seuraava »

[Asterix]

Anteeksi nyt saivartelu, mutta on täällä aika moni vilautellut itseään. Tai minä ainakin.  :

Niin minäkin, itse asiassa olen lyönyt oman kuvani montakin kertaa eräisiin topiceihin
ja välillä avatarissani on ollut oma kuvani.
Te ette vain voisi edes kuvitella,
että näissä kuvissa todella olen minä.

Mutta sitten kun laitoin tietoisesti kertoen, että tämä on minun kuvani,
niin minä sain osakseni sellaisen mekkalan varustettuna nimityksillä,
joita ei viitsi toistaa.

Totesin vain, että tämä saitti ei ole kypsä vielä siihen,
että täällä voisi kaikki olla ihan omia itsejään omilla
ruumiillisilla ominaisuuksillaan.

[enska]

Niin minäkin, itse asiassa olen lyönyt oman kuvani montakin kertaa eräisiin topiceihin
ja välillä avatarissani on ollut oma kuvani.
Mutta sitten kun laitoin tietoisesti kertoen, että tämä on minun kuvani,
niin minä sain osakseni sellaisen mekkalan varustettuna nimityksillä,
joita ei viitsi toistaa.

Täh..? En mä vaan oo bongannu sun kuvaa täältä missään vaiheessa..


Mutta jos pitäisi kuvailla itseään, niin sanosinko että mä oon ihan James Potkukelkan näkönen 
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAApuVA apuva apuva

[Asterix]

Täh..? En mä vaan oo bongannu sun kuvaa täältä missään vaiheessa..

Parempi varmaan niin, ettete havahdu siihen,
milloin avattaressani ja milloin jossain viestini
kulmassa on oma kuvani.

[Lari]

Miehenä helpompi ilmeisesti huomata naisten kuvia 

On täällä monet käyttäneet omaa kuvaansa, mutta eivät kovinkaan pitkään yleensä.

Äkkiseltään lisäisin nähdyt kuvat 
 Asterix, Valonkantaja, Intimaria

On niitä muitakin, mutta nyt en varmuudella uskalla sanoa.

Itsellähän oli pari jooga kuvaakin välissä. Olikohan niiden esittäminen sitten viisasta 

[Kotkansilmä]

    :

     Noin, yleistäen! Puhutte omasta olemuksestanne, mutta?

      Entä! Jos on tavannut ihmisiä, jotenkin irrallisia,

      ja siihen ympäristöön soveltumattomia! Entä sitten?

               Ovatko he ns. paikallisia?

                         

[Kaarina Niro]

AINA ovat osa sinua itseäsi,jos kerran ovat sinua tulleet tapaamaan! 

[Kotkansilmä]

     
        Kiva olisi ollut, jos jotenkin olisimme

          ymmärtäneet " puhuttua " kieltä!

               

[Kaarina Niro]

Onneksemme sydämemmekin osaavat sitä kieltä, jota Jumaluutemme puhuvat. Sillä sehän tässä kuitenkin on se tärkein asia. 

[Kotkansilmä]

     

       Kylläkait sitä ymmärrettävääkin " kieltä " tarvitsee

         tälläinen pönttö, ihan vaan ymmärtääkseen, itse!

                 
   

[^^Queen Nefertiti^^]

Asterix, hieman vaatimattomuutta peliin, jookos.. näkyy miten korostat ulkoista puoltasi vaikka uhalla. Ei se tosiaan normaalinaisia jaksane kiinnostaa kovin paljon.. saatikka henkisen tien kulkijoita.  On olemassa sinua kauniimpia, sinua vähemmän kauniita (ulkoisesti) ihmisiä, mutta itse olen ainakin pitänyt luonnetta tärkeimpänä. Enkä silti ole pahan näköinen enkä rumien miesten kanssa ollut.

