seuraava »

[metsätonttu]

Kiitos Jinx, kun myönsit pelkosi!

Miten on luonnossa, kun niitä hämähäkin seittejä kulkiessa tarttuu hiuksiin ja kasvoihin joskus? Tai niinkin päin voi ajatella, että itse on särkemässä niiden monen päivän aherrusta.

Oletko ajatellut mistä tuollainen pelko syntyy?

Minulle äiti opetti lapsena, että hämähäkeillä on tärkeä tehtävä talossa. Ne pyydystävät kaikki pahat itikat pois, sellaisetkin, jotka saattavat tuoda mukanaan bakteereita tms. Eli ne ovat kuin kotieläimiä. Hän sanoi, että niitä ei saa tappaa. Menee kodin onni niiden mukana muuten.

Siksi pelastan vieläkin kotilukkeja pahasta jamasta ja annan niiden juoksennella. Ei ne koskaan kimppuuni ole hyökänneet, eivätkä kutittele minua, kuten kärpäset. Ei niistä ole kiusaa. Vain jos kammoaisin, kuten sinä.
Ehkä sinun äitisikin kirkui? Ja opit perässä pienestä pitäen.

Voitkohan ymmärtää minua lainkaan? 

[Jinx]

Kiitos Jinx, kun myönsit pelkosi!

Miten on luonnossa, kun niitä hämähäkin seittejä kulkiessa tarttuu hiuksiin ja kasvoihin joskus? Tai niinkin päin voi ajatella, että itse on särkemässä niiden monen päivän aherrusta.

Oletko ajatellut mistä tuollainen pelko syntyy?

Minulle äiti opetti lapsena, että hämähäkeillä on tärkeä tehtävä talossa. Ne pyydystävät kaikki pahat itikat pois, sellaisetkin, jotka saattavat tuoda mukanaan bakteereita tms. Eli ne ovat kuin kotieläimiä. Hän sanoi, että niitä ei saa tappaa. Menee kodin onni niiden mukana muuten.

Siksi pelastan vieläkin kotilukkeja pahasta jamasta ja annan niiden juoksennella. Ei ne koskaan kimppuuni ole hyökänneet, eivätkä kutittele minua, kuten kärpäset. Ei niistä ole kiusaa. Vain jos kammoaisin, kuten sinä.
Ehkä sinun äitisikin kirkui? Ja opit perässä pienestä pitäen.

Voitkohan ymmärtää minua lainkaan? 

Voin ymmärtää hyvin, rakas "metsätonttu".

Joskus pienenä olin mummon ja papan kanssa mustikoita poimimassa ja silloin näin valtavan hämähäkin seitin kahden puun välissä ja siinä seitin reunassa oli tajuttoman iso hämähäkki. Sillä oli oikein sellanen pallukka "vartalo"... (hrrr..) Kävin melkein itkemään ja papan piti viedä minut pois mustikasta, sen jälkeen en ole metsään lähtenyt...  (Tosin olen muutenkin henkeen ja vereen kaupunki ihmisiä, syntyy vallaton paniikki jos kännykkä ei toimi  )

En ole koskaan miettinyt mistä tuollainen pelko johtuu minussa.
Joskus psykologian tunnilla ollaan puhuttu `pois oppimisesta` eli lähtee pikkuhiljaan vierottamaan itseään pelosta. Pelkkä ajatuskin hämähäkin pitämisestä kädessä saa niskavillat pystyyn!!!
Oma äitini ei kovinkaan paljon pidä hyönteisistä, mutta en ole kuullut hänen kiljuvankaan niiden takia. Enemmänkin se on vaan sellainen ja säpsähdys ja sitten sitä ötökkää ei enää huomioida... Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Toivottavasti itse pystyt käsittämään tilanteeni. 

[metsätonttu]

Kiitos Jinx!

Yritän ymmärtää paljonkin tuota kaupunkilaistumista.

Mutta olen huolissani siitä, miten ihminen kasvaa erilleen luonnosta.
Miten sinä hoidat suhteesi luontoon? Mitä se voi sinulle tarjota?

Vai oletko mieluummin ilman sitä?

Ja tietenkin, 'luontoa' on myös ihmisluonto. Kaupunkilaistumisen yksi suuri luontoseikka onkin yhteys ihmisiin. Sillä luonnossa kulkevasta ihmisestä usein löytyy se heikko puoli, että heillä voi olla suuriakin vaikeuksia syvempiin kontakteihin ihmisten kanssa. Metsä on parempi ystävä!

