seuraava »

[Lilli]

Minun käsitykseni on, että aika monillakin ihmisillä voi olla väliaikaisia valaistumiskokemuksia. Niin myös itselläni, vaikken kovin väliaikaiseksi tätä sanoisikaan...

Joka tapauksessa oma kokemukseni on ollut about kymmenen kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi rakastuminen, joten vaikea sitä on olla huomaamatta. Kuuden vuoden takainen kokemus ei ole myöskään (toistaiseksi) vapauttanut minua karmisista sotkuista.

Oletteko muuten lukeneet Ekchart Tollen "Läsnäolon voima"-kirjan. Siinähän Tolle kertoo alussa oman valaistumiskokemuksensa ja vaiheet sen jälkeen.

Lainaanpa pätkän esipuheesta:

"Melkein kolmikymmenvuotiaaksi olin lähes jatkuvasti tuskan vallassa. Välillä koin syvän depression kausia itsemurha-ajatuksineen. Nyt minusta tuntuu, että noista ajoista puhuessani puhun kuin menneestä elämästä tai jonkun toisen ihmisen elämästä.

Eräänä yönä, vähän sen jälken kun olin täyttänyt 29 vuotta, heräsin aikaisin aamulla täydellisen kauhun vallassa. Olen usein ennenkin herännyt sellaiseen tunteeseen, mutta tällä kerralla se oli hurjempi kuin milloinkaan ennen. Yön hiljaisuus, huonekalujen epämääräiset ääriviivat huoneen pimeydessä, ohi menevän junan etäinen ääni - kaikki tuntui niin vihamieliseltä, niin täydellisen merkityksettömältä, että se synnytti minussa syvää inhoa maailmaa kohtaan. Kaikkein vastenmielisintä oli kuitenkin oma olemassaoloni. Miksi ihmeessä jatkaa elämistä tämän kurjuuden tuskan kanssa? Miksi jatkaa tätä ikuista taistelua? Tunsin, miten tuo syvä, tyhjäksi ja olemattomaksi tulemisen halu kasvoi paljon voimakkaammaksi kuin vaistomainen halua elää.

"En voi enää elää itseni kanssa." Tämä ajatus toistui toistumistaan mielessäni. Yhtäkkiä tiedostin, miten kummallinen tuo ajatus oli. "Olenko yksi vai kaksi? Ellen voi elää itseni kanssa, täytyy olla kaksi minää: "minä" ja "itse", jonka kanssa "minä" ei voi elää. Ajattelin: "Ehkä vain toinen niistä on todellinen."

Olin niin ymmälläni tästä oudosta oivalluksesta, että mieleni pysähtyi. Olin täysin tietoinen, mutta ajatuksiaei enää ollut. Tuntui kuin olisin joutunut jonkinlaisen energiapyörteen imuun. Ensin liike oli hidasta ja sitten se kiihtyi. Hurja pelko valtasi minut, ja aloin vapista. Kuulin sanat "älä vastusta" ikään kuin sisältäni. Tunsin joutuneeni imaistuksi tyhjyyteen. Tuntui kuin tyhjyys olisi pikemminkin ollut sisälläni kuin ulkopuolellani. Yhtäkkiä pelko oli poissa, ja päästin itseni putoamaan tuohon tyhjyyteen. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä sitten tapahtui.

Heräsin ikkunani takaa kuuluvaan linnun sirkutukseen. Sellaista ääntä en ollut kuullut koskaan aiemmin. Silmäni olivat yhä kiinni ja näin kallisarvoisen timantin kuvan. Niin, jos timantti pystyisi ääntelemään, tällaista se varmaankin olisi. Aukaisin silmäni. Aamunkoiton ensimmäiset valonsäteen siivilöityivät ikkunaverhojen lävitse. Vailla yhtään ajatusta tunsin, tiesin, että valoa on suunnattoman paljon enemmän kuin tajuankaan. Tuo verhojen lävitse hohtava pehmeä kirkkaus oli rakkaus itse. Kyyneleet nousivat silmiini. Nousin ylös ja kuljeskelin ympäri huonetta. Tunsin huoneen ja kuitenkin tiesin, etten ollut koskaan ennen nähnyt sitä todella. Kaikki oli raikasta ja koskematonta, ikään kuin se olisi vasta saanut alkunsa. Otin käteeni esineitä, kynän, tyhjän pullon ihmetellen kaiken kauneutta ja elävyyttä.

