seuraava »

[Tätsä]

Tämä voi olla nyt vähän hassu ja hyvin sekava kysymys, mutta on askarruttanut minua kovasti pari päivää. Ei ehkä täysin sovi topicin aiheeseen, mutta sivuaa sopivasti.

Voinko tavata unessa/näyssä/transsissa/what ever –jossain jonkun ”aikaisemman minäni”? Siten siis, että en tunne olevani hän, en näytä ulkoisesti häneltä, olemme kaksi aivan erillistä tyyppiä, mutta tuo toinen kertoo minulle olevansa aikaisempi minäni.

[Päivi]

mulla on toistuva tunne , kun käydään saunassa naapuritalossa, jossa on aikoinaan pesetetty enemmänkin väkee, että kun tulen kuopus sylissä pois kotia kohti kävellen, että on sota ja olen evakossa. ajatus että pitää jaksaa kävellä vaikka kuinka olisi kylmä ja viima. tunne tulee aina samassa kohtaa pihassa.

[Metsänkeiju]

Tätsä - no varmaankin.. Se, miksei siihen tulisi mitään tunteita, on mietittävän arvoinen kysymys. Entiset elämät on osa itseä ja sielua, luulisi että tunnepitoisia asioita tulee esiin jos tulee? Mitenkä te, joilla on entisistä elämistä noussut kokemuksia, onko niissä ollut tunteita? Mitä muuta?

Mulla kyllä tulee mieleen Tätsä, että voihan egokin temppuilla.. oletko halunnut justiin kuulla entisistä elämistäsi? Missä "tilassa" siis olit? Oliko suojaukset ym. tehty. Voihan se olla yhtä lailla tottakin. Itellä vaan just tommosista jutuista tullut aika karuu oppia, egon osalta.. Siks olisin ite vähän skeptinen edes, varsinkin jos on ollut esim. meditaatio just sitä varten, että entisiin elämiin kurkkisi.. Eihän näistä tiedä.. Mutta tallettaisin muiston kuitenkin, semi-skeptisesti sydämeeni.  
Ja jos se on ollut esim. unessa vaikka et ole miettinyt entisiä elämiä ollenkaan nuohon aikoihin niin sitten antaisin jo enemmän arvoa..

Mutta mulla tuli yks päivä hassu olo.

Kun puhuin miehelleni siitä, kuinka entisajat on naiset olleet alistuneessa asemassa, ja että siitä on työskennelty pois, että se on ollut vahva vaikutus, vuosisatoja on eletty miesten vallassa..
Niin mulle tuli hirmuisen omakohtainen olo, ja näin mielessäni kuvan minusta istumassa pöytää vasten 1800-luvun vaatteissa ja minut valtasi pieni suru, tuli olo että olen kokenut sen.. Tunsin kuvan naisen surullisuuden.. Ja vahvasti ajatus, että ehkäpä nämä minunkin tavat kommunikoinnissa on osittain menneisyyden vaikutusta.. Se oli jännä tunne ja mielikuva. Se yllättikin niin puun takaa.

[Lilim*]

En myöskään hirveän helposti luota uniini kun yritän "selvittää" menneitä elämiä. Mikä sitten on oikea  muisto ja mikä taas alitajunnan luoma uni. Monesti olen miettinyt juuri tuota, että mistä sen erottaa? Koko elämäni ajan olen nähnyt eläviä hukkumisunia (pelkään hukkumista tosielämässäkin) jossa vajoan milloin mihinkin vesistöön tai altaaseen, joka kerta olen paniikissa että nyt kuolen, en voi hengittää, kunnes yhtäkkiä minut valtaa rauha ja tajuan että jos olen oikein varovainen ja liikkumatta voin hengittää veden alla... Siihen herään. Onko tämä muisto hukkumiskuolemasta vai jokin sisäinen pelkoni, vai viesti tunnemaailman herkkyydestä, vai..? Lapsesta asti olen näitä nähnyt.

