämälle.

Jumaluus ehkäpä tiesi kaiken olevan koettavissa toisinkin.

Mitä jumaluus ei olisi arvannut että ihmiset voivat tehdä? Arvasihan jumaluus että olennot voisivat olla itsekkäitä, hitaita, tyhmiä, julmia, ahneita tms-

Jumaluudella oli ja on riittävästi uskoa niihin, jotka on luonut.

Mitä meillä EI ollut vielä silloin tietoisuudessamme, kun olimme yhtä ja alkusieluna jossain taivaassa?

Sen puuttumisen kokemusta, ettemmekö aina soisi yhteen ja yhtenä.

Kun minusta luominen "oppimisen" takia ei vieläkään vaikuta loogiselta selitykseltä. Unohtaminen ja tarina, sen käsitän kyllä. Miljoonia vuosia inkarnaatiota.

Taikka yksi miljoonien vuosien pituinen sarja hengitysharjoituksia.

Kun uskot "unohtamisen ja tarinan", oivallathan muistamisen merkityksen.
Sen, että voimme uudelleen ja uudelleen kokea syntyvämme täyteen tietoisuuteen.

Heräämistä ei näet tarvitse opetella,
ainoastaan synkronoinnin eli ajastamisen muistaminen riittää.

Jos jumaluus tarvitsee oppimiseen maailmankaikkeuden.. hmm.. niin mitä opimme? Että ei kannata olla erillinen jumaluudesta, koska kaikki muu sisältää ongelmia? Sitä ei voi oppia luomatta tätä systeemiä? vai? Mutta luomatta erillisyyttä ei voi olla YHTÄÄN erillisyyden sisältämää ongelmaakaan toisaalta. Koska Jumalallahan ei voi olla ongelmaa, niin jos kaikki olisi Jumalaa, ei olisi ongelmia.

Jumaluus on oppimatta mitään siitä, minkä tietäminen riittää.
Joten muistaminen on jumalallinen väylä täyteen tietoisuuteen.

Kun kaikki on jo Jumalaa,
ongelmiin ei voi kuin unohtua kuten kestämättömiin uniinsa.

Vasta luotu voi sisältää mitään probleemeja. Näin minä sen ainakin koen. Ei Luoja. Luoja ei vaan voinut olla erillisiä sieluja, luonteita,  vartaloita, maita, planeettoja jne. Joten Se loi nämä. Mutta kun on aika palata takaisin.. kaikkialta olen lukenut että kaikkeuden lopussa on vain koetun summa, kaiken siis, mitä koemme tässä. Toisaalta, täydellisyys oli alussa, ja lopussa. Eli melkeinpä voisi sanoa, että täydellisyys on aina, luotiin tai ei.

Vai? [/color]

Kun Luoja ei voinut olla..., Luojaa ei ollut.
Luomalla mahdollisuuden ei-olemiseen, Luoja saattaa kokea olevansa enemmän ja toisinkin versioitunut Jumala.

Kaikkeuden syklin lopussa käy niin kuin aluksi sanoin:
jumaluuden neljät kasvot taikka ihmisen neljä aivokuvastinta
käännetään katsomaan tosi Itseä kasvoista kasvoihin.

Näin kokija kohtaa silmästä silmään
- moneutensa välityksellä -
koettua edeltäneen alkukuvauksen.

Ollen yhdessä se Alkukuva - kehän ollessa valmis.

 

[^^Queen Nefertiti^^]

Mutta siinä kaikki?

Luominen on osa Luojan ominaisuuksia, mutta emme "opi" yhtään mitään?

Täysi tietoisuus, joka ei edes toimi kaikilla. Unohtaminen ja muistaminen, eikö muuta?

Toisin sanoen, ei ole mitään yhtä selkeää päätelmää siitä, mitä elämässä PITI tapahtua? Saattaa tapahtua menestystä, menetystä, ihmiset saattavat tehdä ja reagoida ihan mitä tahansa - mutta siinä kaikki?

Jotain tapahtuu, oli täysi tietoisuus tai ei, mutta kaikki voivat tehdä millaisen tarinan tahansa, kukaan ei sano miten piti kulkea reitti täsmälleen. Eikä täällä ole erityisen rakastavaa porukkakaan, paitsi ne tietoisuudessa valveutuneet.

Siis on tietoisuus ja tarina, oleminen ja ei-oleminen. Ei muuta? Ei sen kummempaa? Siinä KAIKKI?

[Valo]

Kaunista, Rauhan enkeli.

[^^Queen Nefertiti^^]

Jaa.. muttaa minusta selitys ei riitä.. vai olisko niin että kokemus ei riitä.. jompsin kumpsin.. 

[Rauhan enkeli]

 

Mutta siinä kaikki?

Luominen on osa Luojan ominaisuuksia, mutta emme "opi" yhtään mitään?