Ja onko siinäkään oikeanlaatuinen tasapainotila!?

Ihminenhän juuri on tälläkin pallolla suuri osa sitä luontoa, vielä ainakin.

Toivon tästä enemmän keskustelua! Nyt ovat vain metsäystävät puhuneet.

[Rakkauden enkeli]

Kaikki luonnossa ötököineen päivineen on ihanaa. Vaikka jotkut ötökät meitä hieman "kiusaavatkin" piikittelemällä yms. tai ihan muuten vain ei niin viehkeällä olemuksellaan. Silti ne kaikki kuuluvat luontoon ja ovat mielestäni ihan OIKEASTI ihania! 

Olen muuten sitä miettinyt ja ihmetellytkin, että yleensä minua eivät hyttyset, paarmat ym. liiemmälti "kiusaakaan". Mistähän mahtanee johtua? Ei minulla niin huono veri pitäisi olla, enkä muutenkaan mielestäni haise luontaisesti millekään karkottavalle. 

Olen asiasta vitsaillut, kun jotkut sitä ihmetelleet että kuin minua a. hyttyset ym. eivät edes inhota ja ärsytä ja b. kun eivät pahemmin edes yritä "apajille", että minä olen tehnyt sopimuksen niiden kanssa, että jos ne jättävät minut rauhaan, minäkin jätän ne rauhaan. 

[Jinx]

Kiitos Jinx!

Yritän ymmärtää paljonkin tuota kaupunkilaistumista.

Mutta olen huolissani siitä, miten ihminen kasvaa erilleen luonnosta.
Miten sinä hoidat suhteesi luontoon? Mitä se voi sinulle tarjota?

Vai oletko mieluummin ilman sitä?

Ja tietenkin, 'luontoa' on myös ihmisluonto. Kaupunkilaistumisen yksi suuri luontoseikka onkin yhteys ihmisiin. Sillä luonnossa kulkevasta ihmisestä usein löytyy se heikko puoli, että heillä voi olla suuriakin vaikeuksia syvempiin kontakteihin ihmisten kanssa. Metsä on parempi ystävä!

Ja onko siinäkään oikeanlaatuinen tasapainotila!?

Ihminenhän juuri on tälläkin pallolla suuri osa sitä luontoa, vielä ainakin.

Toivon tästä enemmän keskustelua! Nyt ovat vain metsäystävät puhuneet.

Mitä luonto tarjoaa minulle?
Tässä olen parina ilta pukenut lämpimästi päälle ja mennyt ulos katsomaan tähtiä. Makoilen ruohikolla ja katselen vaan ylöspäin. Se on äärimmäisen rauhoittavaa ja suunnattomasti nautin tästä. Näin jopa kerran tähden lennonkin. Se on kaunis näkymä, mutta toisaalta kovin surullinen.
Käykö tämä suhteen hoitamisesta luontoon, vai mitä tarkoitat tällä?

Voiko ihminen elää ilman luontoa?
Mielestäni ei, koska luonnostahan ihminen saa esim. elinkeinonsa sekä luo ympäristön elintilalle.

Kenties olenkin käsittänyt kaiken väärin? 

[metsätonttu]

Kauniisti puhut, menet laajemmas luontoon, kaikkeuden puutarhaan, tähtitarhaan.

Mutta näetkö kauneutta lähempänä? Tunnetko maa-äidin voiman selkäsi alla?
Tunnistatko mitä kaikkea maa-äiti sinulle tarjoaa? En tiedä mikä suhde sinulla on kaikkeen tähän.

Ja ei kaikkea tarvitsekaan toisten tietää, mutta...olemmehan keskusteluasreenalla.

metsätonttu 

[Jinx]

Kauniisti puhut, menet laajemmas luontoon, kaikkeuden puutarhaan, tähtitarhaan.

Mutta näetkö kauneutta lähempänä? Tunnetko maa-äidin voiman selkäsi alla?
Tunnistatko mitä kaikkea maa-äiti sinulle tarjoaa? En tiedä mikä suhde sinulla on kaikkeen tähän.

Ja ei kaikkea tarvitsekaan toisten tietää, mutta...olemmehan keskusteluasreenalla.

metsätonttu 

Näen tietenkin kauneutta lähellä! Kaikki kasvit ja pensaat luonnossa ovat kauniita. Pilvet sun muut.

