Minua ei haittaa todellinen eikä epätodellinen. Voin olla kummassa tahansa ja leikkiä kaikkeudella.
Paitsi milloin haittaa;
paitsi milloin ihminen ei tiedä;
ollako vai eikö olla
- harhassako vai todellisuudessa...
Kaikkeus, jolla leikitään, on planeettamme nykytilan osoitus jamastaan.
Kaikkeus, jossa leikitään, on kehitysvarma laboratoriomme Maa.
Mutta maapallosta kyllä sanotaan että se ei ole niin korkealla asteella, ehkä unessa pääsee lentämään korkeammalle. Emme me KESKIMÄÄRIN ole 9d ulottuvuudessa ja täällä on paljon kärsimyksiä, niin että keskimääräinen mielentila ei ole autuudellinen.
Ne, jotka kiinnittävät huomionsa Maapallon taajuuteen,
ehkä unohtavat sen taajuusvälisyyden:
Maasta on moneksi ja moneen lähtöön.
Mieli ja sen mielentilat ovat autuudesta erotettua särmää.
Aivan kuten autuus läpäisee mielen.
Jonkin erottaminen kokonaisuudesta ei näet vielä merkitse
jonkin sisältävän kokonaisuuden
- kuten ihminenkin menehtyisi irrallaan luonnosta.
Ai niin ja sitten vielä se yksi oivallus. Jos tämä kaikki illuusio on harhaa vain, miten tästä voisi joku jumaluus tosissaan rangaista? Miten tämä kaikki YLIPÄÄTÄÄN olisi todellista varsinkin kun katsotaan tätä jumaluudesta käsin? Mitä tästä kaikesta jää paitsi muisto? Mitä niin suurta väliä sillä on mitä täällä on tapahtunut, hyvää tai pahaa?
Illuusio on vain harhaa, mutta kaikki tämä ei ole illuusiota eikä siten harhaakaan.
Tarkoitan tällä sitä, että Todellinen on aina mukana epätodellisessa
eli taivasten valtakunnan avaimetkin ovat sisäisesti meissä.
"Jumaluudesta käsin" on kaikki sellainenkin tiedostaminen, joka on tajuamatta omaa yhteenkuuluvuuttaan kaikkeuden tajunnan kanssa eli ollen Jumalan näköyhteys luotuihinsa näiden omilla silmillä.
Väliä ei olekaan yhtikäs millään - minkään välillä.
Tämän tajuamisella on väliä.
- Yhteytensä kaikkeen oivaltamisella.
Kun ei täällä kuitenkaan voi saavuttaa mitään, mikä olisi ei-ilmenneen kannalta oleellista. Siis, mikä on ei-ilmenneen ja ilmenneen välinen tärkeysero? Yhtä tärkeitä? Mutta entäs kun yksi kaikkeus syöksyy olemattomuuteen - mitä väliä sillä on mitä täällä oli?
Sammuva tähti syöksyy kitaansa eli ampautuu takaisin Muodontumattomaan.
Käsitteet hämärtävät nyt tätä keskustelua:
On olemassa Ilmentymätön, Ilmentyväinen ja Ilmentynyt.
Eli on olemassa koskaan ja mitenkään
ilmentymättömyysja on olemassa potentiaalinen, luotavissa oleva
ilmentyväisyyssekä on olemassa luotu, ilmaistu ja koettu
ilmentyneisyys.
Nämä ovat yksi kolmessa ja kolme yhdessä.
Muodostaen sen "neljännen" naaman eli
ollen yhdessä Jumalan Neljät Kasvot.
Mikäs sen "neljännen naamataulun" nimitys sitten voisi olla?
-
IlmeisyysIlmeisyys on jotakin tiedettävyyttä, jota ei tarvitse ilmentää kokeakseen,
mutta joka voidaan oivaltaa ilmennöksen avulla, sitä vasten.
Yksi tällainen ilmeisyys on "tajunta"
- ilman ajatustakaan ihminen voi olla tietoinen, jopa esitietoinen.
Toisaalta ajatusten mentyäkin ihminen voi kokea ilmeisyyttä: "olentana".
Sitten ei tarvita hengitystäkään,
jotta voidaan pitää ilmeisenä "haluntaa":
halua hengittää; aietta selviytyä hengissä hengittämättömyydestään.
Tajunta, olenta ja halunta - siinä kolme määrittäjää Ilmeisyydelle,
sille neljännelle Jumalan kasvoista, jotka siis ovatten:
Ilmentymätön, Ilmentyväinen, Ilmentynyt - ja Ilmeinen.
Jokaisen niistä muodostaessa vuorollaan aina
"yksi kolmessa ja kolme yhdessä"
- sen neljännenkin naamiksen.