seuraava »

[May]

Aamen! 

Hieno, paljon ajatuksia herättävä kirjoitus Elektra. Kiitos siitä!

Terkuin May - joka jää miettimään omia riippuvuuksiaan, ja niitähän riittää

[Elektra]

No mutta kiitos Rakas May 

Jos ei tässä iässä ole mitään riippuvuuksia - niin sitten on tullut tuosta fitnesspuolesta tullut pidettyä kiinni tiukasti 

Terveisin Push Up Koomikko
Elektra
  

[venny]

Kiitos, levoton, mielenkiintoisesta aiheesta.
Ja kiitos, Ebeania, läheisriippuvuuden määrittelystä.

Käsitteen määrittelystä vielä: useat mielenterveyden ammattilaiset tuhahtavat koko käsitteelle "läheisriippuvuus". Koulukuntaeroja siis on.

Arkikokemuksena ilmiö on kuitenkin tuttu. Hyvin pitkälle samaa problematiikkaa käsitellään mielestäni myöskin, kun puhutaan liiallisesta kiltteydestä ("Killteydestä kipeät").

Olen pitkään ollut kiinnostunut sekä tästä ilmiöstä että narsismista. Ne tuntuvat olevan kytköksissä toisiinsa monellakin tapaa.

Nyt tätä ketjua lukiessani havahduin huomaamaan, että niillä näyttäisi olevan enemmän yhteistä kuin olen ajatellut. Vaikuttaa siltä, että lapsuudenkokemukset ovat samansuuntaisia. Myös huono itsetunto, riippuvuus muiden mielipiteistä jne. jne.

Lähtökohta vaikuttaa samalta. Mikä siis tekee toisesta läheisriippuvaisen ja toisesta narsistin? Johtuuko se sukupuolesta? Ehkä jostakin aivoperäisestä eroavaisuudesta sukupuolten välillä? Vai onko yksilön saama kasvatus määräävä tekijä? (Tarkoitan tässä kasvatusta hyvin laajassa merkityksessä; myös koko yhteiskunnan antamia malleja ja odotuksia.)

Omaa karttaani en ole vielä ehtinyt katsoa tästä vinkkelistä, täytyy palata siihen myöhemmin, jos jotain mielenkiintoista löytyy.

"Parantua" varmasti voi: tulemalla tietoiseksi. Ja tekemällä uuden tietoisuuden avulla uusia valintoja omassa elämässä.

Ketään toista ei voi parantaa. Ei edes muuttaa.
Vain omaa ajattelua voi.

Ystävyydellä,
Venny

[blix]

Siltä se näyttää, että pahasti näyttävät minunkin planetta aspektit osoittavan herkkyyspuolelle. Sanoit Venny aivan oikein, paraneminen alkaa asian tiedostamisesta ja kun tälle tielle on lähtenyt, niin vanhaan käyttäytymiseen ei ole enää halua palata. Joskus oikein kauhistuttaa miten sitä onkaan voinut elää niin laput silmillä. 

Ja se vielä, että yleensä koko läheisriippuvuusongelma on koko perheen ongelma ja kulkee sukupolvelta toiselle väärinä käyttäytymismalleina. Kun olen nyt neljä vuotta askarrellut oman ongelmani selvittelytyössä, niin on tullut mieleen kaikenlaisia omiakin teorioita, mistä riippuvuus voisi johtua. Ihan karkeasti voisi sanoa, että kaikenlainen äärimmäinen käyttäytyminen jollakin perheenjäsenellä aiheuttaa toisissa riippuvuutta ja siksi se varmaan yhdistetään niin vahvasti alkoholin käyttäjiin.

Onneksi omalla kartallani on muutama vahva stellium mötikkä ja tulkitsen ne niin, että ehkä ovat antaneet mulle voimaa lähteä purkamaan sotkuisaa vyyhteä. Kiitos siitä    

 
 AC 
  

[blix]

Kun nyt näitä ahaa elämyksiä näyttää tulevan aina vaan lisää, niin ajattelin yön yli nukuttuani jatkaa kirjoitustani.

Jos tarkkaan ajattelee, niin läheisriippuvuus on pakkomielteistä toimintaa puhtaimmillaan. Usein siihen liittyy vielä taipumus täydellisyydentavoitteluun ja jos silloin kyvyt ja tavoitteet ovat kaukana toisistaan, niin henkilö alkaa kompensoimaan tätä ristiriitaa ja tällainen käyttäytyminen tuo varmoja ongelmia. Venny kirjoitti "myös yhteiskunta on luomassa näitä ongelmia" on mielipide johon myös yhdyn.

Jos tällainen riippuvainen henkilö joutuu sitten jonkun jostain syystä "äärimmäisesti" käyttäytyvä henkilön läheisyyteen, niin kuin esim. perheenjäsenenä, niin houkutus kompensaatiokäyttäytymiseen on tietysti suuri. Mutta voiko silloin syyttää tätä "äärihenkilöä"? Ei voi jos puhutaan näiden kahden henkilön välisestä suhteesta, eiköhän jokainen aikuinen ole vastuussa itsestään, mutta tilanne on aivan toinen, kun kysymyksessä on perhe, suku tai yhteiskunta.

