seuraava »

[Lilja-82]

No niin ja nyt sitten ei saa nauraa olen nimittäin ihan tosissani ja minun on pakko kirjoittaa tämä tänne ennen kuin tulen katumapäälle...

Olen tätä sinkkuuttani suureen ääneen täälläkin valitellut... ja vakaa aikomukseni on löytää itselleni kumppani.

 

Tässä vain on sellainen ongelma, että tajusin eräitä deitti ilmoituksia selaillessani, että miehet pelottavat minua. Ihan oikeasti. No siis en nyt juokse karkuun, jos näen miehen tai muuta sellaista ja esim. töissä tai muuten ei mitään ongelmaa päinvastoin. Mutta sitten jos mennään henkilökohtaisemmalle alueelle ja kuviossa olisi jotain intiimimpää niin minua pelottaa ihan ***vetisti.

Tajusin, että sen takia en viihdy baareissakaan kun siellä on niin paljon tyyppejä, joista minulle tulee ahdistunut ja ikävä olo.

Siis ei tämä nyt ihan kaikkia miespuolisia koske...  sentään... mutta siis ikävän usein... Vähän vaikea olla avoin ja tutustua toiseen kun heti jos on jotain henkilökohtaisempaa niin menen ihan lukkoon. 

Minulla ei ole mitään suurempia traumoja edellisistä jutuista jäänyt. Niitä normaaleja pettymyksiä, mutta ei mitään sen vakavampaa.

En ymmärrä mistä tämä johtuu? Olenko vain yksinkertaisesti yliherkkä, epävarma jne... vai mitä tämä oikein on??

Kun tässä on ongelma se, että kyllä toinen vaistoaa sen epävarmuuteni, vaikka kuinka yrittäisin esittää rentoa jne. Sitten taas jos törmään mieheen, jonka seurassa tunnen oloni edes jokseenkin normaaliksi niin se on mielestäni niin harvinaista, että sitten takerrun tähän kynsin ja hampain, joka taas alkaa toista ahdistaa... 

Dyerin mukaan ongelmat on mielen luomaa illuusiota ja pelon ja epävarmuuden tunteet värähtelevät matalammalla ja hitaalla taajuudella. Tästä syystä en ikinä tunnu törmäävän miehiin, jotka sisimmässäni tuntisin tasa arvoisiksi kanssani. Niin ja huom nyt ei ole mistään ulkoisista jutuista kyse. Varmasti täällä liikkuvat sen ymmärtävätkin.

Mutta siis kaipaisin vinkkejä miten voisin nostaa sitä värähtelyäni ja taajuuttani tässä kysymyksessä ja päästä tämän pelkoni yläpuolelle.

Tämä tunnustus jo osaltaan hieman helpotti...   

Niin ja koska haluaisin jutella noista energioista niin siksi laitoin sen tähän osioon. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Arrhenfobiastako on kyse.

http://www.phobialist.com/

Alkoi naurattaa ihan hirveästi kun aloin etsiä "rentouttavaa" tietoa miehen seksuaalisuudesta sinulle, niin että voisit tuntea olosi rennoksi miesten kanssa. Mitä infoa löytyy+kuvamatskua! Itselläni on heistä ja heidän pyhästä seksuaalisuudestaankin yksi opus, joka silloin tällöin pistää silmään kun ajattelen, että jotain tarttis tehdä ehkä.

Muuten, väittäisin että parilla exälläni on nimenomaan NAISEN pelko, viha tai läheisyyskammo. Ettei sinulla ole läheisyyskammo?

http://www.mymalesexuality.com/faq/index_html

http://www.eeva.fi/kysyjaosallistu/kysymeilta/article122164-1.html

http://www.kauneusjaterveys.fi/kysy/5590.html

Miten isästä irroittautuminen? Jos miehillä äidistä irtoamisen ongelma, olisko naiselle isästä irtoamisongelma?

http://www.xyonline.net/MFI.shtml

http://www.uncommonforum.com/viewtopic.php?p=4643

Liittyy muuten usein yli-tai alikehittyneeseen itsetuntoon, narsismiin jne. Tuttua juttua.

