seuraava »

[*Alkmene*]

Olen jo useamman vuoden tuntenut ihmetystä sitä kohtaan, että jotkut puhuu kanavoidusta tekstistä, puheesta tms?
Että mitä kummaa se ns"kanavointi" oikein on? 

1     kanavointi     channelisation
2     kanavointi     channelling
3     kanavointi     multiplexing function

1     channel     kanaali
2     channel     kanava
3     channel     kouru
4     channel     laivaväylä
5     channel     putki
6     channel     väylä

Sanan suoran merkityksen ymmärrän....

Toisaalta koen, että jos jokun uskotaan 'kanavoivan' jotain mennyttä merkkihenkilöä/tulevaisuuden"henkiolentoa", kuka se kullekkin onkaan (sehän voi olla vaikka "Jumala taikka Piru", mitä kun kukakin'herranaan' itsensä ulkopuolella pitääkin eli mikä on lähin käsitteellinen jo tunnettu kuva siitä, minkä kokee todellisen itsensä sisäistä kokemusta edustavan)
Uskonnot perustuvat myös 'vääristyneessä' muodossaan 'kanavointiin' ja siitä syntyy erimielisyydet, koska kellään ei ole vastuupistettä itsessään, "ei hyvässä eikä pahassa".
Politiikot kanavoivat ihanteitaan ja unelmiaan...

Jokainen meistä kanavoi... kunnes... lopettaa kanavoimisen...ja alkaa elää omana itsenään... 

Koen, että silloin ihminen siirtää vastuun jonnekin muualle itsestään.
Joko siksi, että se on 'liian hyvää ollakseen totta' itsestä tai jos se osoittautuukin 'ei niin hyväksi', ei edelleenkään vastuupiste ole itsellä.

Eikö kyse ole yksinketaisesti joskus ihanteiden jälittelemisestä? Tai jos se kumpuaakin, kuten nyt todennäköistä onkin, että se kumpuaa omasta sisimmistä pohjimmiltaan, niin rohkeus olla juuri sitä mitä on, ei ole eheytynyt ja näin sitä voi piiloutua jonkin nimen taa....

Se voidaan suunnata ja sitä ammentaa menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Koen, että aina kun omalle ulosannin tai teon lähteelle/alkuperälle annetaan jokin muu nimi, kuin mitä itse kantaa, on se aina menneisyyden värittämää taikka vastaavasti tulevaisuuteen ja toiveisiin pohjautuvaa, ei vielä itselle todellista totta ajattelua....

Kanavointia ilmentyy yhtälailla pelkoihin pohjautuen...käänteisesti.

Niinkauanhan me kaikki 'kanvoimme', kuin me kannamme jotain mukanamme, jotain mikä ei ole meidän todellista itseämme.
Itse koen kanavoinnin olevan jotain tällaista. Tätä nyt kuitenkin on kovin vaikeaa sanoiksi vääntää ja onhan se melkoisen laajakin aihe...

Mutta olisi kiva joskus ymmärtää, että miten kanavoinnin voi kokea jotenkin 'hyväksi' kun minusta se on vain 'todellisuuden pakoa'?

Tämä ei ole tarkoitettu kenellekkään henk kohtaisesti, koska olen tätä kummastellut jo vuosia ja joskus hieman kysellytkin, mutta ei kukaan ole oikein mitään osannut sitten lopulta vastatakkaan.
Tietysti tämä taas nousi pintaan, kun täälläkin foorumilla törmää monesa kohdin sanaan "kanavointi"...

*uteliaana* 

[*Alkmene*]

Lisään vielä sen verran selveentääkseni (sekoittaaksenilisää?)ehkä sekavaakin 'ajatuskuviotani', että ymmärrän tietyllä tapaa...
Itsellä on kaikanlaisia kokemuksia tullut elämän varrella ja voisin sanoa yhtenä esimerkkinä, että se 'prinsirppi' sisimmissäni, joka minulle 'edustaa' suurinta Armollisuuta, kun sen todella kohtasin ensimmäisen kerran, 'tein matkan sisimpääni', mieleni tietysti myös rakensi sille omat kuvansa ja versionsa, sillä toki mielenkin on hyvä ymmärtää, mitä tässä oikein tapahtuu... 
Mieleni rakentama kuva oli nimenomaan *häävalssi Jessuksen kanssa* tästä sisäisestä tapahtumasta ja aika vaikuttavassa ympäristössä, mistä minulle on kehkeytynyt tietynlainen kuva myös tietysti itselle jo aiemmin ja näin sain myös sisäiselle kokemukselle käsitteellisen ilmiasun.