Se oppii, joka tarvitsee oppimista.
Se, joka muistaa ilmankin, ei teeskentele tarvitsevansa oppimisen lisää, koska voi tietää toisinkin
- unohtamisen ja uudelleen muistamisen kierron avulla.

Muistamisen avulla aikaansaatava toisinkin tietäminen on kierre, spiraali,
joka pysyy paikallaan, vaikka kiertyy koko ajan ääripäidensä väliä.

Ihmisen ego ja jumaluus ovat ääripäitä
vaihteluvälin ollessa koko elämänvoimantietoisuus.

Ihmisen Kristus-minä, hänen lunastava olemuspuolensa,
se kaappaa syliinsä egon, joka tunnistetaan siksi lempilapseksi,
jonka epäilyksestä kasvaa toisenkinlaista tietämystä tiedettävyydestä.

Egolle oppiminen on tärkeä matka uudelleen muistamiseen.
Kristus-minä toimii muistuttajana
- siksi "hänet" usein hiljennetään egojen voimalla.

Miksikö?

Siksi, koska egoille matkanteko on tärkeämpää kuin sen muistaminen,
että jo ollaan perillä siinä,
minkä oivaltaminen riittää palauttamaan tietämisen tasapainon.

Täysi tietoisuus, joka ei edes toimi kaikilla. Unohtaminen ja muistaminen, eikö muuta?

Se ei toimi, mitä ei ole saatettu toimimaan.
Virheet ovat toimivuuden vakaajia.
Kun unohtaa sen, minkä tietää, voi tietää erilaisinkin tavoin.

Miksikö?

Siksi, koska tietäminen ei ole massaa vaan massan arviointia
eli sen suhteuttamista ei-massaan - paljastettuun tietämättömyyteen.

Mikä siis on massaa, kun tietämättömyys on ei-massaa?

Tietämättömyys painaa; sillä on taipumus alkaa ahdistaa!
Painavaksi sen tekee "mahdollisuuden tietää" kirkastuminen.

On niin ihanaa olla autuaan tietämätön, kunnes oma tietämättömyys
muuttuu kiviriipaksi. Siksi tietämisen edellä asuu "pelon vartija",
joka sanoo: "Kohtaa pelkosi, niin tiedät tietäneesi koko ajan."

Siksi puhutaan tietopaketeista:
tietämättömyys eli ymmärtämättömyys niistä painaa,
mutta niiden oivaltaminen keventää poistaen tietämättömyyden tuskankin.

Tietäminen perustuu höynenenkeveyteen, painottomuuteen
- siihen, ettei vapautta voi riistää muuta kuin kieltämällä sen läpäisevyys.

Toisin sanoen, ei ole mitään yhtä selkeää päätelmää siitä, mitä elämässä PITI tapahtua? Saattaa tapahtua menestystä, menetystä, ihmiset saattavat tehdä ja reagoida ihan mitä tahansa - mutta siinä kaikki?

Onko siinä kaikki, mitä ei ole kerralla aukaistu ymmärrykselle?
Onko se sulkijaa vailla, mikä loistaa pussin sisä- ja ulkopuolella?

Jotain tapahtuu, oli täysi tietoisuus tai ei, mutta kaikki voivat tehdä millaisen tarinan tahansa, kukaan ei sano miten piti kulkea reitti täsmälleen. Eikä täällä ole erityisen rakastavaa porukkakaan, paitsi ne tietoisuudessa valveutuneet.

Tietoisuudessaan valveutuneet ovatkin niitä, joiden on tultava
ensimmäisistä viimeisiksi - tehtävä tilaa muidenkin loistaa!
Muuten käy niin kuin on käynyt
eli että pitäydymme täsmällisiin reittivalintoihin
ollen ulkoaohjautuvuutemme talutushihnassa,
jonka näennäisvaltaa meihin käyttää kollektio.

Siis on tietoisuus ja tarina, oleminen ja ei-oleminen. Ei muuta? Ei sen kummempaa? Siinä KAIKKI?

On myös kaikenläpäisevyys: sen pidättäminen oikeudekseen,
ettei polariteetteihin voi perustaa olemassaoloaan
muuten kuin tulemalla isäksi lapsilleen eli luoduilleen
ja äidiksi kodilleen eli Taivas-olennalleen.

Kun näet kenen hyvänsä kokemukset pystyy omaksumaan
ja eriävyydetkin yhteen liittämään,
vallitsee alkusyntyinen yhtäolemisen ilo,
joka on olemassaolon riemua yhteen kuulumisestamme Nyt.

