seuraava »

[Mamie]

Oletko drama queen, miten? ja miten se näkyy kartallasi?

Itse olen

[valo76]

Tunnen yhden todellisen 15-vuotiaan draama kuningattaren ja hän on nousu skorppari.

[Asterix]

Olin aikaisemmin yhdessä vaiheessa ja erittäin paha sellainen,
mutta nykyisin vedän tuon kaiken show -ja esiintymishaluni
huumorin piikkiin ja mieluiten hauskuutan ihmisiä
yleisenä koomikkona kuin järkytän kaikenlaisilla
turhanpäiväisillä draamoilla.

Itse asiassa välttelen sellaisten ihmisten seuraa,
joilla taipumusta tehdä ongelmia ja draamoja tyhjästä.

Elämä on paljon miellyttävämpää näin.

[valonkantaja]

Tuntemattomat, puolitutut, tutut ja ehkä jopa ystävät pitävät minua rauhallisena, vaatimattomana, kaikkeen sopeutuvana ja hillittynä.

Ehkä vain paras ystäväni (olemme tunteneet 5-vuotiaista lähtien), perheenjäseneni, sekä kolme exääni ovat nähneet minusta sen drama queen-puolen... Murros/teini-iässä tämä oli ihan mahdotonta. Kaikesta piti tehdä kauhea show. Tykkään näytellä ja dramatisoida, olla suurieleinen, vetää överiksi (nousu-jouskari)... ironiantajuni on mahtava (saturnus skorpparissa)... Ja tällä kaksospainotuksella suusta sinkoilee mitä ihmeellisempiä tilityksiä, sitten kun sille päälle sattuu.

En päässyt ensimmäisestä inssistäni läpi ja heti kun sen tajusin, stoppasin auton keskelle parkkista, vedin mielettömät itkupotkuraivarit, astuin ulos autosta, paiskasin oven kiinni ja lähdin kävelemään. Inssi-setä tuli ajamaan vierelleni ja kysyi hyvin lempeästi "voisinko heittää sut kotiin tai jotain?" en vastannut mitään, käänsin kasvot pois ja jatkoin eteen päin kävelemistä nenä pystyssä, hyvin loukkaantuneen näköisenä. Kun pääsin silloisen poikakaverini kotiin, itkin hänen huoneessaan 2 tuntia ja kun hän toi rullan wc-paperia, jotta voisin niistää, minä purin koko rullan ja heittelin papereita ympäri huonetta ja nauroin että onko nyt kivaa....

Joskus kun hävisin korttipelin about tuhannen kerran lukioaikana, kun pelasimme joka välkkä korttia, otin pakan ja heitin sen niin että kortit levisivät ympäri luokkaa ja lähdin kävelemään... Mutta se olikin aika pian isän kuoleman jälkeen, kuten tuo inssi-juttukin...
 
En kai minä enää noin tekisi.....

Mutta kaava on aina sama. Menee hermot --> heittelen/paiskon tavaroita/poljen jalkaa/sanon jotain tosi ivallista --> lähden menemään --> itken --> joku tulee lohduttamaan --> kiukuttelen lohduttajalle, kunnes alkaa naurattamaan oma typeryys --> kaikki hyvin..

[Mamie]

Valonkantaja! Kuulostitpa eräältä ystävältäni, jota olen aina pitänyt todellisena drama queenina!

Ihmiset menivät lohduttamaan häntä ja hän käski heidän painua mäelle, tai heitteli heidän tavaroitaan, tai omiaan, esim. kännykät lenteli aikoinaan, lisäksi hän huusi, kiukutteli ja oli muutenkin hankala. Mutta sitä ihmettelin, miksi ihmiset kuitenkin aina menivät lohduttamaan häntä ja olivat muutenkin aina perässä roikkumassa

Itse en ole TUOLLAINEN draamakuningatar, itse asiassa vasta muutama päivä sitten tajusin, että ylipäänsä olen!  koska tuo ystäväni dramaattisuus on todella ottanut pannuun joskus. Kun kaikki jututkin piti liioitella ja kertoa mahdollisimman dramaattisesti. Opinpa ottamaan puolet pois hänen jutuistaan. Itse dramatisoin hieman hillitymmin ja pinnanalaisesti. Tavallaan en siis tee niitä "draamoja" tahallani, vaan OIKEASTI tunnen ne kaikki niin syvästi ja kuvittelen olevani hengen hädässä, näen siis ilmeisesti aika subjektiivisesti ja puut metsiltä. Nuorempana kuvittelin olevani koko ajan sairas ja itkin monet itkut ja olin hankala kun tosiaan kuvittelin kuolevani johonkin sairauteen. (nyttemmin tiedän, että nämä tunteet johtuivat turvattomuudesta...halusin että joku pitäisi minua lähellään) Lisäksi erityisesti ihmissuhteissa saan draamoja aikaiseksi mitä ihmeellisimmistä asioista.

