Luinpa pitkästä aikaa tätä yksinäisyys.teemaa.
Tajusin toistenkin karttapohdintoja lukiessani, että Daavidin tähti tekee karttani liian monisakaraiseksi, että toisten on turhan helppo saada yhteys. Joudun pakenemaan rauhaan = yksinoloon saadakseni mielenrauhan takaisin.
Onneksi kotihuoneessa vain Vesta ja laskusolmut, eli paikka on minulle pyhä. Voin huonosti, jos joku tuo energiansa pyhään tilaani.
Kirjoittaessani tätä oivalsin myös, että entiset elämäni olen uhrannut toisten palveluun. Nyt on minun elämä, jota en anna toisten sotkea.
Nuoruudestani muistan erään tilanteen, jossa annoin tulla turkin hihasta ihan kaiken. Mies sanoi julkisella paikalla, että tuossa on tulevien lasteni äiti. Noh, muutaman kerran vedin iskut perille itserakkaan p*sk*a*s*n nassuun, jopa lopetti luulonsa.
Mitä ihmeen siitettäviä nautoja meidän naisten pitäisi olla. Jollei mies osaa arvostaa naista, olkoon ilman.
Sainpa jatkaa työtäni, ei tarvinnut olla patjana ja tiskikoneena. Sain elää suunnitelmieni toteuttamista, opiskelujani, työosaamisen kautta asioitten syy.yhteyksien ymmärryksen lisäämistä.
Yksin viihtyminen ei ole yksinäisyyttä, vaan omaa rauhaa.
Miksi uhraisin aikaani keskusteluissa oman näkemyksen puolusteluun, kun olen itse nähnyt luonteelleni sopivan olla ja elää niin yksin kuin se on mahdollista tässä ylisosiaalisessa maailmassa. Joka yhä vielä sosiaalistuu!!! Kertakaikkiaan hyi hyi.
Onneksi olen jo vanha. Tiedän, että yhteiskunta on rakennettu keskiverroille. Sekin on totta, että lapsia syntyy eniten alimpiin sosiaaliluokkiin ja heikoimmin koulutetuille.
Muistan joltain henkisen kurssin osallistujalta kuulemani lausahduksen:
Ei sinun tarvitse synnyttää lapsia, jos olet edellisissä elämissä oppinut heitä hoitamaan.
Miten vapauttavaa!
Sosiaalinen kaava ei ole pakkopaita.
Eikä tarkoitettu ainakaan minulle.
