maisa100
Satunnainen astroilija
Viestejä: 9
|
 |
« : 24.08.2020 07:50:11 » |
|
Olen lähes uusi täällä, kokenut kaikenlaisia selittämättömiä asioita elämässäni jo pienestä pitäen. Äitini kuoli yllättäen 5vkoa sitten ja olen yrittänyt hakea selityksiä asioille, mitä ennen ja sen jälkeen on tapahtunut. Perheen kanssa olen voinut asioista puhua avoimesti, koska he uskovat, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu toisaalla. Isäni on kuolemaan suhtautunut niin, että jokaisen otsaan lyödään merkki jo syntyessä, että milloin tämä maallinen elämä täytyy jättää taakse. Silti hankala ajatusta käsittää. Kerron tässä mitä kaikkea ennen ja jälkeen kuoleman on tapahtunut.
Viikko ennen kuolemaa, kävin paikassa, josta äitini löytyi sitten viikkoa myöhemmin. Tällä kerralla oli hyvin hiljaista ja harvemmin otan kuvaa maisemasta. Sillä hetkellä se tuntui jotenkin oikealta. Otin kuvan ja myöhemmin illalla hämmästelin suurta valon määrää kuvassa, aurinko oli jotenkin todella voimakas ja ruohikossa kimmelsi vihreä valo. En tiedä mikä vihreä valopiste oli mutta selitin sen itselleni niin, että siellä oli kiiltomato joka siellä kimmelsi. Viikko kului ja havahduin, että en halunnut oleskella puhelimella ja seksuaalisuuteni virittyi jotenkin ihan uudelle tasolle. Eräänä päivänä tyttäreni askarteli minulle enkelin ja totesin, että kiitos mutta voisiko hän askarrella ystävälleni enkelin kun hänen toinen vanhempansa taistelee sairaalassa hengestään. Ja niin hän askarteli. Myöhemmin kuluvalla viikolla olimme pihalla ja takapihaltamme löytyi mustan linnun siivet, siis vartalo oli viety, vain siivet luineen oli jäänyt jäljelle. Siinä mietin, että tämä ei kyllä lupaa mitään hyvää, mutta ajatus jäi silti siihen. Tuli lauantai. Olin todella itkuinen jo aamusta asti, selittämätön suru nakersi sisällä, aloin itkemään todella turhista asioista. Äitini soitti minulle illalla, mutta puhelu oli melko lyhyt. Seuraavana päivänä sain suru-uutisen, äiti oli yllättäen kuollut. Löytöpaikka oli hyvin läheltä sitä viikon takaista kuvanottopaikkaa. Siltä istumalta lähdin lapsuudenkotiini ja menin käymään löytöpaikalla. Matkalla sinne kiinnitin huomioita ainakin viiteen kirkkaan valkoiseen höyheneen.
. Pyörähdin myös meidän mökillä, joka oli aivan löytöpaikan vieressä. Mökin oveen oli myös kiinnittynyt höyhen, sieltä äiti oli minulle lauantai iltana soittanut. Palasimme lapsuudenkotiin, taivaalle oli piirtynyt lyhyt, pystysuora sateenkaaren pätkä, ilma oli aurinkoinen ja lämmin, sateesta ei tietoakaan. Maanantaina palasin kotiini, iltapalalla havahduin ääneen, että olohuoneessa kaksi miestä keskusteli. Mieheni ollessa läsnä, en noussut tarkistamaan oliko telkkari päällä, mutta iltapalan jälkeen kurkkasin niin äänille ei löytynyt selitystä. Illalla nukkumaan mennessä havahduin taas ääneen, Aivan kuin lapsuuden kotini ovi oltaisiin avattu ja suljettu, sama tuttu narina. Ajattelin, että äiti varmisti että kaikki on hyvin. Oikeastaan kaikki erikoisuudet loppuvat osaltani tähän, kunnes hautajaisia varten alan etsiä muistokuvaa. Minulla on mielessä kuva vuodelta 2009. Silloin vielä vitsailtiin, että tämä kuva on sitten tulevaisuudessa meidän kaikkien kirjahyllyssä kun äidistä aika jättää. Ensiksi kiinnitin huomiota kuvanottopäivään. Sama päivä, kuin kuolinpäivä, hassua... sitten aloin tutkia kellonaikaa, 20.43.. ja äidin viimeinen puhelu minulle on alkanut 20.43. Sattumaa tai ei, mitä mieltä? Yritettiinkö minun huomiota kääntää jo ennen kuolemaa jonnekin, mutta energia kääntyikin väärään suuntaan? Lisäilen kuvat maisemista vielä tänne, kun saan ne koneelle.
Vielä lisähuomio, tyttäreni askarteli ne enkelit minulle ja ystävälleni Joista mainitsin aiemmin, ystäväni isä menehtyi myös samana päivänä, kuin minun äitini.
Ajatuksia näistä, haluaisin kasvaa henkisesti ja ymmärtää ympärillä olevaa maailmaa mutta pikkulapsiarki jotenkin talloo kaiken allensa. Ja ovatko nämä mielestänne selkeitä merkkejä vai sattumaa.
|
