Pitää vihdoin kommentoida tähän otsikkoon/aiheeseen.
Itse tunnen syntyneeni paskamagneetiksi.
Jos vaan on mahdollista jonkun heikkoitsetuntoisen alkaa ilkeilla, kohde olen taatusti minä tai joku toinen kaltaiseni, itsenäinen ja omien virheittensakin kanssa huumorilla selviytyvä.
Ajattelen tämän johtuvan yhteiskunnan luomista odotuksista ja paineista yksilölle, joka kasvatettu täyttämään aina toisten odotuksia.
Kuinka paljon parempi on jokaisen hoitaa oma henkinen tonttinsa ja sisältään kumpuavat, luontaisesti omilta tuntuvat toimet. Silloin kenenkään ei tarvi taistella toistaan vastaan. Ei kadehtia muka vahvempaa, kun omat kyvyt ja taipumukset saavat toteutua päivittäin ihan tavallisessa arjessa.
Jokaisella on jo syntymästä taipumukset, jotka kukin voi kehittää kyvyiksi. Niillä sitten yhteiskunnasta löytyy toimiala, millä hankkia kannuksensa.
Kunnianhimo on kaiken pahan alku ja juuri. Siihen liitetty kateus, viha, kauna ym ym halpamaiset luonteenpiirteet ja a vot, kyynärpäätaktiikka alkaa nostaa päätään. Ja sitten ovat sodan siemenet kylvetty.
Kuinka monta kertaa olenkaan nauranut vedet silmissä, kun joku tahtoo tehdä juuri sen minkä olen jo aloittanut, niin palkkatyössä, yrittäjänä tai vapaaehtoistyössä.
Eilen sattumalta kauppareissulla törmäsin tuttavaani, erään valtakunnallisen lehden päätoimittajaan, ja juttelimme ryhmätyön
periaatteiden ulottamisesta myös vapaaehtoistyöhön. Siis että jokainen voisi omien taipumustensa sekä mielenkiintonsa mukaan saisi toimia ryhmän sisällä. Aina se ei onnistu tokikaan, mutta kierrättämällä henkilöitä, jotta ei joudu aina tekemään jotain, mikä ei juurikaan miellytä voidaan saada kaikki suht tasapuolisesti hoidettua.
Elämä on itseasiassa pelkkiä asenne- sekä järjestelykysymyksia.
On vain jokaisen kohdallansa nähtävä itsensä ja osaamisensa tarpeelliseksi ja arvostettavaksi eri toiminnoissa.
Eikös vaan totta?
