Intuitio on hiljaa, aina hiljaa;
ei se huuda, ei se tee itsestään numeroa.
Kun ihmisellä itsellään hiljenee,
voipi tuntua siltä,
että nyt se jukoliste-intuitio vaimenee.
Vaan ei kyllä tottakaan tuo ole,
vaan hetki vielä
ja kuulet sen,
äänen hiljaisen.
Joka ääneti pauhaa
ja meluten kuiskaa.
Niin kuin lintuset vain tietävätkin:
laulustaan tehdä ison numeron
ilman vähäistäkään elettä komennon.
Tänään intuitiosi olkoon kuin miekka,
jonka iskusta pilkkoutuu hiekka.
Ollaksesi liikkeellä kultasäde-tiukujen sateella
sydän varmana olemisestas
intuitiivisuutesi opastamalla
näköalatasanteella.
Joka hengen alkemiaa parhaimmillaan on,
jalontuaksesi ylempään Olentoon.
Joka varmaa tietämystään käyttöösi varaa,
mutta jonka tunnistumista ego-mielesi rajaa.
Sitä siis on intuitio:
"sisäsyötteinen ilmitulio"
elosi jokaiseen hetkeen
valintojesi mukaiseen retkeen.
Tuulenkin hiljetessä ytimessä myrskyn
- miksei myöskin edetessäs ylimyksenä Hetkeen.
Joka on aina "tässä ja nyt"
- kirjatakses oivallukset,
unet ja sattumukset.