seuraava »

[Lion paradoxal]

Olen kamalan kriittinen kehoni ja ulkonäköni suhteen. Välillä kuitenkin tulee tippa linssiin, kun huomaan, että olenkin kaunis. Muissa näen kyllä aina kauneutta, mutta en muista tai tiedä olevani sitä itse.
Tuntuu, että en ylipäätään tarvitse ruumista mihinkään. En juurikaan nauti fyysisyydestä. Henkinen puoli pelittää ja se tuntuu ihan riittävältä. Kuitenkin, ehkä pitää liikkua enemmän ihan sen takia, että jaksaa opiskella jne.
Jotenkin näen itseni vain etäisesti. En koskaan todella pysähdy katsomaan itseäni, vaikka peilailen kyllä paljon.
Katson, mutten näe.

[KalaMatti]

Kuinka ulkoinen minuus lasketaan numerologiassa?

Kyseessä olikin Ulkoinen vaikutelma eikä ulkoinen minuus:

Ulkoinen vaikutelma
Ulkoinen vaikutelma lasketaan kuten sisäinen vaikutelma, käyttäen tulkittavan nimen konsonantteja. Ulkoinen vaikutelma kuvastaa sitä minkä muut näkevät tai minkä vaikutelman he tästä henkilöstä saavat.
Gladys Lobos'in tulkintamallissa vokaali y luetaan konsonantiksi.

http://koti.mbnet.fi/lamat/numerologia/index3.html

[kooky]

Kiitos infosta

[metsätonttu]

Hm.
Suhde roppaan muuttuu paljon iän myötä, minulla ainakin.

Lapsena olin vihainen, kun olin tyttö. Halusin olla poika kiipeämässä ja remuamassa joka paikassa, vaatteet aina rikki.

Sitten olin kamala murkku. Huonot hampaat, finnejä, kolisevia luita ja kaikki rempallaan. Kielsin koko ruumiillistumani, unohdin sen ja elin hengelläni. Meno päällä ja nauruksi, öisin pimeässä fundeerasin maailman menoa.

Sitten, rakas roppa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hyväksyn myös roppani ja tulee halu hoitaa sitä, elää sen kautta ja hyväksyä kaikki sen ihana fyysisyys. Se on suuri lahja äiti Maalta! 

[Julietta]

Kiva kuulla, että muilla on samoja fiiliksiä.

Ulkonäkööni olen tottunut kuin vieraaseen asuntoon. Nuorempana tuijottelin peiliä, että 'ai toi olen minä'. Valokuvaustilanteissa yritän olla 'itseni näköinen', ettei kuvissa olisi taas 'joku muu'.

Nimeenikin olen saanut totutella (muistan, että hämmästelin sitä mielessäni lapsena). Muutama vuosi sitten heräsin kerran syvästä unesta keskellä yötä, ja mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, kuka olen. Sitten ehkä sekunnin murto-osan jälkeen kelasin, että 'ai niin, olen se ja se, ja teen sitä ja sitä'.

Tuo ihmisten kutistuminenkin on ihan tuttua.

[Valo]

Tekemiseni ovat vaikuttaeet ulkonäkööni. Täynnä vanhoja kuhmuja ja patteja, varsinkin nilkoissa.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Pilkka osuu omaan nilkkaan.

Onneksi prognoosi on kohtuullinen ja ilahduttava, egoni kiittää kiljehdellen saamastaan nuijinnasta jota aikanaan lähetti maailmalle. Paranevien pattien lisäksi minulla on hyvät patikset lasten kantelemisesta. Sitten on kohtia jotka ovat tietenkin harhaa sillä niitä katsoessa ottaa pattiin, arvatenkin. Kiusallista että en osaa olla itseni ulkopuolella, mutta vaikken näekään itseäni siten, olen varma olostani MONITAHOKKAANA. Miten muuten ilmenisin ja ilmentyisin loputtomasti ja kaikessa. Ja silti ah niin uskollisesti off-topic 

[Elektra]

Kiva kuulla, että muilla on samoja fiiliksiä.

Ulkonäkööni olen tottunut kuin vieraaseen asuntoon. Nuorempana tuijottelin peiliä, että 'ai toi olen minä'. Valokuvaustilanteissa yritän olla 'itseni näköinen', ettei kuvissa olisi taas 'joku muu'.

