Pelkään että jonain hetkenä ei ole enää ongelmia, sillä silloin egoni on sulautunut Korkeimpaan ja polku on kuljettu loppuun.
Onnellisuus on niin lopullista?Loppuminen on peruspelko; että jokin loppuu; raha, ruoka,, Kuolema;
suljettu ovi; raja, jonka jälkeen ei ole mitään...
Senkö takia haluamme pitää kaiken keskeneräisenä?
Lopetamme venkoilun jo ennenkuin olemme loppu?
Haemme vakuutusta olemassaolomme jatkumiselle kiertoteiltä, jottemme koskaan joutuisi kohtaamaan loppua?
Sadut loppuvat yleensä onnellisesti.
Kun 'aikuistumme' ymmärrämme, että ne ovat vain satua - todellisuus on eri - Täytyy tehdä ero sadun ja todellisuuden välillä; satu loppuu aina aikanaan, ja lohdutukseksi happy end. Emme toivo todellisuutemme loppuvan, joten emme hakeudu lähellekään happy endiä..
Parempi, että se punahilkka jää sinne suden vatsaan, sillä jos satu kerrotaan loppuun, sammutetaan valot ja joutuu nukkumaan...
Aina vaan välimerkkejä jotta jatkuvuus säilyisi..
Pilkkuja, kysymysmerkkejä, jopa huutomerkitkin ovat parempia kuin pisteet!
Piste sanoo näin on. Tässä. Tämä on minun maailma. Tämä on minun todellisuus.
Piste on raja. Tässä on minun rajani. Tähän minä loppun. Tästä voit sinä alkaa.
Lopussa lasketaan pisteet.
Ne ovat bonareita matkallamme seuraavalle rajalle...