Ensimmäistä kertaa minut murhattiin unessa. Siis niin, että annoin itseni kuolla loppuun asti ja voi että se olikin mielenkiintoista. Tuntui samalta, kun nukahtaessa ja unessani tajusin, että se tuntui juuri siltä. Ihmettelin, että miten kuoleminen onkin näin kevyttä. Sitä ennen minua jä äitiäni oli metsästetty kiväärin kanssa.
Olimme jossain toisessa kulttuurissa, missä oli mellakka päällä. Nuoriso poltti kauniin puisen, vaaleanpunaise kartanon, joka oli vanha hengellinen keskus. Minä, äitini sekä paljon muita ihmisiä, me seikkailimme jollain rinteellä, joka oli kuiva veden puutteesta. Mukana oli paljon siis ulkomaalaisia. Rinteen alla virtasi joki ja vaikka meidän olisi pitänyt lähteä jollekin ihme kurssille tms. niin suurin osa ihmisistä jäi kastelemaan tuota kuivaa maata ja sen kasveja.
Sitten tuli talokohtaus. Olimme aivan rauhassa hyvin pimeässä, monikerroksisessa ja kansoitetussa talossa, katselimme kartanon palamista. Huomasin, että taloon tuli kiväärimies. Hän etsi jotakin. Tajusin aika nopeasti, että hän tuli tappamaan minut. Äitini vei minut "setänsä" luo, joka sanoi, että makaa tuon valkoisen peiton alla. Että kiväärimies kävi jo siinä huoneessa. En olisi tahtonut, mutta luotin "setään". Sitten kuulin, että kiväärimies tuli huoneeseen ja minulle tuli pakokauhu. Minua oli huijattu. En päässyt enää pakoon ja luovutin ja ajattelin, että se on nyt sitten menoa. Kuolin, ja se tuntui älyttömän kevyelle. Näin samoja kuvia kuin ennen nukahtamista ja unessani tiedostin, että näinkös tämä sitten menee...