Uskon, että nämä puitteet syntyivät kollegtiivisten uskomusten ja käsitysten kautta minulle, koska minäkin olen tähän luteriseen kirstinuskon maailmaan syntynyt alunperin ja yhteiskunnan kautta lapsesta asti siitä imenyt vaikutteita enemmän ja vähemmän.

Lisäksi tuohon samaan aikaan oli muitakin kokemuksia, joille tietysti halusin löytää sanallisenkin selityksen ja niitähän oli tarjolla pilvin pimein...
Edelleenkään en pidä yhtään käsitteellistä kuvausta 'oikena'.
Ainoa todellinen on se syvä kokemus, joka sisälläni tapahtui ja se jätti merkkinsä sinne, muovasi minua ja on osa minua.
Olihan sitä aikansa kiva spekuloida mielenkin kautta mitä siinä tapahtui, sellaista ns'viihdettä', mutta ei se minulle silti tietyllä tapaa ole siinä mielessä todellista.

Tämä nyt kummasti menee tuohon Jeesus teemaan... itselläni nyt vain sattuu olemaan sen tyyppisiä kokemuksia....

[*Alkmene*]

Voisko joku vaikka kanavoida tähän jotain ajatuksia aiheesta, jos itsellä ei ole mahdollisesti asiasta tietoa, kokemusta tai ajatuksia ?
   :

[Rakkauden enkeli]

Ihan aluksi sanon, että hyvän aiheen aloitit. 

Jokainen meistä kanavoi... kunnes... lopettaa kanavoimisen...ja alkaa elää omana itsenään... 

Mutta voisiko asia olla toisinkinpäin?  : Minulle ainakin on käynyt niin, että vasta kun aloin elää omana itsenäni rupesin saamaan "kanavointia" Jeesukselta Kristukselta. Ja onko kuitenkin niin, että koko elämä on kaikesta huolimatta aina ja koko ajan kanavointia tavalla taikka toisella? Ainakin siltä "korkeammalta itseltämme", jos ei miltään "ulkopuoliselta". Eihän mitään ulkopuolista lopulta edes ole.  : Äsh, menipä taas vaikeaksi laittaa sitä mitä tarkoitan sanoiksi...  Kunpa voisitte tuntea mitä tarkoitan.  :
No, tässä kanavointi hommelissa ja siinä miten päin mikäkin etenee ei liene sääntöä ilman poikkeusta. Kai, tai, vai? Ja kukaan ei kuitenkaan ole yksin. On  aina "taivaallisia" auttajia lähellä valmiina auttamaan, jos niin haluamme.

Koen, että silloin ihminen siirtää vastuun jonnekin muualle itsestään.
Joko siksi, että se on 'liian hyvää ollakseen totta' itsestä tai jos se osoittautuukin 'ei niin hyväksi', ei edelleenkään vastuupiste ole itsellä.

Minä koen ainakin erittäin vahvasti, että vastuu on AINA minulla itselläni, vaikka kanavoinkin Jeesusta. Vastuu on aina minun kaikessa elämässäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen itse vastuussa elämästäni ja kaikista teoistani.  :

Olen puhunut. 

[*Alkmene*]

Ihan aluksi sanon, että hyvän aiheen aloitit. 

Minäkin ihan aluksi sanon, ihan hienoa, että joku vastasi.. 

Mutta voisiko asia olla toisinkinpäin?  : Minulle ainakin on käynyt niin, että vasta kun aloin elää omana itsenäni rupesin saamaan "kanavointia" Jeesukselta Kristukselta. Ja onko kuitenkin niin, että koko elämä on kaikesta huolimatta aina ja koko ajan kanavointia tavalla taikka toisella? Ainakin siltä "korkeammalta itseltämme", jos ei miltään "ulkopuoliselta". Eihän mitään ulkopuolista lopulta edes ole.  : Äsh, menipä taas vaikeaksi laittaa sitä mitä tarkoitan sanoiksi...  Kunpa voisitte tuntea mitä tarkoitan.  :
No, tässä kanavointi hommelissa ja siinä miten päin mikäkin etenee ei liene sääntöä ilman poikkeusta. Kai, tai, vai? Ja kukaan ei kuitenkaan ole yksin. On  aina "taivaallisia" auttajia lähellä valmiina auttamaan, jos niin haluamme.