Älä sitten takerru kynsin hampain! Ja voihan olla että niitä henkisesti väreileviä miehiä vaan ON niin vähän.

Yksi tapa mitä on neuvottu pelkojen käsittelyyn on, mene ja koe, mene ja koe, ja jos selviät hengissä ja opit - kuten toistaiseksikin - mitä jäädä suurentelemaan pelkoa. Mieti mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Raiskaus? Pelkäätkö mahd. sitä? Vai mitä? Ajatteppas että nuoret miehet usein pelkää myös-"pelko lähtee sillä että tekee sen, mitä pelkää eniten"-

-ja ne jotka pelkää hylätyksi jäämistä, jättää varsinkin ensin. No tiedät kokemukseni kuukalan kanssa. Minua pelottaa vain se, ettei kiinnosta!

[asboo]

Sainpahan tämän näppäimistön toimimaan niin vastailen sinulle Lilja-82. Itse olen nimittäin kärsinyt samanlaisesta pelosta. Omani juontaa isäsuhteesta ja koulukiusaamisesta. Isäni oli etäinen ja ei näyttänyt tunteitaan eikä hyväksyntäänsä tekemiäni asioita kohtaan. Koulussa minua kiusattiin poikien toimesta. Ei siis ihmekään, että sain kuvan että miehet ovat tunteettomia, ilkeitä ja kylmiä.

Itselläni meni monta vuotta lukion jälkeen ennen kuin saatoin edes ajatella seurustelevani miehen kanssa. Lopulta uskaltauduin ensin keskustelemaan ystäväpohjalta miesten kanssa, kiitos netin, jossa saatoin olla anonyymi ja lopulta tapasin myös opiskelun merkeissä muutaman miehen, joiden kanssa minulla oli lyhyt ystävyyssuhde. Toinen heistä oli homo, toinen uskovainen, joten fyysistä kontaktia en heihin ottanut, ja hyvä näin. Pystyin tutustumaan heihin persoonana ja tajusin että miehilläkin on tunteet  : ja he voivat olla aivan yhtä epävarmoja kuin minä!

Sitten huomasin netin deittipalstat. Kuten sinäkin, koin ilmoitukset pelottavana, mutta vihdoin uskalsin laittaa oman ilmoitukseni palstalle. Joka päivä katsoin kauhulla ja innolla, oliko kukaan vastannut. Kykenin vastaamaan heille, koska olin "kasvoton" ja lopulta uskaltauduin myös treffeille. Petyin muutaman kerran kun odotin liikaa. Opin myös paljon yhdestä vaikeasta suhteesta. Lopulta parinkymmenen miehen  treffaamisen jälkeen huomasin tavanneeni erityisen miehen ja olemme seurustelleet siitä lähtien. Mielestäni on aivan normaalia jännittää miesten tapaamista ja olla epävarma suhteen alussa. Emmehän voi tietää millainen tuo henkilö on ja hyväksyykö hän huonot puoletkin meissä.

Tuohon värähtelytaajuuteen en osaa vastata oikein mitään järkevää. Itse olen kuitenkin kokenut sen, että jos märehdin jotain pelottavaa asiaa itsekseni se muuttuu vaan entistä pelottavammaksi. Siitä puhuminen ja kirjoittaminen on auttanut minua valtavasti ja toimeen tarttuminen vaikka onkin pelottanut niin että housunpuntit on tutisseet  : Lopulta kun olen tehnyt tuon pelottavan asian olen huomannut että mitä hittoa, eihän tässä asiassa mitään pelottavaa ollutkaan!

[Lilja-82]

Kiitos Golden Sphinx ja Absolos. 

