seuraava »

[Solnishko]

Pitkästä aikaa mietityttämään jäänyt uni viime yöltä. Josko jollekulle tulee jotain mieleen tästä?

Kiipesin ullakolle omaan makuuhuoneeseeni. Talo oli uusi, tuntematon, mutta tiesin olevani ullakolla ja omassa huoneessani. Käsissä kannoin korillista puhdasta pyykkiä, tarkoitus oli laittaa ne kaappiin. Tulin ovesta sisään ja laskin korin lattialle, koitin kädellä napsauttaa valot päälle huoneeseen, kunnes muistin, että eihän tänne olekaan laitettu kattovaloa ollenkaan. Huoneessa ei ollut pimeää, semmoinen ullakkohuoneen hämärä. Kattovalon puuttuminen vähän harmitti, kunnes muistin, että onhan mulla täällä ikkunoita, kyllä niistä tulee valoa ainakin päivällä. Kävelin avaamaan verhot ikkunoiden edestä ja jäin ihailemaan niitä ikkunoita. Niistä ei oikeastaan nähnyt ulos, mutta niistä tuli vähän valoa sisään, ikään kuin talvisen päivän valoa, ei aurinkoa. Ikkunat oli tosi kauniit, valtavan suuret ja niissä meni keskellä kauniita, kaarevia kuvioita. En ole koskaan missään oikeasti nähnyt sellaisia ikkunoita. Todella vanhat lasit ja kuviot. Mietin unessa että miten ihmeessä minulla voikaan olla näin kauniit ikkunat? Mietin, että jos pesisin ne, saisin vielä enemmän valoa huoneeseeni. Ainakin toisessa ikkunassa (oikeanpuoleinen) oli kuitenkin vielä jäätä ja vähän lumikerrosta siinä keskellä olevan kaarikuvion päällä (näytti vähän jopa sydämeltä) joten ajattelin että vielä ei tarkene ikkunoita avata ja pestä. Muistin, että onhan minulla sentään laitettuna lukulamppu sängyn viereen, että nään illallakin edes jotain kun tulee pimeää. Kävelin sängylle kokeilemaan toimiiko se, mutta siihenkään ei syttynyt valoa. Irrotin hehkulampun katsoakseni onko se palanut. Lamppu tuntui kädessä kuumalta ja mietin että se on kyllä vastikään palanut. Katsoin lamppua nähdäkseni onko hehkulanka poikki ja huomasin että lamppu olikin sisältä puolillaan vettä. Siihen se sitten loppui se uni.

[t.touhula]

Solnishko!

Unesi sisältää monta viitettä sisäisen kontrollin 'vahvuudesta', joka sitten estää sinua siirtymästä uuteen vaiheeseen. Kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta ei kuitenkaan toimi.
Lopeta hyvä ihminen miettimästä, millaisena toiset sinut näkevät, ja anna tarpeettomalle kontrolloinnillesi huutia.

Sinun tulee itse tehdä päätös, minne ja koska suunnistat - siis uuden vaiheen aloitusta tarkoitan. Aloita - älä odota, että se alkaa. Uusi elämä odottaa valoisana ja puhtaana. Päätös siihen astumisesta vain puuttuu.
Lisäksi ajatukset ja järki pelkästään ovat kapellimestarina. Elämä on paaaljoooon muutakin.

Mietin - antaisinko kunnon potkun persuksillesi, jotta eläisit arkea, ei pelkästään puhtautta ja valoa.

 

[Solnishko]

Sinun tulee itse tehdä päätös, minne ja koska suunnistat - siis uuden vaiheen aloitusta tarkoitan. Aloita - älä odota, että se alkaa. Uusi elämä odottaa valoisana ja puhtaana. Päätös siihen astumisesta vain puuttuu.
Lisäksi ajatukset ja järki pelkästään ovat kapellimestarina. Elämä on paaaljoooon muutakin.