Kauneus, ystävällisyys, huolenpito, lempeys ja se, tuottaako tietoisesti muille hyvää vai pahaa mieltä, auttavaisuus, huumorintaju (joka on nähtävästi minulla ainakin täysin erilainen kuin skorppareilla).  Pirullisuus ei ole ainakaan sisäistä kauneutta. Itselläni on myös ulkoisesti kauniita ystävättäriä, jotka ovat myös ihmisinä mukavia. Jos on kovasti ulkoista näköä, alkaa yleensä tämän renkutuksen "voi kun miehet jahtaa minua koko ajan, on se niin raskasta, kun olen niin kauniskin" - tuosta tulee mieleen eräs kaksonen ja leijona. Ja jutut pyörii koko  ajan tämän asian ympärillä.

[pirpaliina]

Minun siskoni oli hyvä esimerkki siitä miten ihminen voi olla kaunis sisäisesti.
Elopainoa oli hänellä reilusti. Ei mikään mannekiini.
Vaan hänelläpä oli niin ihana aurinkoinen luonne.
Hän tuli kaikkien kanssa toimeen ja keräsi aina kaikki ympärilleen.

[*Alkmene*]

Itse osaan nähdä tätä asiaa niin ns-"ruman kuin kauniinkin" näkökulmasta, jos nyt ajatellaan ensin vain tätä 'muka vain'fyysistä kauneutta.
Olen huomannut ettei sitä mitenkään kykene katsomaan yksistään kenestäkään vain fyysistä puolta, kokonaisuus vaikuttaa aina, vaikkei jostain syystä haluaisi, kaikki ominaisuudet, kokemukset yms jota ihminen sisältään heijastelee.
Ehkä valokuvasta jotenkin kykenee katsomaan pelkkää fyysistä ulkomuotoa, mutta kyllä siinäkin jo kaikki asennot (asenteet) ilmeet (olotilat)vaatetusten yms ulkoisten koristusten laatu, jo lisää muutakin aistittavaa kuvaankin. (vaikka oikeasti se ei ole niissä ulkoissa tekijöissä, joita aistimme, me sidomme sen kaiken vain niihin, että mielemme voi käsittää)
Valkoisella taustalla, ilkosillaan kuvassa.... voisiko siitäkään vain katsoa pelkkää fyysistä ulkoista muotoa....  Tuskin...  :

Itse olen elänyt sellaisen joutsenen elämän ulkoisesti.  Joten tiedän, mitä on kokea itsensä ulkoisesti rumaksi ja mitä kauniiksi.
Ja tiedän, että koskaan ei ole oikeasti syvimmiltään kyse siitä, olenko oikeasti ulkoisesti jonkin mittapuun mukaan joko kaunis taikka ruma. Aina se heijastelee vain omaa sisäistä ristiriitaa ja siinä kulkemista ääripäästä toiseen.
Jossain vaiheessa, ennen teini-ikää, koin itseni ulkoisesti rumaksi, vertasin johonkin ulkoasyötettyyn malliin. Minulla ei ollut kauniita kutreja, vaan kynitty poikatukka, minulla ei ollut hienoja muodikkaita vaatteita, vaan serkunkumminkaimojen vanhoja vaatteita tai äidin itse ompelemia tekeleitä, minulla ei ollut hienoja tavaroita, vaan jotain todella vaatimatonta, jos sitäkään.
En ollut subliikki ihmisiä, vaan hiljainen, mutta onneksi sentään 'teräväpäinen' tytteli.  Minulla oli jopa silmälasit, joista kärsin todella paljon.

Heijastin siis rumuuden kokemukseni tähän kaikkeen ulkoiseen, koin, että tämä kaikki ja muutama muu teki sen, että koin itseni rumaksi.
Nyt tiedän, ettei niin ollut. Se 'rumuus' jota itsessäni koin, oli heijastuma sisältäni, koska en ollut saanut kokea 'henkisen kauneuden' kokemuksia itsestäni tarpeeksi. Sellaisia, mitä lapsi voi saada, kun häntä kohdellaan henkisesti kauniisti. (enkä todellakaan tarkoita mitään sellaista, että se vaatisi minkään valtakunnan ns'henkistä tietoutta' indigoista tai muusta tai jotain sielun hierarkia tietoutta vanhemmilta)