Sen päivän kuljin ympäri kaupunkia äärimmäisen hämmästyneenä maanpäällisen elämän ihmeestä, oli kuin olisin juuri syntynyt tähän maailmaan.

Seuraavan viiden kuukauden aikana elin keskeytymättömässä syvän rauhan ja autuuden tilassa. Sen jälkeen sen voima väheni jonkin verran, tai ehkä vain tuntui siltä, koska siitä tuli minulle luonnollinen olotila. Pystyin yhä toimimaan maailmassa vaikka tajusin, että mitä tahansa teinkin, se ei voinut lisätä mitään siihen, mitä minulla ja oli.

Tiesin luonnollisesti, että minulle oli tapahtunut jotakin syvästi merkittävää, mutta en ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kyse. Vasta useita vuosia myöhemmin, luettuani henkistä kirjallisuutta ja elettyäni henkisten opettajien parissa oivalsin, että se mihin kaikki pyrkivät, oli jo tapahtunut minulle. "

[härkä-69]

En edelleenkään ala spekuloimaan, mutta joistakin vastauksista tuli mieleen, että tavallaan kaikki ovat oikeassa. Olemmehan kaikki erilaisia. 

Tässä vielä Timpan melko valaistunutta tekstiä. 

Valaistuminen tulee odottamatta

Alat vain oivaltaa ja yhdistellä asioita laajemmin. Valistua voi lukemalla ja opettelemalla, valaistua voi kokemalla. Hetkellinen valaistumiskokemus, lähes ohikiitävä kosketus, joka ylittää tämän maailman. Ja sinä muistat enemmän, tunnet enemmän, olet enemmän elossa. Valaistumisesta on puhuttu kuin sadusta, joka on saattanut tapahtua, jossakin kaukana, jollekulle. Suhde valaistumiseen, sen kokemukseen, on vaipunut unholaan. Siitä huolimatta valaistumisia tapahtuu jatkuvasti ympärillämme. Nämä valaistumiset eivät ole tarinoita puun alla istuvasta pyhimyksestä, joka kokee jotakin. Nämä valaistumiset ovat todellisia heräämisiä, arkipäivän elämässä oivaltamista, kokemista, tuntemista. Ei ole vain yhdenlaista valaistumista, jossa, kuin taikaiskusta, ymmärrät koko universumin mysteerin. Pikemminkin valaistuminen on kokemista annoksittain. Maailman syömistä pieninä palasina ja noiden palasten mutustelemista, kunnes kaikki maut on koettu. Sitten on vuorossa seuraava pala ja elämykset. Sillä oivaltaminen on elämystä ja herkkyyden lisääntyminen suurta orgasmia, jatkuvaa esileikkiä ja rakastelua olemassaolon kanssa. Huomasitko? Valaistumisesi äskeinen askel tuli otettua huomaamattasi. Kenties olet aika ajoin ihmetellyt oivalluksiasi, uutta perspektiiviä, uudenlaista ymmärrystä, rakkauden tunnetta. Voimme kutsua sitä valaistumiseksi. Henkiseksi askeleeksi kohti suurempaa valaistumista. Voimme puhua valaistumiskokemuksista. Noista enemmän tai vähemmän huomattavista transsendentaalisista kohtaamisista itsensä kanssa. Se on kuin seksuaalisuuden kokeminen. Mitä laajempaa, herkempää ja vapautuneempaa kokeminen, on sitä lähempänä olemme heräämistä unesta. Valaistuminen on heräämistä unesta. Voit herätä kuin lapsi, kertarysäyksellä silmät auki. Voit herätä kuin aamu-uninen nuori, pikku hiljaa todellisuutta tiedostaen. Voit herätä! Rakas olento. Voit herätä tiedostamaan ja rakastamaan! Valaistumiskokemukset ovat yksilöllisiä. Yksilöllisyyden näihin yksilöllisyyden rajoittuneisuutta avartaviin kokemuksiin tuo yksilön historia. Kokemukset, mieltymykset, tietoisuuden taso, kulttuuritausta, uskonto ja muut tekijät, joiden kautta hahmotamme suhdettamme todellisuuteen. Yksilöllisistä valaistumiskokemuksista kehittyy universaali valaistumisen tila, jossa elämme elämäämme kuten ennenkin, mutta kaikki vaikuttaa erilaiselta. Olemme lähempänä totuutta. Olemme lähempänä oman itsemme totuutta omassa olemisessamme. Vailla askeltakaan, vailla ainuttakaan fyysistä ponnistusta, olemme liikahtaneet merkittävämmin kuin yksikään fyysinen teko koko planeetan historiassa. Jokainen fyysinen suoritus saa merkityksensä vain henkisen liikahtamisemme kautta. Pelkkä fyysinen suoritus on merkityksetön. Sitä ei ole. Jokainen fyysinen liike ja ponnistus tapahtuu vain saavuttaaksemme valaistumisen. Koko maailma on meidän matriisimme vain oppiaksemme rakastamaan ja olemaan rakkaus. Valaistuminen on rakastumista ja rakastamista. Valaistuminen on rakastumisen tihenemistä kunnes ei rakastumisen ja rakastumisen väliä ei enää ole, on vain, rakastuminen kokoajan, eli rakastaminen, oleminen rakkaus itse. Mitä laajemmasta valaistumisen tilasta puhutaan sitä varauksettomampaa rakastaminen on.

