Hei
Olen itse ollut aika samanlaisessa tilanteessa; vanhempani eivät tiedä rajojaan (varsinkaan äitini) ja masennus on painanut päälle. Inhosin työpaikkaani, kirjoitinkin aiheesta tänne. Tiedoksi kiinnostuneille, olen edelleen samassa paikassa ja haen uutta työtä koko ajan, mutta paniikki on poissa. Katselen ja kuuntelen, käyn kursseilla ja voin sanoa jopa viihtyväni työpaikalla. Kiva jos löydän paremman paikan, mutta en kuole vaikken löytäisikään.
Olen työstänyt suhdetta vanhempiini monella eri tavalla ja nyt alkaa valoa näkyä tunnelin päässä. Helppoa se ei ole ollut, mutta vaivan arvoista.
Sinulla on oma elämäsi ja äidilläsi omansa, vaikkei hän sitä ehkä suostukaan myöntämään. Ole terveesti itsekäs ja luota omaan viisauteesi. Mä otin etäisyyttä äitini ja menikin monta kuukautta ettemme ollet missään tekemisissä. Ei se toki hänen asennettaan muuttanut, mutta siihen minä en pysty, voin vain muuttaa itseäni
Minä kuitenkin sain hengähdystauon jatkuvasta puolustautumisesta ja sain "kasattua" itseni, ja kykenen pitämään kiinni rajoistani, niitä kun ei kukaan muu pitele.
Voimia, kaikki on vielä mahdollista