Voihan se tietysti niinkinpäin olla... siis toisinpäin.
Mutta minä nyt vähän väliä törmään siihen, että elän ihan käänteisesti muutenkin suhteessa moneen muuhun. Tai 'elän ja elän' ehkä ennemminkin koen.
Ehkä toinen aloittaa toisesta päästä kuin toinen?
Jos tietyllä tapaa ajattelee, että ihminen 'kanavoi' läpi elämänsä, jos ei muuta, kuin 'korkeinta itseään', niin mikä on silloin 'tilanne' kun lapsi syntyy, juuri sillä hetkellä? Mistä hetkestä se ns'kanavoiminen' sitten alkaa? 
Voiko se toisaalta siis olla jollekulle 'ylimääräisen'(mitä ei todellisuudessa ole) purkua itsestä pois kanavointia ja taas toisille, sen lisäämistä(kasvamista itseä lähemmäs) kanavoimalla jotain itselle uutta...
Kuka kanavoi? Kuka voi itsessä kanavoi? Missä siis minuus on? 

Kun en tässä siis ole kyseenalaistamassa suornaisesti kenekään 'kanavointien' lähteen todenperäisyyttä, vaan oikomassa ajatusta itselleni, mitä se koko kanavointi ylipäätään on....

Kyllä minulla on silti vahva tunne kokemusteni pohjalta, että ns'kanavointi' ei olisi jatkuva elämän elämisen muoto, vaan joku väliaikainen 'prosessi'... suuntaan taikka toiseen.
Siis kun suoraan Itsestään käsin ehkä jossain vaiheessa ilmaisee ja havannoi, niin, eikös silloin tuo ulkoinen persoona ole siinä vaiheessa se 'kanava', joka tuo sen ulos...
Jotenkin koen ennenmmin tosiaan, että 'kanava' on tämä persoona tässä..
Niinkuin silmämuna on 'kanava' katseelle... 
  eipä tähän taida oikein sanoja olla...

Kanavoin itseni tästä nyt ihan muualle välillä... 

Niin ja kiitos kun vastasit, on mukavaa, kun joku haluaa ihan oikeasti keskustella.... 

[*Alkmene*]

Eikös täällä nyt joku osaisi kommentoida mitä se "kanavointi" on? 
Ainakin siihen sanaan törmää monessa ketjussa.....
 
why? 

[^^Queen Nefertiti^^]

Se on tuo putki.. aiheesta on toinen thread.. tai enemmänkin..    siis, laivaväylä..

No oikeasti se on kehittyneempien henkiolentojen, enkeleiden, edesmenneiden mestarien ja avaruusolentojen viestinnän vastaanottamista (ja kertomista siitä). Simple.  Siis ken siihen uskoo. Katso vaikka..

http://www.orindaben.com/

[Rauhan enkeli]

...
Mutta olisi kiva joskus ymmärtää, että miten kanavoinnin voi kokea jotenkin 'hyväksi' kun minusta se on vain 'todellisuuden pakoa'?

 :

Ehkäpä kanavoinnissa on kyse todellisuuden etsimisestä, todellisuushausta.

Kanavointi tuo tietoa tiedettävästä.

Ajatuksillaan ihminen ammentaa lähetteen mukaista energiaa.

Energiaa ampautuu liikkeelle kohti aivoja - ihmisen ajatteluttaessa itseään.

Kanavointi perustuu taajuuskenttiin - taajuusvälisyyteen.

 :

Käytännön esimerkki:

Jos haluat yhdistää kaksi erillistä vesipisaraa,
voi käyttää apunasi pintajännityksen kumoavaa mutta samalla pisaroita toisiinsa yhdistävää liitintä - välittämään energiakenttiä toisiinsa.

Se voi olla vaikkapa pienen pieni varvunpätkä.

Kun pintajännitys kumoutuu "ajatusvarvun" synnyttämän tilapäisen tyhjiövaikutuksen avulla
- ja tyhjän tilan pyrkiessä jälleen täyttymään -
informaatiota virtaa energiasuihkuna: ottamaan sijaa tietämiselle.

"Uuteen tietämiseksi" on välttämätöntä luoda ensin tietämättömyyttä.

