seuraava »

[Kotkansilmä]

       HETKINEN, miksi?  Kuka mitä häh?  Anna palaa kerttuli.

           Luuserit tippuu kuin hihasta vetelisi pois.

             Matka jatkuu iloisesti koska rakit

                    R Ä K S Y T T Ä Ä.

                             

[Sofia]

Itsetunto... Itsellä siihen liittyvät ongelmat johtuvat ristiriidasta todellisuuden ja sosiaalisissa tilanteista itsestään antavan kuvan välillä. Jonain päivinä, nyt hieman vanhempana suurimman osan ajasta, olen juuri niin itsevarma ja mielestäni ihana kuin annan ymmärtää.

Mutta silloinkin muistuu mieleen se menneisyydestä peräisin oleva epävarmuus: tykkääköhän noi musta, miksi ne musta tykkää, esittääkö ne vaan, millainen mun pitäisi olla että tykkäisi musta vielä enemmän, enhän mä voi olla yhtä hyvä kuin ne. Täysin luonnollista tietenkin, ihminen on sosiaalinen eläin, mutta eihän ainainen vertailu ja tyhjän päällä seisominen kivalta tunnu. Pitää yrittää muistaa, että juuri niillä "kaikilla muillakin", ainakin suurimmalla osalla on samoja ongelmia. Yllättävän monella. Koskaan ei voi olla täydellinen: ahkerin, älykkäin, kaunein, treenatuin... Jos sitä tavoittelee jossain voi onnistua täydellisesti: olemaan onnettomin.  Olen nähnyt liian monta perfektionistia, eikä se elämä aina näytä kovin hilpeältä. Niskavillat nousevat pystyyn, kun kuulen ihmisten puhuvan kehunhäivähdys äänessään omasta perfektionismistaan ja siitä kuinka aina pitää pyrkiä parempaa. Ei. Antakaa anteeksi itsellenne mieluummin.

Seurustellessa tulee päiviä jolloin tosiaan miettii, mitä ihmettä se toinen voi minussa nähdä, kun maailma on pullollaan kiinnostavia ja hyviä tyyppejä. Siksihän sitä tykkää jostain ihmisestä, että se on oikeassa tasapainossa oleva sekoitus niistä piirteistä, joista pitää muissa ihmisissä ja itsessään. Toista samanlaista ei ole, niinkuin perimämme on yksilöllinen sekoitus esiisiemme perimästä, mekin olemme historialtamme ja reaktioiltamme siihen uniikkeja. Sinä olet ainoa joka sanoi sen hassun kommentin silloin poikaystäväsi hölmöillessä, sinä olet ainoa joka on katsellut mummosi ryppyisiä käsiä silloin kun olit kahvilla sinä syyskuun iltapäivänä kun aurinko paistoi pitsiverhojen välistä ja ajattelit miten siitä kaikesta voi selvitä mitä ne kädet ovat nähneet ja hymyillä vieläkin. Vähän kuten jokainen maustaa tomaattikastikkeen omalla persoonallisella tavallaan, me kaikki olemme sekoitus epävarmuutta, vahvuutta, iloisuutta, pisteliästä huumoria, raakaa älykkyyttä, söpöjä hymykuoppia, pehmeää empatiaa.. ja parasta ruokaa on vapaasti improvisoiden ja maistellen tehty, tilanteeseen sopiva. Ei välttämättä se suoraan reseptikirjasta orjallisesti kopioitu.

Liiallinen itsevarmuuskaan ei ole välttämättä kovin hyvä tilanne. Oma epävarmuus herkistää ajattelemaan muitakin, ei välttämättä arvostelua pelkäävässä mielessä vaan empaattisesti. Terve itsevarmuus löytyy siitä, että tekee sitä mistä nauttii, ei rankaisemalla itseään parempiin suorituksiin sosiaalisen statuksen, painostavan vanhemman tai minkä tahansa muun takia.

Vielä kauneudesta: onko maailmassa mitään kauniimpaa kuin onnellinen hymy? Rakastan sitä kun näkee jonkun ventovieraan kävelevän kadulla täysin omissa ajatuksissaan vilpittömän onnellinen hymy kasvoilla. Tehdään niin, että ajatellaan ensi kerralla ulkona kävellessämme kaikkia ihania ja onnellisia hetkiä ja hymyillään estottomasti niin hölmösti kuin voidaan.   

[MariaRaakel]

Ihanaa tekstiä Sofia!Pistää ajattelemaan..Niinhän se on, itsestä se lähtee, mitä toiset ajattelee. Eli itsevarmuutta vaan pitäisi vähän kehittää, että ei olisi hiljaisena, nolona nyssykkänä jossain nurkassa kyhjöttämässä.. Ja ajattelemassa, että ei noi musta kuitenkaan tykkää.. Onneksi vähän on sitä itsevarmuutta tullut tähän ikään mennessä(29v.), että suuni saan kyllä auki.. Mutta aina se pieni ääni välillä piipittää sisällä, että olenko riittävän hauska tähän seuraan..ja muuta sellaista tilanteen mukaan..Täytyy vielä muutaman kerran ajatuksella lukea toi sun teksti.. Täytyy tsempata!