 

[sawotar]

Mie ainakin opettelen kärsivällisyyttä toki kiinnostaa tietää mitä tämä kaikki on mihin se johtaa, mikä on oikein mikä väärin, mihin mennään ja mistä tullaan ja mikä kaiken opin tarkoitus, hitsi kun olisi valmis kirja jossain josta oppis kaiken tiedon, tosin onhan niitä mutta kun ei oikein kaikkee ymmärrä

[^^Queen Nefertiti^^]

matkanteko

*Siinä kaikki sitten. Kiitos, huono omatunto poistui.. lisää bensaa..

[Rauhan enkeli]

  Palaan vielä kommentoimaan tätä:

 :

Mitä jumaluus EI alussa tiennyt, paitsi kokemuksen ja erilaisia tarinoita ja variaatioita elämälle.

Olemme edenneet luulleen ensin voitavan vain kokea
ja vasta sitten tietää.
Siksi virheistäkin on tehty koettelemuksia,
joista muka pitää rangaista.

Kuitenkin se, joka tietää kaiken mahdollisen, edeltää ja seuraa kokemista.
Ollen aina pikkaisenkin edellä omaa koetuksi tulemustaan.

Siten tietääkseen ensin sen, minkä aikoo kokea,
ihminen valitsee tiedostavan muistamisen.

Ja kyseessä ei olekaan "raukkojen oikotie"
vaan "välkkyjen kiertotie":
oivaltava kiertyminen näkemään sen,
mitä onkaan kehkeytymässä koettavaksemme.

Se on enteellistä tietämistä
- ei kuitenkaan ennustamista
vaan kuin entäen elämistä:

Tulet kukkuloilla, vartiotulet mielemme kätköissäkin.
Sillä muistamisen Valo tunnistaa entämisen valon.

Tullen vastaan tässä ja nyt -kohdantoaan.

 

 

[^^Queen Nefertiti^^]

Hm, totta, toisaalta sanotaan että jumaluus on kaikkitietävä.

Toisaalta on sanottu että luomatta kokemista jumaluus Ei voi tietää.

Mutta joka tapauksessa, kova meno.. tai..

[^^Queen Nefertiti^^]

Jaa, minä taidan mielessäni ajatella niin että on se Ylin jumaluus kaikkeudessa jonka Pitäis tietää kaikki? Mutta sitten planeettaluojat on erikseen? Ainakin sitä Toivois että joku jumaluus tietää mitä teki kun loi kaiken, ja lopettaa kaiken. 

[Rauhan enkeli]

Hm, totta, toisaalta sanotaan että jumaluus on kaikkitietävä.

Toisaalta on sanottu että luomatta kokemista jumaluus Ei voi tietää.

Mutta joka tapauksessa, kova meno.. tai..

 :

Niin, jumaluudelle ei ole ylläreitä kuten ei myöskään kylläreitä
eli kyllästymistä siihen, että on aina ajan tasalla
eli sydän onnesta sykkyrällä.

Luomatta kokemista jumaluus ei voi tietää, ettei tiedä,
mitä onkaan tietämättömyys.

Se on sitä, että jumaluus tietää "kaiken voitavan"
mutta valitsee siitä uutettavakseen uutukaisenkin uutta tietämistä
eli "luotavaksi uusia maailmankaikkeuksia".

Jumaluus valitsee "puuttuvan kokemuksen" siten,
että kieltää tietävänsä jo sen.

Siten aito itsensäkieltämys onkin sitä,
että päättää arvata itsensä uudelleen,
toisessakin itseoivalluksensa valossa.

Mutta itsensä kieltäminen,
jotta ei pettäisi muita,
etenkään niitä, jotka on luonut riippuvaisiksi Rakkaudestaan
on vaatimatta kiinnipitämistä siitä, minkä jo tietää.

Tämä on juuri sitä, että ainoastaan jumaluus on sitoutunut tietämättömyyteen
- silloinkin kun ihminen jo luulee tietävänsä.

Jumaluus on antanut itsensä
voidakseen palautua takaisinkin Itselleen.

Sillä se ei voi sitoutua tietämättömyyteensä,
joka ei tiedä tietävänsä.

Jumaluus läpikäy kaiken koettavan
kuten suuren kirurgisen leikkauksen
- ollen potilaana vieraissa käsissä.

Siinä on kehorajoitteisuuden ihme:
olemme tunnistamattomissa käsissä.

Silti käsien ote pitää;
syli on rajoittamaton
ja ääriään myöten täynnä
Rakkautta.

 

[^^Queen Nefertiti^^]

Osaat ilmaista asiat kauniisti ja runollisesti, minä yritän etsiä kait jotain tieteellisesti mielekästä mallia siihen miksi kaikki on. Ainakin universumien määrä rinnakkain on jotenkin kiva ajatus. Muistan kun ekan rakkauden raikkaassa alkuhuumassa sanoin brittiexälle, että ajatteles, me olemme avaruudessa. Hän siihen, wow, tämän sanon kaikille Lontoossa, me olemme in space. Voi, mitä muistumia tulee kaikesta. Mutta elämää ja kokemista ON kyllä vielä edessäkin päin, sanoi soturi hieman siipensä polttaneena, kuumien aurinkojen alla.