Ihminen, joka ei arvaa olevansa muistamaton tietämisestään, ei voi tietää.
Siksi hän etenee "kokemuskoulussa" - kunnes päättää olla syy tietämiselleen
eli siirtyä syy-seuraus-suhteisesta kokemussidonnaisesta tietämisestä syy-johteiseen, välittömään tietämiseen.

Välitön tietäminen on nopeampaa kuin välitetty, "ajateltu" tiedoitseminen.

Miksi?

Siksi, koska tiedettävyys on itsestäänselvyyttä - selvyytenä "itsestä nykyisyydessä".

Kun ihminen haluaa ka-navigoida (´ka` = sielu egyptiläisittäin),
kyse on oman sieluntietämyksensä navigoimisesta
eli ohjastamisesta tulemaan kauttaan ilmaistuksi.

Aivan kuten valtameri/sielunmeri...alus navigoituu satamakanavaan ankkuroitavaksi...

On totta, että nimitämme kanavointejamme jonkun muun välittämiksi,
jonkin sellaisen inspiroijan lahjoittamaksi, jota tuotosta voimme sitten luokitella "sen ja sen antamaksi".

Voimme edeltäkäsin pyytää saada välittää kanavoitua tietoa;
voimme jälkikäteen julistaa saaneemme siltä ja tältä taholta kanavoitua tietoa.

Mistä se oma itse sitten alkaa ja mihin se rajoittuu...?

Kanavoitaessa kohtaamme taajuusvälit - monet tietoisuudentasot meissä.

Laajassa olemuksessamme on näet värähtelykenttiä, joiden välissä on ikään kuin sauma, taajuusväli.
Se pitää ensin purkaa, sen "varaava sähköpaimen" pitää tehdä vaarattomaksi.

Siksi sanotaankin, että kanavoidakseen kehonsa perustaajuutta hyvin paljon korkeampia taajuuksia meillä on oltava porrastetut muuntimet.

Muuntajia ihmiskehosta löytyy - aivot ja muut solukot.

Lisäksi on moniaita sisäkkäisiä voimakeskuksia linjauksineen välittämässä korkeampien olemuspuoliemme "sanomaa" eli tajunnanlaatua fyysisyytemme perustaan.

Mutta tarvitaanko sitten henkiopasjärjestelmää saati enkelikuntaa
annostelemaan meille sopivia määriä itseytemme korkeammanlaatuisia energioita eli vapautettuja voimia?

Niin, tulevatko auttajat ulkopuoleltamme vaiko sisäisyydestämme...?

Kuinka mikään ulkopuolinen taho voisikaan kytkeä sähköverkkoamme päälle,
ellemme ole itsestämme kuroutunut muuntojärjestelmä,
jota generoidaan eli jolle tuotetaan käyttökapasiteettia.

Siten hierarkia ei olekaan ulkopuolellamme vaan sisäpuolellamme:
meissä toimiva sisäinen vaikuttavuus - se varpujen varpu! 




Kanavoiminen - kuten sanottua - navigoi sieluntietämystämme siedettävään ymmärrysmuotoon.

 

[*Alkmene*]

Ehkäpä kanavoinnissa on kyse todellisuuden etsimisestä, todellisuushausta.
Kanavointi tuo tietoa tiedettävästä.
Ajatuksillaan ihminen ammentaa lähetteen mukaista energiaa.
Energiaa ampautuu liikkeelle kohti aivoja - ihmisen ajatteluttaessa itseään.
Kanavointi perustuu taajuuskenttiin - taajuusvälisyyteen.
:

Niin jotenkin näin minäkin sen koen, vaikka ehkä hieman 'maallisemmin' jo nykyään.  :

Todellisuuden etsimistä, oma todellisuuden, yhteisen todellisuuden, ...
Koen 'tärkeäksi' sen kuitenkin ja mihin itse kiinnitän huomiota:
Kuka on "kanavoija"..... 
Kuka minussa, kuka kussakin "kanavoijassa".....
Mikä minussa, minuus minussa, mutta missäpä minussa minuuttani koen...  minusta se muuttaa "kanavoinnin" luonnetta, sävyä, syvyyttä, yms..

Käytännön esimerkki:  jne. jne.

  Tällaisista esimerkeistä pidän.... ja viljelen niitä myös joskus omassa elämässäni... mutta olen huomannut, että kun nekin 'putoaa alas ytimeen', ei tarvita esimerkkejä...
Tylsää...  jooh... hetken aikaa... olla vaan ja tehdä ...

