seuraava »

[Artemis]

Pahinta on itse pelko, pelkään pelkoa ja hyönteisiä ja sitä että läheisille sattuisi jotain. Pelkään myös väkivaltaa ja pimeääkin välillä  

[taria]

mulla oli mielentön pelko tulta kohtaan.. mutta olen sen käsitellyt.. olen kävellyt tulisilla hiilillä.. ja sen jälkeen näin välähdyksiä entisistä elämistä.. yksi niistä oli kun minut poltettiin noitana roviolla.. se oli tosi rankka kokemus, mutta sen jälkeen ymmärsin pelkoni ja nyt tunnen suurta kunnioitusta tulta kohtaan.. vähän niinkuin luonnonvoimiakin kohtaan.. 

    

[*Alkmene*]

Mulle tuli tuo hyppäämisen pelko kans sen jälkeen kun joskus kymmenen vuotta sitten hyppäsin benji-hypyn. Siitä lähtien on aina tuntunut siltä että pitää hypätä, olin sitten jollain parvekkeella, maailmanpyörässä, missä vaan...

  No taidan sitten itse jättää tuo benji-hypyn väliin, ettei voimistu tuo tuntemus....   
Olisipa silti mielenkiintoista tietää mistä tuo tunne saa alkunsa...  :

[Myria]

Minä pelkään kipua. Sekä omaa että muiden. Ja nykyään taitaa olla vielä enemmän tuo muiden kipu. Tavallaan tunnen sen omassa kropassani, tulee huono olo ja ahdistus, kuvotus ja pyörrytys. En pysty välillä edes kuuntelemaan toisten kertomuksia esim. tapaturmistaan, kun silmissä alkaa pimentyä.

[helen]

Pimeää, Rottia, läheisteni ja lapsieni puolesta taidan olla "hysteerinen"
Äiti

[Lilja-82]

Että mä en ikinä löydä ketään ja jään ikuisesti yksin ja oon surullinen ja lihava, joka lopulta kaiken toivonsa ja elämänhalunsa menettäneenä päättää tappaa ittensä.

Sori, varmaan toi täysikuu...  Mutta tää on ollu mun painajaiseni jo ties kuinka monta vuotta. 

[Hiisitär]

Minä pelkään vettä ja raskaaksi tulemista sekä jonkin verran eläimiä.
Kammoan myös sairaaloita ja kaikenlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä.

Vesikammo tulee siitä, että olen hukkunut jossain elämässä.
Raskaudenpelko minulla on ollut pikkulapsesta lähtien. Sekin liittyy menneisiin elämiin sekä tämän elämäni suunnitelmiin.
Eläimissä pelottaa niiden arvaamattomuus. Eteenkin koirat ovat hirveä kammon aihe ja tiedän vain kaksi koiraa, joita en pelkää. Pelkään perheemmekin koiraa, sillä lapsuudessa eräs perheemme koirista näykkäsi minua päähän (oma vika).
Oinas tiedettävästi kammoaa kaikkea fyysistä kipua, joten lääkäri-ja sairaalakammo tulee sieltä.

Muistetaanhan vielä, että ne asiat, joihin kohdistamme ajatuksiamme jatkuvasti käyvät toteen - myös negatiiviset. Kannattaa pitää mieli positiivisena ja olla ajattelematta liikaa pelon aiheita.

[Artemis]

Minulla on sama kuin Myrialla myös, kivun pelko ja AthaMaarit tuossa mainitsikin tuon oinaan kipu ja sairaalakammon. Totta!
Itselläni sairauden pelko ja sairaalaan joutumisen pelko ehkä johtuu siitä että menettää kontrollin. Sairaalassa olet muiden armoilla, sinulle tehdään kokeita ja et mahda mitään, sairaus vetää fyysisesti huonoon kuntoon ja olet avuton. Kipuun et voi myöskään oikein vaikuttaa.
Olen maailman huonoin potilas. Kun lääkäri yrittää piikittää niin minä neuvon ettei saa työntää liian syvälle  : ja kun hammaslääkäri poraa niin muistutan ettei saa porata niin että vihloo  ja jos lääkäri toteaa vaivani olevan jotain vaaratonta niin kysyn että oletko nyt ihan varma etten tuuperru kotimatkalla.

[Dinah]

Että mä en ikinä löydä ketään ja jään ikuisesti yksin ja oon surullinen ja lihava, joka lopulta kaiken toivonsa ja elämänhalunsa menettäneenä päättää tappaa ittensä.

