seuraava »

[enska]

Jännää että otit tuon sinkkuuden esille Drial..
Tuntuu että se onkin sopiva olomuoto myös meikäläiselle mitä tuohon omaan tilaan tulee. Siis vähän on kokemusta noista muistakin siviilisäädyistä ja kyllä niissä se oman tilan hakeminen oli aika kiven takana. Kummassakin yhteisasumiseen johtaneessa suhteessa minä olin se, joka muutin miehen luo. Sitten muutettiin isompiin kämppiin. Ja kummassakin suhteessa minä olin se, joka muutti myös pois yhteisestä kämpästä. Oisko tuo tilantarvekin ollut yksi osasyy eroihin..?

-Avoliitossa kotimme toimi majapaikkana jos jonkinlaiselle kulkijalle, väkeä lappasi sisään mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ihan ensimmäisestä päivästä lukien. Välillä oli ihan pakko sanoa, että nyt haluttaisi olla kahden. Täytyy myöntää että hermoille kävi se motellinpitäjänä toimiminen..

- Avioliitossa taas ex täytti kotimme ääriään myöten tavaralla, joka mielestäni olisi kuulunut kierrätyskeskukseen, hajottamolle tai ihan mihin tahansa, mutta ei ihmisten asuntoon. Välillä tuo roju oli niin levällään että haittasi ihan jokapäiväisiä askareita. Hyvin stressaavaa tuokin..

Jos (kissankokoinen jos) vielä jonkun kanssa kimppaan menen, niin mietin asiaa kyllä useammin kuin kahdesti. Itse asiassa olen jo pitkään ollut sitä mieltä että yhteisasuminen ei ehkä ole meikäläisen juttu..

[Eufrasyne]

Metsätonttu, kiitoksia

On kiva kuulla että joku pitää siitä ajatuksesta mitä olet julki tuonut 

Drial, aivan varmasti vielä löydät ihmisiä joiden kanssa haluat sitä tilaasi jakaa

Itsekin olin iässäsi melkoisen ns. sulkeutunut, mutta kyllähän tämä on jo auennut jonkin verran

Sehän on jo hieno alku että olet tänne kirjoittanut :   

[Drial]

Minä olen tähän ikään mennessä asunut kahdessa avoliitossa. Ensimmäinen meni niin, että minä muutin miehen asuntoon. Mies ei kuitenkaan ensimmäiseen puoleen vuoteen hirveästi viikonloppuja enempää siellä ollut sillä opiskeli toisella paikkakunnalla. Sitten kun hän muutti samaan asuntoon lopullisesti valmistuttuaan, olimme eron partaalla alle puolessa vuodessa! Siihen tosin ajoi moni muu asia kuin minun tehoneliöidenhaku.. Kun erosimme, hän muutti opiskelupaikkakunnalleen siksi aikaa että minä sain asunnon järjestymään eli minä jäin asumaan hänen asuntoonsa. Se oli kummallista.. erittäin kummallista..

Noh, toisessa avoliitossa oli niin päin, että mies muutti minun asuntooni koska se oli isompi. Tuolloin havahduin ensimmäisen kerran siihen, että minun täytyy saada hengittää ihan oikeasti ja vapaasti! Yhtäkkiä hän olikin minun luonani koko ajan enkä päässyt minnekään "pakoon", paitsi ulos tietenkin.. Suhde oli muutenkin ehkä sellaisessa tilassa ettei yhteenmuutto ollut fiksu veto, se jotenkin vain tapahtui. Tätäkään ei kestänyt puolta vuotta pidempään sillä minä tukehduin kerta kaikkisesti. Mies oli vielä kaiken lisäksi muutoinkin omistavaa ja hallitsevaa sorttia, sen lisäksi hän oli "minun reviirilläni" aivan liian aikaisin.

Tuon jälkeen päätin että mikäli seuraavan kerran olen suunnittelemassa yhteenmuuttoa, sitä aletaan suunnitella sillä mielellä, että hankitaan molemmille uusi, tarpeeksi iso asunto! Eli siis ei muuteta jomman kumman kotiin vaan etsitään uusi koti joka on molempien. Minulla se on varmasti melko ratkaiseva..

Vesimieshän sen tilanhakemisen tekee, ja varmaankin se, että neloshuoneeni on todella veskaripainotteinen (lähes kokonaan) lisää vaikutusta?