"Uuteen tietämiseksi" on välttämätöntä luoda ensin tietämättömyyttä.

Ihminen, joka ei arvaa olevansa muistamaton tietämisestään, ei voi tietää.
Siksi hän etenee "kokemuskoulussa" - kunnes päättää olla syy tietämiselleen
eli siirtyä syy-seuraus-suhteisesta kokemussidonnaisesta tietämisestä syy-johteiseen, välittömään tietämiseen.

Kun en ole niinkään varma tästä omien kokemuksieni kautta.... että tarvitaan "tietämättömyyttä" ennen tai jälkeen...... mutta "tutkimusmatka" jatkuu....  : 

Välitön tietäminen on nopeampaa kuin välitetty, "ajateltu" tiedoitseminen.
Miksi?
Siksi, koska tiedettävyys on itsestäänselvyyttä - selvyytenä "itsestä nykyisyydessä".

Hienosti kirjoitettu. 
Oletko kokeillut vääntää tuota samaa jonkin arkisen askareen tekemisen kertomiseen... jotta sieltä sisältä kumpuaa se 'sama sanoma'.... ettei se olekkaan vain kerrontaa tästä käsitteellisesti erikseen, nostettuna tarkasteltavaksi, vaan teko...?

Kun ihminen haluaa ka-navigoida (´ka` = sielu egyptiläisittäin),
kyse on oman sieluntietämyksensä navigoimisesta
eli ohjastamisesta tulemaan kauttaan ilmaistuksi.

Aivan kuten valtameri/sielunmeri...alus navigoituu satamakanavaan ankkuroitavaksi...

Kauniisti ilmaistu. 

On totta, että nimitämme kanavointejamme jonkun muun välittämiksi,
jonkin sellaisen inspiroijan lahjoittamaksi, jota tuotosta voimme sitten luokitella "sen ja sen antamaksi".

Voimme edeltäkäsin pyytää saada välittää kanavoitua tietoa;
voimme jälkikäteen julistaa saaneemme siltä ja tältä taholta kanavoitua tietoa.

Mistä se oma itse sitten alkaa ja mihin se rajoittuu...?

Kanavoitaessa kohtaamme taajuusvälit - monet tietoisuudentasot meissä.

Laajassa olemuksessamme on näet värähtelykenttiä, joiden välissä on ikään kuin sauma, taajuusväli.
Se pitää ensin purkaa, sen "varaava sähköpaimen" pitää tehdä vaarattomaksi.

Siksi sanotaankin, että kanavoidakseen kehonsa perustaajuutta hyvin paljon korkeampia taajuuksia meillä on oltava porrastetut muuntimet.

Muuntajia ihmiskehosta löytyy - aivot ja muut solukot.

Lisäksi on moniaita sisäkkäisiä voimakeskuksia linjauksineen välittämässä korkeampien olemuspuoliemme "sanomaa" eli tajunnanlaatua fyysisyytemme perustaan.

Mutta tarvitaanko sitten henkiopasjärjestelmää saati enkelikuntaa
annostelemaan meille sopivia määriä itseytemme korkeammanlaatuisia energioita eli vapautettuja voimia?

Niin, tulevatko auttajat ulkopuoleltamme vaiko sisäisyydestämme...?

Kuinka mikään ulkopuolinen taho voisikaan kytkeä sähköverkkoamme päälle,
ellemme ole itsestämme kuroutunut muuntojärjestelmä,
jota generoidaan eli jolle tuotetaan käyttökapasiteettia.
Siten hierarkia ei olekaan ulkopuolellamme vaan sisäpuolellamme:
meissä toimiva sisäinen vaikuttavuus - se varpujen varpu!

Kanavoiminen - kuten sanottua - navigoi sieluntietämystämme siedettävään ymmärrysmuotoon.[/quote]



  Olipas hmm... jotenkin 'ymmärrettävää puhekieltä'... ja kaunista taas...
Näin joltiseltaankin minäkin sen koen, ja olen nyt hakemassa sille kaikelle sellaista muotoa, josta hieman tuolla aiemminkin kirjoitin.
Niin, ettei sitä voi enää 'kirjoittaa/puhua erikseen irti todellisuudesta' täyttä elämistä ja kokemista... kokonaisena...

Kun kirjoitan esmes marjanpomintareissusta, iltabailuista, ihan mistä vaan, tai kun teen ihan mitä vaan.... se on siinä... kaikki...
 
