seuraava »

[Viitasammakko]

Heissan! 

Tässä teille kaikille vastaus kysymykseen, mikä on elämän salaisuus.
Kummini heitti loistavan kommentin (yrittäessään kai aivopestä minua normikansalaiseksi) ahdistavaan elämäntilanteeseeni:

"Elämän salaisuus ei ole tehdä sitä mistä pitää vaan yrittää pitää siitä, mitä joutuu tekemään."

Emme siis eläkään Vesimiehen aikaa vaan 1600-luvun kalvinismia.  Ehkä tuo osittain pitää paikkansa siinä, että kannattaa aina ottaa positiivinen asenne asioihin ja löytää niiden hyvät puolet, mutta väkisin tekemistä ei minun mielestäni enää tarvitse sulattaa. Tuosta opin myös sen, että elämä on liian lyhyt kärsimykseen! Ja miten niin joutuu tekemään??

Entä oletteko te muut lukeneet samaa tai ajatteletteko niin, että jos toimii itseään vastaan, kerää huonoa karmaa itselleen? Miksi emme saisi tehdä asioita, joista pidämme? Onko tämä luterilaista, suomalaista vai yleislänsimaista asennetta? Mitä mieltä olette? Tai ehkä kummini on vain kateellinen, kun minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmiani mutta hänellä ei aikoinaan ollut?!

Nyt ainakin sain lisäpontta tehdä mieleisiäni asioita! Kapinallinen kun olen...  Siis unelmia kohti!!! 

[Dimma]

^kyllä tota asennetta on vielä paljon, varsinkin vanhemmissa sukupolvissa mutta kai nuorissakin kun suostuvat esim. epäinhimillisiin työolosuhteisiin huonolla palkalla, nimittäin lähipiirissä löytyy montakin huonoa esimerkkiä näistä ilmaiseksi raatajista..

Mä oon ollu siinä mielessä onnekas että olen aina saanut tehdä mitä haluan, eikä kotoa ole syyllistetty töiden tai lapsien suhteen koskaan. Päin vastoin on sanottu että kyllä sä vielä kerkeet.

Mutta kaikista vaikeinta on ollut yhdellä ystävällä joka on taiteilijasielu, mutta vanhoillisesta perheestä. Vanhemmat syyllistää ja väheksyy- eikä ymmärrä ollenkaan! Täysiä materialisteja, just semmosia jotka kierii helvetin tulessa kateudesta kun naapurilla on hienompi mersu..Siitä on aika pitkä matka herkän taiteilijan maailmaan. Mutta eikö se niin ole että me tosiaan valitaan ne vanhempamme että opittais niiltä jotain..?

kannattaa vaan kulkea omaa polkuaan, koska jos kulkee jonkun toisen polkua se on paljon raskaampaa! Mun isoisä aina sanoi että "koirat haukkuu, karavaani kulkee"..

[Viitasammakko]

OOOHHH! Kuin minulla!

Mutta kaikista vaikeinta on ollut yhdellä ystävällä joka on taiteilijasielu, mutta vanhoillisesta perheestä. Vanhemmat syyllistää ja väheksyy- eikä ymmärrä ollenkaan!

Vein yliopiston loppuun masennuksen alhossa ja ahdistuksessa vain vanhempieni takia (vaikka taideala kiinnosti jo tuolloin) ja nyt kärvistelen terveyteni menettäneenä karseassa työssä (vielä vieraassa maassa vaikka työpaikka onkin suomalainen) ja surkealla palkalla ja kauan olen jaksanut vain sen takia, että "eihän työtä voi lopettaa!!" Nyt elämä pysäyttää... 

Tiedän vanhempieni saavan raivarin tästä, heillehän työ on tärkeintä maailmassa, "ei raha kasva puussa eikä huuhaahommilla elä" sekä se, että voi päteä minun kauttani, kun minulla on "kunnon työ", mutta jos en NYT lopeta muiden miellyttämistä, koska sitten?!

Ihanaa, että sinulla on ymmärtäväiset vanhemmat! Luulisin, että olisin löytänyt itseni jo aiemmin, välttynyt mielenterveysongelmilta ja saanut jotain aikaiseksikin (esim. taiteensaralla), jos minua olisi kotona kannustettu ja annettu olla oma itseni. Nyt olen vain haahuillut, kärsinyt ja ihmetellyt, miten aikani käyttäisin ja vain haaveillut jutuista tekemisen sijaan. Enpä tiedä, oppiiko ongelmista aina, kyllä turhaakin kärsimystä paljon maailmaan mahtuu!

