Olipa hieno kirjoitus Alkhemenella.
olen huomannut sellaisen jännän jutun "kasvaessani ihmiseksi" siinä ilmapiirissä missä olen kasvanut...että nimen omaan se OMA keho/fyysisyys on enemmän tabu kuin toisten. Hyvien asioiden suhteen...on hyväksytympää osoittaa toisille ihmisille positiivista huomiota, rakkauden alueella on hyvä oppia hyväilemään toisen kehoa, perusasioissa on epäitsekästä eli hyvää hoitaa fyysisesti pientä lasta ja fyysisesti vanhaa ihmistä, jolla on liikkumisessa vaikeuksia...koska nämä ovat TOISIA ihmisiä, itsen ulkopuolella olevia fyysisesti.
Mutta omaan kehoon käytetty aika tai huolenpito tulkitaan vääränlaiseksi itserakkaudeksi ja se on narsismia, muilta pois ja ihminen on arveluttava. joskus omaan kehoon keskitetty aika, esim. liikunta, meikkaaminen hiustenhoito joka saa ihmisen tuntemaan olonsa hyväksi on väärin sen takia, että se energia on konkreettisesti pois vaikkapa läheisriippuvaisesta ihmissuhteesta.Jos siis ympärillä sattuu olemaan läheisriippuvaisesti käyttäytyviä, jotka eivät kestä sitä, että toinen on "omavarainen", eli voi liian hyvin ilman että heillä on osaa ja arpaa tähän asiaan.
kuitenkin oman kehonsa rakastaminen ja siitä hyvää ajatteleminen, ja siitä puhuminen helpommin tulkitaan vääräksi...kun uskoisin taas, että nimenomaan ensisijaisesti omasta kehostaan tai omista asioistaan ihmisellä onkin se suurin valta puhua ja päättää.
Käänteisesti tää menee sitten niin, että kun ihminen joutuu kokemaan hienoista syyllisyyttä siitä että uhraisi aikaa itselleen, ja oman kehon haltuunottaminen on arveluttavaa, niin myös negatiivisissa asioissa se
"on oikeampaa suunnata energia toisiin" eli siis "epäitsekkyys" pätee: On oikeampaa arvostella ulkoisesti ventovieraita ihmisiä, on oikeus naputtaa toiselle ihmiselle jos joku yksityiskohta olemuksessa ei miellytä, on oikeus vetää turpiin jos sattuu olemaan vääränlaiset vaatteet tai on oikeus vaatia ja edellyttää, että vastaantuleva viehättävä vastakkaisen sukupuolen edustaja on olemassa omien tarpeiden tyydytystä varten...tätä kokee kai useimmin naiset.
mutta, on vähän enemmän arveluttavaa määritellä itse itseään ja puhua itsestään sekä antaa aikaa itselle
Eli että sopivaisuussääntöjen nimessä minun ei tulisi puhua sanaakaan itsestäni mutta olisi ihan ok, jos vaikka kaverille arvostelisin ohikulkevan naisen kampausta ääneen.se on normaalia käytöstä.
luulen, että mitä enemmän ihminen kokee että hän omistaa itsensä, hän kokee oikeudekseen rakastaa itseään (mukaanluettuna keho) ja sitä vähemmän hän tuntee tarvetta olla väkivaltainen muille ja kampittaa heitä.
monesti kitkerämpiä toisten toisten ulkonaisten seikkojen arvostelijoita ovat tietämissäni ihmisissä olleet ne, jotka ovat ahtaneet itsensä liian tiukkaan kaavaan siitä, miten he saavat olla omassa kehossaan ja miten käyttää sitä. he tulevat sitten ahdistuneiksi ja surullisiksi sekä vihamielisiksi, kun näkevät että jollakin toisella on olemisen tavassa enemmän vapautuneisuutta. Ja se vapautuneisuuden tunne lähtee ihan sieltä korvien välistä, ja tulee sitten kehoon.
näennäisesti epäitsekkäissä asioissa, kuten toisten kehojen hoitamisessa, saattaa joskus olla pinnanalla kyse vallasta, omien kokemuksieni mukaan ainakin. seksuaalisuuden alueella, missä myöskin testataan suhdetta toiseen kehoon, varmasti valtakysymykset on vieläkin yleisempiä.
eräänlaista ihmistyyppiä nakertaa eniten se, jos näkee että toinen on ottanut täyden vallan OMAAN kehoonsa. ja se on mun mielestä ainakin ainut keho, mihin jokaisella on se täysi käyttövalta, se oma. Luulen, että osaa koskettaa toisen kehoa kunnioittavammin ja vailla valtapyrkimyksiä, jos osaa ja kokee oikeudekseen tuntea oman kehonsa ensin.
Nykyään lähden siitä, ja tähän on ollut pitkä tie, että minä itse olen ensimmäinen jolla on KAIKKI OIKEUDET omaan kehooni sen liikuttamista, ruokailua ja pinnallista ulkonäköä myöten. Perusoikeus, jonka haluan antaa myös toisille. Sillä erotuksella että en enää yksinkertaisesti
ota vastaan ihmisiltä tämän oikeuden loukkaamista sanallisessa tai fyysisessä muodossa. sanalliset saa mennä toisesta korvasta ulos, ja fyysisestä seuraa jonkinlainen itsepuolustus. kasvoin vähän siihen, että on ok antaa toisten polkea perusoikeuksiani, mutta nyt kun tiedostan niin voin valita toisin.Mun suvussa oli tapana, että on tosi oikein puuttua TOISTEN asioihin, mut omien suhteen oltiin "no eihän minulla nyt mittään, enhän minä mittään , minä oon vaan tämmönen mitätön" Jos ei noudattanut tätä käyttäytymiskaavaa, helposti syytettiin "ylpeäksi" jo pelkästään siksi että eli ja hengitti.
kehot on kuitenkin syyttömiä, ja jo pelkästään sen takia että ne ovat olemassa, niillä on oikeus olla olemassa. Vaikka jotain ottais kehoni näkeminen päähän (näin esimerkkinä), niin ajattelen että onhan hänenkin kasvettava tajuamaan se että täällä maailmassa on monta asiaa mikä ei mene ihan niinkuin itse käsikirjoittaisi, ja sen kanssa saa muutkin elää. En itsekään esitä sellaisia vaatimuksia, että tänään suvaitsen nähdä kadulla vaan tietynmuotoisia ihmisiä ja auta armias jos lähden ulos ja tulee joku vääränlainen vastaan...
joops...