Erään unen näin n.4-5 vuotta sitten jota olen epäillyt entisen elämän muistoksi. En tosin ole ollenkaan varma. Uni oli selkeämpi ja kirkkaampi mitä muut ennen ja jälkeen. Tosin tuohon aikaan unimaailmassani oli muutenkin todella vilkasta  :
Unessa olin paikalla omana nykyitsenäni, seuraten tilannetta kuin ulkopuolisena , mutta osallisena. Olin rannalla, keskellä saaristolaismaisemaa, 1800-lukua veikkaisin. Rannalla oli rivissä keskeneräisiä puuveneitä, tervattuina kuivumassa. Veneiden seassa hääräsi  pieni hintelä poika jolla oli nokiset kasvot ja vaalea puuvillapaita päällä sekä mies joka ilmeisesti pojan kanssa valmisti veneitä. Miehellä oli myös vaalea paita, henkselit ja vanhanaikainen lätsä päässä. Rannalla oli pikkukiviä joilla leikki kaksi pikkutyttöä, heillä päällään vakeat, nuhruiset puuvillamekot ja naamat likaiset heilläkin. Poika otti pienen veneen johon istui soutamaan, minä istuin keulaan katselin poikaa ja sanoin että "tämä on ihan kuin siitä maalauksesta, Kasken poltto" Ajattelin että ihan kuin olisi ajassa mennyt taaksepäin. Poika ei tuntunut edes näkevän minua. Tytöt tulivat omalla pikkuveneellään myös soutelemaan. Hämärä yllätti meidät, nousi hirveä sumu. Näin kaukana sumun keskellä valopilkkuja ja huokaisin helpotuksesta "täällä on onneksi muitakin soutelijoita" Tiesin että valot ovat lyhtyjä. Mies huusi rannalla "Soutakaa valoa kohti!" ja heilutti lyhtyä sumun keskellä. Aloimme soutaa, ja yhtäkkiä viereemme lipui sumun seasta valtava puinen sotalaiva, isot purjeet. Sitä seurasi ainakin kaksi kolme muuta laivaa. Katsoin ylös laivaan ja näin keulassa seisovan punatakkisia sotilaita joilla jonkinlaiset hatut päässä. Olallaan niillä oli kiväärit joissa pitkät pistimet. Ajattelin "Englantilaisia". Siitä alkoi jonkinlainen sota ja juoksimme ihmisten seassa rannalta pakoon.

Mitä mieltä tästä olette? Oliko tuo uni muistikuva vai okin unimaailman viesti?

[Lilli]

ironia ja soma, mielenkiintoisia kokemuksia, jotka tuntuvat liittyvän voimakkaasti juuri tiettyyn paikkaan. Noista tulee enemmän jonkin sortin kummittelu mieleen kuin menneiden elämien muistot.

Itselläni on liittynyt menneiden elämien muistoihin/uniin aina vahvasti tunteita ja tunnelmia. Ne ovat oikeastaan olleet oleellisempaa kuin se, mitä on konkreettisesti tapahtunut.

Tuosta Metsänkeijun unesta tuli mieleen omat naiselämät, joissa on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Olen mitä ilmeisemmin elänyt useastikin vahvojen naishahmojen ympäröimänä matriarkaalisissa yhteisöissä, miehet ovat olleet heikkoja tai poissaolevia. Nämä naiset ovat olleet poikkeusyksilöitä, eivätkä ole liiemmälti olemassaoloaan anteeksipyydelleet, mutta yhteisö on samalla odottanut, että astun näiden poikkeuksellisten naisten saappaisiin esimerkiksi siitä syystä, että olen ollut heidän tyttärensä tai lapsenlapsensa. Aina tämä "kruununperiminen" ei ole ollut ihan kivutonta. No, ilmeisesti tämä teema on tärkeä, koska se toistuu nytkin, en vain tullut ajatelleeksi koko asiaa, ennen kuin huomasin kuvion toistuneen jo aiemmin.

Silloin jos saa tietoonsa useampia entisiä elämiä, niistä on melko helppo löytää joitakin kaavoja, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen. On hyvin tavallista, että nykyisyys on tavalla tai toisella vain menneisyyden toisinto, uusintajakso. Muunlaisiakin kaavoja on tietysti olemassa, tavallista on myös mennä elämissä äärimmäisyydestä toiseen joko sen takia, että haluaa mahdollisimman monipuolisia kokemuksia tai sen takia, että haluaa kieltää edellisen elämän teemat/persoonan/tapahtumat.

Lilim, olisiko ollut muisto Oolannin sodasta?

[Eileithyia]

Mulla tuli kans mieleen Oollannin sota. Siitä en tiedä, oliko se sinun muistosi vai mikä mutta yleensä, luulen, että kyllä sitä tietää mikäli kyseessä on oma muisto. Niinkuin joku tuolla edellä jo kirjoitti, sieltä tuinnistaa itsensä ja ne muut tutut ihmiset.