[enska]

äh, laitoin jo yhden litanian tulemaan, mutta katosi jonnekin..
tuosta  ja oma tila-vertailusta:

Mulla siis yli 2/3 veskarista on neloshuoneessa (veskarissa myös  mutten tiedä liittyykö se tähän asiaan)

Sideerisesä olen käsittääkseni 

Nouseva planeettani Urkki on Vesimiehen hallitsija

IC:llä on myös  kauriin puolella, erittäin väljässä kolmiossa saturnukseen kasissa. Eli ei tilan yms. jakaminen tahdo onnistua tuotakaan kautta varmaan..

Jos joku asteroidi-tietäjä yms osaisi kommentoida mikä näitä' tilantarve-juttuja aiheuttaa?
EI siis yksinäisyyden/erakoitumisentarve...

[nikki]

siellä kasihuoneessahan on ihmissuhteiden vakiinnuttaminen eli seiskahuoneessa solmitut ihmissuhteet saavat pysyvän muodon kasihuoneessa jos ovat saadakseen,
riittävätkö kykymme/halumme siihen,se siellä mitataan,
no kasihuone on skorpionin huone,jupiter on tällä hetkellä skorpionissa,
tilan tarve lisääntyy myös vakiintuneissa suhteissa,
pluto on taasen jupiterin merkissä jousimiehessä,nämä menevät mukavasti ristiin eli pluto muokkaa oman henkisen tilan tarvetta vaikka ulkomaille jos ei vähempi hyvempi,mielikuvitusmatka kalojen uranuksella narniaan...ja vesimiehen neptunuksella takaisin...
syvältä tulee tuo PAKONOMAINEN tilantarve

[metsätonttu]

Kai se oli se Jupiterin Jousimies, joka valtasi nuoruuttani niin paljon, etten suostunut toisen kanssa 'asumaan' ennen kuin olin 33.

Niin oli tarpeeni suuri omaan tilaan ja vapauteeni.

Sitten kuuntelin ravun sydäntäni itsessäni ja tein 'pesän'.

Voiko olla näin, Nikki sen osaisi sanoa, että toteutamme eri puolia itsessämme astrologisesti eri elämänvaiheissamme?

Ihailen teitä, jotka opiskelette tuota tilan jakamista useasti ja uskallatte myöntää ja lopettaa, kun se ei toimi.

[Ajatus]

Vesimieshän sen tilanhakemisen tekee, ja varmaankin se, että neloshuoneeni on todella veskaripainotteinen (lähes kokonaan) lisää vaikutusta?

Kyllä, Vesimies-kuu on minulla eli tilaa tarvitsen nimenomaan kotona (kuu). Henkinen tila on vielä tärkeämpää kuin fyysinen tila, eli haluan esim. lukea rauhassa silloin kun luen ja puuhailla sitä mitä mieleen juolahtaa ilman että kukaan toinen sanoo, mitä tehdään. Onneksi mies on myös omaan tilaansa mielellään vetäytyvä Skorppari. Jatkuvasti myös valitan, että asunto on liian pieni - ehkä joskus sitä tilaa saamme lisää myös fyysisesti.

Minulla nuo nikin mainitsemat tämän hetken transiitit vaikuttavat moneenkin kohtaan kartalla, Jupiter on kasissa, Pluto kympissä, Neptunus kuun päällä ja Uranus kohta auringon. Kyllä tässä kohta tilantarve mitataan! Henkistä tilaa olen laajentanut opiskelemalla, joka syksyn mittaan vaan entisestään lisääntyy. Sille koitan raivata tilaa myös vähentämällä töitä.

[Hiisitär]

Minua alkoi ihan hirvittää, kun luen teidän muiden juttuja! Monet teistä on perheellisiä ja minä poloinen olen parikymppinen sinkkutyttö ja mietin miksi tarvitsen niin paljon tilaa.. Toivottavasti minun elämääni joskus tupsahtaa ihminen, jolle voin avata elämäni niin avoimeksi että pystyn jakamaan tilaani eri tavoin kuin nyt..

Samaa miekin olen pohdiskellut, ikävuosia nyt päälle 20
Sinkkuus sopii elämänmuotona ainakin tällä hetkellä minulle parhaiten. Ahdistaa, jos joku toinen alkaa tunkemaan omia tavaroitaan minun kotiin (ja Oinas aurinkomerkkinä varmaan korostaa vielä tätä MINUN ominaisuutta!)