Mietin tuota isäsuhdettakin, tottakai... sen verran Freudia lukenut... 
Toinen vahva merkki joka itselläni on ollut ja joka kuulemma viittaa huonoon isäsuhteeseen niin se, että olen aina ollut kiinnostunut itseäni vanhemmista miehistä.

Toisaalta tuo, olen huomannut, on muuttumassa kun oman ikäiset miehet alkavat olla samoilla aaltopituuksilla... vähitellen... 

Olen aina tullut isän kanssa paremmin toimeen kuin äidin.  Mutta toisaalta jos oikein alan miettimään niin vaikka olemme isän kanssa pystyneet puhumaan asioista ja ymmärrämme toisiamme, toisin kun äidin kanssa kommunikointi on joskus kyllä kiven takana... Niin ei isäni varsinaisesti ikinä ole tunteitaan kovin vahvasti näyttänyt. Varsinkin kun olin lapsi niin isä ei kestänyt yhtään jos äiti, minä tai veljeni itkimme. Huusi vain kurkkusuorana, että naama peruslukemille.

Mutta ymmärsin jo varmaan tuolloin, että tämä johtui isän omista lapsuuskokemuksistaan, joista myös puhuimme paljon. Hänen isänsä ei ollut kovin lämmin ja läheinen ihminen, jolle olisi ollut helppo mennä puhumaan asioista.

Muuten välimme ovat siis aina olleet todella hyvät, mutta ehkä tuo nyt on sellainen, joka sitten kuitenkin voisi jos omia miessuhteitani ajatellaan aiheuttaa jotain hämmennystä. Minä olen esimerkiksi vasta viimeisen parin vuoden aikana tajunnut, että miehet myös jännittävät eikä heillekään ole sen helpompaa sitä aloitetta tehdä. Tämä havaintoni sitten vain hämmentää lisää. 

Mutta ehkäpä kun ikää ja kokemusta karttuu hieman enemmän niin voinen varmaankin luottaa, että tämä pelko ja hämmennys myös hälvenevät. 

Mitä tuohon läheisyydenpelkoon tulee niin se on kyllä oma sisäinen ristiriitani että toisaalta kaipaan valtavasti hellyyttä, mutta toisaalta se läheisyys sitten myös pelottaa... 

Niin ja kyllä taidan minäkin olla sen median mielikuvamanipulaation uhri.
 

Mutta hyvä tavaton, minun täytyy miettiä mitä itse suhteelta toivon ja mitä siltä haluan. Eikä vain ajatella jotain ihme ulkopuolelta tullutta mielikuvaa siitä millainen suhteen tai minun siinä suhteessa pitäisi olla... 

 

[Hiisitär]

Mitä tuohon läheisyydenpelkoon tulee niin se on kyllä oma sisäinen ristiriitani että toisaalta kaipaan valtavasti hellyyttä, mutta toisaalta se läheisyys sitten myös pelottaa...

Minulla on ihan sama ongelma - kaipaan fyysistä kosketusta, sitä että saa vain olla ja nojata jotakuta vasten - mutta samalla pelkään läheisyyttä. Olen oppinut menneistä (ikävistä) naiselämistäni siihen, että fyysinen kosketus mieheltä olisi aina merkki siitä, että "hei... mites olis...?" eikä minulla naisena ole siihen sananvaltaa, vaan täytyy (aviovaimona) tehdä niin kuin mies haluaa. Joskus väkisinkin. Tunnen oloni turvalliseksi miehen lähellä vain, jos tämä lohduttaa minua. Se muisto tulee myös menneistä elämistä, joissa muutamissa minulla oli isoveli, joka lohdutti. Hänen miehinen kosketus ei merkinnyt koskaan mitään seksuaalista, vaan ihan pelkkää läheisyyttä.

En siis oikein osaa rentoutua toisen lähellä, mutta toisaalta minua ei haittaa yhtään se, että itse hellittelen miespuolista olentoa. Jotenkin kumman kierosti kahtiajakautunut tämä asia, varsinkin myös tuon seksuaalisuuden suhteen, sillä kuitenkin loppupelissä mie olen aina ollut suhteissa se, joka vie miestä, ei päinvastoin

APUA! Ota tuosta nyt selkoa!