Itse olen miettinyt regressioterapiaan menemistä, en tosin vielä tiedä että miksi. Tiedän kyllä ilman muistamistakin, että missä mennään tässä elämässä jne. Mutta kai se on intuitio joka sinne vetää. En tiedä, ainakin haluaisin jutella regressioterapeutin ja mielellään myös sellaisen ihmisen kanssa joka voi nähdä toisen entisiä elämiä ilmankin. En edes tiedä tarkkaan, mihin haluan ratkaisun. Minua kuitenkin epäilyttää mennä, koska en ole varma saadaanko onnistuuko hypnoosi luontaisen rauhattomuuteni takia ja en viitsisi maksaa turhasta jos se epäonnistuu. Toisekseen sopivan terapeutin löytäminen on aika kivenalla kun minusta on tärkeää, että keskinäiset kemiat natsaavat. Kolmannekseen, jos hypnoosi onnistuu, pelkään jääväni kiinni niihin muistoihin. Pelkään sitä ikävää, joka siinä saattaa nousta siihen aikaan ja paikkaan. Minulla on jo nyt vahvoja tuntemuksia tiettyjä paikkoja ja aikakausia kohtaan ja ajoittain vihlaisee ikävä vaikka mitään en muistakkaan. Pelkään että sitten kun muistan, ikävä iskee kahta kauheampana. Mutta silti minussa kytee tarve mennä. 

[Lumililja]

Täällähän onkin vilkas keskustelu päällä! 

Lilli: kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Yritän ajatella asiaa vähemmällä varauksella ja olla vähän avoimempi. Vähän hätkähdin, kun mainitsit "oppaan". Ensimmäisessä ja kaikkein selkeimmässä unessa, jota pidän entiseen elämään liittyvänä, minut vei toinen ihminen siihen paikkaan, jossa kaikki tapahtui. Hän vielä kertoi minulle paikan nimen ja sen, mitä siellä tapahtui. En siitä vielä ymmärtänyt, että tapahtumat koskivat itseäni. Olenkin ajatellut tätä henkilöä juuri oppaana! Hän hävisi unesta, kun "näytelmä" alkoi. Toisessa tähän ensimmäiseen uneen liittyvässä "jatko-osassa" tiesin jo olevani kuollut. Katselin siinä tapahtumien toista "päähenkilöä" viistosti ylhäältä päin. Tunsin hänen tunteensa ja aistin katumuksensa. Tiesin myös, millä mallilla asiat muuten yhteisössä olivat. 

Metsänkeiju kyseli, liittyikö entisiin elämiin unissa tunteita. Kyllä liittyi! Vahvoja tunteita! Ihan samanlaisia tunteita, kuin elämään yleensäkin liittyy. Unissa eli tapahtumia läpi uudelleen, ja koki ne samat asiat toistamiseen. Hämmennys, epäusko, ihmetys olivat tunnelmia ensimmäisessä unessa. Sen "jatko-osassa" tilalla oli ahdistusta, katkeruutta ja vihaa, mutta myös helpotuksen tunteita. Näiden päälle myös suunnatonta surua, turhautumistakin.

Natseihin liittyvässä unessa päällimmäisenä olivat hämmennys ja pelko. Kuumeisesti pohdin, miten hämään natseja ja piilotan todellisen alkuperäni (johon löytyi viitteitä paperikasan alle piilottamastani valokuvasta. Se esitti tummia sukulaisiani).

Lilli, kirjoitit myös, että samat kaavat toistuvat... Olen huomannut tämän! Muistutan paljon unen miestä. Minun on vaikea suhtautua auktoriteetteihin. Yritän kuitenkin välttää ristiriitoja ja hämätä heitä olemalla "vaaraton". Tosiasiassa en voi sietää määräilyä. Näen käskyttävät henkilöt ja "määräilyn" yliherkästi "natsismina". Ehkäpä menneisyyden painolasti painaa. Tämä uni tavallaan kirkasti pääkoppaa senkin suhteen, miksi olen usein vähän häpeää tuntien ajatellut, etten ole henkisesti kovin "naisellinen". Ex-miesystäväni kerran haukkuikin, että olen kuin mies. En ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Onneksi olen kyllä ulospäin feminiininen olento  

Ihmettelin, miksi natsiuni aktivoitui Lapissa. Jokin selitys voi olla: sekin kylä, jossa unta näin poltettiin natsien toimesta Lapin sodassa.

[Tätsä]

Ihana tää ketju, kun täällä polveilee sujuvasti keskenään monta eri juttua 

Tätsä - no varmaankin.. Se, miksei siihen tulisi mitään tunteita, on mietittävän arvoinen kysymys. Entiset elämät on osa itseä ja sielua, luulisi että tunnepitoisia asioita tulee esiin jos tulee?...

