Valonkantaja.
Meilläkin Viivi-koirulimme vanhentumisen huomasi siitä, että nukkui yhä enemmän ja ei enää reagoinut kontaktiin samalla tavalla kuin aiemmin. Kuulo, näkö ja muut aistit alkoivat alkoivat pettämään ja tässä vaiheessa täytyi vanhempieni alkaa tekemään vaikeita päätöksiä.
Vuosi sitten, Viivi oli todella huonossa kunnossa, keuhkot olivat yhtäkkiä kesän aikana täyttyneet vedestä ja hengittäminen oli vaikeaa, tottakai me jo mietimme, että nyt on aika tullut. Oikeanlaisella lääkityksellä rakkaamme tuli kuitenkin kuntoon ja oli kuin pieni pentu konsanaan, leikkiessään ja temmeltäessään, kulta sai vuoden "jatkoajan". Ei pidä koskaan aliarvioida lääkkeiden vaikutusta, vaikka joku toinen saattaisi pitää sitä moraalittomana; "pidetään koiraa väkisillä elossa".. Tottakai tilanteeseen varmasti vaikuttaa myös koiran oma halu elää.
Tämä tuli esille kun Viivimme meinasi tänä keväänä tukehtua lihan palaan, liian onnessaan sitä ahmiessaan. Oli jo selällään kun Isä oli huomannut tilanteen ja pelastusyrityksistä huomimatta, Isähän jo kuvitteli, että nyt on neiti mennyttä. Oli asettanut hänet omaan koriin ja miettinyt, että nyt täytyy alkaa soittelemaan lähimmille. Kuitenkin Isän mieleen oli tullut, että jospa hän vielä yrittäisi nostaa Viivin syliin ja painella rintaa ja Hups!lihan palanen oli lentänyt suusta. Koira tokeni siitä tapauksesta täysin. Äitin kanssa jälkeenpäin puhuessa, mietimme yhdessä, että miten vähän koirankin elämä on meidän käsissämme. Kai neiti oli jo käväissyt taivaan porteilla, mutta tullut muihin aatoksiin. Ja isällehän tapauksesta olisi jäänyt kauheat omantunnontuskat, ehkä Viivi ei halunnut juuri tämän takia lähteä vielä silloin.
Niin monta kertaa tätä on miettinyt, kuinka monta kertaa hän on sairastellut ( pienen koiran lonkkavikaa, epilepsiaa, sydänvikaa ) ja kuitenkin sinnitteli luonamme näinkin pitkään. Niin kuin eläinlääkärin sanoin: "Sitkeä sissi"..
Naurattaa ajatus, että oli vielä viimeisen piikin jälkeen ärissyt
meidän itsepäinen ja voimakastahtoinen perheenjäsenemme...härkä kun oli horoskoopiltaan
Harmi, ettemme voi viettää pitempää aikaa yhdessä