[^^Queen Nefertiti^^]

Minulla ei koskaan ole ollut tunne että mies yrittäisi ottaa väkisin. Halut ovat nuoruudesta vaihtuneet. Eihän tuntemani miehet edes uskalla haastaa minua, ei älyllisesti eikä fyysisesti. Yksi koetti opettaa urheilua, minusta olisi hauska jos mies voisi viedä vaikka sporttiharrasteisiin. Mutta en minä niitä PELKÄÄ. Lähellekin saa tulla, kyse on siitä pidänkö heistä vai ei. Ja miksi joku on yhtäkkiä tärkeä, tästä on tullut ongelma.. mutta jos miehen kartalla olisi paljon Marsia ja Venustakin, olisi ehkä vähän vastaavaa elämänasennetta kuin itsellä.

Kun minut kerran ryöstettiinkin Espanjassa, ne oli kiltin näköisiä kukkaisnaisia. Ei niin ettei isäni olisi ollut vaikea, mutta sellaista miestähän en halua joka tiedostamattaan käyttää väkivaltaa. Taisi tehdä minusta aika vahvan tyypin.

Hmm,, tämä ajatus että tehdään kuten mies haluaa.. onneksi on halut osuneet suht samoille ajoille.. muistaakseni eka halusi enemmän kuin minä ja vika vähemmän.. sellaista..

Universumi haluaa sinun saavan sen, mitä sydämesi haluaa. Se vain odottaa sinun uskovan että ansaitset sen, ennenkuin enkelit tuovat sen sinulle.
Tee osasi päättämällä mitä todella haluat.
Lähetä sitten positiivisia ajatuksia muutoksiin
joita haluat toiveittesi täyttymiseksi.
Ole positiivinen.

[^^Queen Nefertiti^^]

Onkos Liljan toivelista valmiina?

Tuli mieleen kun AthaMaarit sanoi tästä lohduttamisesta. Ei ole ollut ekana listallani niinkuin ei moni muukaan tarpeellinen ominaisuus. Etsin aina aktiivista, ja katsoin kovuutta sormien välistä. Ehkei sekään ollut oikein. On monia ominaisuuksia mitä ihmisessä pitäisi olla, että kiinnostaisi. Ei saa olla kylmä suorituskone. Sellaiseen ääripäähän tietty asettuu kauris; suoritus, ei tunteita. No minun kokemukseni. Miksei, voishan mieheltä vaatia aitoa empatiaa.. jos ei pyydä selkeästi, saa muuta ja sitten alkaa muuttaa. Olisi parempi saada valmis paketti, eikö-

Siis eihän machomies ole mikään absoluuttinen ihanne näinä aikoina, kun on tuota evoluutiotakin jo käyty läpi. Sellainen joka menee ja tekee juuri kyselemättä. Ei mahco, mutta ei pehmo. Tasapaino, ja terve mieli.

[Hiisitär]

No en siis tietenkään ole etsimässä miestää lohdutuskoneeksi tai mihinkään omiin tarpeisiini - mies tulee sieltä jos on tullakseen. Ihannehan olisi tällainen sielullinen parisuhde, että molemmat kasvattavat toisiaan henkisesti kohti yhteistä päämäärää. Ettei Keskusteluja Jumalan kanssa -kirjaa siteeratakseni tehtäisi vaihtokauppoja: Anna sinä minulle turvaa niin minä annan sinulle siitä vastalahjaksi vaikka kehuja itsetunnollesi.

[enska]

Kas kohtalotovereita..
Vähän aaltoliikkeenä menee tuo mieskammo..Katsekontaktia otan lähinnä varpaisiini.