[Mamie]

Herranjestas tämä aihe tuli kuin tilauksesta! 
Kärvistelen itse samoissa fiiliksissä ja mietin samoja asioita kuin te. ilman tätä viestiketjua olisin ehkä taas masentunut. Riitelin vaihteeksi äitini kanssa, jolla on ollut koko elämäni ajan karmea ote minuun ja tekemisiini. Olen tehnyt puoliksi niin kuin sydämeni sanoo ja puoliksi mitä hän toivoo ja tietäähän sen mikä on lopputulos, mitään ei ole tehty sydämellä vaan kaikki on kesken ja hajallaan kuin mantan munat...
Hän kuvittelee tietävänsä mikä on MINULLE parhaaksi, mutta ehkäpä en haluakkaan elää samanlaista elämää kuin hän. Ehkäpä minun tieni on erilainen kuin hänen... Ja jos elämäni hänestä tuntuu vieraalta tai epämiellyttävältä, niin sehän on hänen ongelmansa? Jos minä itse siitä saan jotain hyvää tai koen antavani maailmalle...

huhhuh

[Mamie]

Niin ja tällä kertaa riidan aiheena oli se, että minulle "ei kelpaa mikään työ"  En kertakaikkisesti enää siivoa päivääkään, että se siitä.

[Viitasammakko]

Ihanaa että aihe tuli sopivaan kohtaan!!!  Taas kerran samat sanat, ihan kuin minulla, Rebell Yell! Äitihän se pahin pärmänttääjä on... Juuri aiheesta "on se nyt kamalaa kun et töitä halua tehdä!" No haluan, mutta en ehkä ihan perinteisessä mielessä 8-16 toimistotyötä. Ylipäätään olen sitä mieltä, että 'työn' määritelmä on kovin suppea. Eikä ihmisellä ole Suomessa mahdollisuutta itse parantaa toimeentuloaan esim. työttömänä, kun heti leikataan tukia kun tulot nousevat ja byrokraattinen soppa on valmis ja ongelmia vain lisää. Koettu on...

Äläkä ihmeessä siivoa, jos muuta haluat ja muuhunkin pystyt! Minä taas en enää ikinä tästä työstä eroon päästyäni tee sopimusta näin pitkäksi aikaa enkä istu koneen ääressä 8 tuntia. Tällä hetkellä taas ahdistaa niin, etten pysty hengittämään ja ruumiini on paniikkitilassa. En vaan jaksa enää. Kehtaankohan lähteä kesken päivän kotiin? Ja miksi en? 

[Riitta]

Kylla minun mielestani ihmisella saa olla omat ja mielenkiintoisemmat nakemykset elamaan ja tekemisiin kun vakipakolla tehda jotain mita ei halua.
Tiedan mita on olla sellaisten vanhempien lapsi joille tyo on number one.
Itsellani oli kerran kova riita aitini kanssa kun jatin tyopaikan jota inhosin.
Nyt on lama eika rahat kasva puussa...
Loysin taidealalta ihanan tyopaikan ja aitini sai kivan NAPAYKSEN.
LUOKAA VAIN USKOA JA OPTIMISTIA ITSEENNE 

[Rakkauden enkeli]

Mitään ei tarvitse tehdä pakosta ja väkisin, mutta kaiken sen minkä tekee olisi hyvä tehdä rakkaudella. 

[*Taiga*]

Exäni kirjotti eilen  viestin, jossa tilitti katkerasti rikkimenneitä välejämme. "Toiset tekevät mitä osaavat, toiset mitä haluavat" sanoilla hän yritti laittaa minut "osaajien" joukkoon (minä olen kouluttautunut, hän ei), mutta kun ajattelin asiaa pari minuuttia tajusin, että "eipäs - minä teen mitä haluan ja vielä OSAANKIN tehdä!!" 

Itse en ole minkään yltiöindividualismin kannattaja, mutta tottahan se on, että jokaisella meillä on OMA elämä, mikä kannattaa elää sydäntään kuunnellen niin ei tarvitse kuolinvuoteella katua tekemättömiä tekoja.

Rohkeutta siihen tarvitaan. Tosin kannattaa myös ottaa ympäristön kommentit huomioon ettei hakkaa päätänsä seinään, kuten eräät aikansa.

 

Uskon lisäksi siihen, että nuoremmat sukupolvet ovat täällä kasvattamassa vanhoja sellaisia vaikka traditioita ei kuitenkaan ole kaikkia hyvä tuhota eikä muuttaa.

 

[sawotar]

Sama se mullakin nykyisen työn suhteen, ei ole minun juttuni, joten työsuhteeni loppuu lokakuun lopussa ja en jatka sitä enään on sellainen tunne sitä kohtaan, että olen siellä tehnyt sen mitä henkinen kasvuni tarvisi eli roppakaupalla KÄRSIVÄLLISYYTTÄ   (http://www.cosgan.de/images/midi/konfus/c070.gif)  ja on aika siirtyä ajan kanssa siihen mitä tulen tekemään Nyt olen huomannut ihmis-suhteissa miten paljon ihmiset kärvistelee ja haraa vastaan muutoksen tiellä  tänä aamuna jouduin kohtaamaan pari vaikeata tilannetta ja näin miten olivat loppu elämänsä suhteen  (http://www.cosgan.de/images/midi/konfus/c015.gif)  en voinut kun myötäkuunella ja tuntea sisimmässään miksi heitä koitellaan, koska tällä hetkellä itse olen voiton puolella koitoksista niin ei tarvitse olla kuin läsnä ja lähettää parantavaa energiaa läsnäolollaan. Omissa kärsimyksissäni huomasin, että turha taistella vastaan vaan osaa ajoissa luovuttaa ja antaa itsensä vaan olla  (http://www.cosgan.de/images/midi/verschiedene/p020.gif)  itsehän me itsemme ajamme piippuun aikarajoitteen kanssa, koska aika määrittelee meidän kiireen ja tekemisen siksi moni ryytyy matkalle, kun ei osata pysähtyä ja varsinkaan anneta lupaa siihen ja myönnetä, että minulla on oikeus edistää omaa mielenrauhaa ja terveyttä aina ei tarvitse suorittaa ja tehdä täysillä tekee sen minkä osaa ja kykenee ja tiedostaa tehneensä parhaansa se riittää