Noh, sekavaksi menee nyt, mutta kiitos kuitenkin vastauksestasi. Kun vastasin, ymmärsin jotain....  ;)Niinhän siinä usein käy...

[Rauhan enkeli]

Välitön tietäminen on nopeampaa kuin välitetty, "ajateltu" tiedoitseminen.
Miksi?
Siksi, koska tiedettävyys on itsestäänselvyyttä - selvyytenä "itsestä nykyisyydessä".

Hienosti kirjoitettu. 
Oletko kokeillut vääntää tuota samaa jonkin arkisen askareen tekemisen kertomiseen... jotta sieltä sisältä kumpuaa se 'sama sanoma'.... ettei se olekkaan vain kerrontaa tästä käsitteellisesti erikseen, nostettuna tarkasteltavaksi, vaan teko...?

Katsotaanpa, mitä taapero (sisäinen tuntija) minussa sanoo:


Kun otan lusikan käteeni ja lusikoin suuhuni määräosan taikinaa kulhosta,
taikinan arvoitus käy nopeasti selville.

Toisin sanoen, onko taikinassa nesteeseen sekoitettuna maitoa, jauhoja, sokeria ja suolaa sekä vieläpä hiivaa.

Silti jo katsahtaessani vatiin muistin
olleeni vaivaamassa pullataikinaa...
... ennen kuin puhelin soi ja yli tunnin kestänyt praagaaminen alkoi.

Aivan kuten aamulla herätessäni olin jotenkin vaan
muistavinani käyneeni unenpuolella kokemassa...
... aina olleeni olemassa.

Jopa "ennen aikojaan" eli ennen pullataikinan vaivaamisen koettelevia aikoja.

 :

[*Alkmene*]

Hmm...
Tapahtuiko näin... ?
Tarkoitin siis omaa koettua, en arkiseen tekemiseen ja sen sanoihin sidottua tekstiä...
ei siis 'keksittyä' vaan koettua, joka solulla... ei yrittämistä, vaan 'näin oli/on' kerrontaa.... 

Tyyliin, en selitä mitä tein tai kerro mitä siinä ehkä syvimmiltään tapahtui, kerron sen, mitä tapahtui tapahtumana ja jätän muun *hohtamaan* sen läpi...
 :

Kö?

[Kaarina Niro]

Alussa sain "viestin" toisen teoilla siitä, että elämäni on muuttuva totaalisesti sen takia, koska olen valmis aloittamaan sen omankin maanpäällisen tehtäväni aloittamalla tämän "kanavoinnin".

Ja niin se sitten reilusti yli viisi vuotta sitten alkoikin siten, etten tänä päivänä ehkä kertoa siitä enää tohdi, koska oli niin tarkoituksenmukainen vain egoilleni. Joten se, mitenkä se siitä jatkuikin oli paljon mielenkiintoisempi jo tapahtumanakin, koska jouduin avaaman myös sen omankin mielen sen teoille.

Eli alussa oli kynä ja paperia niin paljon, etten edes enää muista sitä kaikkea, mitenkä sitä psyykettäni vahvistin. Vaan olen hävittänyt joka ainoan egoni esiin tuoman itseni sellaisen kuvan kuin se oli omilla teoillan tai paremminkin uskomuksillaan vääristänyt eli polttanut aidosti jokaisen paperin ja niitä oli sentään kymmeniätuhansia. 

Se kuitenkin oli tarpeellinen toimi jo senkin takia, kun aloitin sen suorankin tietoisuuteni alas tuonnin. Eli sitä se alkuni kanavoijana vain valmisteli sellaisin keinoin kuin sen hetkinen tietoisuuteni kykeni sen vastaanottamaan. Ja nyt sitten olen sen oman tietoisuuteni ns. kanava aina ollutkin, sillä ihmisen persoonaa voidaan ajatella sitenkin, ettei olekaan kuin sen Hengen koti, jossa sen Hengen tietoisuus asustaa eli on sille tietoiselle mielelle "kanavoija".

