Siis näkyyhän se retroileva

:kin tässä ajassa,
siis asioina, jotka mielikuvina vastaavat retroilua.
Ja liittyvät

:n kauppiaitten suojeluun ja rahaliikenteeseen,
siis ei aina välttämättä tähän kommunikointiin.
Konkreettisesti sain retrona pari laskua,
sain veron-palautusta
sain palautuspostissa yhen paketin takaisin, emme voi palvella, kyseistä tuotetta ei enää valmisteta,
lähetin pari postipakettia palautuspostissa takaisin, tuotteita, joita ei oltu edes tilattu.
Voihan silläkin olla merkitystä, mistä sijainnista planeetta lähtee retroamaan,
esmes itellä 5 huoneesta, siihen liittyy huvituksia,
itse asiassa taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä kirjoitustehtäviä kouluhommina.

pysähtyneenä 12

ja neliö omalle onnenpisteelleni,
että ehkei tää niin huonoa aikaa olekaan,
paitsi että laskujen summa on suurempi kuin palautuksen

Sitten, koskapa retroilu ei niin hirveän kauan kestä, niin esmes kuunpaluukartta vois kertoa, mitä sen aikana vois tapahtua.
Itellä pari päivää sitten alkanut kuunpaluu,

ja korkeakouluopiskelua,

rx minuutteja vaille IC:llä,
eli kotona kirjoittamista ja kirjoittamista, pikkasen rästissä hommat,

myös 3 huoneessa eli sen alueelle asiat painottuvat.
Lyhyt matka tiedossa, joka liittyy ystävään, jonka

on tuon pysähtyneen merkkarin lukemissa. Eli kyllä niitä yhtymiä elävään elämään löytyy kun etsii.
Ja tuonkin matkan pari jo perui.
Mihin se sitten kulminoituu?
Lunar oppo -kartalla

rx 4

oma kuu siellä 8 huoneessa eli missä myös tuo "alotuksen" onnenpiste oli.
Mitäs se sitten on suomeksi?
Että lopussa kiitos seisoo,
kun nyt aloitan härän pitkäjänteisen työskentelyn,
kuun 10

ollessa kolmiossa

rx 10

Sitten yks mikä tuli vielä mieleen,
tuo

rx
ja monet noista sivustoista (muutkin kuin astro.com) ilmoittavat
aikakatkaisustaeli oisko siinä

ja hra Aika tasaapainoilemassa

-yhteyksien kanssa?
Toisekseen mielikuvalla, että tietokoke tai TV on nykysin se "kotiliesi",
palvonnan kohde, keskus, fokus,
niin tuolla taivahalla on Lilith 22

22

tarkkana,
minuutintarkkana omalla lunar-opolla.
Musta kuu, näkymätön energia, vastassaan keskittymien, ehkä ylikuormittuminen.
Jostain syystä tästä tulee mieleen
varjohallitus koskapa

kuvastaa myös yhteiskuntajärjestystä. Ja nuo merkit vielä yhteiskuntaa ja sen ilmaisua korostamassa.
Mielipiteen vapaus?
Oma Hades näkyy yhtyvän retro-

:een justika,
käytännössä nauttien keskihapokkaasta, petrolisesta,makean yrttisestä, kevyen ? kukkeasta ja hedelmäisestä
maan antimesta..