seuraava »

[valonkantaja]

No tästä on varmaan jo monta topiccia, mutta aloitanpa silti uuden näin sen kunniaksi, että paras kaverini pamautti vasten kasvoja eilen että "mikä ***** sua vaivaa kun susta on tullu niin *****n ylpeä ja sä kuvittelet olevas paras joka *****n asiassa, oot ylimielinen ja tiedät kaiken kaikesta ja oot ihan ****n outo?!"

Eli olen siis muuttunut hänen mielestään, mitä ilmeisimmin huonoon suuntaan. Itse en koe muuttuneeni muuten, kun että olen taas jälleen kiinnostunut enemmän henkisistä asioista ja olen tuntenut oloni rakkaudelliseksi ja valoisaksi. Olen tullut sinuiksi itseni kanssa. Itsetuntoni on kasvanut.

Mitäpä sitten, voiko olla ettei ystävyys kestä sitä, että olenkin nyt tyytyväinen itseeni? En koe enää tarvetta haukkua itseäni kavereiden kuullen, en jaksa lähteä mukaan siihen "mä oon läski, mä oon tyhmä, miehet on p*****stä"-ruikutukseen... Hän sanoi että mä oon ylpee, kun en enää puhu omista asioistani ja salailen jotakin. Toisin sanoen kun hän on kysynyt mitä mulle kuuluu ja miten menee, olen vastannut "ei mitään ihmeempää, hyvin menee.."

En sanonut hänelle muuta kuin että en ole omasta mielestäni muuttunut, mutta ikävää jos hän kokee niin. En tiedä olenko tarpeeksi vahva jättääkseni nämä ystävät taakseni, sillä heidän seuransa ei enää tunnu yhtä hyvältä kuin ennen. Tuntuu etteivät he anna minun olla lähtemättä ryyppäämään tai tehdä mitään niinkuin parhaaksi koen... Surullista. En vain tajua, miksi olen hänen mielestään ylpeä. Mietin että olenko oikeasti, koenko olevani parempi kuin he? Koska en halua olla ylpeä... Olen viime aikoina juurikin yrittänyt olla suvaitsevainen ja nöyrä, miten olen saanut sen näyttämään ylpeydeltä?!

[Hurme]

Olen viime aikoina juurikin yrittänyt olla suvaitsevainen ja nöyrä, miten olen saanut sen näyttämään ylpeydeltä?!

Koska se on sitä.
Oikea nöyryys ja suvaitsevaisuus tulee luonnostaan, sen pakottaminen on vain ylpeyden toinen osa.

[Kaarina Niro]

Eihän se olekaan niin, että oma kuvasi on sitä, mitenkä he sinut näkevät vaan hehän näkevät vain itsensä nyt, kun sinäkin olet heille se aito ja puhdas peili!  

Muttei enää ole tarpeen käydä niin "pitkää ja veristä" taistelua siitä, että kumman egoa siinä teuraaksi viedään, kuten oli omalla kohdallani silloin, kun sen oman peiliteoriani aloitin vaan nyt tehdään jo uusin keinoin tekoja.
Eikä se olekaan muuta kuin sellaista, että otat vain sydämelläsi vastaan "egojesi" moitteita siitä, minkälaiseksi se ei halua muuttua. Ja sitten kumminkin muutetaan se nopeasti sellaiseksi Rauhaksi ja Rakkaudeksi, ettei sen ennätä enää edes suuttua vaan on ylpeä omastakin osastansa, tässä kokonaisuuden teoissa. Sillä se on se elämäntehtäväsi nyt, kun olet aidoistakin aidoin Valonkantaja!  

[valonkantaja]

Tässä tullaan juuri siihen, että on aika olla oma itsensä ja muiden miellyttäminen, jolle olen tähän mennessä pyhittänyt elämääni saa jäädä taakse...