Mestari

Valaistumisella ja mestaruudella ei ole tienviittaa tai päästötodistusta, josta ihminen havaitsee saavutuksensa. Päästötodistus on tämä hetki, ajatus, toiminta, nyt! Koska koko elämän ja kuoleman rajat ylittävän henkisen kehityksen todellisuus on ollut unohduksissa suurelta osalta ihmiskuntaa, on myös järjestelmä muovautunut kunnioittamaan enemmän ulkoisia nimikkeitä kuin sisäistä valaistumista. Valaistuminenkin on ollut unohduksissa. Se tulee heräämään kollektiiviseen tietoisuuteen ihmislapsien ollessa yhä lähempänä valaistumisen tilaa tai peräti syntyessään siihen. Tällainen on kehityssuunta. Valaistuminen on yksilöllinen kokemus, jossa ihminen avautuu ykseyteen. Kokemus sinänsä saattaa olla lähes ohikiitävän hetken kaltainen humahdus, euforinen tila, mitä erilaisimmissa tilanteissa koettuna. Oivallukset alkavat tästä hetkestä. Jotakin perustavaa muuttuu ihmisyksilön suhteessa itseensä ja kaikkeuteen. Yksilöllisen valaistumisesta tekevät persoonalliset taipumukset, heikkoudet ja vahvuudet. Valaistumisia on yhtä monen kaltaisia kuin yksilöitä. Persoonallisuus muovaa ykseyden kokemuksen vaikutusta fyysiseen ihmiselämään. Mestari voi olla taloudellisessa mielessä rikas tai köyhä. Se ei muuta häntä miksikään. Hän on vakaa ja nöyrä, riippumatta taloudellisesta asemasta tai yhteiskunnallisesta arvostuksesta. Mestari ei tavoittele taloudellista vaurautta, hän ottaa vastaan sen mikä tulee. Kohtuus on läsnä mestarin elämässä. Vauraus on mestarille siunausta pikemmin kuin voittamista. Tätä siunausta kohdellaan kuin luomakuntaa, siten että omat perustarpeet tyydyttyvät ja sen jälkeen jaetaan kanssaeläjille. Jakaminen ei välttämättä ole rahan jakamista, vaan pääoman käyttämistä sellaisiin tarkoituksiin, jotka pitkän päälle palvelevat kokonaisuuden etua. Mestari kokee itsensä vailla ulkoisesti asettuja arvoja. Hänellä voi olla millainen status tahansa, mutta sillä ei ole vaikutusta hänen suhteeseensa totuuteen ja rakkauteen. Statusten maailmassa tämä on mestaruudelle valtava haaste. Eikä se ole niin vakavaa, sillä mestari tietää mistä mestaruus muodostuu. Se ei ole mikään oppiarvo, jonka saavutettuaan voi elää miten tahtoo. Henkisyyden ja olemisen taidon mestari elää joka hetki todeksi omaa itseään tietoisesti. Tämä on mestarin olemus. Mestari jää usein taustalle yhteiskunnan megatrendeistä. Ei hän valitse taustalle jäämistä, hän vain antaa asioiden tapahtua. Ihmiskunnan todellinen avautuminen olemassaolon mysteereille alkaa vasta silloin kun henkisen totuuden etsijät ja mestarit toimivat neuvonantajina. Maailman todellinen tervehtyminen alkaa silloin kun mestareiden opastusta kuunnellaan arkipäiväisessä päätöksen teossa elämän kaikilla sektoreilla. Politiikassa, talouselämässä, yhdyskunta- ja yhteiskuntasuunnittelussa ja niin edelleen. Yleisellä ja yksityisellä tasolla. Mestari tiedostaa mahdollisuuksia ja kokonaisuuksia olemassaolon kaikissa muodoissa ja toiminnoissa. Mestarissa on varmuutta, vahvuutta ja pysyvyyttä. Varmuus ja totuus saattavat vaikuttaa ylimieliseltä itsekeskeisyydeltä. Mestari on kuitenkin nöyrä vahvuudessaan, sillä hän tietää, että aina on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, että aina löytyy laajempia mestareita ja totuudellisempia sivilisaatioita. Mestaruus on tila, jonka mestari oivaltaa itsessään ikään kuin yllättäen. Toiset saattavat oivaltaa sen hänen tavastaan elää todeksi rakkautta.