Hyvin sanottu

Varhaisimpia muistikuvia oli kun tuijotin peiliä järkyttyneenä, siellä oli aivan erinäköinen ihminen, kuin mitä minä olen. Hiustenväri, silmät, koko, ulkonäkö - sukupuoli oli kuitenkin sama. Myöhemmin olen tajunnut että mielikuvani ulkonäöstäni vastasi erästä edellisen inkarnaation kehollistumaani

Olen usein edelleenkin kömpelö tässä kehossani, hämmästelen usein, että miten tämä voikin toimia niin oudosti. Huvittavaa on kuulla, miten toiset minut näkevät. Yleensä luullaan, että olen ainakin viitisen senttiä pidempi, kuin mitä olenkaan - itse luulen olevani viitisen senttiä lyhyempi, joten keskiarvolta olen sopusuhtainen. 

Olisikin hauskaa nähdä itsensä toisten silmin, ja joskus valokuvia katsoessa sitä hämmästyykin, ai että tuollainen.

Mutta yleensä kun aamulla peiliin katsoo, niin ihan häikäistyy, mikä tenhoava olento siellä kurkistaa 

[enska]

Joku inkarnaationi on varmaankin ollut inkkari, sen verran outo on tuo naamavärkki. ( Joistakinhan voisi sanoa että kuvauksellinen tai maalauksellinen, meikäläisestä ehkä veistoksellinen, kirveellä meinaan.. ) Perusilmeeni on siis tahattoman yrmy, joskus aina muistan sen ja yritän pitää pientä hymynhäivettä mukana, varsinkin jos asioin ihmisten kanssa enkä toivo heidän juoksevan karkuun tvs..

Omien valokuvien näkeminen on useimmiten kiusallista, varsinkin jos kuvissa on muitakin joihin verrata: Mikä se on tuolla takalaidassa, onko se nähnyt ikinä päivänvaloa, onko se nukkunut koskaan, onko se edes elossa jne..

[Valo]

Lemniskata, sanotko siis toisinkin, että jokin elämistäsi oli selkeästi INKKARNAATIO     tihihii!

 

[enska]

Lemniskata, sanotko siis toisinkin, että jokin elämistäsi oli selkeästi INKKARNAATIO     tihihii!

 

[valonkantaja]

Hmm... Lemniskata, olen aina pitänyt noita inkkari-piirteitä kauniina! Äitini on  luisevakasvoinen ja hänen nenässään on sellainen mielestäni erittäin suloinen kyömy... Ollaankin usein ihmetelty sitä, että kun äiti on kesäisin ruskea kuin papu ja tuollaiset kasvonpiirteet ja me lapset tällaisia kalpeaihoisia ja kaikilla on aika pyöreä/soikea kasvojen malli ja sellaset nöpönenät! Että ei olla yhtään samasta puusta veistettyjä...

[Piipo]

Onpas hauska aihe 

Se onkin mielenkiintoista, että millaisen näköisen tyypin siinä peilissä täytyisi "oikeasti" näkyä...

Itse naureskelen myös silloin tällöin ulkonäölleni, mutta silmäni kyllä tunnistan, jos vain oikein syvälle saa katsottua.

Ajattelin kirjoittaa tänne sellaisen ajatusleikin, joka ainakin itseni saa hyvälle tuulelle. Jotenka kuvitelkaapa itsenne jonkinlaiselle "tilaustiskille" sinne aikojen alkuun. Siinä sitten latelette myyjälle kaikki haluamanne ominaisuudet siihen ja siihen elämään ja siihen ja siihen paikkaan. Ja näin jälkikäteen, sitä elämää oikein eläessä, voi sitten vaan peiliin katsoessa miettiä, että tulikohan siinä tilaustilanteessa jotenkin kiire, vai pitikö sitä tyytyä kakkoslaatuun?!

Sitten nauratti tuo, kun jotkut tässä ketjussa sanoivat tuosta fyysisestä pienuudesta tai yhtäkkisestä kasvusta. Minä olen aina ollut pitkä ja hoikka. Vaikka en enää ole kasvanutkaan moneen vuoteen, niin yleensä harvemmin tapaamani ihmiset päivittelevät, että vieläkö sinä olet kasvanut?! Sitten minusta tuntuu joskus, että pitää kumarrella ovistakin, kun ne ovat niin kovin matalia 

Hyvää syyspäivän jatkoa kaikille!