Jatkan askartelua ongelmani parissa. 

Hyviä päivän jatkoja kaikille.

[venny]

Olipas hyvin muotoiltu tuo "äärikäyttäytyminen".

Toisin kuin usein luullaan, ettei läheisriippuvuuden syntyyn tarvita perheeseen välttämättä alkoholistia. Voi siellä olla jokin muukin "virtahepo".

Ihmiset usein ihmettelee, miten on mahdollista, että on tullut haavoitetuksi niin pahasti kuin on tullut, vaikka "kaikki on ollut ihan hyvin". Isä ei ollut juoppo, äiti ei ollut hullu, kukaan ei hakannut eikä käyttänyt seksuaalisesti hyväksi. Mut, mut... Ehkä siellä on ollut jotain muuta. Jotain, joka on estänyt vanhempia tiedostamasta ja vastaamasta riittävästi lapsen tarpeisiin. Narsistisia piirteitä, lievää masennusta, opittuja käyttäytymismalleja... mahdollisuuksia on paljon.

Kasvintaimia hoivaillessani oivalsin: näin hentoja on ihmisen taimetkin! Ei ne kestä yhtään samaa, mitä jo varttuneemmat taimet. Ne on niin herkkiä ja hentoja.

Kasvintaimet kuolee. Lapset sensijaan voivat näyttää selviytyvän ihan hyvin - vaikka sisällä olisi jotain rikkoutunut.

Ja toisin kuin väitetään, kaikki ei suinkaan vahvista. No, ehkä aikuista, mutta ei lasta. On vahvaa näyttöä esim. siitä, että paljon stressiä lapsuudessa kokeneen lapsen stressinsietokyky on aikuisena heikompi kuin turvallisen lapsuuden eläneillä. (Ja vieläpä juuri sellaisen stressin, jota on lapsena kokenut.)

Tässä tullaan siihen turvallisuuteen. Mitä se on? RIITTÄVÄ määrä hoivaa ja rakkautta, perustarpeiden täyttämistä. Tämä selittää myös mielestäni sen, miksi ns. hyvässä perheessäkin voi haavoittua. - Ja toisaalta, miksi joku selviää "helpommalla" kuin toinen.

Lapset ovat erilaisia. Lasten tarpeetkin ovat erilaisia. Yksi pärjää vähemmällä kuin toinen. Kyse on pitkälti synnynnäisistä temperamenttieroista. Oleellista lienee, kuinka tietoisia vanhemmat ovat juuri sen oman yksilöllisen lapsensa tarpeista.

Ja tietysti tässä vielä on tuo sukupolvien ketjukin... Mikä ei tee tätä problematiikkaa yhtään yksinkertaisemmaksi.

Siitä paranemisesta vielä: lapsi on kehittänyt keinon, jolla selviytyä. Joskus se on tämä läheisriippuvuus. Aikuisena se ei enää välttämättä oikein tyydytä, siitä voi olla jopa haittaa. Kun sen tiedostaa, voi alkaa funtsia, voisiko jotain tehdä toisin.

Ja tietysti voi! 

Ystävyydellä,
Venny

[kultainen sulka]

Kiitos hienoista kirjoituksista!

Myönnän läheisriippuvuuteeni tänäpäivänä. Mutta yritän tulla toimeen sen kanssa.

  
     ( 2 huone  ) ja  ( 2 huone  )
ja    MC ja  ( 4 huone  )

[^^Queen Nefertiti^^]

Läheisriippuvuus tai narsismi eivät ole kuin alemman mielen leikkejä, niistä voi päästä oivalluksen kautta, tai sitten asia pitää käsitellä.. esimerkiksi pari joka leikkisi tuollaista leikkiä keskenään, saattaisi valaistumisen jälkeen nauraa, mitä ihmettä me olimme tekemässä.. siis mikään sairaus tai riippuvuus ei ole koko totuus, mutta mieli pitää muuttaa täysin.

Ajattelen asian niin.. että tästä tai menneestä elämästä jää persoonallisuuteen jäänteitä, jotka alkavat dominoida minäkuvaa suuntaan tai toiseen. Tästä tulee koko minä. Se ei kuitenkaan ole niin. Ehkäpä sekin on karmaa - parempaakaan käsitettä ei ole - mutta siis kumpikin on mielen kahletta. Vapaushan on nurkan takana.  

[Esmiralda]

Hieno aihe ja keskustelu!

Ja mukava 'kuulla' Elektrankin ääntä! 

Kyllä minä myönnän itsessäni tiettyä läheisriippuvuutta. Myönnän myös sitä, kuten SA sanoi, että se voi olla myös positiivista, opettavaista.

Uskon, että tällaiselle 'taivaanrannanmaalarille' ja 'vastuuttomalle' maailmanreissaajalle, kulkurille, mitä minäkin olen ollut, läheisriippuvuus on ollut tervetullut oppikoulu. Siinä olen saanut syvemmästi perehtyä läheisen kanssaolemiseen, vastuuseen, velvollisuuksiin ja elää kiinni yhteisössä tämän kaiken kautta.