Tämä ruohikolla makoilu yöllä ja tähtiin katseleminen on aivan uusi juttu...
Mutta tiedätkö sillon kun ympärillä on pimeää ja kuuluu vain heinäsirkkojen siritys, joskus joku auto ajaa ohi mutta kuitenkin on periaatteessa hiljaista.
Tulee sellanen hetki että tuntuu kuin aika olis pysähtyny ja siihen vois jäädä ikuisesti makaamaan. Kaikki toiminta olis seisahtunu siihen paikkaan ja aikaan. Jokainen kokee ajan eri tavoin sekä luonnon, mutta tuolla hetkellä miusta tuntuu just siltä ku kaikki vois olla mahollista.

En tiiä pystytkö ymmärtämään, tai tiedä vaikka että kun kävelet metsässä koet saman laisen tunteen... Se on aika mykistävä...

[metsätonttu]

Kauniisti puhut, menet laajemmas luontoon, kaikkeuden puutarhaan, tähtitarhaan.

Mutta näetkö kauneutta lähempänä? Tunnetko maa-äidin voiman selkäsi alla?
Tunnistatko mitä kaikkea maa-äiti sinulle tarjoaa? En tiedä mikä suhde sinulla on kaikkeen tähän.

Ja ei kaikkea tarvitsekaan toisten tietää, mutta...olemmehan keskusteluasreenalla.

metsätonttu 

Näen tietenkin kauneutta lähellä! Kaikki kasvit ja pensaat luonnossa ovat kauniita. Pilvet sun muut.

Tämä ruohikolla makoilu yöllä ja tähtiin katseleminen on aivan uusi juttu...
Mutta tiedätkö sillon kun ympärillä on pimeää ja kuuluu vain heinäsirkkojen siritys, joskus joku auto ajaa ohi mutta kuitenkin on periaatteessa hiljaista.
Tulee sellanen hetki että tuntuu kuin aika olis pysähtyny ja siihen vois jäädä ikuisesti makaamaan. Kaikki toiminta olis seisahtunu siihen paikkaan ja aikaan. Jokainen kokee ajan eri tavoin sekä luonnon, mutta tuolla hetkellä miusta tuntuu just siltä ku kaikki vois olla mahollista.

En tiiä pystytkö ymmärtämään, tai tiedä vaikka että kun kävelet metsässä koet saman laisen tunteen... Se on aika mykistävä...

Oisko näin, että jotkut kokee meditaatiota joogassa, jotkut muuten, jotkut metsäkävelyssä, jotkut kuten sinä tähtien alla. Uskon kyllä, että koet siinä syvää olemista ja yhtymistä kaikkeuden kanssa.

Tee sitä usein! 

[Jinx]

Oisko näin, että jotkut kokee meditaatiota joogassa, jotkut muuten, jotkut metsäkävelyssä, jotkut kuten sinä tähtien alla. Uskon kyllä, että koet siinä syvää olemista ja yhtymistä kaikkeuden kanssa.

Tee sitä usein! 

Voi olla.
Parhaani yritän, aina mahdollisuuden tullen! 

[T-H]

Olen hirveän huolestunut ihmisen suhteesta luontoon.

On sairauksia, joiden johdosta luontoa pitää paeta kaupunkeihin ja 'laatikoihin'. Ja niitä pidetään jopa luonnollisina itsestäänselvyyksinä! Syitähän pitäisi tutkia enemmän!

On pelkoja, joiden takia metsään ei voi mennä. Siellä on sääskiä, karhuja, käärmeitä, susia. Se on vain muuten inhottavaa.

Toivoisin keskustelua tähän juuri niiltä, joilla on negatiivisia kokemuksia ja muita uhkia, etteivät voi nauttia luonnosta. Haluaisin ymmärtää sitä syvemmin.

Tietenkin on myös niitä, jotka pyrkivät sinne aina kun on mahdollista.

Siis kaikenlaista turinaa...

toivoo metsätonttu 

Hieno aihe

Kun mulla todettiin yli 10 vuotta sitten siitepölyallergia niin olin suorastaan masentunut silloin. Kesäaikaan oli tuolloin ja vielä pitkällekin ajatellan taaksepäin vuosia, että aina nenä vuos, tuhusi ja olin ihan väsyksissä. Olen aina tykännyt luonnosta, vaikkakin olin joskus hyvin herkkä reagoimaan itikan pistoille. Lapissa matkanneena se oli välillä niin paha, että piti pysytellä sisätiloissa, kun ei sitä parvea vain voinut sietää. Metsäpoluilla kulkeneena olen aina saattanut jäädä ihmettelemään luonnon ihanuuksia ja luonnon oikukkuuksia.