[metsätonttu]

Olen joskus ajatellut, että tyhmän ylpeätä pitää kiinni sellaisesta työstä, josta ei pidä ja yrittää väen väkisin löytää sen hyviä puolia. Puhun itsestäni. 

Ja kuinka helpottavaa on ollut päästää irti ja katsoa muualle. Ja kas kummaa!
Kun aikansa loikkii siellä täällä, niin löytää edestänsä sen juuri oikean.
Siinä olen nyt ollut onnellisena (vähemmän ja enemmän, mutta kiinnostaa!) jo liki parikymmentä vuotta!

Tykkään, että etsiä saa ja etsiä pitääkin! 

[Ajatus]

Samarkandilla oli hyvä ja mielenkiintoinen aloitus. Itse olen taistellut ihan samat taistelut niistä asioista, joita itse olen halunnut ja joita joku muu läheinen ei. Aikanaan esim. päätin, että haluan nähdä muutakin maailmaa kuin kotikyläni ja että lähden inter-railille. Silloinen poikaystäväni jaksoi vähätellä asiaa tyyliin "et kuitenkaan mihinkään lähde". No, minähän sitten lähdin kuitenkin ja sen jälkeen muutin kokonaan kotiseudultani pois, enkä ole takaisin haikaillut.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kaikkein eniten olen elämässäni nauttinut niistä asioista, jotka olen itse halunnut tehdä ja sitten tehnyt, vaikka joku muu on vastustellut. En halua kuitenkaan sanoa, etteikö toisetkin ihmiset pitäisi ottaa huomioon, mutta jokainen ON oman onnensa seppä, niin kulunut klisee kuin se onkin. "If you love somebody - set them free", laulaa Sting. Minusta aitoa välittämistä on se, että kannustaa toista tekemään niin kuin hänestä itsestään tuntuu parhaalta. Ja sama tietysti pätee myös omasta itsestään välittämiseen.

Tulevat sanomaan, että olet väärällä tiellä
jos kuljet omaasi.

(Antonio Porchia)

[twin peak]

Bingo. Osu ja uppos tuo ajatuksen teksti.         

[Ippuska]

Amen Ajatus 

[Viitasammakko]

Diamond, Metsätonttu ja KAIKKI!!! Kiitos rohkaisevista vastauksista ja kannustuksesta!  Olen kaikkien kanssa samaa mieltä... Olen yrittänyt 10kk aivopestä itseäni tykkäämään tästä työstä (hakemalla hakenut niitä positiivisia puolia), olen hokenut positiivisia affirmaatioita, tahdonvoimalla käynyt töissä jne. mutta viime kuukaudet ovat olleet pelkkää sairaslomaa erimittaisissa pätkissä ja mielenterveys alkaa kohta taas olla mennyttä kalua. Niinpä en siis enää näe järkeä hakata päätäni seinään ja taistella. Ystäväni tosin ovat huomautelleet jo kuukausia sitten, että ei kai se raha nyt noin tärkeää ole, että terveytesi pilaat, heidän mielestään minun olisi pitänyt saikuttaa useammin tai lopettaa tämä jo aiemmin, mutta olen ollut niin pelokas: raha ei kasva puussa, ja olen ajatellut, että ekoista vastoinkäymisistä ei luovuteta. Eihän kukaan halua olla laiska!

Eikö astrolaisten mielestä se siis olisikaan epäonnistumista, jos ei jatka sopimusta loppuun asti, keskeyttää tms? Minulle on muutama sanonut, että on epäonnistumista, jos ei tee loppuun sitä mitä alkaa. Ettekö te ikinä pelkää köyhyyttä? Onko teille oman alan ja paikan löytyminen ollut helppoa ja tuonut muassaan myös turvatun toimeentulon? Olen varmaan tosi pinnallinen ja "epähenkinen", kun uskon rahan voivan tuoda turvaa... 

Tällä hetkellä olisin lähdössä saikulle ja takaisin en ajatellut tulla... Pelottaa HIRVEÄSTI. Mutta toisaalta, mikä on pahinta mitä voi tapahtua? En tiedä... Huoh, mahtaako se oma paikka löytyä ikinä! Ja onko se oma paikka sitten välttämättä aina joku tietty työ, mistä tulee rahaa? Aika suppeaa jos niin on...