Joukolla kiusaamisen "henki" voi teettää kiusatuksi tulemista
...yhtälailla kuin...
joukolla kiusatuksi tulemisen "henki" voi provosoida eli yllyttää
kiusaaja-herhiläisiä ilmoittautumaan tosi toimiin.
Tuo taitaa kyllä olla totta, jos sinut oikein ymmärsin... :
Itseäni kiusattiin ala-asteen kolmannelta luokalta aina ylä-asteen alkamiseen asti. Ja kun siirryin vielä luokkalaisteni kanssa samalle ylä-asteelle, niin kyllä se minusta huokuva kiusatuksi tulemisen "henki" sielläkin vielä joissain tilanteissa ja tasolla oli läsnä, vaikka varsinainen kiusaus, järjestelmällinen ja jokapäivänen loppuikin. Thank God!
Niin, siis kyllähän minussa oli sitä kiusatuksi tulemisen "henkeä", tietynlaista erilaisuutta. :
Kun olin vielä punapää, sellainen ylikiltti, ujo ja herkkä. En siis edes pistänyt niille "jätkille" kampoihin.
Jostain syystä vain alistuin ja yritin olla välittämättä...
Mutta sitten jollain tasolla näin samalla myös, tajusin ja tiedostin jo tuolloin kaiken tarkoituksen, että tämän kokemuksen olin valinnut.
Koin myös saavani jo tuolloin apua ja lohtua "näkymättömiltä auttajiltamme".
Ja samalla kun herkkyys oli ja on vahvuuteni, niin sitkeänä sissinä härkämäiseenkin tapaani, hammasta purren, astelin aina kouluun päivääkään lintsaamatta. Ajattelin, että hitsi vieköön nehän eivät minua kuitenkaan lannista, vaikka kuinka yrittävät.
Tiesin vain, että tämä oli kestettävä, ja että kestäisinkin kaiken, tullen vain entistä vahvemmaksi jne.
Kuitenkin, tuollaisen kestäminen on monelle pienelle ihmiselle "liikaa" (näkeehän sen otsikoistakin). Ja "salaa" toivoin itsekin, että joku aikuinen olisi minut "pelastanut" tuosta. Opettajat eivät puuttuneet. Eivätkä vanhempani, koska vaikenin kaikesta. Kun kerran yrittäessäni kertoa, koin ettei minua otettu todesta.
Erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaisuutta pitäisi toden totta jokaisessa koulussa opettaa... Vaikka kodistahan se pitäisi lähteä.
Olen vieläkin välillä ihmetellyt, että miksi juuri luokkani pojat (eivät ihan kaikki) kiusasivat minua. Näkivätkö he minussa jonkinlaisen uhan omalle tulevalle miehisyydelleen ja vallalleen vai mitä? Että tuo neiti on latistettava ennenkuin, ettei se vaan kasva "jumalattareksi"...
No juu, leikkiä...
Mutta oikeasti, tuota seikkaa olen kuitenkin pohtinut, että miksi... Jos jonkun heistä vielä kohtaan, taidan kysyäkin.
Jokatapauksessa tuolloin koin itseni täysin rumaksi, tyhmäksi ja kelvottomaksi ja ajattelin ettei kukaan poika voisi minusta tykätä, eikä koskaan tulla tykkäämäänkään. Aikuiseksi vartuttuani tuo käsitys kyllä muuttui täysin.
Aluksi olin kyllä hyvin arka ja varauksellinen (olen sitä joskus vieläkin) miesten seurassa.
Jälkensä tuo koulukiusaus jätti, mutta todellakin selvisin siitä voittajana ja entistä ehompana. Olen muutenkin antanut heille anteeksi.