Sori, varmaan toi täysikuu...  Mutta tää on ollu mun painajaiseni jo ties kuinka monta vuotta. 

Voi pieni...  Kyllä se kaunis päivä vielä koittaa! Minäkin pelkään välillä että jään lopullisesti yksin, mutta sitten taas huomaa ne yksinolon hyvätkin puolet: vapaus, vapaus ja vapaus... ja oma rauha. Ajattelen niin, että tämä aika on annettu minulle, jotta saisin ihan rauhassa tutustua omaan itseeni ja ajatuksiini, eheytyä. Ja siinäpä onkin tekemistä!

Muistetaanhan vielä, että ne asiat, joihin kohdistamme ajatuksiamme jatkuvasti käyvät toteen - myös negatiiviset. Kannattaa pitää mieli positiivisena ja olla ajattelematta liikaa pelon aiheita.

Niin, pelko vetää puoleensa pelkoa. Ja rakkaus vetää puoleensa rakkautta!  Kuinkahan sitä oppisi jättämään ne negatiiviset ajatukset väliin. Jos siinä onnistunkin hetkeksi, ja yritän ajatella kaikkea positiivisesti, niin seuraavaksi alan pelkäämään että petän vain itseäni.  Höh. 

Mulle tuli tuo hyppäämisen pelko kans sen jälkeen kun joskus kymmenen vuotta sitten hyppäsin benji-hypyn. Siitä lähtien on aina tuntunut siltä että pitää hypätä, olin sitten jollain parvekkeella, maailmanpyörässä, missä vaan...

  No taidan sitten itse jättää tuo benji-hypyn väliin, ettei voimistu tuo tuntemus....  
Olisipa silti mielenkiintoista tietää mistä tuo tunne saa alkunsa...  :

Koittakee nyt hyvät immeiset olla hyppimättä!  Ehkä se tunne on sitä, että tajuaa kuinka suuri on ihmisen valta valita tuollaisessa tilanteessa. Pelottavaa... Se on niin pienestä kiinni, joko hyppäät tai olet hyppäämättä.  Itse päätät...

[Ikitosi]

Pelkään yhteydettömyyttä, erillisyyttä.
Pelkään, ettei minua tunnisteta siksi mitä olen, ja sen vuoksi torjutaan.
Ja lisäksi pelkään olevani liian vahva.

[heguli]

Lapsena pelkäsin, tai oikeastaan tunsin hirmuista ahdistusta katsoessani aurinkoon.   

Toinen lapsuuden pelkoni olivat alastomat nuket, enkä kuulemma pitänyt lapsena nukkeleikeistä muutenkaan. Ensimmäisen nukkeni heitin nurkkaan pitkäksi aikaa, ennenkuin otin sen leikkeihini. Liekö liittyy edellisiin elämiin, mutta samainen nukkekammo on yhä.Inhoan  ensiapu kursseja ja vieraillessamme kaukana lapsuuden kodissani nuket lentävät ensimmäisenä kaapin perimmäiseen nurkkaan ennenkuin voin asettua taloksi. Outoa käytöstä kohta 37 v. tyttölapselta  .

Lapsena kaamein pelko kohdistui erilaisten hälytysajoneuvojen ääniin, ne olivat todella ahdistavia.

Aina olen pelännyt ufoja, vaikka olen nähnyt vain ystävällisiä unia niistä.

Paranormaalien ilmiöiden pelko on varmasti ollut kuitenkin ykköspelkoni ja olen kasvanut sen kanssa.

Murrosiässä minulle sattui kummallisia asioita, joista parhaiten on jäänyt mieleeni tupakka askin katoaminen taskustani ollessamme 15 vuotiaina "kartsalla pärtsäämässä". Luulin askin pudonneen, mutta sitä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Myöhemmin illalla kun palasin kotiin, riisuin ulkovaatteet, morjestin vanhemmat, avasin oman huoneen oven: Kadonnut tupakka aski lojui keskellä huoneen lattiaa!!!  Arvatkaa kuka sai hepulin !?!, hyvä että uskalsin huoneeseen sen jälkeen mennä. En kyllä vieläkään tajua miten aski sinne lattialle joutui.

Enkelit ovat minulle rakkaita, mutta en oman mielenterveyteni vuoksi kyllä haluaisi kohdata niistä yhtään. Otan mielelläni opastusta vastaan unissa, mutta en usko että pystyisin käsittelemään henkiolentojen ilmestymistä valveilla ollessani.