Mutta se kipinä, joka minussa on sisälläni, jää jäljelle vaikka kaikki muu sitten uusiutuisikin. En minä enää voi olla se joka olin, koska minulla on paha olo jos lähden vaikkapa ryyppäämään koska kaverit muuten suuttuvat, kuten nyt tiistaina tein... Se ei ollut oikein itseäni kohtaan. Jos jään yksin ja olen se mitä olen, tulen varmaankin vetämään puoleeni uusia ystäviä, jotka ovat oikeasti minua varten... Kiitos Kaarina sanoistasi.

Ainoa ihminen, joka näyttelee suurta roolia elämässäni, olen minä itse. Ehkä se itsen vapauttaminen vaatiikin alkuun hieman sitä ylpeyttä, ennen kuin se itse pääsee asettumaan aloilleen sellaisena kuin se on. Ja kuten tapaan sanoa kaikille, jotka mielestäni yrittävät liikaa olla jotakin vaatteiden avulla "muistakaamme että me kaikki ollaan ihan yhtä alasti näiden kuteiden alla..."...

[twin peak]

Tässä tullaan juuri siihen, että on aika olla oma itsensä ja muiden miellyttäminen, jolle olen tähän mennessä pyhittänyt elämääni saa jäädä taakse...

Niinpä! Olen samoilla raiteilla. Olen aina ollut se joka joustaa. Nyt katson omat voimavarat ja tunteet ennen kuin alan tanssimaan muiden minä-minä vaatimusten perässä.     

[kooky]

Mulla meni pitkään, koko teini-ikä ja parikymppisyyden alkuvuodet siihen, että "tuhlasin" elämääni ihmissuhteissa toisten mukaan tanssimiseen...siis en voinut koskaan sanoa ei kutsuille vaikka ei olis aina kinnostanu tai jaksanu.

teininä luultavasti johtui siitä, että kaska muutimme uuteen paikkaan ja tunsin että mun pitää tehdä extra työtä siihen että saan kavereita, ja jotenkin olin liian kiitollinen siitä että joku halusi olla seurassani, en koskaan sanonut ei. Ja kyllä mulla sitten seuraa olikin...mutt ahdistava viba siinä, koska olin opettanut ihmiset siihen että olen aina valmis...ja sitten mua otti päähän kun kaipasin myös omaa aikaa. tunsin myös, että ehkä mua pikkaisen käytettiin hyväksi ja minuun käytettiin valtaa, puhtaasti siksi että se onnistui...ihminen jolle voi ehdottaa mitä vaan ja se on aina mukana.


Kohti kahtakymppiä transiitti pluto siirtyi seiskaan ja kävin läpi energiaa imeviä läheisriippuvaisuuskuvioita suuntaan jos toiseen, ja olo oli vangittu ja ikäänkuin olisin ollut "liimassa" ihmisuhteissa. Siis varmasti puolet omaa "syytä" tietenkin.Ihmiset ui nahkoihin ja vaativat minuun "täyttä käyttöoikeutta"...minusta tuntui kuin ihmiset oikein tappelivat siitä kuka sai omistaa minut jouduin tilanteeseen jossa mies ja nainen (!) kilpailivat minusta ja siihen päälle vielä Äiti, (huoh) joka ei ois hyväksynyt että en ole enää pikkutyttö :

jäkeenpäin katsottuna outoa. en enää jaksaisi millään sellaisia ihmissuhteita, missä toisen vapautta ja rajoja loukataan. yhtään vaativaa ja kinuavaa "ystävää" en enää halua...


Minut oli kuitenkin jo lapsesta asti koulutettu siihen, että mun pitää varoavetten ole liian ylpee, kun ihmiset näyttivät suuttuvan minulle sen perusteella...se tuntui silloin pelottavalta ettäsytetään aliuiseen siitä mitä ei tiedä olevansa, en nimittäin silloin ajatellut olevani parempi kuin muut,mutta nää muut itse sitten ilmeisesti näkekivät niin ja syyttivät siitä mitä itse näkivät.Jokatapauksesta siitä iskostui syytetyksei tulemisen pelko, että mitää mieluummin ryhtyä ovimatoksi ja jees-naiseksi ettei vaan joutuisi ylpeydestä syytetyksi.