[Asterix]

Minulla oli lapsena taipumusta tehdä todellista draamaa.

Suutuessani minä aina karkasin maailmalle, josta en koskaan enään palaa, jonka tietenkin ilmoitin
kaikille hyvin mahtipontisesti. :

Pakkasin suureleisesti pienen laukkuni, ilmoittaen että,
sinulla on nyt hiukan aikaa olla pahoillasi kaikesta,
että vielä jäisin.

Sitten marssin ovelle ja ilmoitin, että nyt olen jo ovella,
että kaduttaakos sinua nyt?! ja sitten ilmoitin, että
kosketan jo oven kahvaa ja ovi on jo kohta auki
ja minä ihan just nyt astun ovesta ulos ja karkaan maailmalle,
enkä koskaan enään palaa,
jos et just nyt ole pahoillasi kaikesta.

Hehehhe...
Sitten saatoin roikkua siinä
ovensuussa ilmoitellen erilaisia väli-aikatietoja
karkaamisestani maailmalle, kuten ilmoittamalla,
että haistan jo ulkoilman ja toinen jalkani jo on
ulkona.

Tosin lapsena olin kova karkailemaan, mutta niihin
ei sisältynyt sinällänsä mitään uhmaa, vaan silkkaa
uteliaisuutta ja seikkailunhalua.

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/939593831_l.gif)

[Intimaria]

Olin aikaisemmin yhdessä vaiheessa ja erittäin paha sellainen,
mutta nykyisin vedän tuon kaiken show -ja esiintymishaluni
huumorin piikkiin ja mieluiten hauskuutan ihmisiä
yleisenä koomikkona kuin järkytän kaikenlaisilla
turhanpäiväisillä draamoilla.

Itse asiassa välttelen sellaisten ihmisten seuraa,
joilla taipumusta tehdä ongelmia ja draamoja tyhjästä.

Elämä on paljon miellyttävämpää näin.

Sama homma. Tarpeeksi kun saa tehdä high dramaa, siihenkin kyllästyy. Minä myös päätin, että tästedespäin totean lakonisesti, että jaahas.

                  Ja eteenpäin! 


 

[valonkantaja]

Miten sattuikaan puhetta draama queeneistä just tänään... Mies soitti että hän ei ole kahteen päivään syönyt yhtään mitään, eikä aiokkaan enää ikinä syödä, maailma on häntä vastaan ja hän aikoo istua koko illan parvekkeella ja polttaa tupakkaa ja nukkua lattialla. No sittenpä teet niin.  En osaa auttaa, enkä lohduttaa. Vaikeaa uskoa, että 25v. käyttäytyy kuin mikäkin murrosikäinen tyttö....

[valonkantaja]

Kaltaisteni draama queenien puolustukseksi haluan ilmoittaa kolikolla olevan myös toinenkin puoli... Jos ilahdun, rakastun tai olen onnellinen niin teen sen myös selvästi ja näkyvästi... Jos joku on saavuttanut jotain hienoa ja hihittelee onnesta, niin minä yhdyn siihen hihittelyyn ja olen aidosti myötäiloinen! Jos tykkään jostain ihmisestä, kehun häntä kaikille, hänen itsensäkin kuullen... Saan usein ihmiset punastumaan... Ehkä sekin on pirullista, toisaalta ja myös liiallisena rasittavaa, mutta minä ainakin arvostan tällaisia piirteitä muissakin ihmisissä kuin itsessäni.

En minä yleensä tee kärpäsestä härkästä ja jos teenkin, se vaan johtuu herkästi ailahtelevasta hermostostani... Usein pidän kaiken sisälläni  ja pimahdan lopullisesti vasta sitten kun olen yksin ja kaukana ihmisten ilmoilta.

