seuraava »

[selkälokki]

Tsau, ja onhan huippujännittävää nämä uudet sivut.HUI!
Asiaan!!

Miulla on ollut jo jonkun aikaa sellainen olo,etten jaksaisi millään
käydä töissä.
Jotenkin tuntuu ettei vois vähempää kiinnostaa.
Pitäiskö ottaa loparit??
Voisin ainakin vuoden verran vaan puuhailla mitä huvittaa, sen jälkeen
sitten voisin harkita osa-aika työtä.
Näkeekö kukaan selvänäköinen oisko ajatusta tallaisesta???
Järjellisesti ajateltuna ei ois järkee, mutta entäpä sitten?

[Ikiaika.]

Tsau, ja onhan huippujännittävää nämä uudet sivut.HUI!
Asiaan!!

Miulla on ollut jo jonkun aikaa sellainen olo,etten jaksaisi millään
käydä töissä.
Jotenkin tuntuu ettei vois vähempää kiinnostaa.
Pitäiskö ottaa loparit??
Voisin ainakin vuoden verran vaan puuhailla mitä huvittaa, sen jälkeen
sitten voisin harkita osa-aika työtä.
Näkeekö kukaan selvänäköinen oisko ajatusta tallaisesta???
Järjellisesti ajateltuna ei ois järkee, mutta entäpä sitten?

Miksi elää pakkopullaa. Kun rahat loppuu, olet varmaan löytänyt työtä, joka on antoisaa. Ja pakkopullassa antaa itsestään vain 50% mutta kuluu 150%, tisesti. :

[Keho]

Moi Selkälokki!

Minun ei kyllä passaisi vastailla tällaisiin kyselyihin kyllä lainkaan  , sillä se vastaukseni on aina se sama, että EHDOTTOMASTI sydämen äänen kuuleminen tuo parhaimman tuloksen sille omalle elämälle! 
Joten eiköhän siitä ole ollutkin aikaisemmin jo puhetta vai muistanko väärin?   

Ja tästä oman sydämen äänen kuuntelusta sen työpaikankin suhteen, on omakohtainenkin kokemus, kuten tuolla vanhalla foorumillakin jo kerroin!  :

Nää hymiöt on kertakaikkiaan MAHTAVIA. 

[Saana]

Moi Selkälokki

Mulla on aivan samanlaiset fiilikset ku sulla, mutta minua on toistaiseksi pitänyt kiinni ns. "vakipaikka" (vaikkei nykyään mitään vakituista työsuhdetta ole, vaan toistaiseksi) noh, asiaan...eli makselen asuntolainaa yksikseen ja talosta en halua luopua...niin vielä en ole uskaltanut irrottautua, varsinkaan, kun en tiedä, että mitä ihmettä sitten haluaisin tehdä :

Että tähän malliin

[hopeatähti]

Hei selkälokki 

Itse olin samassa tilanteessa 3 vuotta sitten, työ oli kertakaikkiaan pakkopullaa ja voin siellä tosi huonosti, kunnes ... sain idean jota lähteä toteuttamaan.
Siitä se alkoi, tämä "uuden löytäminen" joka on vasta muotoutumassa pikkuhiljaa ja annan tilanteen vielä "elää" koska nuorin lapsi kaipaa vielä läsnäoloani kotosalla.

Hyvä keino aloittaa "purkaamaan" tilannetta, on kirjata ylös sellaisia vaihtoehtoja jota kiinnostaa ja jota saa sinut iloiseksi.

Esim.