Kun sitten teinistä aloin kehittyä naiseksi, löysin ensin nämä 'naisten kikat', opin meikkaamaan laittamaan hiukset hienosti, sain hankittua sellaisia vaatteita jotka korostivat ulkoisia 'hyviä'puoliani yms...
Niin johan muuttui äänet kellossa... ja kun kuitenkin minussa nyt ei ollut varsinaisesti mitään silmiinpistävän 'rumaa' mallia ulkoisessa olemuksessani, se onnistui siis hyvin.
Ne joille ennen olin ollutkin ilmaa, olivatkin nyt minusta kovin kiinnostuneita...
Ahmin tuota kaikkea useita vuosia, otin sen kaiken 'kauneuden' takaisin, jota en ollut saanut aiemmin kokea...
Olen myös kokenut, miten jotkut karsastaa minua, kun joku on kokenut minut ulkoisesti kauniimmaksi mitä itsensä, mutta nyt tiedän mitä se kaikki pitää sisällään.
Ja todellakin sain vastapainoksi sen toisen ääripään kokemuksia rutkasti.
Uskon että tähän 'traumaan' kuuluu myös helposti julkkikseksi pääsemisen hakuisuus, tunne jossain syvällä. *Minusta tulee vielä joskus julkkis*tyyliin. 
Myös näiden vuosien aikana kun tapasin niitä tyttöjä/naisia (poikia/miehiä), jotka silloin aiemmin olivat olleet niitä 'muka' kauniimpia/suositumpia kuin minä, niin yllätyin, miten tavallisia he olivatkaan... Huomasin, että vain jotkin ulkoiset tekijät (ja omat sisäiset tekijäni), olivat saaneet heidät näyttämään siltä, koska itse en ollut kokenut tarpeeksi sisäistäkauneutta. Vaatteet, kampaukset.. yms

Mutta eihän tuollaistakaan jaksa lopputtomiin... miksi nousta jalustan alta jalustalle? Kun voi olla samalla tasolla kaikkien kanssa... 

Nyt pikku hiljaa tämä 'rumuus ja kauneus' on alkanut tasa-painoittua minussa. Olen ruma ja kaunis! 
Ja nyt tiedän, ettei koskaan todellakaan ollut kysmys mistään ulkoisesta leikistä, vaan todella syvästä, monen sukupolven kestäneestä sisäisestä oman itsen henkisen kauneuden ja rumuuden kohtaamisesta itsessä ja niiden hyväksymisestä, niiden liitosta!

Ja miten ihanaa on kohdata ihmisiä, joista paistaa samaan aikaan ei vain 'kauneus' vaan myös 'rumuus', sillä kukaan meistä ole vain toista.

 

[*Alkmene*]

Tiivistäen;
Silloin kuin koen, että kauneuttani ei hyväksytä, en hyväksy omaa rumuuttani.
Silloin kun koen, ettei omaa rumuuttani hyväksytä, en hyväksy omaa kauneuttani.

Jos pyrin vain kauneuteen, jätän rumuuteni muiden kannettavaksi, jos pyrin vain rumuuteen, jätän oman kauneuteni muiden kannettavaksi.

Siis mitä koen ja näen, se kertoo jotain minusta ja sisäisyydestäni!
 

[Ippuska]

Terveisiä kaikille Ippuskalta   
(http://www.oyk.fi/~ritva.astikainen/omalautta.jpg)
(tunnettepa sitten astromiitingissä  )

[VE!]

Hei Ippuska, onpa mukava kuva! Näkee että sulla on tuossa hyvä meininki. 

Mitä tuohon kauneus hommaan tulee, kun olin nuorempi ja epävarmempi, ventovieraat ihmiset tulivat sanomaan että älä ole noin leuhka vaikka oletkin hyvän näköinen. "Leuhkuuteni" johtui siitä että pidin itseäni oudon näköisenä enkä uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin, näytin kai vihaiselta (tämä siis teini-iässä).

Olen huomannut että nykyisin, kun (suurimman osan ajasta) kohtaan ihmiset ihmisinä, suhtautuminen minuun on muuttunut. En ole enää kenellekään uhka, koska olen tilanteissa aina "avoin, oma itseni, kaikki kortit pöydällä". Olen myös aidosti kiinnostunut kohtaamistani ihmisistä. Uskon että se antaa ihmisille tunteen siitä, että koen olevani heidän kanssaan samalla tasolla.