Varsinkin 'irralliselle' ihmisille tietty muoto läheisriippuvuudesta on hyväksi! Sitten on eri asia kun ollaan tämän muodon ääripäissä. Ja sinnehän saattaa lipsahtaa hyvin huomaamatta itse kukin!

[astroilija]

Olen vähän seuraillut tätä keskustelua -- ja pamautanpa oman mielipiteenikin joukon jatkoksi!

Ollaan nyt kyllä niin kulttuurisidonnaisen "syntdrooman" kanssa tekemisessä että hoh- hoh.....Jos joku on sattunut ikinä seuraamaan minkäänlaista keskustelua länsimaisen kulttuurin yksilökeskeisyydestä eli individualismista niin kenties oivaltaa mitä tässä ajan takaa... Vai pitäskö selittää mitä tarkoitan?


En sitä meinaa, ettei se olisi sairasta aikuisen ripustautua toiseen ihmiseen kuin joku pikkulapsi, että itse tykkäisen semmoisesta pidemmänpäälle - vaikka on se niin ihanaa silloin kun on rakastunut...


Onko muuten kokemuksia yhteisökämpistä, kommuuneista tai vastaavista? Itse semmosessa asunu... Siinä voi äkkiä päästä läheisriippuvaisuudestaan!   



 

[astroilija]

         en ihan :

En halua häiriköidä mitenkään: minunkin mielestäni on tervettä ainakin silloin tällöin miettiä omaa suhdettaan lähimmäisiin! Mutta kannattaa muistaa se ettei kyseessä ole mikään yleismaailmallinen sairaus tms. - eikö?

Yhtäläillä voitaisiin nähdä sairautena vaikka "business-käyttäytymisen" laajentaminen kaikille elämänalueille, jonka vakavana oireena olisi kaupankäynti läheisissä ihmissuhteissa ja lähimmäisten välineellistäminen oman onnen ja eduntavoittelun välikappaleiksi....

Ottakaa tämä vaan sellaisena välihuomautuksena   

[blix]

Olen tuliruusun kanssa samaa mieltä siitä, että läheisriippuvuus on kulttuurisidonnainen "syndrooma". Jos kuitenkin läheiset alkavat vaikuttaa iilimadoilta ja roikkuvat tahdottomina toisissaan ns. kavereina, viihdyttäjinä ja vaikka minä seuranpitäjinä tai hallitsemattomasti käyttäytymällä pakottavat toisen yhteydenpitoon, vaikka henkilö ei ole näitä palveluja pyytänyt, niin mitä teet?  Jos ehkä vuosikymmeniä sanoo vaan että no joo joo sopiihan se ja mielessään kiroilee taasko p...le hänen ehdoillaan, niin jotainhan sille pitää tehdä. Tällaisesta on seurauksena että se kuppi pikkuhiljaa täyttyy, koska toinen ei aina voi olla ottavana osapuolena ja sitten se kuohuu yli.  Tiedän, eikö voi jo aikaisemmin sanoa sen maagisen sanan EI. Täähän se ongelman ydin juuri onkin. Ei voi sanoa koska nämä läheiset loukkaantuvat syvästi moisesta ei:stä. Ongelmaa ei ole olemassakaan jos siinä pyörii mukana ja tekee mitä on ennenkin tehnyt, ja nimenomaan mitä on ennenkin tehnyt, ei mitään omaa, ei mitään uutta vaan ainostaan sitä samaa mitä muutkin tekevät.

Individualismia en kyllä tämän ongelman aiheuttajaksi allekirjoita, mutta ton kulttuurisidonnaisuuden kyllä, koska olen asunut vuosia ulkomailla ja voinut siellä hyvin ja kun tulin takaisin Suomeen se alkoi mua taas vaivata. Kai mulla on taas lähtö edessä jonnekkin muualle, mutta ensin aijon tän ongelman kyllä täällä Suomessa selvittää, ettei sitten enää tartte tulla tarkastamaan tilannetta uudestaan.

[blix]

Ai niin vielä, voihan senkin varmaan saada selville miksi voi niin huonosti omassa kulttuurissaan. Nyt kun on jo vähän tietoa astrologiasta, niin aavistelenkin jo syyt ja seuraukset elämässäni. 

[Ajatus]

         en ihan: olen kyllä sosiaalitieteilijä...  :

Arvasin. Nimim. juuri erästä Hofsteden opusta aloittelemassa...

Minusta on ihan hyvä, että välillä muistutetaan myös näkökulman laajentamisesta. Täällä melkoisen individualistisessa kulttuurissa kasvaneena sitä ei useinkaan osaa edes ajatella, miten eri tavalla jossain muualla voitaisiin tuo "läheisriippuvuuskin" nähdä.

[venny]

Samaa mieltä.

Kyllä asioita ja ilmiöitä on hyvä tarkastella mahdollisimman laajassa perspektiivissä.

Vaikka tietysti olemme juuri tämän oman kulttuurimme tuotoksia.

Kiitos todella mielenkiintoisesta keskustelusta. 

Iloa, valoa ja lämpöä Teille kaikille toivoen,
Venny