Nykyään kun tämä siitepölyallergiani on kuin jokseenkin ihmeellisellä tavalla hävinnyt pois, voin nauttia ihan taas luonnossa olemisesta. Villeimpiä mielikuvia saa aikaan kun olen kulkenut aarniometsässä ja metsässä joissa on jäänteitä muinaisista isoista saniaisista; lehvistö on sademetsän rehevyys luokkaa; pieniä saniaisia siellä täällä ja ilma on kostean tuntuinen. Purot ja joet ovat minulle ihan ykköspaikkoja koska niiden lorina ja muotoutuminen on jotain niin kaunista

[Esmiralda]

Tuuliko sinua kuljettaa, tyttönen Tuuli-Hiuksissa, kun niin usein tempaiset jonkun vanhan minulle niin tutun aiheen! Olet ihana! Kuljet ja komuat astron sivuilla kuin mummon ullakolla etsimässä aarteita.

Minulle on tuottanut surua jonkinlainen etääntyminen luonnosta. Se että en kohtaa sitä niin avoimen puhtaasti kuin ennen. Kuljenkin siellä jotenkin sokkona itseeni vaipuneena ja pysähdyn vasta jonkun ihmeellisen näyn kohdalle. Aina jotkin outoa löytyy, uutta, ihmeteltävää! Ihan kuin luonto kaikkine voimineen yrittää pitää minua luoksensa hereillä.

Se johtuu väsymyksestä, henkisestä paineesta ja huolesta. Siihen ei saisi vajota!

Mutta uskon, että vielä herään tästä turtumuksesta. 
Kiitos sinullekin Tuuli-Hiuksissa, kun tönit minua!

Esmiralda, vanha metsätonttu! 

ps.siis tähänkö on tultu, että näin on metsätonttu muuttunut siitä. Voiko nimi olla symboli muutoksille. Chandra sitä joskus ihmetteli! Ittekseni mietiskelen...

[T-H]

Sinäkö oot entinen metsätonttu! Minä meinasin kysyä, että kuka ja missä on tuo metsätonttu.

Olen tällainen tuulenlailla liihottava Neiti Etsivä. Olen vain huomannut, että sinä Esmi olet aloittanut hienoja, oikeen ajatuksen virtaa vuoltavia aiheita, miksi ne tarttuu mielellään onkeeni.

Mikä sinua turruttaa, Esmi? Kertoisitko?

[Esmiralda]

No kuule, olen siitä täällä puhunutkin.
Mieheni, vanha sielunkumppanini myös, on iältään aikas lailla vanhempi kuin minä ja ollut nyt viimeiset vuodet hyvin sairas. Mietin taas vuorotteluvapaata, että saisin rauhoittua hänen kanssaan.

Hän on ollut myös suuri luontokumppanini tuolla metsissä ja opettaja, haistoi jäljet kuin vanha intiaani, usein juotu päiväkahvet jossain kannon nokassa.

Nyt hän ei jaksa sinne enää, ei kuule lintujen laulua, lintulautaa vielä seurailee.

Joten ymmärtänet varmaan, että se turruttaa, sammuttaa iloa. 

[T-H]

Voi kuule Esmi, voin ymmärtää. Minä sanoin tuossa taannoin äidilleni kun oli minun luona, että: "Äiti, jos ihminen menettää sen toisen ihmisen, ihmisen joka on ollut se kaikki sinulle itselleen, että eilen se tässä vierelläni vielä oli ja käveli, mutta tänään se on tomua. *nyt itkettää minua*

Jäi lause kesken! Niin äitini sanoi, että varmasti pari jotka ovat niin rakastaneet toisiaan ihan kaikkineensa, on se menetys jopa niin raskas, että toisen jäädessä yksin, ihminen voi muuttua kylmäksi ja kyyniseksi. Katoaa toisen poismentyä kaikki se ilo ja tarve elää.

Minä olen miettinyt sitä nyt tässä viimekuukausina, että jos minä vain löydän toisen puoliskoni, niin pelkään sitä menettämistä moneltakin kantilta katsottunu. Minun sieluni on niin herkkä tässä asiassa. Voin sanoa, että menettämisen pelko luo tuskaa.

[Esmiralda]

No tätä ehkä pelkäänkin! Ja yritän repäistä välillä itseni irti, se jokin imee kuin kylmä magneetti joskus.

Onhan minulla harrastukseni ja irtiottoja. Ainakin luulen jaksavani ja pitäväni kiinni omista energioista.
Ja varmaan löydän luonnon taas uudelleen, ystävänä. Toivon.