Yh -äidin elämä on aika yksinäistä pakertamisa. Erostani on vasta neljä kuukautta, enkä kadu sitä hetkeäkään. Eniten kaipaan exässäni taloudellista turvaa, mutta en sitä sielullista vankeutta mitä hän elämääni toi.
Tottakai olen miettinyt suhteesta lähtemiseni järjellisyyttä, mutta kun tunteita ei ole, niin onko järkeä jatkaa.
Eteenpäin on katsottava, sillä menneessä eläminen ja onnellisten hetkien liiallinen haikailu ei auta asiaa. Mennyt on mennyttä ja uusi tulevaisuus kurkistaa nurkan takaa.
Tällä hetkellä minulla ei ole suhdetta ja yksinäisyys on välillä aika tylsääkin. Kaipaan toista ihmistä, mutta kriteerit ovat todella kovat, eikä minulla ole minkäänlaista halua tuoda uutta miestä lasten elämään pitkään aikaan.
Kahden aikuisen välinen etäsuhde kävisi nyt mainiosti, ongelmaksi muodostuu vain se, että lapset vievät kaiken aikani ja maaseudulla sijaitsevan maalaiskoulun takapihan leikkikentällä harvemmin tapaa varteenotettavaa ystäväkanditaattia.
Lasten joka toinen viikonloppu tapahtuvat isän luona olemiset tuovat Luksusta elämään. Lenkki ja lenkkisauna rentouttavat kivasti, ravintoloista saa vain hirveän morkkiksen (turhan korkea itsekritiikki).
Vaikka talous on tarkka ja yksinäisyys välillä itkettääkin, niin hetkeäkään en antaisi pois. Kunpa olisin tehnyt ratkaisuni aikaisemmin.
Show must go on!
