Ystäväiset!
Luin tuolta aivan alku-topicista Lillin kirjoituksia.
Oli ilmeisesti tarkoitus puhua siitä, millaisina itsemme koemme.
Minä olen menettänyt suuren osan kuuloani pikkulapsena.
Joten olen sen vuoksi joutunut paljon 'taistelemaan' elämässäni.
Monessakin suhteessa.
Vaikka olin tavallisen näköinen tyttölapsi, se, etten kuullut hyvin vaikutti paljon siihen miten toiset minuun suhtautuivat.
Olin usein pilkan ja kiusanteon kohteena.
Voin sanoa, että sillä on ollut vahva vaikutus myös persoonallisuuteni kehittymiseen sellaiseksi, mihin suuntaan se alkoi muotoutua.
Olen myös usein huomannut siitä sellaisen asian, että kun ihmisen joku aisti on vajaampi, toiset aistit ikäänkuin korvaavat puuttuvaa aistia.
Itselläni on kehittynyt ehkä tavallistakin herkempi vaisto toisten mielialoihin ja sellaiseen nähden.
Toki tällainen aistivamma myös kasvattaa tietynlaiseen nöyryyteen elämään nähden. Kuuntelet tavallistakin tarkemmin kaikkea puhetta, sanoja.
Ehkä se myös aiheuttaa halun pitää huolta kaikesta muusta omassa kehossa.
Puhumattakaan henkisen vahvuuden ylläpidosta. Jotta pystyy elämään edes osittain tasaveroisena muiden ihmisten kanssa.
Mutta olen myös huomannut olevani aika suvaitsevainen kaikkea erilaista kohtaan, johtuen omasta vajavuudestani.
Yhdyn 'siniseen liljaan' siinä, että meidän on pidettävä hyvää huolta tästä majastamme minkä olemme tälle matkallemme saaneet.
Jotta se kestäisi suuttumatta meillä niin kauan kuin tarvitsee.
Minulla on kokemusta siitäkin mitä tapahtuu kun laiminlyö oman kehonsa, silloin ei kyllä henkikään voi hyvin.
maarita