- jos olisin ihan "vapaa", mitä tekisin tai mitä haluaisin tehdä
- mitkä ovat unelmani ja mitkä asiat saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, opiskelu vai joku muu asia jne

Katso, tunnustele, ota selvää mahdollisuuksista ja anna ajan hieman kulua, kyllä se vastaus sieltä sitten tulee 

[Hiisitär]

Kun kuuntelee sisäistä sydämensä ääntä, intuitiota ja toimii sen mukaan, voi olla varma, ettei epäonnistu! ^_^

Itse olen oppinut tunnistamaan intuition ja egon äänen eron hätätilanteissa, kun pää on ihan sekaisin ja olo eksynyt. Ego on se, joka selittää kovasti "täytyy tehdä näin, ei näin, oletkos ajatellut tätä, entäs jos, mietipäs vielä, kyllä sinä voit nyt tehdä vähän rikettä jne jne". Intuitio puolestaan tyytyy vain sanomaan miten asia on : "Tee näin." "Asia on nyt näin", "Tämä olisi paras vaihtoehto". Intuitio voi antaa muutaman lohdutuksen sanasen, mutta lähinnä ne pitää hoksata itse. "No niin! Nyt teen sen, intuito antoi neuvon, eli minä selviän tästä!"

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että henkilö välttyisi ongelmilta. Uuden alku on aina haaste, jos ei muuten niin henkisesti ainakin. Synnyttäminen on aina raskasta. Mutta - kun on kerran tiensä valinnut, niin kannattaa vain seurata sitä rohkeasti! ^_^ Pahimmatkin tökkimiset loppuvat kun niiden aika tulee ja yleensä viivästykset ja vastoinkäymiset ovat vain hyväksi.
Tietysti täytyy ottaa myös huomioon se, että ehkei ongelmia tulekaan vaan uudistus, oli se sitten millä elämän alueella tahansa, sujuu jouhevasti ilman taikkuilua.

Toivotan sinulle onnea ja menestystä!  Tiedät kyllä sydämessäsi, mitä sinun tulee tehdä! ^_^

[Valo]

Näyttää siltä että ajatustyösi jatkeeksi annat vain palaa ja otat askeleen siihen suuntaan mihin tuntuu hyvältä mennä.

Olen nyt kolmatta kuukautta pois työstä joka oli viime syksynä hieno ja lupaava ja hyväpalkkainen, mutta työpaikka olikin kamala, ihan sairas, arvojeni vastainen ja loppujen lopuksi motiivinikin olivat ihan väärät. Piti tehdä aika paljon töitä ensin kaikkien mahdollisten vastoinkäymisten kanssa ennen kuin tajusin että tämä kaikki taitaa olla aika selkeä merkki hypätä pois, vaikka jatkoa olisi ollut eikä ulkoisesti mikään pielessä. Eipä auttanut egon "järjen" ääni kun voin niin pahoin että itkin illat ja valvoin yöt. Niin, no se oli opetus oman itsen kuuntelemisesta. Nyt se kaikki on niin kaukana että tuskin muistan aikaa, ja päätöksen jälkeen myötävirta alkoi todella kantaa - oikea valinta se irtipäästäminen ja vähimmän vastuksen suunnan ottaminen. Tilalle on tullut nyt muuta, vaikka kotona olenkin.

Tämä vain omana ja ihan hyvänä, luovuutta vahvistavana kokemuksena.  Kun antaa itselleen luvan kyseenalaistaa järki/vanhat kaavat niin josko se sieltä pullahtaisi..

[Spica]

Heippa!

Tätä on näköjään ilmassa.. Mulla on IHAN sama tilanne, kuin Ihaalla! Mielessä on kyllä idea, mitä haluaisin alkaa tehdä, mutta vielä en ole uskaltanut lähteä vanhasta työstä. Tietty rahasumma/kk on vain ihan pakko löytyä, vaikka sinänsä en kovin ihmeellistä elintasoa vaadikaan. Sydän sanoo, että antaa mennä vaan, mutta välillä meinaa paiikki iskeä, kun ajattelee, kuinka tyhjän päälle sitä sitten kuitenkin heittäytyisi.. Mutta olen ajatellut, että hiljaa hyvä tulee..

Spica (Sari keksi itselleen nickin) 

[Nina]

Mulla on sellainen tilanne, että viihdyn kyllä työpaikalla mutten paikkakunnalla. Tiedän, että kuljen koko ajan kohti jotain, jota en vielä tiedä.

