Onko kukaan muu pohtinut samaa asiaa: sielua ja kyroniikkaa eli ruumiin syväjäädytystä tulevaisuuden varalle, jolloin kyroniikalla käsitellyt ruumiit voitaisiin taas herättää henkiin. Jotkut ihmiset (varakkaat sellaiset) ovat jo antaneet syväjäädyttää itsensä ja lemmikkejään. Heidän halunsa on saada elää ikuisesti, herätä jälleen syväjäädytyksestä, kun maailmassa ollaan keksitty miten taistellaan nyt tappavia tauteja vastaan tai ehkä ollaan keksitty pitkän iän salaisuus.
:
Halu syväjäädyttää ruumiinsa aioneiksi
suomatta mielelleen tilaisuutta asua siinä
ja sielulleen vapautta yhdistyä siihen
- mikä olisikaan typerämpi keino jatkaa ikuista olemassaoloaan?
Sehän on samaa kuin mennä ja antaa kanalle lennokkaammat siivet
mutta estäen sitä munimasta uusiakin siivekkäitä.
Mitä luulette - mitä sielulle tapahtuu kyroniikassa? Irtoaako se ruumista horrostilaan, jossa se odottelee paluuta ruumiiseensa vai hyppääkö se suoraan henkien maailmaa kuolleiden tavoin?
Jos sielu menee suoraan kuolleiden tasolle, pitääkö sen odottaa siellä niin kauan, että ruumis jälleen herätetään henkiin, jotta se pääsee jatkamaan sielun suunnitelmaansa? Vai jatkaako se matkaansa? Onko mahdollista, että kyroniikalla käsitellyn ruumiin, Sannan, sielu syntyy uudestaan vaikka Kalleksi. Tulevaisuudessa Kalle-sielun edellisen elämän ruumis eli Sanna herätetään henkiin. Kupsahtaako Kalle ja siirtyy heti suoraan takaisin Sannan ruumiiseen?
Sielu, mieli ja keho lähtevät kimppataksilla,
ja tilaa on vielä ihmisen muillekin olemuspuolille.
Ruumis sen sijaan jää odottamaan
siirtymänsä "jatkamaan elämän kiertokulkua"
täyttymystä.
Ruumiin elävöittäjä, Sannan henki,
puolestaan varaa itselleen aikaa
vuottaa ruumiin alaspanoa
- aivan kuten se teki
Sannan jokaisen uneenlaskunkin aikaan.
Kalle-mahdollisuus on osa sitä sieluntamista,
joka on riippumaton ajasta ja paikasta,
mutta joka tietää ennakolta sen,
minkä syntyvä ihminen valitsee
kokevansa.
On myös rinnasteisia kehollistumia
kuten on "kaikki mahdolliset kehollistumat" yhdessä.
Minusta se olisi kamalaa! Hirveän tuskaista ja raskasta sielulle, sillä se varmasti muistaisi vielä suht´ helposti, että hetkinen, olin puoli tuntia sitten Kalle, nyt taas Sanna...tosin ennen Kalle olin Sanna...
Sielu, joka elää taivaassa, on kokematta tuskaa
mutta on täyttä ilmaisua Ilosta
- siitä että tietää
kaiken tapahtumisen täydellisen asettumisen
symmetriaan.
Sielu on, ruumis oli, mieli tekee - ja keho luo vaikutelmia tulevasta.
Yhtä hirveältä tuntuisi ajatus siltä, että sielu seikkailee Toisella Tasolla vaikka 100 vuotta ja joutuu sitten reväistyksi takaisin keskenjääneeseen elämään. Tulee mieleeni 40-luvun jenkkitapaus, jossa Pentagon kadotti (muistaakseni saksalaisen) tiedemiehen praanatietojen avulla sota-aluksen ja sen 20 hengen miehistön näkyvistä 20 minuutin ajaksi. Laiva siirtyi Toiselle Tasolle, jossa 20 minuutin sijaan aikaa kului 20 vuotta. Miehistö ehti tottua kuolleena olemiseen ja kotiutua henkitasolle, kun se äkkiä reväistiin takaisin maan päälle. Osa miehistöstä kuoli hiljattain tapauksen jälkeen, osa sekosi täysin. Kukaan ei ollut enää terve tai työkykyinen, sillä palaamisen fyysiseen maailmaan henkimaailman autuuden jälkeen oli aivan liian raskasta (tässä yksi syy siis siihen, miksi emme muista millaista on kuolla - ja jos muistammekin, niin vain hitusen).
Silti ihminen voi muistaa, mitä kuoleminen merkitsee
- sitä vasten, minkä luuli olevan täyttä elämää.
Ihmisen elämänlankainen punos
- hänen henkilökohtainen liittymänsä ruumiillisuuteen -
ei aina katkea "kuollessa",
mikä merkitsee sitä,
että ihminen on edelleen kiinni ruumiissaan.
Tämä tarkoittaa sitä,
että ihminen koukkaa elämänjälkeisyytensä siirtymään
irrottamatta sitä toistakin jalkaansa
- tekemättä mielenkin tasolla täyttä kuolemisen valintaa
eli pitäytyen ruumissidonnaisuutensa mielleyhtymiin.
Jolloin hänen mielikuvituksensa tarraa kiinni
siihen elämänvoimantietoisuutensa lankaan,
joka edelleen ruokkii energisoivaa ajatusta
ruumiissa pysyttäytymisen välttämättömyydestä.
Eli... ihminen luo itselleen lisää ruumisarkea.
Kyroniikka on kuitenkin vielä aika lapsenkengissä. Ruumiit osataan syväjäädyttää, mutta ketään ei tiedettävästi ole vielä onnistuttu herättämään syväjäädytyksestä. Tekniikka kehittyy kuitenkin kaiken aikaa.
Ajan patinan voittaminen on varmasti yksi haaste:
kuinka syntyä takaisin ruumiiseen ikuisuudestaan käsin.
Senhän ihmisen jumaluus tietää
ollen se ikuisenkin elämänlangan vartija ihmisessä
ja uusien kehollistumien taikoja.