Minusta yhteisöllisyyden häviäminen on merkki ihmisen sieluntason kehittymisestä ja nousemisesta. Emme enää tarvitse tukiverkkoja tai jatkuvaa apua muilta, vaan pärjäämme omillamme ja tarpeen tullen osaamme pyytää apua ja myös antaa apua. Monillahan tuntuu olevan esimerkiksi puoliso sellainen tukipilari, jota ilman ei voi olla. Tunnen muutamia naisia, joille sinkkuus ei sopisi ollenkaan, vaan heillä on koko ajan oltava mies kainalossa, kestipä suhde sitten miten kauan aikaa tahansa (tosin tuohon vaikuttaa varmasti myös astrologinen kartta, ei ainoastaan sielun oppitaso). Kun entinen loppuu, otetaan uusi suhde tilalle muutaman viikon päästä.

Mielenterveysongelmatkin näkisin sielunkehitystasosta johtuvaksi. Keski-ikäisillä sieluilla, eli siis sieluilla, jotka ovat kierrelleet elämästä toiseen jo hyvän aikaa, alkaa tulla vastaan fyysisestä maailmasta poisoppiminen ja vanhojen karmallisten velkojen maksaminen, joka voi ilmetä mielenterveysongelmina ja itsemurhina. Suomessa kansalaiset ovat sielun kehitystasolla/sielun matkalla keski-ikäisten ja vanhojen sielujen kohdalla. Keski-ikäisiä vaivaavat mielenterveysongelmat (fyysisestä iästä riippumatta) ja vanhemmat sielut jurottavat yksikseen, koska he alkavat olla valmiita jättämään tämän fyysisen maailman elämässä missä hyvänsä.

Noin minun mielestäni ne asiat selittyisivät. Keski-ikäiset sielut ovat vähän kuin fyyisesti keski-iässä olevat ihmiset, joilla on monta rautaa tulessa ja hirveästi hommia. Vanhemmat sielut ovat taas kuin fyysisesti vanhuusiässä olevat ihmiset, jotka istuskelevat kiikkustuolissa lueskelemassa lehteä ja ovat suurimman osan ajasta yksikseen, haluaisivatpa tätä tai eivät.

[sister sugar]

Mä oon kanssa aina ollut aika reviiritietoinen. Ahdistun kun joku tulee tilaani ja käyttää tavaroitani. Tai mikä pahempaa, ON KÄYNYT TILASSANI JA KÄYTTÄNYT TAVAROITANI poissaollessani! Olen kuin kultakutri-sadusta, murahtelen ärtyneenä ..joku on syönyt puurostani, joku on nukkunut sängyssäni..!  Joskus reaktioni jopa huvittaa itseänikin, miksi niin takerrun tilaani. Olen selittänyt sitä sillä, että siskoni ovat huomattavasti mua vanhempia jolloin en lapsenakaan juuri joutunut jakamaan tavaroitani tms.

Mietin joskus aikaisemmin (kuten täälläkin joku mainitsi) että voinkohan ikinä asua kenenkään kanssa, jakaa tilani ja olla läsnä, mutta se sujuikin yllättävän helposti. (ex)Poikaystäväni lukeutui ilmeisesti jotenkin "minuun", en  kokenut häntä vieraana tilassani. Nyt taas tilaa on yllinkyllin ja mietin että kuinka ihanaa olisikaan taas jakaa asioita! 

[Drial]

IC:llä on myös  kauriin puolella

Näin myös minulla, ja tosiaan neloshuone lähes millilleen kokonaan veskaria..  :

[Aniel]

Hassulaiset, kyllä mä vastaisin, että toi on kulttuurinen kysymys. Menepä Latinalaiseen Amerikkaan, Intiaan... jonotat ensin toiset niskaasi hengittäen, astut täynnä olevaan bussiin, missä sen lisäksi että aikuiset ovat iholla, syliisi laitetaan toisten ihmisten lapset ja matkatavarat... 

Ei siinä auta ryppyillä, hymyä naamaan ja menoksi! Kaikkeen tottuu.