No mitäs pirua nyt sitten? Päätöksiä olen tehnyt, äärimmäisen raskaita päätöksiä ja ihan todella täysin uuden elämän aloitin kaikella tavoin puolisen vuotta sitten. Silti tuo mitä kirjoitit ON totta. Tässä se on se uusi uljas elämä ja tässä minäkin olen, mutta en silti kuitenkaan ole. Paikalla mutta ei läsnä. Järkisyitä mun päähäni on taottu (tai siis yritetty takoa, minä nyt kuitenkin teen niin kuin teen vaikka en kykene perustelemaan ratkaisuja muille) ja ne kyllä siellä yhdessä ajatusjumien kanssa pyörii. Joskus tosin on niinkin, että se tunnepuoli on pakko hetkeksi 'sulkea' pois, ihan vaan selviytyäkseen päivästä toiseen. Minä kun en osaa tuntea vaan vähän vaan se on kaikki tai ei mitään. Hukkuu pian kissa ja lapsetkin kyynelten mereen.. Valon ja puhtauden kaipuun/etsinnän tunnustan kyllä, puoli vuotta kainaloita myöden paskassa pilkkopimeässä pottukellarissa istuneena. Mutta joo, tuleeko se valo nyt tosiaan sitten säkissä kannettuna tähän tupaan?  

Anna vaan potku perseelle, mut ihan silleen hellästi kiitos!    


Hahaa, hokasin! Kiitos touhula ajatusten vaihdosta, kas näin sen pitäisikin mennä.  Siis sydän vaikeroi mutta vaiennan sen äänen.. Sitten voi ihmetellä että miksei tää nyt sitten TUNNU ihan siltä kuin eläisin.

[t.touhula]

Oiskohan kuule Solnishko apua 'tuuletuksesta'?  

Aikoinaan, kun päätin antaa tunteille huutia -kun järki sen kanssa taisteli jossain ihmissuhteessani- otin ensimmäisen sopivaan tuntuisen vastaantulevan 'ukon' kertakäyttöön ja nollasin tunteeni entiseen ja kertakäyttömieheenkin. Sitten saattoi aloittaa puhtaalta pöydältä - siis uuden elämän - ei toki uutta suhdetta voi päättää aloittaa, tai siis ainakaan minä. Jollei tunnu miltään, ei tunteita voi pakottaa, toki ne voi sivuun asettaa silloin kun velvoittavat sopimattomaan tai toimimattomaan elämään.
Ja kuuntele sisintäsi. Se on se viisain meissä.

Lycka till!  

[Solnishko]

Velhonainen olet.  Ei tainnut ihan tuosta mun unestani enää tulla tuo vastaus. Vois toimia tuuletus, hyvinkin. Ikkuna auki vaan vaikka miten jäätävä puhuri pyyhkäisiskään.

Sain itkettyä. Vaan puolisen tuntia ja todella sain kaivella surkumuistojani että sain sydänkiekkopainetta heltiämään. Tiukassa oli. Mutta helpotti. Seuraavana päivänä sain jo vähän naurettua, sitä olen kaivannut. Siellä ne on, samassa paikassa, itku ja nauru. Ei tule mulla toista ilman toista. Liiallinen 'keskitytään nyt vaan niihin tilanteen hyviin puoliin' -ohjelmointi aiheuttaa tukoksia. Ensin on surtava loppuun. Ja vasta sitten voin elää todeksi myös ne tilanteen hyvät puolet. Oleellista oli myös hokata se, että en niinkään ole matkalla jonnekin vaan olen ainakin vielä matkalla jostakin.

Kiitos! 

[DeVante]

Näitä unia mitkä jää vainoamaan päiväkausiksi.

Olin jossain markkinoilla, mukanani oli pikkutyttö, ehkä jokin 7-vuotias. Jostain syystä olin sille epäystävällinen, moitin tekemisiä, haukuin vaatteita ym. kunnes tyttö rupesi itkemään. Sitten lohduttelin sitä ja tyttö rauhoittui, hetken päästä taas aloin moittimisen. Tätä kun muutama kerta toistui aloin tuntea tosi kovaa syyllisyyttä ja heräsin. Minulla ei ole eikä tule lapsia. Hereillä ollessani en olisi ikipäivänä lapsille tyly.