Nyt nään sen niin, että kyse on jälleen vallasta...ylpeydella syyttäjä pelkää menettävänsä sen vallan mikä hänellä oli saada toinen toimimaan sen mukaan miten hänelle itselleen sopii...ja vetoa toisessa heräävään syyllisyyteen. Vaikuttaa siltä että hän myös pelkää joutuvansa kokemaan kateutta liikaa, jos näkisi toisen muuttuvan.Ja kateuden tunteminenhan ei tunnu kivalta, kun siitä tulee mieleen että pitäiskö itsensäkin kenties muuttua.Ja monet on liian laiskoja muuttumaan tai kyseenalaistamaan itseensa,vtai liian mukavuudenhaluisia tai sitten tuntevat itsensä kyvyttömiksi siihen.

oon kans kokenut miten vaikeeta voi olla kieltäytyä siitä et lähteekö ravintolaan ryyppäämään, sillon kun ei tunnu siltä.ja nykyään vähemmän tuntuu...


joo, ois kiva kommentoida muihinkin mutnyteikylläenääjaksacopypastata :

[Myria]

Kun käy läpi syvällisiä muutoksia, kun antautuu elämän muutosvirran vietäväksi, on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että myös ympäristö muuttuu. Ystävät vaihtuvat, maisemat muuttuvat. Sentähden, että vanha ei enää resonoi.
Muutos on luonnollista. Hetken voi olla yksinäinen olo, tuntua siltä, että kun vanha jää taakse, on ihan yksin. Mutta uudet ystävät tulevat tilalle, sellaiset, joiden kanssa saa olla juuri sitä, mitä on.
Tai sitten myös niissä vanhoissa ystävissä saattaa löytyä muutokselle rohkeita, jotka lähtevät mukaan ilman pelkoa.

[valonkantaja]

Halusin päästä eroon kaikesta vanhasta
siitä, mikä tukkii minua ja estää virtauksen
en tiedä liiottelinko
mutta poltin askin tyhjäksi, 7 tupakkaa tunnissa
siinä on se kaikki myrkky, jonka voimalla elän loppuelämäni
enempää en ota enää vastaan
tyhjensin lähes täyden viinapullon viemäristä alas
ja vein ison kassillisen vaatteita kierrätykseen

Tänään aion kysyä ystäviltäni
merkitsenkö heille muuta kuin jotakin juttua, joka roikkuu perässä
kysyn heiltä, ovatko he huomanneet
että en enää kuulu heidän joukkoonsa ja olemme kaikki onnellisempia
jos ei enää leikitä että tarvitsemme toisiamme

Tänään minä olen Feeniks lintu
kylven violetissa liekissä
annan sen polttaa itsestäni kaiken sen pois mitä en enää tarvitse
En enää pakene yksinäisyyden pelkoa
enkä mieti miksi olen niin onneton
En aio enää alistua vastaamaan odotuksiin
vaan teen juuri niin kuin parhaalta tuntuu…

Tuntuu tosi hyvältä, siltä että katujyrä ajoi päältäni mutta nousin pystyyn ja keräsin luuni. Laitoin ne uuteen järjestykseen. Elämä hoi, katso minua, näet vahvuuteni näiden kyyneltenkin alta, täältä minä tulen ja näytän.

 

[sawotar]

Hyvä valonkantaja on aikakin päästä sellaisesta ns. ystävyydestä eroon ne ei kun masentaa entistä enemmän aina kuunella toisen ruikutusta jne jne  Pidä pintas

Ja voithan sie sanoa sille...Olen muuttunut kun silmäni ovat kerrankin auenneet 

[valonkantaja]

Silmäni aukenivat, kun sain osakseni ystäviltäni asiaan kuin asiaan kommentin "sanoo entinen narkkari". Nimimerkillä neljä vuotta ilman aineita.

En ansaitse sitä.

