seuraava »

[VE!]

Mietin tuota pelkokeskustelua, ja sitä että "ei pidä keskittää energiaa pelkoon, koska sitten se käy toteen", ja tulin siihen tulokseen, että ei pidä paikkaansa...   

Tai sanotaan näin: pelättävän asian ei tarvitse tapahtua tosielämässä, koska se pelko ja ahdistus itsessään sisältää jo tarpeeksi ainesta oppimiseen. Ihmisen mielikuvitus on myös niin huikea, että se pelätty asia on tavallaan jo tapahtunut tuhansia kertoja tuhansin eri tavoin (monelle ihmiselle olisi varmaan tavallaan helpottavaa jos pelko kävisi toteen, silloin joutuisi kohtaamaan asian OIKEASTI. Se kun on melkein aina vähemmän kauheaa kuin ne mielikuvituksen tuotteet). Tietysti vaikkapa liikenneonnettomuutta kohtaan voi saada niin pelosta jäykäksi, että oma huomiokyky heikkenee ja tämä tekee onnettomuusalttiiksi, mutta minusta tämä ei ole sama asia.

Esimerkiksi vaikkapa tuo AthaMaaritin (toivottavasti et pahastu! Korjaa jos olen väärässä!) raskauden, ja sitä myötä takaisin maapallolle joutumisen pelko minusta osoittaa hänelle hiomisen kohdan aivan ilman raskauttakin. Pelko itsessään siis on se "karman takaisin maksu"

Tajuattekohan mitä tarkoitan... 

[*Alkmene*]

En tiedä tajusinko ihan mitä tarkoitit

Mutta itse koen niin, että tosiaan se mihin me kohdistetaan ja heijastetaan se pelkomme tässä eletyssä elämässä, ei ole välttämättä se pelon oikea syy, alkuperä tai aiheuttaja. Ja useimmiten se ei olekkaan todellisuudessa sitä millään lailla.
Meillä kaikilla on itselle itsestä tuntemattomia alueita, hyväksymättömiä, kohtaamattomia.... ja ne kaikki heijastuu ulos jollain lailla...
Ihan menee niin 'positiivisessakin kuin negatiivisessakin'.

Ja yleensä ne pelot, jotka on tiukimmilla, eli ovat monen sukupolvien ketjujen takaisia siirtymiä ja jotkin ovat ihan miltei koko ihmiskunnan pelkoja, ne yleensä naamioituu fobioihin. Niihin perustuu kaikki ulkoiset lait, uskomukset, uskonnot yms.
Niiden avulla hitaasti lähestytään yhteisiä pelkoja.
Vastaavasti siis myös 'hyvässä', jossa etsitään sisäistä 'Korkeinta itseä'. jne

Ja tuon allekirjoitan kyllä, että olisi helpottavaa (ja on ollutkin  ), että jotkin pelot käy toteen, sillä silloin ne todella tulee kohdattua. Ja voi olla, ettei ihan niin paljon olisi tarvinnut pelkoja ihan konkreettisesti kohdata, jos olisi ollut kykyä 'vajota sisäänpäin'ja etsiä pelon alkuperäinen prinsirppi.
Toisaalta, siinä on ollut puolensakin. Sitä on todella siinä sivussa kokenut muutakin. On nähnyt, mikä voima ihmismielellä on ja traumoilla, tukahdutetuilla tunteilla, yms.. Sitä on saanut oppitunteja siitä, miten ihminen rakentuu ja toimii. Siis ainakin tietyltä osin.

Ja periaatteessa jos pelkää pelkojaan, eli yrittää keskittää ajatukset johonkin muuhun välttääkseen pelkonsa, se kätkee pelot vielä syvemmälle ja muuntaa ne suoraan sanottuna mutaatioiksi.
Siten ne menee taas asteen fyysisemmiksi... tai lähemmäs sitä...
Jooh, sekavaa... 

[Lilli]

Itse olen kyllä kokenut, että peloilla on taipumus toteutua. Tämä koskee erityisesti kroonisia peruspelkoja, joiksi lasken erityisesti hylkäämisen, läheisyyden, yksinjäämisen, kuoleman ja epäonnistumisen pelot. Muitakin pelkoja on tietysti olemassa, itselläni mm. aikoinaan hyväksikäytetyksi tulemisen pelko. Arvatkaas, onko minua parissakin ihmissuhteessa käytetty törkeästi hyväksi, arvatkaas??

Omalla kohdalla toisaalta pelon kohtaaminen on auttanut pelosta vapautumisessa. Tämän pelon myötä olen siis törmäillyt ihmisiin, jotka pyrkivät loukkaamaan jatkuvasti rajojani ja rajat olen oppinut asettamaan melko jämptiin tyyliin.

