Nyt tulee piiiiiitkä uni!
Ruotsinlaivalla alkoi uni, minä ja kihlattuni oltiin siellä. Vesi oli upean sinistä. Laivalla oli jokin lasiseinäinen vedonlyöntikoju, jonne jotkut kaksi porhoa olivat hyvää hyvyyttään jättäneet hirveästi rahaa niin, että ihan kaikki kaikki "supermarkalle" lyödyt vedot toivat rahat n.110-kertaisina takaisin. Olin aikaisemmin lyönyt vetoa jostain muusta, ja saanut pikkuisen rahaa takaisin. Istuin punaisella penkillä, ja sitten unessa tuli tosi kummallinen kohta jossa pieniä lapsia putosi johonkin jäävesialtaaseen ja he kuolivat heti. Entinen koulukiusaajanikin oli siellä pienenä lapsena, ja putosi sinne jääveteen, mutta nousi pinnalle huutamaan apua. Kiskoin hänet kädestä ylös (ylsin tekemään tämän siitä missä istuin) ja ajattelin tämän olleen jo toinen kerta, kun pelastin hänen henkensä.
Laskimme kihlattuni kanssa rahojamme. Minulla oli 50 ja 150 euron seteleitä jotka olivat ihan samanvärisiä. Päätimme laittaa satasen yhteistä rahaa "supermarkalle" ja kihlattuni sanoi, että voin laittaa kympin sille mille aiemminkin. Lähdin kävelemään kojua päin, ja olin vähän haikea siitä, että kihlattuni ei halua liikaa liian helppoa rahaa vaan haluaa pelata pelaamisen takia. Sain kojulta 11 000 euroa ja risat (11 698 tai jotain), ja kävin laivan kaupassa ostamassa kaksi paperikassillista jotain viinoja ja viinejä joita kanniskelin koko lopun unta.
Aioin mennä lyömään lisää vetoa, tiesin lompakkooni jääneen vielä 50€. Kojussa oli jokin muuttunut, minua aiemmin palvellut nainen oli toisella luukulla ja aikaisemmalla palveluluukulla oli joku elämäänsä kyllästyneen näköinen mustahiuksinen tyttö, joka vain ohjasi minua sinne toiselle luukulle. En halunnut, että sama nainen palvelisi minua, ja jätin ajatuksen.
Laiva pysähtyi jollekin pikku saarelle, ja saimme käydä maissa. Kihlattuni kanssa kävimmekin heittämässä kävelylenkin tosi äkkiä, olisin palatessa eksynyt ilman häntä koska en olisi nähnyt valkoisia ovia urheilukentän vasemmalla puolella. Laiva olikin nyt oikeastaan bussi, johon nousimme. Silti pidin sitä laivana, ja se hetken jatkoi matkaakin vedessä hurjasti huojuen. Sitten koitti uusi pysähdys, joka näytti kaikin tavoin täsmälleen samalta kuin aikaisempi. Nousin yksin bussista pois, ajattelin että nyt tiedän mitä tehdä koska tunnen saaren. Lähdin etsimään Alkoa, löysinkin sen, ja siellä mietin että nyt kun on hirveästi rahaa, voisi ostaa kalliita viinejä. Oli kuitenkin lauantai, kello oli puoli 4, ja omistaja antoi valomerkin, joten oli lähdettävä ilman mitään ostoksia.
Ulkona harhailin hetken. Oli mielettömän lämmin ja kuorin muutaman vaatekerroksen päältäni, alimpana minulla oli tulipunainen röyhelöinen erittäin syvään uurrettu t-paita (jonkalaista en ikinä pitäisi oikeasti
). Päädyin johonkin kämäiseen hostelliin. Menin huoneeseen joka oli täynnä muiden vaatteita, kävin makuulle sängylle sinisten farkkujen viereen, ja ajattelin ihastutani ja jotain nakuhalailuhetkeä hänen kanssaan jonka olimme hiljattain viettäneet. Mietin, miten siitä voisi kertoa kavereille ilman, että he pitäisivät minua ihan kamalana kihlattuni selän takana touhuajana. Sitten havahduin - laiva odottaa! Juoksin ulos, löysin urheilukentän ja muistin että piti juosta vasemmalle valkoisille oville, mutta jalkani kipittivät itsestään roimasti ohi. Askel oli pitkän aikaa kevyt ja lentävä, mutta holtiton, ja en millään saanut juostua ovia kohti vaikka monta kertaa yritin. Jotenkin lipsahdin kaupungin puolelle, tiesin olevani Indonesiassa ihan vieraalla saarella.