[Hurme]

Silmäni aukenivat, kun sain osakseni ystäviltäni asiaan kuin asiaan kommentin "sanoo entinen narkkari". Nimimerkillä neljä vuotta ilman aineita.

En ansaitse sitä.

Et varmastikaan, ei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua mielestäni.
Muista vaan se, että sä et oikein voi vaikuttaa muiden käytökseen, mutta omaan suhtautumiseen voit vaikuttaa.
Ehkä se jotenkin helpottaa?
On muakin haukuttu ja arvosteltu jne... mutta ihan sama, mä ajattelen vaan niillä ihmisillä itsellään olevan jotain ongelmia (esim. idiotismi  ).

Ikävää, että sun ympärillä on tuollaisia ihmisiä.

[kooky]

Todella ikäviä nuo kommentit Valonkantajalle!

Pitää muistaa, että mitään mitä on kokenut ja kokeillut, ei kannata hävetä niin että liittää identiteetinsä niihin vanhoihin "virheisiin". Varmasti se kokemus, minkä on saanut vaikkapa aineidenkäyttäjän näkökulmasta, on opettanut jotain.Siitäkin tiedosta voi olla joskus hyötyä, vaikkei haluaisikaan enää tehdä samoja asioita.

Ihmisellä on oikeus muuttua!

Ja on oikeus olla sen verran ylpeä, ja tehdä jakoa parempaan ja huonompaan omasta näkökulmastaan ja itseään koskien. Olen sitä mieltä, että ihmisellä on oikeus vaatia parasta mitä on mahdollista saada.

Eli jos päättää, että ansaitsen kunnioittavaa kohtelua toisilta, niin alan vain edellyttämään sitä. Ne jotka ei tähän pysty, eivät pysty tarjoamaan sitä minulle, saavat mennä etsimään alistussuhteitaan jostain muualta.Jotenkin kantapäänkautta huomasin, että kukaan ei anna mitään oikeuksia, edes perussellaisia, jos ei osaa itse edellyttää niitä.

Valonkantajallakin on oikeus vaatia itselleen tilaa olla ja kehittyä juuri sellaiseksi kuin hän itse kokee, että on hänelle parasta


mun mielestä sellainen ylpeys on vaan itsekunnioitusta ja sen kallisarvoisen elämän kunnioitusta, jota ei ehkä ole tarkoitus tuhlata laput silmillä perässähiihtelyyn...(en nyt viittaa suoranaisesti valonkantajaan vaan yleisesti)


ansaitsen parasta mitä juuri minä voin saada, eikä se ole keneltäkään pois.Päinvastoin, sellainen asenne vaan haastaa toisiakin tekemään saman itselleen.Eikä se sitäkään tarkoita, että ei voisi tehdä yhteistyötä...vaan silloin yhteistyössä on omilla jaloillaan seisovia ihmisiä.

[valonkantaja]

Thanx...

Minä taidan tästä lähteä visiitille tuolle ystävälleni ja ns. puhdistaa ilmaa. Eli se on sitten uusi asenne minuun tai sitten ei minua ollenkaan. En tällä kertaa ala itkien kyselemään, mitä olen tehnyt väärin ja miten minun pitäisi muuttua... Sen olen tässä suhteessa tehnyt jo ja huonoksi tavaksi toimia todennut.

Jos  suuttuu ja loukkaantuu verisesti, minä en enää nöyrry hänen edessään oli sitten miten pelottava tahansa.

[VE!]

Oikea homma, Valonkantaja  !

Ei aikuisten ihmisten ystävyyssuhteisiin kuulu toisten hyppyyttäminen. Pidän sulle peukkuja  !

[valonkantaja]

Minä tein taas tyypilliset kuukauriit. Olin vakavalla naamalla ja sanoin että tulin vaan hakemaan tavarani ja kun nää toiset kysyi et mikä on niin sanoin ei mikään, vähän kiire ja lähdin pois. 

En vaan halua tehdä mitään numeroa. En halua myöntää olevani loukkaantunut.