[*Alkmene*]

Tuli vielä mieleeni, että lopun viimeksi me pelkäämme eniten itseämme. Ja lopun viimeksi jopa sitä kaikkea 'hyvyyttämmekin', jota toisaalta kovin tavoittelemmekin.
Mutta jos ihan oikeasti hyväksyy/oivaltaa sen, että ei ole 'hyvää ja pahaa', niin ymmärtää myös sen, ettei ole myös mitään 'hyvää' mihin pyrkiä ja mitä tavoitella. Eikä ole mitään 'pahaa' mitä karttaa....
On kokemuksia, joille jokin meissä luo sisällön ja merkityksen. Ja miksiköhän näin?
 

[VE!]

Heh, minä jo silloin aluksi ajattelinkin että Alkmene on Mirjam!

Mutta itse koen niin, että tosiaan se mihin me kohdistetaan ja heijastetaan se pelkomme tässä eletyssä elämässä, ei ole välttämättä se pelon oikea syy, alkuperä tai aiheuttaja. Ja useimmiten se ei olekkaan todellisuudessa sitä millään lailla.

Tuo on yksi niistä asioista, joita ajoin takaa. No Tollen mukaan pelot voi aina johtaa itsen (egon) tuhoutumisen pelkoon, joka sitten heijastuu eri tavoin.

Mutta siis että kun ihminen luo energiaa keskittämällä, niin se ei minusta tarkoita sitä että luominen näkyy fyysisessä elämässä. Siis se pelko itsessään on tämän luomisen tuote, ja pahimpien pelkojen toteutuma.

Eih, taas epäselvää  !

[VE!]

Itse olen kyllä kokenut, että peloilla on taipumus toteutua. Tämä koskee erityisesti kroonisia peruspelkoja, joiksi lasken erityisesti hylkäämisen, läheisyyden, yksinjäämisen, kuoleman ja epäonnistumisen pelot. Muitakin pelkoja on tietysti olemassa, itselläni mm. aikoinaan hyväksikäytetyksi tulemisen pelko.

Ehkä tarkoitan enemmän juuri sellaisia irrationaalisempia pelkoja, en niinkään "suoraan" omaan käyttäytymiseen liittyviä juttuja. Vaikka että lentokone tippuu, jää putoavan pianon alle  etc.

Omat lapsuuden pelkoni polven punktiosta ja ampiaisen pistosta tapahtuivat vasta kun olin aikuisena päässyt (siis ihan oikeasti) pelosta eroon. Vähän niinkuin tyyliin "katso nyt, ei tämä ollut tämän kummempaa, heitä siis muutkin pienet pelot"

[*Alkmene*]

Heh, minä jo silloin aluksi ajattelinkin että Alkmene on Mirjam!

Mutta siis että kun ihminen luo energiaa keskittämällä, niin se ei minusta tarkoita sitä että luominen näkyy fyysisessä elämässä. Siis se pelko itsessään on tämän luomisen tuote, ja pahimpien pelkojen toteutuma.

Eih, taas epäselvää  !

  jooh, on vissiinkin ollut jotain 'identiteettikriisiä' ilmassa... 
Mun aivot teki volttia ja piruettia kun yritin tuota ymmärtää, mitä ajat takaa, mutta en tiedä, ymmärsinkö yhtään...
 

Niin, siis ollaankohan yhtään samassa asiassa, jos vertaa siihen mitä kirjoitin tuonne muistaakseni itseviha-ketjuun, mitä koin regressiossa...?
Loin kuplan eteeni, minkä koin todellisuutena, mutta kupla puhkesi, kun oivalsin sen... 
Jäljelle jäi vain mikä se on.. pelkkä 'viaton' talo (viittaan siihen sepustukseeni toisessa ketjussa..)

Siinä oli kysymys pelosta myös pohjimmiltaan... tai oletetusta pelosta...

[taria]

Pelko perustuu vanhaan muistijälkeen.. fyysinen mieli ikäänkuin reagoi vanhan kaavan mukaan.. Tämän uuden kokemuksen myötä saa uuden tilaisuuden muuttaa kokemusta ja reaktioita sen suhteen.. katsoa ikäänkuin pelkoa silmiin ja poistaa sen.. monella sama kokemus toistuu uudestaan ja uudestaan.. ja pelko vetää aina puoleensa kokemuksen.. kunnes ymmärtää muuttaa sen.. ymmärtää, että pelko ei ole todellista..

    

[VE!]

Pelko perustuu vanhaan muistijälkeen.. fyysinen mieli ikäänkuin reagoi vanhan kaavan mukaan.. Tämän uuden kokemuksen myötä saa uuden tilaisuuden muuttaa kokemusta ja reaktioita sen suhteen.. katsoa ikäänkuin pelkoa silmiin ja poistaa sen.. monella sama kokemus toistuu uudestaan ja uudestaan.. ja pelko vetää aina puoleensa kokemuksen.. kunnes ymmärtää muuttaa sen.. ymmärtää, että pelko ei ole todellista..

    

Siis tuo on juuri se mitä en usko (kiitos Taria, en saanut sitä ulos somrmistani ymmärrettävään muotoon)!!!

