Näin unta
jossa ikävöin
ja syvään.
Tasona kirkkaus, katselin kuvaa:
Rakas ystävä,
tuttu mutta minulle vieras
istui selin
katui ja itki
että joskus karmassaan
oli minut jättänyt.
Lohdutin tuntematonta,
silitin selkää.
Kerroin ettei ole syytä syyllisyyteen.
Aina ovat puntit menneet tasan.
Tuskani ei hellittänyt.
Eikä surijallakaan.
Silloin toinen ystäväni
kumartui puoleeni,
toi sydämeeni ilon läikähdyksen.
Auttoi matkalla eteenpäin.
Ja loput surusta
tullaan käsittelemään
myöhemmin.