Hei!
Olen lukenut mielenkiinnolla tätä ketjua, ajattelin, etten liityisi keskusteluun, mutta olenkin huomannut, että kun kirjoittaa mieltä painavista asioista, niin tuntee olonsa vähän kevyemmäksi.
Minun isäni oli alkoholisti, hän terrorisoi perhettään kaksikymmentä vuotta, juomalla ja riehumalla yökaudet kavereidensa kanssa. Kun olin vielä koulussa, oli tosi vaikeata keskittyä siihen, kun ei saanut öisin nukuttua, usein äiti otti meidät lapset mukaan ja lähdimme yön selkään. Ajattelin aina lapsena, että se päivä tulee kun isä saa kärsiä teoistaan...ja niin se tulikin. Ennen kuolemaansa hän oli halvaantuneena, puhekyvyttömänä kymmenen vuotta.
Edes hautajaisissa, kun piti papille sanoa jotain hyvää isästä, en keksinyt mitään ja sain raivarin, kun muut perheenjäsenet kertoilivat, miten hyvä isä oli ollut. Lähdin pois huoneesta.
Nyt olenkin miettinyt kovasti tätä lapsuus-aikaa...Onko se vaikuttanut jotenkin nykyiseen "valintaani", koska olen tosiaan itsekkin seurustellut alkoholistin kanssa kuusitoista vuotta ?
Kärsin isäni juomisesta kovasti ja lapsena päätin, etten maistakkaan alkoholia, ennenkuin olen täysi-ikäinen. Enkä myöskään maistanut.
Kun aloitin nykyisen suhteeni, mieheni oli lähes aina selvinpäin jopa baareissa, jossa silloin nuorena roikuttiin.
Sitten alkoi tissuttelu viikonloppuisin.
Pikkuhiljaa se on livennyt käsistä. Olen viimeksi nähnyt mieheni olevan juomatta mitään n. kymmenen vuotta sitten, kun hän oli leikkauksessa ja joutui olemaan yhden yön sairaalassa.
Aluksi kun hän otti muutaman oluen, otin itsekkin lasin viiniä, etten haistaisi sitä kamalaaa kaljan hajua
, mutta tajusin jo aikoja sitten, että minustakin tulee alkoholisti sitä rataa...
Nykyään hän juo viikolla iltaisin muutaman oluen ja lisäksi "pari" konukkaa. Viikonloppuisin meneekin sitten reilummin.
Lisäksi hän ei voi sopia/luvata mitään menoja iltaisin, koska ei ole koskaan selvinpäin. Koko elämä pyörii siis vain kuningas alkoholin ympärillä.
Hän on itse myöntänyt olevansa pulassa, kun ei pysty lopettamaan, ja jossakin vaiheessa lupasinkin tukea häntä jos hän itse tekee päätösen lopettamista. (yleensähän alkoholisti ei itse myönnä juovansa liikaa).Ja se myöntäminenkin on jo saavutus sinänsä siinä hel...ssä.
No siitä keskustelusta on nyt kolmisen vuotta...
Vain ihminen itse voi tehdä sen päätösen, ei kukaan muu.
Lisäksi tälle alkoholistille on tyypillistä, että hänellä on AINA syy juoda. Ne syythän tulevat mistä milloinkin, stressistä, kiireestä, läheisitä...Ja jos ei ole syytä, niin hän keksii sen tosi taitavasti, silloin se olen minä- vaikka en olisi tehnyt yhtään mitään.
Tuo tyyneysrukous lohduttaa