[Hurme]

Näytän mielestäni herkulliselta ja älyttömän hyvältä!

[metsätonttu]

Ihastuin oitis! 

[Asterix]

Nautin suurimmaksi osaksi kehostani.
Minusta on hauskaa kokeilla, mihin kaikkeen se pystyy ja kykenee.
Viimeksi minua harmitti viime viikolla kehossani se,
että sillä ei ollut tarpeeksi voimaa ja puristusta vesihiihtoon,
mutta yrittänyttä ei laiteta.
Onnistun vielä! :

Olen tuon kertonutkin, että mieheni on entinen mallikuvaaja
ja tekee sitä harrastuksena satunnaisesti edelleen joillekin
naisten lehdille varsinaisen uransa ohessa.

Paljastan itsestäni sen verran, että olen tehnyt
muutamia mainosmallikuvia elämäni aikana.
Pituuteni ei ole koskaan riittänyt oikean lavamallin töihin.

Kun vertaan kuvia, joita on ottanut joku mielestäni
vastenmielinen kuvaaja ja kuvia, jotka on ottanut mieheni,
niin näen helposti, miten en pysty valehtelemaan kehollani.

Olisin siis todella surkea malli,
joten kiitän onneani, että minulla oikea työkin.

Kuvissa näkyy selkeästi, miten minua inhottaa olla
jonkun vastenmielisen kuvaajan kameranuolennassa,
kun taas mieheni ottamissa kuvissa kehoni on täysin
auki, vaikka asennot ja poseeraus olisi hyvin samat.

Jos ette ala mollaamaan ja arvostelemaan, niin näytän esimerkin.

Tässä alla kuva, jonka otti eräs tosi sikailija.
Lihava yli 5-kymppinen naimisissa
oleva kuvaaja, joka kertoili inhottavaan tyyliin
juttuja nuoresta 2-kymppisestä vaimostaan,
josta aikoo ottaa avioeron, koska hän oli
saanut lisäkiloja odottaessaan lasta tuolle ukolle.
Se ehdotteli koko ajan seksiä ja tilasi paikalle
shampanjaa ja ajoi tiehensä kaikki kuvausavustajat.(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/doh3.gif)

En edes halunnut katsoa kameraan ja minua inhotti
nostaa tuon hameeni helmaa sen kuvaajan aikana.
Tuo koko kuvasarja on noin 300 kuvan kokoinen
ja ainoastaan parissa katson kameraan,
mutta en hymyile ainoassakaan kuvassa!
Halusin vain nopeasti pois paikalta
tarvittavien kuvien oton jälkeen.
(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/alexBP1.jpg)

Ja tässä alla kuva, jonka on ottanut mieheni.
Poseeraus ja kuvan ottotapa yläkulmasta sama.
Minulla on paljastavammin vaatteet päällä,
mutta silti koko kehoni on auki ja minä suorastaan
flirttailen kameran kanssa. :

Tämä kuva parin muun kanssa meni kuvitukseksi
erään Eurooppalaisen naisten trendilehden juttuun,
joka käsitteli naisten uskallusta sanoa miehelleen
omista seksuaalisista toiveistaan.
Siis ihan ok lehti ja siisti juttu.

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/alexmatteo7.jpg)

Kun mieheni teki isot vedokset tästä kuvasta
ja parista muusta muuttaen ne ensin mustavalkoisiksi
ja sitten sävytti ne roosahtaviksi,
kehysti ne tauluiksi ja laittoi ne meidän seinälle,
niin huolestuin heti, että mitä jos isäpuoleni
tulee kylään, niin mieheni vastasi, että hänellä
on varmasti aikaa juosta pakoon, kun isäpuoleni
hakee haulikon.

Miten koen kehoni.. :

Voin olla alasti vaikka miljoonien ihmisten edessä,
mutta en isäpuoleni, enkä joidenkin vastenmielisten
sikailijoiden edessä.
Isäpuoleni on käsittämättömän mustasukkainen minusta.
Onko sitten tästä myös pääteltävissä, että isäpuoleni on mielestäni
sikailija, niin kyllä, mutta se on äitini valinta
ja hänen elämäänsä.