Timo Teide
 

 
 


 

[VE!]

Lilli, tuo Tollen kirja on minusta varsin loistava. Tällä hetkellä se toimii mulle jonkinlaisena ohjenuorana.

[*Taiga*]

Minusta vaikuttaa siltä, että kaikki te kerrotte siitä, mitä olette lukeneet. Keskustelu kiertää rinkiä. Yksikään, joka on valaistunut, ei kirjoita tällaiselle foorumille ja yritä todistaa valaistuneisuuttaan, mitä toiset joko kannustaa tai protestoi vastaan.

Miettikääpä sitä. 

[*Alkmene*]

Niin tuskin täällä kukaan mitään 'totuutta' asiasta kirjoittelee. 
Jokaisella on omat polkunsa ja historiansa ja jos keskittyy pelkästään toisen sanoihin ja niiden merkityksiin sillä tapaa, mitä niillä itselle on merkityksiä, mielikuvia ja mitä tunteita (emootioita) ;)ne itselle luo, jää helposti kokematta ja havaitsematta se, mitä todella toinen kokee sanojensa takana.
Ainahan voi antaa mahdollisuuden sille, ettei ehkä ymmärrä, mitä toinen sanojensa takana kokee.

Ihan selkeästi olen havainnut, että toiset jostain syystä kokee eheyden ja läsnäolon kokemuksensa helpommin jonkin ns.'hyvän' (enkelit, symppis esikuvat, yms) esikuvien/auktoriteettien kautta tai niihin peilaten. Jotkut taas ovat niitä omien teiden kulkijoita, jotka saavat samoja kokemuksia siitä, että kyseenlaistavat näitä muiden (massa) juttuja ja valitsevat ihan itse....
Riippuu paljon ihmisen historiasta. Lapsuus kokemuksista. Ehkä siitä mitä kokemuksia on jäänyt vaille, ollakseen ehyt ja kokonainen. Kokeakseen niin.
Ehkä myös siitä 'mihin tilaan ja hetkeen' on syntynyt ja minkä 'tilan' on täyttääkseen saanut. Ja uskaltaako sen 'oman tilansa' täyttää joka hetki muuttuen, joustaen, jokaisella kerroksellaan.....