Että sellaisia pelkoja tällä MC & DC kauriilla, ASC & IC ravulla ja se kuuhan oli siellä skorpionissa.

[Dinah]

Murrosiässä minulle sattui kummallisia asioita, joista parhaiten on jäänyt mieleeni tupakka askin katoaminen taskustani ollessamme 15 vuotiaina "kartsalla pärtsäämässä". Luulin askin pudonneen, mutta sitä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Myöhemmin illalla kun palasin kotiin, riisuin ulkovaatteet, morjestin vanhemmat, avasin oman huoneen oven: Kadonnut tupakka aski lojui keskellä huoneen lattiaa!!!  Arvatkaa kuka sai hepulin !?!, hyvä että uskalsin huoneeseen sen jälkeen mennä. En kyllä vieläkään tajua miten aski sinne lattialle joutui.

Heguli, minulle tapahtui myös murkkuiässä jotain vastaavanlaista. Kyse oli kylläkin kaverini sormuksesta joka oli minulla lainassa. En muista nyt tarkemmin, mutta  joka tapauksesa se katosi ja löytyi myöhemmin aivan takuuvarmasti eri paikasta kuin missä oli voinut kadota!  Mitähän tollaset meinaa...?

[*Alkmene*]

Koittakee nyt hyvät immeiset olla hyppimättä!  Ehkä se tunne on sitä, että tajuaa kuinka suuri on ihmisen valta valita tuollaisessa tilanteessa. Pelottavaa... Se on niin pienestä kiinni, joko hyppäät tai olet hyppäämättä.  Itse päätät...

Aika mielenkiintoinen näkökulma... tosiaan sithän saa valita joka hetki mitä tekee... 'vallan ja vastuun' pelkoako...

[VE!]

Toinen lapsuuden pelkoni olivat alastomat nuket, enkä kuulemma pitänyt lapsena nukkeleikeistä muutenkaan. Ensimmäisen nukkeni heitin nurkkaan pitkäksi aikaa, ennenkuin otin sen leikkeihini. Liekö liittyy edellisiin elämiin, mutta samainen nukkekammo on yhä.Inhoan  ensiapu kursseja ja vieraillessamme kaukana lapsuuden kodissani nuket lentävät ensimmäisenä kaapin perimmäiseen nurkkaan ennenkuin voin asettua taloksi.

Hiidenvirta  ... Muistaako kukaan..?

[kooky]

Muistan kun katsoin sitä lapsena...pelottava Ja mulla oli paljon nukkeja itsellänikin.

Onhan noita pelkoja vaikka muille jakaa...mutta jos etsii jonkun "irrationaalisen" pelon...niin minua pelottaisi katsoa jollain jättimäisellä kaukoputkella jotain planeettaa.

se että tiedän että kyseinen planeetta on oikeasti todella kaukana, ja sitten se kuvajainen olisi todella lähellä, ja näyttäisi ISOLTA ja tarkkapiirteiseltä. aivan kuin olisin siellä. PTHUII...

kammoan siis ajatusta jättimäisestä linssistä ja objektiivista joka näyttäisi jotain kaukaista paikkaa. ehkä pelottavinta siinaä on se ajatus suurista välimatkoista ja suuresta suurennoksesta.

tämä pelko ois hyvä poistaa...tavallaan kyllä kiehtoisi ajatus vierailla jossain todella suuressa ja huipputieteellisessä observatoriossa jossa olisi tosi tosi MEGAgiganttinen kaukoputki. PHtuiii...

tämän pelon voisin astrologisesti selittää, kun itselläni on niin iso neitsytpainotus ja myös jupiter siellä laajentamassa...eli olen kotonani yksityiskohtien ja miniatyyrisen ja kaiken tarkan pilkun viilauksen kanssa. pystyn erottamaan silmällä hyvin pikkuriikkistä tekstiä ja yksityiskohtia ja huomaan niitä paljon...joten tän vastakohta on siis tuo ajatus suurennoksesta joka kauhistuttaa

aku ankassa oli kerran kun lapsena luin sellainen osa, missä aku ja pojat matkustivat planeetalle, jossa kaikki oli niin suurta, että he olivat yhden männynneulasen päällä kuin jollain suurellakin sillalla. ajatus tuollaisesta jättimaailmasta kauhistutti myös.