Sitten kun taas nukahdin niin olin koulussa/armeijan tyyppisessä. Kaappia tyhjäsin ja olin haikeilla mielin kun olin lähdössä pois. Kävelin ulos ja nousin autoon joka on isälläni joskus ollut. Takapenkille istui veljeni, jokin normaalikokoinen nainen ja vielä viereeni änkesi joku oikein suurikokoinen nainen. Oli ahdasta. Jotenkin tunnettiin kiintymystä normikokoisen naisen kanssa puolin ja toisin. Isäni istui kuskin penkillä ja äiti etupenkillä. Isä ajoi holtittomasti, kiihdytteli ja tie oli mutkainen asfalttitie ja satoi vettä. Auto oli ylikuormainen ja ei meinannut tiellä pysyä kaarteissa. Vauhtia oli jotain 120 mittarissa mihin näin. Ohi meni siitä huolimatta monia kiireisempiä, vesi vain roiskui.

Isä sadatteli ohimeneviä ja ajoi vielä huonommin, mutta kauhean lujaa. Silloin suutuin ja aloin sättimään että muitakin on kyydissä ja voisi rauhallisemmin ajaa. Alkoi pudottamaan vauhtia. Kukaan muu ei puhunut mitään, tien reunat olivat isoja puita täynnä, ihan tien reunassa kiinni. Maisema oli hämärtyvä, synkkäkin. Heräsin pian vauhdin hiljenemisen jälkeen.

[Kyllikki6]

Unessani olin sängyllä edesmenneen isäni kanssa, jonka kanssa puhuin kesämökin rakentamisesta johonkin savon sydämeen. Tilanne muuttui siten, että henkilö jonka kanssa edelleen olin sängyllä, oli kyllä jollain tavalla isäni oloinen, mutta nuorempi ja toiminnassa oli selvästi eroottinen lataus, olimme alasti ja hieroin hänen jalkojaan.

Lisään tähän vielä toisen unen, joka tuotiin niin vahvasti tajuntaan, ettei voinut olla kirjoittamatta. Vietimme  (minä ja joku?) häitä lapsuudekodissani ja minulla oli kolmi-osainen hääpuku, josta jotenkin "kuoriuduin " tanssimaan häävalssia kevyemmässä versiossa. Tanssi sujui kuin tanssi, mutta sulhaseni käsi pieneni kädessäni niin, että lopulta pidin vain sormesta kiinni, joka sekin oli kuin pienen lapsen.

[DeVante]

Nyt viime aikoina on toistunut tosi paljon että näen unessa sukulaisia ja muitakin tuttuja, yhteistä on se että joko tunnelma on kuin hautajaisista, mustat puvut päällä tai muuta kuolemaan viittaavaa. Suoraan ei kerrota mutta surullinen olo on päällimmäinen asia. Ja itse olen paikalla enkä oikein ymmärrä mitä on tapahtunut, muut paikallaolijat tuntuvat tietävän mutta eivät kerro.

Toinen mikä myös toistuu on muuttamiseen viittaava. Tavaroita pakataan kovalla kiireellä ja puhutaan paikoista mihin ne pitäisi viedä ja millaisella aikataululla. On huoneita mitkä on erilaisin tavoin kalustettuja, lastenhuoneita, olohuoneen tyyppisiä, ne kaikki tavarat pitää tunkea johonkin konttiin ja viedä pois. Talo josta muutto tapahtuu muuttaa muotoaan melkein koko ajan, melkein kun selkänsä kääntää niin aivan eri pytinki on kyseessä.

[t.touhula]

Kyllikki!
En voi välttyä kokemuksesta, että otat vahvemman roolin suhteissasi. Surku!
Jokainen on vain (maksimissaankin) puolet suhteesta. Jollei kumppani voi täyttää sitä toista puolta, ei suhde voi toimia. ...

... tai sitten hän kuihtuu lapseksi rinnalle. Ja silloin suhde ei ole enää kahden tasavertaisen kumppanin välinen, vaan ainoastaan huoltosuhde - jolloin se ei toimi enää ... yhtään mitenkään.
Suurin osa naisista ajaa suhteen miehen aikuiseksi lapseksi rinnalleen ja aikuinen lapsihan alkaa etsiä itselleen kumppania...