Itse olen taipuvainen ja itselle olen löytänyt kosketuspintaa esmes.Barry Longin joistain jutuista, Oshon ja Anthony de Mellon... ehkä jotenkin Tollenkin jutut muunmuassa siis.
Silti ne kokemukset, jotka minua ovat henk.koht. avanneet elämälle, ovat kyllä ihan arjen kokemukset ja vasta niiden kautta, olen ylipäätään lähtenyt lukemaan muiden kokemuksia. Joista jonkin aikaa saan tukea omalle polulleni, mutta yleensä ne jää hyvin pian taakse ja jollei jää, olen taas 'rähmälläni', että uskallan kuunnella omaa Itseäni.
Arki näytti minulle 'kuoleman toiselle puolelle' tietyllä tapaa aikanaan ja sen jälkeen on turhaa ollut enää tempoilla takaisin samaan vanhaan.
Vaikka joskus olisi niin turvallista olla 'samaa mieltä'ja tukeutua 'hengenheimolaisiin'...

Itseasiassa olen tietyllä tapaa kokenut kaikki ns'henkisen kehityksen' ulkoiset määreet valheellisiksi tietyssä määrin.
Oman kokemuksen mukaan vain eletty elämä voi avata 'tiedostamaan'/kokemaan syvemmältä, ei mikään uskominen mihinkään, ei mikään kurssi, ei vihkimys...

Ja ns."valaistuminen" tai siihen pyrkiminen on oman kokemukseni mukaan verrattavissa pyrkimyksenä vaikka presidentiksi, lottovoittajaksi, tai mihin nyt ylipäätään kukakin pyrkii. Mielen pyrkimys kokea itsensä rakastetuksi, kun sitä voisi olla vain, jos TODELLA hyväksyisi itsensä keskeneräisenä ja inhimillisenäkin olentona.
(julkkiksetkin/mestarit/valaistuneet käy pas***lla)

Olen myös kokenut niin, että sillä hetkellä kun mieleen herää ajatus; "mitä jos olenkin valaistunut tai ainakin  ehkä jo lähellä sitä?" , niin silloin on todennäköisesti kauimpana siitä kokemisen tilasta.

Ei kait ole sattumaa, että koemme jotain tavoittelemisen ja 'hyvän' arvoisena ja jotain toista ehkä karttamisen ja 'pahan' arvoisena???
Ehkei kuitenkaan olekkaan tarkoitus tavoitella sitä mikä antaa mielihyvää, vaan sitä, mikä 'murtaa mielen' ja näyttää myös itselle oman 'mustan puolen'....
Ehkä jos etsimme 'Jumalaa' meidän olisi tarkoitus myös konkreettisesti oppia nöyräksi mieleltämme eikä määritellä 'Jumalaa' jota etsimme...

Oi, tietynlainen loogisuus on monasti hukassa.... puhutaan ykseydestä, mutta silti koetaan, että ollaan ehkä itse sillä 'oikealla puolella'.... niin ristiriitaista...
Luultavasti se mitä 'odotamme' että muiden pitäisi tehdä, että 'maailmaa paranee' on käänteisesti juuri sitä, mitä meidän pitäisi tehdä itse.... nähdä meidän 'hyvämme' 'pahana'........... sillä sitä se myös on.

taisi mennä off topic...

[Rauhan enkeli]

Ihan asiaa puhut, Alkmene. 

Vielä tuosta kysymyksestä "minkälainen on ns. valaistunut ihminen":

Haltuunottaminen - olkoonkin muotisana - tarkoittaa ymmärrykseni mukaan
valaistumisen kohdalla sitä,
ettei kukaan voisi kokea valaistumistaan
ellei sitten kuka hyvänsä meistä pulliaisista sitä hänelle välitä.

Tähän asti valaistumisen korento on liidellyt ja kaarrellut jossakin ylätasoilla
muutamien meistä hyvistellessä ja muiden pahistellessa,
vaikka todellisuudessa juuri vastakohtien yhdistyminen kussakin itsessämme
saattaa eriarvoisuudet soinnuttumaan yhdenvertaisuudeksi.

Olen hyviksen hyvä ja pahiksen paha - siinä koko täydellisyyteni kehä.

 

[metsätonttu]

Nyt en ihan tarkkaan lukenut kaikkea, mutta haluaisin kommentoida johonkin.

Minulla on tunne että valaistunut, vanha ja mestari, mikä nyt vaan, ottaa hymyillen vastaan myös lahjoituksia, lahjoja. Osaa myös vastaanottamisen taidon ja suo sen ilon toiselle.