[Aniel]

Minusta yhteisöllisyyden häviäminen on merkki ihmisen sieluntason kehittymisestä ja nousemisesta. Emme enää tarvitse tukiverkkoja tai jatkuvaa apua muilta, vaan pärjäämme omillamme ja tarpeen tullen osaamme pyytää apua ja myös antaa apua.

höpöhöpö  Olet kasvanut kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä opetetaan individualisteiksi ja uskomaan omaan voimaansa. Hetken kuluttua ihmiset alkavat (ovat jo alkaneet!) kaivata yhteisöllisyyttä ja perinteisiä tapoja elää. Se on post-modernismia, beibi. 

[Ebenia]

Monilla joilla on tuo kuu tai 4.huone Veskarissa, tuntuu olevan "tilaongelmia" nimenomaan kotona.

Minulla on taas    ja tämä heijastuu aivan täydellisesti parisuhde-elämään. Onkohan täällä paikalla muitakin Veskari-venuslaisia? Tarvitsen todella paljon tilaa, niin ajatuksellisesti kuin ihan fyysisestikin, jos partnerini kahlitsee minua millään tavalla, ahdistun samantien aivan älyttömästi.  Minulle sinkkuus "sopii" myös todella hyvin, jos se nyt voi kenellekään erityisemmin sopia, niin minulle. Olen kyllä sillä tavalla parisuhdeihminen (Nouseva      ), mutta vapauskaan ei tosiaan minua haittaa tai ahdista millään tavoin, vaan jopa nautin siitä suuresti. 

Minun on saatava olla täysin itsenäinen, vapaa kaikista ajatuksellisista ja fyysisista kahleista. Esim. pahinta mitä minulle voi parisuhteessa sanoa on "Älä ikinä sano asiaa X", esim. hyvänä esimerkkinä eräs eksäni sanoi, että "Älä ikinä arvostele kavereitani minulle". Okei, ei ollut erityisemmin tarkoituskaan arvostella heitä, mutta ajatus siitä, että en edes TEORIASSA saisi sanoa mitä haluan, koska joku toinen ihminen määrittelee mistä saan puhua, on niin ahdistava, että nyt jo tätä kirjoittaessa alkaa tuntua ahdistavalta rinnassa.  Tätä tavallaan tarkoitan sellaisella "ajatuksellisella sitomisella". Sama juttu erilaisten aatteiden kanssa, ihmisten tulee antaa minun uskoa ja tehdä mitä ikinä haluan, yrittämättä painostaa minua mihinkään muottiin. Jos sen tekee, katoan välittömästi näkökentästä, en kestä minkäänlaista sitomista mihinkään ajatusmalliin tai vastaavaan.

Ehkä joku Venus-veskari on huomannut samaa itsessään? 

[metsätonttu]

Minusta yhteisöllisyyden häviäminen on merkki ihmisen sieluntason kehittymisestä ja nousemisesta. Emme enää tarvitse tukiverkkoja tai jatkuvaa apua muilta, vaan pärjäämme omillamme ja tarpeen tullen osaamme pyytää apua ja myös antaa apua.

höpöhöpö  Olet kasvanut kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä opetetaan individualisteiksi ja uskomaan omaan voimaansa. Hetken kuluttua ihmiset alkavat (ovat jo alkaneet!) kaivata yhteisöllisyyttä ja perinteisiä tapoja elää. Se on post-modernismia, beibi. 

Hih, osasitpa sanoa, Intimaria, aika kipakasti!

Mutta totta on, olemme sokeita omassa hyvinvoinnissamme emmekä näe yhteisömme heikkouksia, vaillinaisuuksia ja naurunalaisuuksia. Historiasssa ne sitten ovat irvailtuna.

Mutta kyllähän me jonkinlaisen tasapainotilan haussa olemme. Ja emme toki voi olla tuntematta sitä kamalaa hektisyyttä ympärillämme, joka mainoksineen ja vaatimuksineen nielaisee meitä, suorastaan pureksii. Intiassa tilanne on vielä toisenlainen. Kyllä siinä täytyy etsimällä etsiä soppea johon paeta ja piiloutua välillä. Vaikka itse olemme siihen itsemme ajaneet, sokeasti menneet kaiken perään ja hiljaa 'hyväksyneet'. Ehkä olemme jonkinlaisen tien päässä...

 

[Aniel]