Tuosta meditointi hommelista vielä sen verran tai oikeastaan, millaisia tuntemuksia itselläni ilmeni. Mites tämän selittäisin...tuli vain outo fiilis, että se sydämen työ tai miksi sitä nyt sitten kutsuisi, tuntuu niin hyvältä eikä ollenkaan työltä vaan, on kuin iloinen leikki ja mieluisa. Onpa nyt vaikeata ilmaista tätäkin tunnetta. No, sellainen, josta ei pyydä "ylityökorvauksia eikä sunnuntailisia", kun se tuo sen sunnuntai fiiliksen jo itsessään.
Ja sitten tuo omituinen, mutta ihana tuntemus, kun sydäntä oikeasti lämmittää, "sisäisesti kutittaa" kehräämällä. En vain tiedä, mikä tuon kutituksen saa aikaiseksi. Joskus tunnen sen, kun joku hyvä ystäväni ajattelee ja jo kohta soittaa rimpauttaa. Kun ei nyt löydy oikeita sanoja tämänkin täydelliseen ilmaisuus. Jospa jollain samallainen tunne, niin ymmärtää mitä tarkoitan.
Tosi harvoin on meikäläinen tuon tunteen kokenut. Lieneekö
se äijillä harvinaisempi kuin muijilla. Kuiteskin, yksi sanskriitin
kielen useista 'ystävää' merkitsevistä sanoista on "suhRd" (su = hyvä, hRd = sydän).
R tuossa tarkoittaa ns. vokaalista r-äännettä, mutta nykyään se
taidetaan useimmiten ääntää ri-tavuna, siis "suhrid", vaikka ei
ainakaan minusta ole kovin vaikea ääntää sitä ihan "suhrd".
Vielä voisi lisätä, että yksi yoga-suutran kolmannessa osassa
mainituista ns. "yliluonnollisista" kyvyistä, joita ns. sanjama-tekniikalla
voi kehittää, on sanjama (englantilaisittain "sanyama") sydämeen,
joka mitä todennäköisimmin viittaa sydän-chakraan.
Se menee tälleen:
hRdaye citta-saMvit (lausu: hridajee tshitta-samvit)
Kirjassa Idän viisautta, tuo on suomennettu näin:
(Sanyama) sydämeen tuo tiedon mielen luonteesta.
Kirjaimellinen suomennos voisi olla vaikka "sydämestä mieli-tieto".