Ja minäkin uskon, että hän voi olla se vähäisin, mutta miksi ei myös materiaalisesti rikas. Hän ei esittele itseään, eikä hänen tarvitse todistella mitään. Mutta hän auttaa, kun näkee hädän ja jos toinen pyytää apua. Kuitenkin hän on ehkä enemmän läsnä henkisellä tasolla kuin fyysisellä ja mielen tasolla.

Voiko persoonamme siis häntä tunnistaa?

[Rakkauden enkeli]

ALKMENE KIRJOITTI:

Ei nousemalla materian yläpuolelle vaan laskeutumalla Itse siihen. Laskemalla Itsen kautta 'jumaluuden' siihen.

Ihmisen elämän 'pyhittämistä' hyväksymisen ja armollisuuden kautta.

Mieli voi kieltää sen minkä 'sydän' tietää/kokee.

Mikäänhän ei ole 'yliluonnollista' eikä mikään 'kyky' ole kenekään tavoittamattomissa, ei saavutettavissa

 

RAUHAN ENKELI KIRJOITTI:

Siten valaistunut mestari minussa tunnettakoon tavallisuudestaan,
eikä jostakin yli-inhimillisyydestään.

Mestarin tuntee siitä, että hän on kykenevä olemaan jokainen toinen ihminen ja mikä hyvänsä elollinen.

Jollakin tasolla jokainen edustaa sitä.

Eikä tämä vaadi erillisyyttä - kokemuksia - jotta tietäisimme jo sen,
minkä voimme uudelleen palauttaa mieliimme
ja muistettuamme tietää tietävämme.

 

ASTRAALI KIRJOITTI:

Minä olen huomannut, että korkeasti kehittyneet sielut -olivatpa he mestareita tai ei..., eivät pidä kamalasti melua itsestään. He ovat jotenkin tyyniä tasapainoisia itsensä/henkisyytensä ja fyysisen ihmisyytensä kanssa. He tekevät pyyteettömiä rakkauden tekoja koko ajan tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. He osaavat nauttia myös fyysisyydestään, koska tietävät sen olevan ainutlaatuista. He eivät tuomitse ja antavat ihmisten olla sellaisia kuin he ovat yrittämättä muuttaa heitä mutta aina tarpeen tullen ovat aina tarjoamassa auttavan kätensä, jos sitä osaa vaan pyytää.
Toki heidän elämäntapansa riippuu ihan siitä elämäntehtävästäkin, mikä heillä täällä on; joidenkin on vähän pidettävä melua itsestään herätelläkseen ihmisiä

 

Tähän oli pakko kommentoida vielä, että monesti on myös niin vaikka he eivät ns. "pidä melua" itsestään ainakaan tarkoituksellisesti, jotkut vain ryhtyvät pitämään melua heistä. He saattavat pelkällä olemassaolollaankin herättää joskus voimakkaitakin reaktioita puolesta tai vastaan.

KIRSIMARITA KIRJOITTI:

puhujan eikä kanavoijan korokkeelle. Työni on pienemmissä puitteissa. Kuitenkin arvostan suuresti ihmisiä, jotka sille paikalle "uhrautuvat", ihan totta se tie ei  ole kadehdittava. Jotenkin kysymys siitä, kuka on valaistunut, ja kuka ei, tuntuu jotenkin haetulta. Joskus kehitysvammainen henkilökin tuntuu valaistuneemmalta kuin me, niin sanotusti normaalit.(?)

 

Niin...  Kiitos.  Kaikkihan me kannamme kuitenkin sisällämme tuota "valaistunutta mestaria" huolimatta ulkoisista yms. seikoista. Itse yritin tässä juuri tällä aiheella arkipäiväistää tuota ehkä liiaksikin mystifioitua ja korkealle asetettua valaistumis ja mestarius asiaa. Se on meille kaikille mahdollista ja en itse halua asettaa itseäni millekään "korokkeelle". En aseta itseäni kenenkään yläpuolelle. Kuuntelen vain sisäistä johdatustani ja toimin aina sen mukaan. Olen sitä mitä olen. Tämä aihe "kumpusi" sisältäni ja onhan tämä näemmä herättänyt mukavan vilkasta keskustelua. "Kissa on hyvä nostaa pöydälle".  :

SININEN ENKELI KIRJOITTI:

En edelleenkään ala spekuloimaan, mutta joistakin vastauksista tuli mieleen, että tavallaan kaikki ovat oikeassa. Olemmehan kaikki erilaisia.

