Yhtä lailla: kun on havainnut ykseyttä heijastavia ihmisiä ympärillään,
sen voi ottaa omaksikin vakuudekseen.
Jolloin "Pohjolan valo" ei imaisekaan ketään,
joka on vain tullut heijastaneeksi muita itseensä.
Hmm... tarkastellaanpas...
Juuh, voi ottaa jos haluaa, mutta että jotkut yksilöt haluaa kokea itse jotain,
jolloin muutos tapahtuu jokaisessa solussa,
jolloin
se ilmenee ja kulkeutuu kauniisti ja luonnollisesti läpi näkymättömien verkostojen maanytimeen ja kaikkeuteen asti. Merkkinä, muutoksena, liikkeenä tässä hetkessä ja todellisuudessa.
"Pohjolan valo" ei itsessään heijasta mitään mihinkään suuntaan, sillä se on käsite. Jokainen yksilö voi luoda sille merkityksen ja sisällön ja sen mukaan ja siihen suhteuttaen luoda sille sellaisia merkityksiä.
Annetaan "Pohjolan valon" olla, on! (käsite)
Päinvastoin: Ollessaan itse kokonainen ja eheä yksilö
näkee selvemmin ympärillään ilmenevään erillisyyteen,
koska jokainen heijastus tulee täydentämään kokonaiskuvaamme.
Tämä on juuri sitä wanhanajan selvänäköisyyttä,
jonka katse valaisee pimeimmänkin nurkan,
koska näkijä tietää, mikä täydentää valoaan.
Yksilö ei ole eheä, jollei hän ole läpikäynyt ykseyden käsitteen takana olevaa transformaatiota itsessään yksilönä. Eli eheä yksilö heijastaa aina ykseyttä. Jokainen reagoi siihen omista lähtökohdistaan käsin.
"Näkijä" tietää mihin kerrokseen on vastattava heijasteessa, jotta tuo heijasteen takana oleva yksilö saa sen informaation, jota hän juuri sillä hetkellä kaipaa. Sitä täydellistä hetkessä oloa ja spontaania vuorovaikutusta.
Kyllä, mutta kyse on kehäytymisestä:
ensinnä erilleen menemisestä ja sittemmin yhteen jälleen tulemisesta
- ympäri käytyämme.
Erilleen meno merkitsee sitä, että minuus/ykseys hajantuu itsen/yhden ulkopuolelle. Yhteen tulo tarkoittaa sitä, että minuus/ykseys kokoontuu ympäri käytyään, kaukana avaruuksissa, taivaissa, tulevaisuudessa, menneisyydessä, milloin missäkin, kukakin kokee tarvetta sitä minuuttaan hajauttaa, kokoontuu yksilön minuuteen takaisin, eli ykseyteen.
Kun yksilöityminen edeltää hajaantumista,
ihminen kuljettaa omaa jumalkipinäänsä mukanaan pimeydenkin mahdinkin murtaen
eli läpivalaisee alati omaa kehittymöään
toimien itse suunnanvakauttajana kohti ykseytymistään.
Pimeydellä ei ole mahtia, vain ihmisen mieli voi antaa sille mahdin, kuten se haluaa antaa mahdin valollekin.
Te kaksi (M. ja K.N.) näytätte minun silmissäni perin hyvin sijaavan toinen toisianne
tukien meidän muidenkin tietä eteenpäin.
Eli toimitte auraajina.
Niin. Ehkä. Ymmärrän, että se mitä K.N ilmentää, on jotain, mitä ehkä joku kaipaa ja tarvitsee... ja niin on hyvä.
Mutta se ulkoasu, jossa se ilmenee, on minun ulkoasuni vastakkainen pää ja minä toivon, että niin annetaan olla. Minä annan olla.
Eli olet kuin saaren loistava majakka.
Näen myöskin täydentävän vaihtoehdon: loistava-ikkunaisen palatsin.
Se on sitä, että oma säteilynsä kiirii akkunoista kaikkeen maailmaan.
Ja kun riittävän moni valitsee olevansa yksi valoasuinen ikkuna maailmaan,
olemme niitä uuden ajan enkeleitä, joille ihminen on enemmän kuin saari.
Ei, minusta ainakaan ei tule loistava ikkunaista palatsia, ei uudenajan enkeliäkään. Minä olen ruohonjuuritasonihminen ja siellä minä elän ja tulen elämään.
Voi olla, että häröilen aina tämmöistä kaikkea välillä, mutta ne ihmiset, joita minä kohtaan, ei kuuntele sanojen helinää ja niiden kimalluksista vaikutu. Siellä kohdataan sydämellä, vaikka kirosanatkin sinkoilisivat ja nyrkit heiluisi. (kuvaanollista)ko.
Ainoa mitä voi tehdä, on mennä kohti omaa sisintään, tulla lähemmäs tätä hetkeä juuri sellaisena kuin on. Tällä mennään... katto sammaleissa ja ikkunat hämähäkinverkoissa.
Koska..., koska olemme yhdessä Rakkauden Meri.
Mjoo... mutta otetaan se pelon taivas kanssa kyytiin.. ettei jaeta kaikkeutta kahtiin, se olisi surullista.