... Mulla kyllä tulee mieleen Tätsä, että voihan egokin temppuilla.. oletko halunnut justiin kuulla entisistä elämistäsi? Missä "tilassa" siis olit?

Tuli tunteita kyllä, mutta en siis kokenut, että olisimme mitenkään yhtä ja samaa, en esimerkiksi kokenut tuon toisen tunteita. Juttelimme keskenämme kuin kaksi erillistä ihmishenkilöä. Tämä jäi siksi mietityttämään, kun jäi jotenkin outo tunne. Mitään tällaisia en ole ennen kokenut, en muista edes uniani, eikä mielikuvitustakaan ole.

Koin tuon tapaamisen kaukohoidon aikana. Yleensä en silloin "näe" mitään, vaan makoilen tyhjäpäisenä paikoillani. Unessa en ollut, koska tiesin koko ajan mitä ympärillä tapahtuu, ja katselinkin välillä huushollin tapahtumia. Kokemus menee kyllä visusti sinne matkamuistojen joukkoon. Sain pari hyvää ohjetta elämää ja tätä matkaani varten. Ja tapasin kaksi tosi hyvää tyyppiä tuon itseni lisäksi.

Entiset elämät eivät ole olleet mitenkään erityisesti tapetilla. Joo, kyllä ne tavallaan kiinnostavat, mutta toisaalta en koe niitä tällä hetkellä mitenkään erityisen merkittäväksi asiaksi. Tässä kaikessa muussa on ihan riittämiin totuttelemista. Ja ego temppuilee koko ajan edellenkin 

[Ambrel]

Minulle on viime aikoina noussut kovin pinnalle shamaani intiaanit,olen nähnyt erittäin todentuntuisia uniakin,kuinka istun poppamiehen kanssa nuotiolla,osaisin jopa kertoa tarkalleen maisemat ja kaikki.
Niin rauhallinen,kaipaava ja toisaaltaan pelottava tunne tulee näistä unista. Rupesin näkemään näitä kun sain etäpuhdistuksen Epäili tämä etähoitajakin ,jos ne olis kuvia entisestä elämästä. Vai mitä te tuumaisitte tästä?

huui. sama juttu.
näin viime kesänä, jolloin minulla oli muutenkin jotenkin herkkä kausi tällaisten asioiden suhteen todella oudon ja todentuntoisen unen. enneunen tuntoinen, muttei kuitenkaan.
siinä unessa näin edessän shamaani-intiaanitytön (n. 8-12v.) joka tanssi nuotion ympärillä ja teki jotain taikaa/loitsua jonka jälkeen näytti minulle erinäisiä ei niin mukavia asioita kuten edesmenneitä sukulaisiani eri aikakausilta (hänen mukaansa) sekä pari vuosilukua mitkä tuntuivat tosi tärkeiltä.
en ole saanut tätä tyttöä millään mielestäni sen unen jälkeen, tuntui että hän on jotenkin tosi tärkeä minua ajatellen, jonkinlainen opas tms.
hyi apua. D:

[kaisa_v]

Onko mahdollista että entisessä elämässä oli joku muu kuin ihminen esimerkiksi susi, näen aina vain susi unia jossa juoksen laumassa ja tiedän arvoni siinä, olen pienestä pitäen kuvitellut olevani ihminen ja susi, ja kun kuulen suden ulvovan tiedän jotenkin mitä se sanoo ja osaan vastata. Onko mahdollista?

[Eileithyia]

Onko mahdollista että entisessä elämässä oli joku muu kuin ihminen esimerkiksi susi, näen aina vain susi unia jossa juoksen laumassa ja tiedän arvoni siinä, olen pienestä pitäen kuvitellut olevani ihminen ja susi, ja kun kuulen suden ulvovan tiedän jotenkin mitä se sanoo ja osaan vastata. Onko mahdollista?

Uskon että se on mahdollista. Näen, että elämät eläiminä ovat ikäänkuin "lepoelämiä". Minä itsekin olen ehkä ollut susi (minulle on myös sanottu näin) ja mahdollisesti myös kettukin. Varmuudella en kuitenkaan tiedä, mutta esim. lapsena kun katsoin luontodokumenttia petoeläimistä, vaikka nyt niistä susista, ja näin niiden mässyttävän saaliseläintä, meinasi minullakin alkaa kuola valumaan. Se näytti herkulliselta ja olisin hallunut olla mukana. Nykyään ei enää funtsita, mutta silloin se näytti niin houkuttelevalta..  Myös ketut kiehtoivat kovasti lapsena. Halusin olla kettu.  Siksipä leikinkin aina eläintä, lähinnä kettua tai sutta.