 

Yksikään, joka on valaistunut, ei kirjoita tällaiselle foorumille ja yritä todistaa valaistuneisuuttaan, mitä toiset joko kannustaa tai protestoi vastaan.

Hmm... Ja mitähän Jeesus aikoinaan teki? Puhui ihmisjoukkioille... Miksei hän yhtenä esimerkkinä valaistuneesta mestarista jos siis eläisi nykyaikana voisi tällaista foorumiakin "työvälineenään" käyttää? Ja minä en itse ainakaan ole yrittänyt täällä todistella, että olen valaistunut tms. Halusin tämän aiheen vain puitavaksi ja "arkipäiväistettäväksi". Ja taisin esittää vain kysymyksen Uusihurmurille, että olisiko se aivan mahdoton ajatus? Varsinkin vielä sen valossa, että kaikki voimme olla ja tietyllä tasolla jo olemmekin valaistuneita mestareita. Olenko minä sitten itse vaiko enkö? Päätelkää jokainen itse ihan kuinka haluatte. 

ALKHEMENE KIRJOITTI VIELÄ:

Niin tuskin täällä kukaan mitään 'totuutta' asiasta kirjoittelee.  Wink
Jokaisella on omat polkunsa ja historiansa ja jos keskittyy pelkästään toisen sanoihin ja niiden merkityksiin sillä tapaa, mitä niillä itselle on merkityksiä, mielikuvia ja mitä tunteita (emootioita) ;)ne itselle luo, jää helposti kokematta ja havaitsematta se, mitä todella toinen kokee sanojensa takana.
Ainahan voi antaa mahdollisuuden sille, ettei ehkä ymmärrä, mitä toinen sanojensa takana kokee.

Sepä se... Siksipä näiden sanojen kanssa "pelaaminen" on välillä niin pirskutin vaikeata... 

[härkä-69]

Nylon Beatilla on hyvä biisikin noiden sanojen asettelun vaikeudesta.

"Sanoja väärinpäin, latasin yllättäin. Sanoja, sanoja, sanoja.."

Koskahan päästään sinne telepatian asteelle? Ja millainen tämä foorumi silloin on?  :

[*Taiga*]

Yksikään, joka on valaistunut, ei kirjoita tällaiselle foorumille ja yritä todistaa valaistuneisuuttaan, mitä toiset joko kannustaa tai protestoi vastaan.

Hmm... Ja mitähän Jeesus aikoinaan teki?
Ja minä en itse ainakaan ole yrittänyt täällä todistella, että olen valaistunut tms. -- olisiko se aivan mahdoton ajatus?
Olenko minä sitten itse vaiko enkö?

Vaikuttaa siltä, että yrität kovasti todistella. Ollako vaiko ei olla? Vertaat itseäsi siis Jeesukseen?

TOISTAN: Yksikään, kuka on ei tarvitse todistelua turvakseen.

Ymmärrän, että halusit pohtia asiaa. Sekoitat vaan kovasti omaa olemistasi rivien väliin.

[Rauhan enkeli]

Yksikään, joka on valaistunut, ei kirjoita tällaiselle foorumille ja yritä todistaa valaistuneisuuttaan, mitä toiset joko kannustaa tai protestoi vastaan.

Hmm... Ja mitähän Jeesus aikoinaan teki?
Ja minä en itse ainakaan ole yrittänyt täällä todistella, että olen valaistunut tms. -- olisiko se aivan mahdoton ajatus?
Olenko minä sitten itse vaiko enkö?

Vaikuttaa siltä, että yrität kovasti todistella. Ollako vaiko ei olla? Vertaat itseäsi siis Jeesukseen?

TOISTAN: Yksikään, kuka on ei tarvitse todistelua turvakseen.

Ymmärrän, että halusit pohtia asiaa. Sekoitat vaan kovasti omaa olemistasi rivien väliin.