Joka askel jonka otin vei minut kauemmaksi, ihan jokainen, enkä tiennyt miten korjata asiaa. Kaupunki oli aivan kaistapäinen, katuja hädin tuskin oli olemassa vaan talojen välissä oli portaikkoja ja rakennuksiin oli tehty kulkuväyliä. Yritin soittaa kaverilleni, mutta kännykästäni kuului "Tavoittelemaanne henkilöön ei saada yhteyttä, koska hänellä on nyt hiukset huonosti". Yritin uudestaan, tuli sama viesti. Ahdistuin. Nousin portaita huoneen tyyppiseen valkeaan kulkuväylään, ja siellä seisoi kiharahiuksinen tyttö, joka takaapäin näytti siltä kaveriltani jolle yritin soittaa. Kysyin "puhutko suomea?" ja hän kääntyi, en tunnistanut hänen kasvojaan, mutta hän kyllä puhui suomea. Kysyin miten pääsen valkoisille oville, hän vei minut rantaan ja sanoi "Sun kannattaa katsoa täältä päin tätä saarta", ja yllättäen kaikki talot ja muut näkymät oikein siirtyivät ja loksahtivat paikoilleen. Olin onnistunut harhailemaan aivan saaren päähän asti. Näin ne valkoiset ovetkin, tosi kaukana saaren toisessa päässä. Lyhin reitti niille oli veden pinnan alla olevat pitkospuut, jotka notkuivat pahoin kun laskin pinkit vaelluskenkäni niille, enkä kyllä kenkiäkään halunnut kastella. Hetken mietin, sitten päätin kokeilla saaren toista reunaa, ja olinkin jo bussissa. Bussi ajoikin ihan kunnon katua ja jotenkin tiesin, missä nousta pois.
Pois noustuani vilkaisin vielä ympärilleni. Olin jonkin talon katolla, alapuolellani Suomalainen Kirjakauppa ja sen vieressä "Yök vai ei?"-niminen ruokakauppa.
Käännyin ympäri, talojen välissä portailla seisoi joku kuninkaan violeteissa vaatteissa ja kruunu päässä ja poltteli suurieleisesti. Ajattelin, että tällä saarella ihmiset elävät hetkessä mielettömän hienolla tavalla. Taas sellaisessa huoneen tyyppisessä valkoisessa kulkuväylässä kohtasin porukan suomalaisnuoria, ja pyysin heitä auttamaan minua pääsemään valkoisille oville. He sanoivat, että auttaisivat jos kaataisin yhden tytön siiderin sekaan kossua, joten tein niin, ja he nauroivat ja ottivat valokuvia. Sitten he soittivat entiselle koulutaksini ajajalle Suomeen, ja ihmettelin, että ajaako hän nyt Suomesta asti tänne Indonesiaan. Kuitenkin hän oli osannut passittaa paikallisen taksin luokseni, kohta se jo kurvasi paikalle. Kysyin mikä on taksin taksa, he sanoivat "Sun pitää mennä lakien mukaan" mutta huijauksen pelossa tarkensin, että onko tämä kallista vai halpaa. Halpaa sen kai piti olla. Laitoin repun selästäni taksin konepellin alle, viinat ja viinit takapenkille, ja takaluukkukin oli auki, mutta pistin sen kiinni. Auto oli vanha pitkä vaaleansininen laatikko-Volvo, tosin sen takaluukku oli Sedanin, ja kuskina vanha nainen. Istuin kyytiin. Autossa oli kojelaudan tilalla vain vaaleansinistä samettia ja ratti, ja kojelaudan sisältä oli avattavissa kaksi varaistuinta, joiden selkänojat nainen työnsi pois tieltä.
Nainen lähti ajamaan ja puhui ensin vierasta kieltä jota ymmärsin kuin englantia, mutta vaikka en itse sanonut mitään, hän alkoikin tapailla suomea sen vieraan kielen sekaan. Ensimmäinen sana oli "Kiva", sitten suomea tuli enemmän. Hänestä tuo kyseinen reitti valkoisille oville oli kiva, koska tie oli niin huono, ettei hänen tarvinnut ajaa lujaa. Kun pääsimme kaupungilta sen tien päähän joka vie oville (eli melkein heti), hän pisti pakin päälle ja alkoi ajaa tietä takaperin hurjaa vauhtia sivupeileistä suuntaa katsoen. Kysyin syytä tähän, hän sanoi että kun ei nenä ja silmät valaise tarpeeksi. Sitten hän laittoi radion päälle, siellä soi Sigur Rós, ja nainen hihkui riemusta että täällähän tulee musiikkiakin. Heräsin.