Miettimisen paikka!

[DeVante]

Vesi, tuo aina niin kiehtova unen elementti.

Joskus unissani seison padon edessä, sellaisen oikein vanhan ja mustuneen, puuportein padotun. Vesi virtaa jostain sivusta, näkymättömästi betonista tehdyn putken kautta, ja se ääni mikä siitä lähtee pelottaa. Aivan kun pato saattaisi hajota koska vain. Myös uudempia patoja olen nähnyt, silloinkin se humina kun vesi virtaa ja sen veden virtauksen katsominen, hui....toisinaan kuljen matalia uomia seuraten, hyppien kiveltä kivelle. Silloinkin tuntuu se veden näkymätön uhka, aivan kun se saattaisi koska tahansa muuttua rajusti virtaavaksi.

Jos valve-elämässäni käyn keväisin katsomassa patoa mistä vesi virtaa, tulee aivan huumaantunut olo kun hetken katson nopeasti virtaavaa vettä. Melkein tekisi mieli hypätä sinne mukaan, niin kuin olisin osa sitä, tai haluaisin olla. Se jylisevä ääni kun vesi virtaa, siinä on sitä jotain.

Minä joka en osannut nuorena edes uida enkä vieläkään ole hyvä. Uimahallissa kyllä käyn, 1000 metriä uin kerran viikossa. Mutta aina kavahdan, jos vähänkin vesi pärskähtää naamalle. Samoin pään laitto veden alle on yhtä myrkkyä.

Nuorena näin kerran unta minkä muistan hyvin vieläkin. Olin sukulaisteni luona, takanani oli iso vesilammikko ja yhtäkkiä minua tönäistiin. Kaaduin selälleni vesilammikkoon. Minulla olisi ollut kyllä voimia nousta äkkiä pois sieltä, mutta......en halunnut. Tajusin hukkuvani, ja se tuntui vain jopa hyvältä. Vesi oli kirkasta, katselin vain ylöspäin maailmaa mihin en tuntenut kuuluvani. Heräsin siihen. Tästä on aikaa varmaan melkein 20 vuotta, silti muistan tämän niinkuin eilisen.

[t.touhula]

DeVante!
Vastasitkin jo itse tuon pelkosi vettä ja sen sisältämää energiaa kohtaan.

Koska ensiriveiltä jo tunsin pelkosi, joka rajoittaa sinua ottamasta käyttöösi kahlittunakaan (hallinnassasi) sen edustamaan energiaa, olen pakotettu kirjoittamaan sinulle pari riviä.
Vesihän edustaa puhdistavaa, virkistävää, elämää ylläpitävää energiaa. Siksi olen hiukan yllättynyt, kuinka reaktiosi on niin tosi voimakas. Totta ihmeessä sinulla on oikeus kokea vesi ihan niinkuin sen koet. Mietin vain, kuinka voisit saada sen tarjolla olevana unistasi käyttöösi - vaikka joka päivääsi.
Ota vaikka muru kerrallaan ja heitä kulloinkin saman verran pelkoasi huitsin nevadaan.

Unet joista kerrot ovat kerrassaan mahtavia. Lisää vettä ja turvallista voimaa elämääsi - unien kautta tai ihan tosta lonkalta.

  

[DeVante]

Suuret kiitokset t.touhula!!

Todellakin, jostain kumman syystä elän vain niin minimillä kuin mahdollista, energiaa säästäen liikaakin. Nuo unet koittaa patistaa elämään rohkeammin ja avoimemmin. Pitää yrittää edes olla päättäväisempi, kyllä siihen pystyn jos oikein haluan.

On nuo unet joskus vain sellaisia että ne jää päähän pyörimään, tänne niistä kirjoittelu on eräänlaista terapiaa.