Tai uskon siis, että se (vaikkapa lento-) pelon kokemus itsessään on useimmiten se kokemus jonka tuossa mainitset. Ihminen ei siis vedä puoleensa fyysistä kokemusta pelkäämästään asiasta, vaan se pelko on tunteena jo "tarpeeksi rankka rangaistus"

Jos joku, jonka on pakko lentää, pelkää lentämistä kuollakseen, ei se tarkoita, että hän joutuu lento-onnettomuuteen vain koska on keskittänyt siihen tarpeeksi energiaa. Tai se joka pelkää kuollakseen raskautta tulee raskaaksi. Se pelko itsessään on niin rankka kokemus, että se yleensä riittää muutoksen katalysaattoriksi. Pelkää niin paljon että asialle on pakko tehdä jotain.

Nyt en siis puhu esim. pelosta että kumppani pettää, sehän vaikuttaa suoraan omaan käyttäytymiseen, ja sitä kautta kumppaniin.

Toim. huom. nyt luin tuon kirjoituksesi itseviha-ketjusta, olipa upeita ymmärryksiä. Joo, ehkä se on niin, että mitä rankemmasta taustasta lähtee, sitä rankempien kokemuksien kautta ne ymmärrykset tulevat - ja sitä vahvempina ne jäävät elämää rikastuttamaan.

Toim. huom. 2, Vai tuolta näytät, Mirjam, jännää! Kaunis nainen  .

 

[*Alkmene*]

Tai uskon siis, että se (vaikkapa lento-) pelon kokemus itsessään on useimmiten se kokemus jonka tuossa mainitset. Ihminen ei siis vedä puoleensa fyysistä kokemusta pelkäämästään asiasta, vaan se pelko on tunteena jo "tarpeeksi rankka rangaistus"

Nyt luultavasti tuosta ymmärsin... hmm.. Itseasiassa tuo on aika 'vapauttava' näkemys...voisi sanoa, että myös 'armollinen' siis tietyllä tapaa.
Ja kun oikeastaan miettii sitä, että kun ihminen on ehyt ja tässä hetkessä, vapaa peloista yms, niin silloinhan hän näkee todellisen todellisuuden...
Ja nimenomaan se fyysinen ei tuota niitä, ei tule luokse pelkojen...
Taisin ymmärtää... ehkä  Eikä toisaalta pelot imeydy fyysisyyteen todellisesti, vain ainoastaan sillä pelon tasolla... tai pelon tunteesta käsin voi näyttää ja tuntua siltä.

Tuotahan kannattaa 'soveltaa' laajemminkin... kuin vain pelkoihin... karmoihin yms..
Itse haen tietyllä tapaa juuri tällaisia 'ristiriitoja', että voin nähdä paremmin kokonaisuuden... mutta tätä en kyllä ollut hokannut... tuohan on loogista.. 

[VE!]

JESSSS!!!!


Minä olen ehkä maailman huonoin selittämään mitä tarkoitan, siksi on hienoa kun tulen ymmärretyksi! (kun välillä tuntuu että mulla on aivan oma logiikka...  )

[*Alkmene*]

Ja kiitos näkemyksestäsi, oivalsin jotain, ainakin sain narun pään auki sille itselleni!
Niin ja kiitos toim huom.1 ja 2.
 

[taria]

Juu en minäkään tarkoittanut ihan noin konkreettisesti kokemuksia.. vaan kokemuksia jossa joutuu kohtaamaan pelkonsa.. 

    

[*Alkmene*]

Tulipa nyt mieleen, että periaattessa pelon vastakohta on tässä samassa kerroksessa jotain "mitä niin rakastan, kaipaan ja haluan" kö? tai jotain sinnepäin...
Ja siihen tuo sama juttu...(ei me oikeesti siis mitään rakasteta... )  Hyvin karrikoiden siis... ehkä 

[valonkantaja]

Mun mielestä on aika ahdistava ajatus se just että kaikki tapahtuis juuri niinku pelkää... Tai joskus lapsena/murkkuna, kun aloin lukemaan tätä henkistä kirjallisuutta, en oikein vielä tajunnut, ettei kaikki ole niin konkreettista ja sitten aloin pelkäämään entistä enemmän.

Mutta on se niin, että mitä enemmän ajattelee vaikka tähän tyyliin "voi että kun mä aina unohdan jotakin, pitää nyt muistaa ottaa avaimet mukaan etten lukitse itseäni ulos" niin kappas vaan... Sillä hetkellä kun ovi pamahtaa lukkoon ja seisoo siinä rappukäytävässä, niin päässä välähtää. Damn!  Missäs onkaan avaimet?!  (nimim. kokemusta on)

Ei saa siis vatvoa asioita turhaan... Itse olen aivan palikka tän huonon muistini takia. Mutta ihan oikeasti olen havainnut että mitä vähemmän huolehdin ja mitä vähemmän kirjoitan muistilappuja ja yritän muistaa väkisin, sitä paremmin muistan! Pitää LUOTTAA elämään.