"Jumaluus valitsee "puuttuvan kokemuksen" siten,
että kieltää tietävänsä jo sen."

[^^Queen Nefertiti^^]

Jahas, viesti nro 1600 tältä planettavartijalta.. 


http://www.religioustolerance.org/lam02.htm

Mielenkiintoista muuttumattomasta jumaluudesta. Jotta jumaluus olisi muuttumaton ja oppiva, jumaluuden tulee olla muuttuva tms.


Because God wants to be unchanged and everlasting, He must be constantly changing and constantly restless. In order to remain unchanged, God has to continuously change. In other words, God is eternally stable and unchanged because God is constantly agitated, perpetually restless, and endlessly changing. And because God wants to make progress, to evolve, and to change for the better, God never ceases to learn.


The endless tug-of-war between the forces of good and evil within our own little universe, or microcosm, provides unlimited opportunities for learning. The intricate interactions between the forces of yin and yang in nature provide a rich, colorful canvas for us to ponder the meaning of life. All adversities in life, all tragedies, despair, humiliation, grief, sorrow, and losses provide us with the incentives to seek a more permanent source of happiness. Our tears of sorrow fall to the ground and turn into the seeds from which true happiness springs. Life is the subject of our study. And life on earth provides all the necessary lessons for a lifetime of learning. Planet Earth is our University of Life.

Millions of years ago, our Creator spun off nine million, two hundred thousand (9,200,000) Little Souls from His Great Universal Soul and sent them down to earth. God’s Little Souls breathed life into millions of animals and pre-historic men on earth. Once a Little Soul inhabits an animal or human body, it is said to be incarnated. God exists in a realm that’s pure and ethereal. God is absolute purity. God is the purest and most fundamental form of energy. In order for something pure and light to descend to a heavy and impure realm, it has to become heavy.

Mielenkiintoista, ensin tehdään pahaa kunnes opitaan, eli siksi ihmiskunnan historian "on oltava" verinen.

First, we learn to commit cruel, ugly, and evil acts, and taste the consequences of our actions. As we perform evil acts such as rapes, robbery, and murders, we accumulate karmic debts. The Law of Karma dictates that the wrongdoers must endure retributions for their wrongdoings so that they can pay back their karmic debts. As we continue to commit more evil acts, we immerse ourselves in a life of misery, despair, and anguish. Sometimes, we sink so deeply into the pit of despair that it seems there is no way of digging ourselves out. The Law of Karma never forgets or forgives. When our short miserable lives come to an end, our karmic debts don’t get wiped out automatically. Since our souls have come back to this world to undergo more training, we have to reincarnate. If we do not have the chance to pay back a karmic debt in this lifetime, the Law of Karma ensures that we’ll have the opportunity to do so in our next lifetime.

After many incarnations, or lifetimes, as we struggle through our unhappy lives, the innocence, beauty, wisdom, and goodness that are inherent in nature gradually and quietly educate our souls. These benevolent forces will slowly help us understand the Law of Cause and Effect, until one day we wake up from our nightmarish sleep. Once awakened, and armed with the power of knowledge, we fight to free our souls from our self-imposed prison. As the smoke of ignorance dissipates, we begin to see clearly our life’s purpose. We finally have the determination to redeem ourselves by refraining from committing more evil acts and by performing acts of kindness. When we are truly free, we clearly see the path that lies ahead. We now realize that we must find our way back to the Origin, that we must come home to be reunited with our loving Father. The day that we, God’s Little Souls, acquire adequate purity, wisdom, and courage to return to and reunite with our Heavenly Father, the Great Universal Soul, is the day that we have accomplished our mission, which is to achieve spiritual advancement and perfection.


*Oppiminen liittyy hyvään ja pahaan, mutta koekenttä on illuusiota lähtökohtaisesti, virtuaalinen maailma. Olen jotenkin hätkähtänyt hereille kun olen muistanut miten kaikki onkin mielikuvitusta, aivan ihmeellistä. Ja sitä voi soveltaa töissä, suhteissa, elämässä, aivan kaikessa ja yhä paremmin, mitä voimakkaammaksi sielu kasvaa..

[^^Queen Nefertiti^^]

We accomplished this by believing that we are unworthy of God's favor and are being punished for being such wretched creatures. (the "fallen" angels, "cast" out of heaven), but we did not really fall, (more like we jumped), nor were we cast out, we volunteered for this experiment in separation wholeheartedly - for fun, for our soul growth, for All-That-Is to experience itself in infinite ways. The religious perspectives of sin, judgement, penance, punishment and distorted teachings of karma, are results of the human suffering from this "separation".