[Artemis]

Ehkä joskus, mutta vain lähimpien läsnäollessa saatan hieman draamailla 
Eräs tuttu tyttö on  ,  ,  ja  leijona ja nouseva skorppari, ja hän on todellinen drama queen  Tosin hyvin nuori sellainen vielä.

[VE!]

Tosiaan, tuo drama queen käytös on aivan käsittämättömän rasittavaa ympäristölle. Minulla on nuorempana aina ollut joku kaveri joka vetää asiat överiksi, ja kyllähän ne yleensä oli ihmisiä, joille ei kotoa ollut jäänyt turvallisuuden tunnetta.

Outoa on se, kun ihan aikuisenakin jotkut vielä katsovat oikeudekseen ns. throw a tantrum, ja olettaa että ympäristön täytyy vaan kestää. (Mahtaisi olla hirveää olla sellaisen kanssa parisuhteessa.) Sellainen alituinen vahvistuksen tarve käy todella rankaksi, enkä ole enään vuosiin jaksanut sellaista käytöstä kauaa katsella. Mököttäkööt muille. Ystävä voin olla, mutta siihen "älänyt, otaihanrauhallisesti" peliin en lähde ollenkaan mukaan!!!   

[Lion paradoxal]

Täytyy myöntää, että joskus olen... Ja huomasinpa, että molemmat olemme noususkorppareita 

annaelen

Kuten myös... eikä tuo leijona - häppeninki kartalla yhtään auta asiaa ! 
Olen tosin ulkopuolisten seurassa sen verta ujo, ettei diivailuni onneksi aivan kaikkien riesana ole!

SuPi :

...hävettää joskus kyllä itseänikin oma ailahtelevaisuus, mutta kun ei sitä millään saa hillittyä 

[ti0]

Minä draamakuningatar? Voi kyllä! En pysty pitkään kirjoittamaan, on niin levoton olo. Tykkään showsta ja vetäisin sellaista koko ajan jos.. osaisin. Joskus pääsen vauhtiin kyllä ja se on kivaa. Puhuminen on hankalaa jos vähänkin hermostuttaa mutta koitan ilmehtiä ja elehtiä tosi hauskasti ja näkyvästi, se on lisääntynyt tässä lähiaikoina (vuosina). Ööö..

Miten näkyy kartalla? Leijonaa, leijonaa ja skorppari kai myös vetää överiksi jossain asioissa ja minulla on joten kyllä tuntuu.

En suutu helposti tai mitään, joten en kai ole kovin ärsyttävä mutta pidän asioita suurina ja voin ehkä ollakin vähän lapsellinen. Enimmäkseen draamailu on kivaa, ei minulla ole ongelmia sen kanssa oikeastaan. Tykkään totuudenmukaisuudesta joten en hirveästi kerro asioita dramaattisemmin, mutta jos se tekee siitä huvittavaa.. miksei?

[Lion paradoxal]

... mutta pidän asioita suurina ja voin ehkä ollakin vähän lapsellinen

On ihanaa suhtautua maailmaan välillä, tai no, ehkä hiukka useamminkin, kuin lapsi.
Lapselle kaikki on kiinnostavaa ja siitä saa sekä pitääkin nauttia... 

Inhoan tyyppejä, joilla ei ole mielipiteitä ja jotka eivät uskalla sanoa niitä vähäisiäänkään. 
Miten maailma ikinä kehittyisi, jos joku ei kapinoi vastaan!?!
Suomalainen kulttuuri ei aina helli dramaattisia persoonia. Ulkomailla ilmiö onkin jo yleisempi...

hitsi...koko ajan pitää muokata viestin kirjoitusvirheitä. Ehkä on aika lopettaa tältä erää 

[aQuarius~]

OLEN. 
Nuorempana kun suutuin niin se oli kyllä draamaa. Huusin asioita miettimättä liioin mitä tuli sanottua, tavarat lenteli ja potkin tavaroita ja hakkasin seiniä. Olin karkaamassa ja alkumetrit meni kevyesti, mutta sitten oli pakko mennä takaisin tai nukkua kellarissa.

Olen vieläkin aika dramaattinen mutta sitä ei tiedä kukaan paitsi lähimmät ystäväni. Olen taitava hillitsemään itseni enkä todellakaan suutu pienistä asioista...eniten suutun siitä jos läheisiäni uhataan..        !

Kuu leijonassa.