seuraava »

[anon585274]

Yritän pitää tarinan jotenkin tiiviinä... Tapasimme lähestulkoon 4 vuotta sitten. Ensin ei kumpikaan tuntenut mitään reaktiota, mutta aikaa kului muistaakseni muutama viikko ja sen jälkeen uudelleentapaamisen jälkeen oli rytinää. Suhde alkoi nopeasti. Molemmille tuli olo että tässä ollaan elämien loppuun asti. Sattumalta törmäsin silloin kaksoisliekki termiin, ja se kuulosti aika lailla jokaisen kriteerin perusteella sopivalta. Hän koki samoin. Olemme myös molemmat kokeneet tunnetta että olemme tavanneet joskus aiemmin. Tämä tuli todella yhtäkkiä ja tuona hetkenä itsellä oli olo ettei kehoni ollut minun "omassa kontrollissa", vaan jokin energia ohjasi sitä. Joku mennyt tietoisuus joka on jossain minun sisällä kuitenkin olemassa.

Sitten alkoi peilaus. Hän herätti minussa todellakin ne syvimmät pelot. Yksin jääminen, mustasukkaisuus ja vähempiarvoisuus. Mitään pahaa ei ikinä tapahtunut. Ne tunteet vaan tulivat. Hänellä nousi lopulta pelkoja ettei mm. pysty pitämään kiinni omista rajoistaan. Kumpikin on todennut että meillä on todella vahva yhteys ja se vetää meitä puoleensa. Lopulta niin pahasti että hän totesi että parempi erota, että kumpikin pääsee toipumaan että pystymme taas olemaan omia itsejämme ja olemaan siten taas yhdessä (tuohon 4 vuoden aikaan mahtui todella, todella paljon haasteita ja hankalia tilanteita, iso osa oli sellaisia joihin emme voineet itse vaikuttaa, ainakaan määräänsä enempää. Uuvuimme tilanteista)
Hän teki eropäätöksen jo keväällä. Arki jatkui kuitenkin samanlaisena, koska vedimme toisiamme yhä puoleen niin paljon. Pari viikkoa sitten hän sanoi että nyt pitää rajata kunnolla että pääsemme tilanteesta yli. Emme tällä hetkellä vietä aikaa kaksistaan, mutta olemme puheväleissä. Tähän asti olemme keskustelleet edes vähäsen päivittäin joko kasvokkain tai viestisovelluksen avulla. Hän on sanonut että haluaa olla ainakin ystävä kunnes olen saanut pelkojani aisoihin. Minun pelot ilmentyivät aikanaan todella voimakkaasti ja se oli todella isona haasteena meidän välillä.

Tämän "viimeisimmän eron" myötä ja itse asiassa jo vähän ennen sitä, olen kuitenkin mielestäni saanut hyvän otteen peloistani. Koen että olen nyt jo pystynyt suhtautumaan erinäisiin asioihin paljon terveemmin ja asiallisemmin kuin aiemmin. Nään asiat jollain tapaa nyt selvemmin ja enemmän järjellä. Tilanteet joista menin aiemmin tolaltani, pystyn nyt iloitsemaan niistä ja ajatella että ei minulla ole tässä mitään hätää. Tietysti se tässä kohtaa harmittaa, että miksi ei pystynyt aiemmin... Mutta koen että tämän oli tarkoitus tapahtua näin. Hän kokee samoin. Hän on sanonut että meidän yhteys säilyy vaikka tapahtuisi mitä. Minä koen myös samoin ja minulla on tunne että tämä ei ollut vielä tässä. Tunne on yhtä vahva, kuin silloin kun tunsin ensimmäistä kertaa että kuulumme yhteen. Ihmiset sanovat että pitäisi päästä erosta yli, mutta miten se on mahdollista kun koen näin? En ole ikinä aiemmin kenenkään kanssa kokenut vastaavanlaisia kokemuksia siitä että olisimme joskus kauan sitten tavanneet. 

Jos kyseessä on todella kaksoisliekki... voiko yhteenpaluun ja molempien kasvun suhteen olla haittaa että olemme näin paljon yhteydessä? Voiko se ennakoida jo jotain suuntaan tai toiseen? Entä meidän molempien tunteet että haluamme löytää yhdessäolon uudestaan? Hän on sanonut että tarvitsee ajan kuluvan ja olojen rauhottuvan että voisimme esim. viettää aikaa taas kaksistaan. Kaksistaan olon ajatus stressaa/pelottaa häntä siitä syystä että kokee meidän palaavan välittömästi meidän "entiseen olotilaan". Tämän nyt itse tulkitsin että on juurikin se että toinen säikähtää yhteyden voimakkuutta ja pakenee.

Miltä tämä kuulostaa? Miten tästä olisi järkevä edetä? Onko kannattavaa yrittää ylläpitää meidän kommunikaatiota vai pitäisikö tietoisesti rajata minimiin vaikka ei tunteiden ja intuition perusteella haluaisi sitä tehdä?