Merkonomin opiskelut aloitin juuri ja tammikuussa menen vielä enkeliterapia koulutukseen.   

(siirsin tämän nyt oikeaan paikkaan)

[selkälokki]

Oi miten ihania vastauksia täällä!!!!!!
Tuhat kiloa valoa ja rakkautta teille kaikille!!!
Ja kiva huomata miten muillakin on sama tilanne....
Kaitpa se ego juuri miulla on turhankin äänekäs, kun se tuntuu jotenkin niin
pelottavalta se lopputilin ottaminen
Miullakin päällepäin katsottuna ihan ok työ ja vakihomma, mutta kun se vie niin
paljon aikaa ja stressaa.
Viimeviikon ollessani lomalla, niin yöllä heräsin siihen kun puhelin ääneen työasioita.
Oikeastaan ajattelelen nyt, että taidan katsoa vuoden loppuun ja sitten teen sen. Mikäli ei jostain syystä aiemmin jo tule mitta täytee...

[thankat7]

Samaa elämäntilannetta elänyt... ja aina uudelleen olen kaivanut esiin Sonia Choquetten kirjan Toteuta sydämesi toiveet.

Voimaa ja auringon kirkastavia säteitä!!!

[selkälokki]

Voihan peijoona!!!
Miullla on juuri tuo kirja lainassa ystävältäni, en vaan ole vielä sitä aukaissutkaan.
Nyt täytyykin kipinkapin ruveta sitä lukemaan

[Elisamarjaana]

Mun ja mieheni elämä on ollut vuoristorataa työpaikkojen suhteen jo kesästä 2004. Mies on aivan loistava ihmisten kanssa, on rehellinen, jaksaa tehdä työtä jne. Mutta silti tuntuu aina kohtaavan vääriä ihmisiä ja työnantajia. Kaksi kertaa hänet on irtisanottu ilman pätevää syytä, nyt kolmannen kerran hän pääsi valtakunnallisesti arvostettuun koulutukseen mutta pomolta tuli illalla TEKSTIVIESTI  , että mieheni osalta koulutus on ohi. Emme kumpikaan löydä mitään syytä. Täytyy olla suuremmat voimat meitä vastaan. Onneksi sentään emme ole kääntyneet toinen toistamme vastaan.

Olemme todella väsyneitä ja surullisia. Emme jaksa taistella edes masennusta vastaan. Elämän suunta muuttui yhdessä yössä. Viimeisimpään koulutukseen meidät molemmat tentattiin, mies kävi psykologiset testit, pidettiin 8 kk jännityksessä, ollaanko aivan varmoja et halutaan tulevaisuudelta juuri tätä ja päästäänkö mukaan. Kyllä vaan haluttiin! Asennoiduimme siihen, että kahden vuoden päästä olisimme jo ko. alan yrittäjiä ja näimme tulevaisuutemme tietyllä tavoin. Tämän PITI olla varma juttu, niin ne lupasivat.

Tekstiviestillä se näköjään hoituu. Reilua. V**** mä olen vihainen, surullinen, pettynyt, ehkä masentunutkin. Puhumattakaan miehestäni, jonka terveyden puolesta pelkään. Olemme kumpainenkin 23 vuotiaita, joten työelämän pitäisi olla täydessä terässään..

Nauttikaa ihmiset, kun teillä on töitä, ja hyvää syksyä kaikesta huolimatta!! 

[Electric Eagle]

Kuten moneen kertaan on jo tullut esille, kuuntele itseäsi ja katso peiliin että oletko rehellinen sille peilikuvalle.
Tiedän ihan kokemuksesta ettei tuo hyppy ole ihan helppo, itse kävin tuota prosessia läpi 3 vuotta. Sitten kun aika oli kypsä, (pluto alkoi tekemään yhtymää auringolle) lähdin opiskelemaan sitä mikä mielessä poltteli ja jätin sen hyväpalkkaisen helpon työn. Silloin, siis kesällä 2004, ei ollut pienintäkään hajua voiko tällä uudella alalla elää ja mitä oikeasti teen sitten isona. Nyt koulu alkaa olla loppu ja usko vaan kasvaa että valinta oli oikea ja ehkä tästä voisi saada joskus hieman näkkileipää ja kaurapuuroa syödäkseen.

