seuraava »

[mateve]

Nyt juuri tuntuu kuin myrskyn tyynnyttyä, hiljaisuus ja sateenkaari, lupaus.
On viskottu sinne tänne, mutta aina on joku joka sanoo tule tänne.
Metsä suojaa ja aurinko lämmittää mukavasti, kuivattaa veden, tunnemyrskyn.
Pyhä pihlaja täynnä punaisia marjoja, elämä jatkuu, ratas pyörähtää, ehkä nyt on rauhan vuoro.

       Mateve

[metsätonttu]

Etkä sen jälkeen koskaan enää ole yksin!  [/center]

      Kiitos ja kumarrus.  Kauniisti  sanottu.   

     Siitä on jo aikaa, kun mietin elämäni tarkoituksemuutta.
     Pyysin, eikun VAADIN, korkeimpaa olemustani näyttämään
     tien perille.    JA niinhän minulle näytettiinkin S E,
     mahdollisuus. Olin virran rannalla, ja joku taustalla
     kertoi, jos näet tuon kultaisen kaupungin vastarannalla
     niin voit uida sinne heti, eikä tarvitse kiertää tätä
     rantaa löytääksesi sillan yli virran. Näin sen kultaiset
     tornit, rakennukset, ja eikun alasti uimaan tuohon
     synkkään virtaan, ja hyvinhän se meni, kaulaan asti,
    sitten alkoi pelottaa, koska tuo tumma vesi ei kantanut
     niinkuin vesi, oikeasti.

     Kahlasin peloissani takaisin rannalle ja siellä minua
     odotti pitkä rivi erillaisiin asuihin pukeutuneita
     tyyppejä, lienee olleet edellisten elämieni rooleja!

                      

Vahvaa symboliikkaa!! Näitkö unta vai annatko mielikuvasi virrata?
Uskon, että Kaarinalla on tuohon varmaan jotakin sanottavaa.



     

 

[Kotkansilmä]

        Kyllä se oli uni.

                 Josta heräsin hyvin pettyneenä itseeni.

                               

[Rakkauden enkeli]

        Kyllä se oli uni.

                 Josta heräsin hyvin pettyneenä itseeni.

                               

Kyllä sinä vielä sinne perille pääset. 

[Kotkansilmä]

       Kyllä niin, pääsemme jokainen. Olin vain tosi

           kyllästynyt omaan senhetkiseen elämääni, ja

            toivoin jotakin oikotietä perille. Kyllä

             se selvästi minulle näytettiin, eipä

              vaan rahkeet riittäneet voittaa

               tuota estettä, palattava oli.

                             

[metsätonttu]

       Kyllä niin, pääsemme jokainen. Olin vain tosi

           kyllästynyt omaan senhetkiseen elämääni, ja

            toivoin jotakin oikotietä perille. Kyllä

             se selvästi minulle näytettiin, eipä

              vaan rahkeet riittäneet voittaa

               tuota estettä, palattava oli.

                             

Voi, luulenpa ymmärtäväni sinua. Olen itse (ja varmaan jokainen) kamppailut vuosia oman ongelmani kanssa ja yrittänyt päästä sinne, minkä näit. Vihdoin se irtiotto toteutui. Ja ehkä se oli se oikea hetki.

Joten lakkaa suremasta rahkeita ja kerää uutta voimaa. Ehkä löydät siihen uusia näkökulmiakin ja joku päivä huomaat, että olet oikealla tiellä oikealla hetkellä.

Etkä varmasti ole yksin nytkään!
Tässäkin meitä on aikamoinen joukko. Metsätonttu 

[Rakkauden enkeli]

Niih! 

[metsätonttu]

Mika-Matti!

Olet kuin upea sudenkorento, joka lentelee hiljalleen pitkin virran pintaa, kiertää rannat ja tutkii kosket. Noin kauniisti katsot sen kaiken kuvajaista tulkinnoillasi!

Lisää virran tarinoita:

Tekee mieli kertoa uneni, jossa ylitin virran suuren ihmisjoukon kanssa. Näin vastarannan. Yhtäkkiä vedessä oli pieni eloton vauva. Säikähdin että se oli kuollut, huusin muille, nostin ja ravistelin sitä. Yhtäkkiä se nauraa kikatti päin minun naamaani. Kaikki kerääntyivät ympärille katsomaan ihmettä. Olin hyvin hämilläni, mutta valtavan iloinen.

Mitä näkisit tässä?

[metsätonttu]

Kiitos Mika-Matti! Siinä oli varmaan tulkintaa kaikille, jotka vesistä ja virroista unta näkevät.

Tuo vesihän on myös aina tunnetta, tunneruumiin liikkumista, eloonherätettyä, jotakin uutta on siihen vaikuttamassa.