Se on todellakin väistämätöntä, sillä oma oleminen...

... läpäisee myös erillisyyden.

Minusta on ihanaa saada todistella sydämensä kyllyydestä tietäen,
että sisimpänsä haluaa vain... muiden ottavan selkoa totuudestaan.

Sitä vasten mitä minä kirjoitan - ja siitäkin huolimatta - te voitte löytää totuuttanne häivän verran lisää.

Ellei joku hairahtuisi, muut eivät ehkä voisi välttää sitä.

Mikä onkaan siis rakkauden teko, ellei sekin...

että esittää pientä
pienten teatterin
suurelle yleisölle.

 

[IN]

Heh heh...Täytyy kyllä sanoa, etten ole edes jaksanut näitä kaikkia kirjoituksia lukea, mutta naurattaa vaan kuinka tosissaan täällä ollaan. Mitä sitten, jos joku kokee olevansa valaistunut - hyvät sille - mitä se ketään muita liikuttaa?!?!

Mua ei ainakaan haittaa jos joku kokee olevansa "valaistunut" ja "täynnä rakkautta"...Se on se KATEUS mikä meitä ihmispoloja riivaa, heh heh     

[*Alkmene*]

Minusta on ihanaa saada todistella sydämensä kyllyydestä tietäen,
että sisimpänsä haluaa vain... muiden ottavan selkoa totuudestaan.
 

Ajattelin juuri vähän aikaa sitten, että miten paljon sitä nähdäänkään vaivaa siitä (minäkin välillä) että joku ehkä 'kuvittelee' olevansa valaistunut... ja mietin juuri sen vaikutuksia ympäristöön... 
Entä sitten jos joku on tai ei ole, so what?!.... Minusta sekin on yhdenlaista rohkeutta olla myös siinä sitä juuri mitä on, vaikka se olisi jotain keskeneräisyyttäkin.... tai mitä se todellisuudessa sitten onkaan...

Itselläni on ainakin tietynlainen 'kuri' itsellä, josta koitan pikku hiljaa vapautua, koska olen huomannut, että se heijastuu niin kovin helposti itsen ulkopuolelle ja sitä yrittää saada muut 'oman kurinsa muottiin'... "kun minäkin joudun kantapään kautta, niin sinäkin" tyyliin...
Mutta tosiaan, onneksi sen usein huomaa, jos ei heti, niin hetken päästä... ja voi hymyillä omalle keskeneräisyydelleen. halia sitä ja hyväksyä sen.

[Rakkauden enkeli]

Miksi minä saan tällaisen "myrskyn" taas aikaan, vaikken tahdo mitään muuta kuin kaikille hyvää ja rakkautta ja sitä että he tajuaisivat kuinka ainutlaatuisia ovat ITSE.

En edelleenkään yritä ja väitä olevani mitään... Te teette minusta oletuksianne tuntematta minua sen paremmin... Älkääkä nyt vielä sitten sälyttäkö niskaani väärinymmärretyn marttyyrin rooliakin! 

Pitäisiköhän vaieta ihan kokonaan ja poistua koko astrosta... 

 

[uusihurmuri]

Miksi minä saan tällaisen "myrskyn" taas aikaan, vaikken tahdo mitään muuta kuin kaikille hyvää ja rakkautta ja sitä että he tajuaisivat kuinka ainutlaatuisia ovat ITSE.

En edelleenkään yritä ja väitä olevani mitään... Te teette minusta oletuksianne tuntematta minua sen paremmin... Älkääkä nyt vielä sitten sälyttäkö niskaani väärinymmärretyn marttyyrin rooliakin! 

Pitäisiköhän vaieta ihan kokonaan ja poistua koko astrosta... 

 

  ihan pakko kertoa, että luin tänään voi hyvin lehteä ja siinä oli sellainen egomaanikoista, jotka järjestävät draamoja, jotta saavat huomiolla hiveltyä egoaan.
Niin yhtenä esimerkkinä oli sanantarkasti tämä- Älkääkä nyt vielä sitten sälyttäkö niskaani väärinymmärretyn marttyyrin rooliakin!

Älä nyt minnekään lähde?