Hyppy tuntemattomaan on aina rankka ja riski, mutta riskit ovat elämän suola eikä mitään voi saavuttaa ilman riskin ottoa.
Mikäli helppo elämä kiinnostaa, älä tee mitään ja ihmettele miksi kaikki valuu vaan eteenpäin ja pahaa tekee.
Mutta mikäli elämä kiinnostaa, tee jotain...

Voimia valinnalle. Mitä teetkin, teet sen aina kuitenkin sen hetkisen parhaan tietämyksen mukaan.

[arjamaritta]

Hyvät Huomenet !

Kerronpa oman tarinani...         

Olen ollut vakituisessa työ/virkasuhteessa jo yli 15 vuoden ajan, eri työtehtävissä aina koulutuksen myötä. Alkutalvesta 2004 pääsin sellaiseen virkaan, johon viimeksi kouluttauduin ja työtehtäviin joista olin jo pidempään haaveillutkin. Työ oli aivan ihanaa, kuten myös asiakkaatkin... MUTTA... Lähiesimiehen kanssa asiat menivät jo aivan alkuvaiheessa ns. perseelleen. Mitään en osannut tehdä, tein kaiken väärin, asiat menivät vuokseni pieleen vaikken ollut niiden kanssa tekemisissä jne.

Tunsin, että kohta olen itsekkin kärttyisä ja inhottava akka. Jopa yksityiselämäni kärsi työni vuoksi. Aloin järjestelmällisesti metsästää uutta työtä ja olin valmis tekemään työtä muuallakin kuin kotipaikkakunnallani. Nyt syyskuussa hain 2 kk:n määräaikaista työtä kauempaa ja jo seuraavana päivänä minulle soitettiin että pääsen siihen. Tietenkään työnantajani ei myöntänyt virkavapautta minulle, vaikka se työn puolesta olisi ollut mahdollistakin. Eli jouduin sanomaan itseni irti viikon syvällisen tutkiskelun / mietinnän jälkeen.

Asunnon sain työpaikkakunnaltani lehti- ilmoituksen avulla aivan heti... mikä tuuri. Olen viihtynyt uudessa työpaikassani ja nautin jokaisesta päivästäni täysin rinnoin. Olen löytänyt elämääni ilon, huumorintajun ja jaksan satsata myös itseeni. Perheeni ja ystäväni ovat myös huomanneet muutoksen minussa ja ovat aidosti iloisia puolestani sekä onnellisia siitä, että entinen minäni on palannut. Itse koen vapautuneeni jostakin erittäin raskaasta ja itseäni kuluttavasta pahasta / negatiivisesta asiasta.

Milestäni se, että jouduin luopumaan mukavasta työstä ja vakituisesta virastani kaiken tämän vuoksi on kannattanut. Olen luottavainen myös tulevaisuuden suhteen, että asiat järjestyvät kyllä.

En kehoita sinua tekemään samoin, kuin itse tein. Kerroin vain, miltä minusta nyt tuntuu...

Arjamaritta

Tsau, ja onhan huippujännittävää nämä uudet sivut.HUI!
Asiaan!!

Miulla on ollut jo jonkun aikaa sellainen olo,etten jaksaisi millään
käydä töissä.
Jotenkin tuntuu ettei vois vähempää kiinnostaa.
Pitäiskö ottaa loparit??
Voisin ainakin vuoden verran vaan puuhailla mitä huvittaa, sen jälkeen
sitten voisin harkita osa-aika työtä.
Näkeekö kukaan selvänäköinen oisko ajatusta tallaisesta???
Järjellisesti ajateltuna ei ois järkee, mutta entäpä sitten?