[t.touhula]

Laitanpa huvikseni erään uneni viime vuorokausilta tulkittavaksi:

Kävelin Hjalliksen seurassa, muutaman askelen hänen perässään kaupungin talon ohi, kohti Espan puistoa, siis Havis Amandan ohi. Yht'äkkiä unen kävelymatka jatkuikin Kauppahallin päädystä ylös Eteläistä Makasiinikatua nousemaan Fabianinkadulle ja sitä pitkin Espaa kohti. Matkan määränpään havaitsin olevan Fabianinkadun itäisellä laidalla, siis parittomien numeroitten puolella - siitä mennään valvontaporttien kautta mm Smolnan sisäpihalle yms.
Kuitenkin jälleen siirryimme yllättäen kävelemäänkin Kappelin ohi Espan puiston kautta yllämainitsemaani kohteeseen.
Yhtään puhuttua sanaa ei vaihdettu, mutta kaikki ajatukset unessa kyllä kulkivat toiselta toiselle.
Koska ilma oli kevätkesäisen lämmin, molemmilla oli kokouksissa tyypilliset mustavalkoiset asut, mutta ei jakkuja - siis paitahihasillaan. Uni katkesi kuitenkin ennen kuin valvontaporteille ehdimme.
Kauppatori ja Espan puisto olivat suht tyhjiä kojuista sekä ihmisistä - autojakin kulki ohi harvakseen, unta nähdessäni mielsin olevan joko varhainen lauantai- tai sunnuntai-aamu. Unessa mietin miksi tapaaminen, johon olimme menossa on sovittu tällaiseen ajankohtaan. Tajusin siinä, että kokoontuminen on tärkeä ja tarkoitettu vain muutamille ihmisille.

Tunnelma unesta heräämisen jälkeen oli positiivinen ja odottava 'koskahan tämä toteutuu'. Vasta siinä vaiheessa tunnistin, siis valveilla, kuka oli herrashenkilö, jonka avec'ina kävelin.

(En ole pitkiä jutteluja Hjalliksen kanssa koskaan vaihtanut, mutta tavannut lyhyesti usein.)

Mitä tästä nousee toisilla tulkintana. Itse en edes yritä, koska omille asioille/ unille on usein sokea.

Tänä aamuna varmistui tämän unen tarina. Hjallis mukana politiikassa. Sehän  se. En vaan osannut miettiä asiaa syksyn pimeimpään aikaan.  
Jopas jotakin. Alkaako tästä taas enne-unien jakso. Nuorena niitä tuli nähtyä melkein joka viikko.

     

No. Mä lupaan kestää kuin aikuinen konsanaan tämänkin...  

[Kyllikki6]

Kiitos t.touhula. Prosessoin asioita paljon kirjoittamalla, joten olisiko tämä sitten ns. parempi vaihtoehto, jonka näin tässä aamulla 

Olin jälleen kotipaikassani, jossa siis asuu isoäitini ja äitini, minä vain kyläilen. Nyt paikalle oli jostain tupsahtanut pitkäaikainen ihastukseni ja hänkin oli, kuin olisi kuulunut kalustoon. Isoäitini kaatoi jotain "simaa" heille, minä en ottanut, näin vain autot pihalla ja tiesin, että yhden on pysyttävä ajokunnossa. Kaikki oli kovin luontevaa, mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja äitini harmitteli, kun ei tänä suvena ole kenenkään tutun häitä. Koetin pitää naamaa peruslukemilla, vaikka vaistosin, että mies oli kuittaamassa jotain, "et me pidetään", mutta oli kuitenkin hiljaa. Olin kuitenkin iloinen siitä, että rinnallani lopultakin oli mies, jonka kanssa uskalsin edes haaveilla avioliitosta. Isoäitini päästi kissoja sisään ja vanhin ja aroin niistä juoksi heti miehen syliin, oli aivan onnessaan, kunnes alkoi riehaantua ja päätyi lattialle. Rento meno kuitenkin jatkui.

[1taina2]

Näen toistuvasti unta talosta, jonka omistan. En tiedä tarkkaan, missä se on, mutta tiedän omistavani sen, ja se ei ole käytössä. Viime unessa sanoin tosi päättäväisesti miehelle, että meidän täytyy muuttaa sinne. Hän kysyi, olenko varma, että minulla on sellainen ja omistanko sen kokonaan. Sanoin, että kyllä omistan sen kokonaan yksin, ja äitinikin tietää sen. Hyvin selkeä uni. Lähellä merta, maaseudulla, sen olen jo nähnyt.