Joistakin miehistä vaan näkee päälle sitä maskuliinista olemusta liiaksikin, joilla on koko ajan silmillä se search target-ristikko. Sellaiset kierrän kaukaa.

 Neutrimmat, mutta jollain tavalla kivanoloiset tyypit, niitäkin tulee pahimpina päivinä kartettua. Kaupassa en vahingossakaan eksy samaan jonoon ja jään vaikka jumittelemaan jonnekin väärälle hyllylle kuin nappaamaan yhtä aikaa sen saman kahvipaketin. Surkuhupaisaa..?

Ehkäpä se johtuu myös siitä ettei tämänhetkisessä elämäntilanteessa ole tilausta suhteelle. Enemmänkin kavereille, mutta ihmisiin tutustuminen yleensäkin on nyt jotenkin vaikeaa. Ei sitä aikuisena osaa mennä ns. leikkipuistoon esittäytymään, jakamaan leluja ja aloittamaan tarzan-seikkailua tvs. Lapset menevät tosta vaan turhia kursailematta tekemään tuttavuutta.

Hitsi, nyt harmittaa etten osaa edes flirttailla, ainakaan tietoisesti. Se voisikin vähän piristää, kun kumpikin osapuoli tietää, ettei small talkia pidemmälle edetä..

[millimia]

Hyvä Lilja-82,oletko kokeillut regressioterapiaa? Siellä saa mielestäni yllättävän hyvin aukastua tunnelukkoja ja kokemuksia!!

[kooky]

Kiitos Lilja-82 kun otit aiheen esille ja kirjoitit niin rehellisesti ja avaavasti siitä, sekä muille kirjoittajille. olen itsekin kärsinyt kyseisestä pelosta ja se on saanut mitä erilaisempia ilmenemismuotoja. jossain vaiheessa yksi tapa minulla oli ottaa pelon kohde haltuun yrittämällä "olla" se. eli mikä mielikuva minulla oli siitä mikä kuuuluu miesten alueeseen. sitten tajusin ettei tälläisiä alueita oikeastaan tarvitse niin stereotyyppisesti olla...huomasin että monen tekemiseni taustalla saattoi olla sukupuolinen (ei siis seksuaalinen) motiivi. en siis halunnut olla mies, vaan halusin tietää mikä on se tuntematon alue mitä pelkään, ja anastaa paikkani siellä.

olen onneksi jo paljon parempaan päin kehittynyt tästä, mutta kirjoituksesi sai ajattelemaan mitä miespelon motivoimaa voisi olla vielä jäljellä johonkin valepukuun käärittynä sisälläni.

onneksi en enää yritä "olla" mies, kun tiedän että minun ei tarvitse. enkä siinä kyllä onnistuisikaan, sillä miehet ovat edelleen käsittämättömiä mutta se ei herätä niin paljoa pelkoa eikä vihaa enää. enemmänkin se on hienoa. no omassakin taustassani oli selvät alkusyyt miespelkoon...


hassua se, että vauvoina ja taaperoina sekä pojat että tytöt ovat suloisia ja viattomia ainakin aikuisen silmin...mutta jossain vaiheessa astuu kuvaan kulttuurin tuoma "mies" ja "nainen" jotka alkaa kummeksua ja pelätä toisiaan sekä pelailla. ja sitten on vielä se syvempi ja "pyhempi" sukupuolisuus. pitääpä käydä katsastamassa nuo GS:n antamat linkit

[^^Queen Nefertiti^^]

Hei tuli yksi asia mieleen.

Vaikka "miehen" sielu ja ruumis tekis kanssasi mitä vaikka sinulle epämieluisaa, kait sen sielun on tarkoitus siitä JOTAIN oppia ja sinun kans, niin että minusta ihminen toipuu kyllä about mistä vain ja muista sinulla on suhteen joka kohdassa vapaa tahto, ei tarvitse olla tunteiden ja huuman vietävänä ihan miten sattuu.

Aina voi hypätä kärryistä pois jos hevoset laukkaa liian villeinä.