Eli vieläkin tarkemmin sanottuna olen se suu tai käsi tietoisuudelleni, jolla sen tuon esiin siten kuin kullekin on tarkoituksenmukaista siitäkin kertoa, mitenkä se nyt tapahtuu jo aivan suorana "putkena" - jos voitaisiin sitä niinkin kuvata - koska enää ei tarvitse tehdä mitenkään, sen egomme eston voittamiseksi. On siis täydellisen suorat piuhat siihen laajakaistaan, jota on meille valmisteltu ja langattomanakin se on toiminut jo jonkun aikaa. Eli kynää ja paperia ei enää koskaan tarvita siihen, että saisin jotain sellaistakin korkemmistakin tietoisuuteni lähteistä tuotua, jota vielä ei oman persoonani tietoisuuden taajuus osaa ilmoittaa muuten kuin tämän "lähteeni" kautta. Sillä itsekin vielä availen niitä egomme luomia palomuurien portteja, jotka estävät sen täydellisen toteuttamisen siihen täydellisen vapauden tekemään laajakaistaan. Jossa kuka tahansa voi vierailla, mitenkä päin tahansa aina silloin, kun huvittaa.

[Rauhan enkeli]

Hmm...
Tapahtuiko näin... ?
Tarkoitin siis omaa koettua, en arkiseen tekemiseen ja sen sanoihin sidottua tekstiä...
ei siis 'keksittyä' vaan koettua, joka solulla... ei yrittämistä, vaan 'näin oli/on' kerrontaa....

 

Eikö jokainen ajatus ole teko, mielen toimi - hengen ylläpidon alaisuudessa.
Jolloin kokemus silkasta ajatuksestakin on "hengessä yhtä" olemista.

Kerronta, joka paljastaa tapahtumisen luullun päättyneeksi,
ei olekaan kokemista vaan tulkintaa.

Tyyliin, en selitä mitä tein tai kerro mitä siinä ehkä syvimmiltään tapahtui, kerron sen, mitä tapahtui tapahtumana ja jätän muun *hohtamaan* sen läpi...
 :

Kö?

Kertoessani jonkin tapahtuneen olen ensin jähmettänyt meneillään olevuutta kuvakkeeksi,
jonka takaa löytyy käsityksiä käsityksien päälle.

Kokemusta ei näet voi kertoa ellei heijastele koettavuutta ajatuksin, sanoin ja teoin.

Lukijalle jäädessä haasteen tarkastella omia kokemuksiaan toisen tulkintoja vasten.

Siihen perustuu jotakin vasten, jostakin huolimatta tietäminen
eli sen tunnistaminen, ettei "tuo, minkä luin, ole koko totuus".

"Kaunis ilma tänään" on kuvausta, ei kokemista.

Henki on kokemista - ja sellaisenaan vastuun ottamista,
valmistautumista vastaisuuden varalle.

Siksi totuutta ei voi sanoa, koska se on ymmärrystä laajenevalla kehällä.

Aina ottamassa jotakin vastaan, aina sisällyttämässä itseään uuteen.

 

[*Alkmene*]

Eikö jokainen ajatus ole teko, mielen toimi - hengen ylläpidon alaisuudessa.
Jolloin kokemus silkasta ajatuksestakin on "hengessä yhtä" olemista.

Kerronta, joka paljastaa tapahtumisen luullun päättyneeksi,
ei olekaan kokemista vaan tulkintaa.

Hmmm...
Minä en itse ajatusta koe tekona, vaikka 'ylläpidon alaisuudessa' onkin.
Ajatus = reaktio.
Reaktio emootiosta.
Vaikkakin ehkä 'ylläpidon alaisuudessa' sekin kaikki...  :

Tulkintaa reaktioiden kautta.... tulkintaa kokemalla... olemalla läsnä... jokainen kerroksellisuus kerralla tässä jä nyt. Erilaista.

Kokemusta ei näet voi kertoa ellei heijastele koettavuutta ajatuksin, sanoin ja teoin.

Ajatukseton tila..... oleminen....   :

Siksi totuutta ei voi sanoa, koska se on ymmärrystä laajenevalla kehällä.

Aina ottamassa jotakin vastaan, aina sisällyttämässä itseään uuteen.

Aurinko paistaa...nyt 
[/quote]

[Rauhan enkeli]

Alussa sain "viestin" toisen teoilla siitä, että elämäni on muuttuva totaalisesti sen takia, koska olen valmis aloittamaan sen omankin maanpäällisen tehtäväni aloittamalla tämän "kanavoinnin".

 :

Tuota... olitkohan, ystäväni, ensin tullut aloittaneeksi jollekulle toiselle kuuluvan
taikka joltakulta "menneeltä" peräisin olevan maanpäällisen tehtävän
- viittaan tällä siihen "entisten aikojen karmasidonnaisuuteen"?