Minulle tuo uni avasi aivan uutta maailmaa, kuten sanoit! Ja tuo lapsi oli kuin aivan uusi luova ehtymätön energia, joka alkoi virrata. Otin kaiken mahdollisen ja mahdottoman irti silloisesta tulevasta ajasta. Sain paljon, onnea, iloa ja haavoja, hyvin syviäkin (jotka todella herättivät todellisuuteen).

Nyt kylläkin kuljen (vahva uni) maanalaista käytävää pitkin, jota ennen en tiennyt olevaksi olevan ja minulle sanottiin, että 'se on oikotie kotiin'.

Mutta kaipaan virran sulavaa liikettä ihollani! Rapu ku rapu! 

[metsätonttu]

Meissä on niitä alakerroksia kuin talossakin. Saatikka sitten niitä kellareita ja maanalaisia.

Kyllä nekin joskus täytyy komuta! Opin todella että 'mutia myöten' oppii kohtaamaan pelkonsa ja varjonsa. Uskonpa että olen jo tietyllä tavalla tullut 'kotiin', kömpinyt valoon. Se on taivaallinen tunne.

Kylläpä Mika-Matti osaat kysellä!  Taisinpa tuossa jo vastata.

Tunnustelepa sinäkin omia virtauksiasi. Päästätkö ne vapaasti soljumaan?

[Kotkansilmä]

     

     Kylläkai se niin on, että kuljettuaan sen hetkisen

      tiensä loppuun, on kuin seinä olisí edessä, eikä

       näy mitään etenemisen mahdollisuutta, missään.

         Luottamus on lienee siihen hetkeen paras.

          Että jo kohta, avautuu uusi vaihe, tie.!

                     

[Riitta]

Luotto onkin hyva sana, joskus ainoa mahdollisuus menna tai odottaa tulevaisuutta 
Kellari muuten kuvaa hyvin alitajuntamme teita, se kuvaa menneisyyttamme jossa sitten pengotaan tarpeellista jatkoon!

[metsätonttu]

Se vastaan tullut 'seinä' on kuin 'pato' virrassa, josta ei ole jatkamista.
Niin se ainakin tuntuu.

Mutta olen huomannut omasta elämästäni, että silloin kun törmää seinään tai patoon, sen tuntuu turkasen pahalta. Mutta...silloin on törmännyt omaan rajaansa, on tultu siihen mihin vanhat asenteet ja ymmärrys on rakentanut rajan.

Oikeastaan on hyvä hetki, kun tajuaa sen, kun kohtaa sen konkreettisesti (tai siis sielullisesti), sillä silloin tietää, missä on jotakin RIKOTTAVAA, jotakin jota on syytä murtaa, että voisi laajeta.

silloin jos koskaan voisi ottaa käteen sen 'uhman' tai kuuluisan suomalaisen 'sisun' ja murtautua ulos. Sitten se vapaus tuntuu....kerronko?

Olen kamalan väsynyt, fyysisesti raskas päivä. Tulee pian sanottua jotakin mitä ei ajattele...

[Intimaria]

Minun virtani on edelleen se sama joki, mutta vauhti on hidastunut. Olen nyt veneessä, yksin, enkä tahtoisi olla siellä. Airoja ei ole, tai sitten en vain käytä niitä. En jaksaisi käyttää vaikka ne olisivatkin. En tahtoisi jatkaa matkaa vaan mennä rantaan, mutta puut ovat kuolleina ja minua melkein pelottaa. Suljen silmäni. Annan veneen viedä. Kyyneleet pursuavat silmissä. Ikävä. Syksy.

[metsätonttu]

Minun virtani on edelleen se sama joki, mutta vauhti on hidastunut. Olen nyt veneessä, yksin, enkä tahtoisi olla siellä. Airoja ei ole, tai sitten en vain käytä niitä. En jaksaisi käyttää vaikka ne olisivatkin. En tahtoisi jatkaa matkaa vaan mennä rantaan, mutta puut ovat kuolleina ja minua melkein pelottaa. Suljen silmäni. Annan veneen viedä. Kyyneleet pursuavat silmissä. Ikävä. Syksy.

Oi sinua!
Emme mahda mitään sille, että voimat joskus tuntuu loppuvan. Pitää levähtää. Kuunnella itseä ja miettiä kaikki uudelleen. Mikä tarkoitus tällä on? Joskus on hyvä antaa virran venettä viedä. Syksy ja kyyneleet 
Näin on varmaan meillä monella, jostakin syystä. Ne eivät ole kuolemaksi.

Saanhan kertoa sinulle tarinoita: " Kun neidon ritari oli tappanut lohikäärmeen, hän menehtyi myös itse. Neito itki ja itki ja kyynelistä kastui maa. Siihen syntyi kielonkukka. Olavinlinnan muurien kätköissä itki neitonen ritariaan, unohtui sinne. Kyynelistä kasvoi pihlajapuu".

Siis kyyneleet vahvistakoon tietä uudelle elämälle! Odota mihin virta vie, pikkusisko!