[Hiisitär]

Minä olen kuullut monestakin lähteestä, että ihminen ei synny eläimeksi eikä eläin ihmiseksi. Ihmissielu on kuitenkin ihmissielu ja eläin eläinsielu Ei kissakaan muutu kuoltuaan koiraksi tai koira hevoseksi.

Vahva yhteys eläimiin ja voimakkaat unet ja muistot niistä on mielestäni voimaeläimien neuvoja. Meillä voi olla hyvinkin intensiivinen yhteys voimaeläimeen. Voimaeläinhän on henkiopas, mutta vain eläinversio. Toisille voimaeläimet ovat voimakkaampia oppaita kuin henkisen ihmisoppaat.

Tämä voi symboloida myös hyvin voimakasta yhteyttä Luonto Äidin kanssa. Meissähän on myös eläinpuoli - ego.

Itsekin juoksentelin lapsena aina neljällä jalalla, joka piti lopettaa, koska koulu pakotti : Mielestäni pääsisin vieläkin juoksemaan nelinjaloin kovaa ja paremmin kuin kaksin jaloin, ei ongelmaa En silti ole ollut menneissä elämissäni eläin (ja muistaisin jos olisin ollut, olen kuitenkin menneiden elämien kanssa paljon tekemisissä!). En myöskään ole tavannut yhtään tulkittavaa menneiden elämien tulkintaa tehdessäni, joka olisi ollut eläin.

Poikkeuksiakin on varmasti, kaikkihan on kuitenkin mahdollista, mutta mielestäni eläin on eläinsielu ja ihminen on ihmissielu, kun Maapallosta puhutaan.

[Unissa Kävelijä]

Oon pohdiskellu tuota eläinelämää viimeaikoina. Hauskaa, että universaali on nostanut sen pohdinnan alle muillekin.
Mulla on taipumus uskoa, että ihmistä lähimmät eläimet, kotieläimet ja etenkin lemmikkieläimet, ainakin osa niistä, ovat vanhoja ihmissieluja, jotka ovat tulleet opettamaan ihmiselle pyyteetöntä rakkautta. Miten muuten ne antavat niin auliisti anteeksi ihmisen julmimmatkin teot, ellei ne ole olleet ihmisiä joskus itsekin ja tiedä, että juui noin idiootti ihminen vain voi olla? Ne myöskin vaistoavat ja antavat sen parhaimman lohdun, kun ihminen on surullinen.

Voivathan ne olla myös korkeita henkiolentoja, jotka ovat tulleet opettamaan ihmistä? Mä en usko että ihminen kouluttaa ja opettaa lemmikkiään, vaan lemmikki ihmistä, paljon syvemmässä merkityksessä.
Lemmikin opettaminen sisäsiistiksi ja tekemään temppuja on suuri koulutus ihmisen luonteelle itselleen.

[Hiisitär]

Eläinten sielut ovat aikoinaan tulleet maapallolle todellakin opettamaan ihmisiä Ne saapuivat eri puolilta universumia (esim. lehmät ovat Lakumalta) ja eri tehtävien kanssa. Ihmisten oli ja on edelleen tarkoitus oppia eläinten sieluilta paljon erilaisia asioita.

Koska tämä aihe käsittelee menneitä elämiä, niin ei siitä sen enempää. Halukkaat voivat tarttua vaikka Diana Cooperin kirjaan "Atlantis", jossa asiaa selvitetään ainakin osaltaan!

[Eileithyia]

Poikkeuksiakin on varmasti, kaikkihan on kuitenkin mahdollista, mutta mielestäni eläin on eläinsielu ja ihminen on ihmissielu, kun Maapallosta puhutaan.

Intän vielä vastaan.  Eikös me kaikki olla sieluja, samaa alkuperää? Miksi siis emme voisi syntyä myös eläimen kehoon? Syy siihen miksi edelliset elämät eläiminä eivät nouse pintaan on kai se, että ne eivät ole niin merkityksellisiä, vaan nimenomaan lepoelämiä joista tuskin mitään karmaa jää. Jos on erikseen ihmisisieluja ja eläin sieluja, millainen on eläinsielu? Entäs, millainen on kasvien sielu?