Ja niin se sitten reilusti yli viisi vuotta sitten alkoikin siten, etten tänä päivänä ehkä kertoa siitä enää tohdi, koska oli niin tarkoituksenmukainen vain egoilleni. Joten se, mitenkä se siitä jatkuikin oli paljon mielenkiintoisempi jo tapahtumanakin, koska jouduin avaaman myös sen omankin mielen sen teoille.

Eli alussa oli kynä ja paperia niin paljon, etten edes enää muista sitä kaikkea, mitenkä sitä psyykettäni vahvistin. Vaan olen hävittänyt joka ainoan egoni esiin tuoman itseni sellaisen kuvan kuin se oli omilla teoillan tai paremminkin uskomuksillaan vääristänyt eli polttanut aidosti jokaisen paperin ja niitä oli sentään kymmeniätuhansia. 

Koetko, että hävittämiesi paperien mukana poistatit jotakin epäolennaista?
- Halusitko ensin alkuun pitää kiinni papereistasi, niiden informaatiosta;
halusitko kerätä lähdemateriaalia?

(utelee "pikkuinen"  )

Se kuitenkin oli tarpeellinen toimi jo senkin takia, kun aloitin sen suorankin tietoisuuteni alas tuonnin. Eli sitä se alkuni kanavoijana vain valmisteli sellaisin keinoin kuin sen hetkinen tietoisuuteni kykeni sen vastaanottamaan. Ja nyt sitten olen sen oman tietoisuuteni ns. kanava aina ollutkin, sillä ihmisen persoonaa voidaan ajatella sitenkin, ettei olekaan kuin sen Hengen koti, jossa sen Hengen tietoisuus asustaa eli on sille tietoiselle mielelle "kanavoija".

Eli tavallaanko rassasit niillä kanavoinneillasi auki tietoisuutesi kotiovea?

Niin, olenkin "koko ajan" henkisesti vaistonnut sinun "aukeamistasi" lootuksenkukan lailla. 

Eli vieläkin tarkemmin sanottuna olen se suu tai käsi tietoisuudelleni, jolla sen tuon esiin siten kuin kullekin on tarkoituksenmukaista siitäkin kertoa, mitenkä se nyt tapahtuu jo aivan suorana "putkena" - jos voitaisiin sitä niinkin kuvata - koska enää ei tarvitse tehdä mitenkään, sen egomme eston voittamiseksi. On siis täydellisen suorat piuhat siihen laajakaistaan, jota on meille valmisteltu ja langattomanakin se on toiminut jo jonkun aikaa. Eli kynää ja paperia ei enää koskaan tarvita siihen, että saisin jotain sellaistakin korkemmistakin tietoisuuteni lähteistä tuotua, jota vielä ei oman persoonani tietoisuuden taajuus osaa ilmoittaa muuten kuin tämän "lähteeni" kautta. Sillä itsekin vielä availen niitä egomme luomia palomuurien portteja, jotka estävät sen täydellisen toteuttamisen siihen täydellisen vapauden tekemään laajakaistaan. Jossa kuka tahansa voi vierailla, mitenkä päin tahansa aina silloin, kun huvittaa.

Eli lienetkö se "suun taus" itsellesi ammentua kauttasi esiin elämäsi näyttämölle, jossa me muut odottelemme seuraavan näytöksen alkua vailla lukittua käsikirjoitusta - vailla ennaltamääräytymisen tylsyyttä? 



Eli yllätyksenkö varasitkin tähän elämääsi tuodaksesi ensin itsellesi
mahdollisuuden läpikäydä sen kuuluisan "putkisto-metodillisen" itsensäarvaamisen koetusta:
avartumista suomaan yhtä enemmän tilaa arvaamattomalle itselleen?

Näen tiesi johtavan selkotietoisuutesi edelleen syvenemiseen.

Selväymmärryksenä siitä, mikä on "suun tauksen" ilmaisema takaisinkytkeytyminen piuhattomaan olemiseen.

Kuinka ihminen voisikaan kytkeytyä vapaaksi
ellei sitten poistattamalla kytköksiään...

Sillä tuleminen riippumattomaksi vapauttaa riippumaan siitä, mikä kantaa.

Ja elämä kantaa... kunhan sen vaan hymyillä antaa.