seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Pitikö tämän olla yksinäisyydestä..? Miten olla yksinäinen kun koko ajan ihmisiä ravaa ympärillä, töissä, palstoilla, sukulaisia, työkavereita, miehiä.. on liikaakin porukkaa, kun kuitenkin haluan olla paljon yksin, ja koen Ykseyttä, en yksinäisyyttä. Moni ihminen käy valittamassa milloin mistäkin. Monta vuotta sitten lakkasin hakemasta tunnetasolla rakkautta vanhemmistani, sen jälkeen, tai sitä ennen, he ovatkin runsaasti parveilleet elämässäni lähinnä rasittavine kommentteineen. Niin, asiasta toiseen.

Energiasyöpöt täytyy vain pitää poissa. Tuskin he edes tiedostavat mitä tekevät. Ai niin eräs henkilö koki jonkun imevän hänestä voimaa, kun minusta hän teki sitä minulle (eli imi voimaa, ei antanut, oli mielellään yksin varmaan kun saattoi valikoida kenestä imeä voimaa taas..). Upea ukkonen täälläpäin!

[astraali]

Kiitos kaikille vastaajille!
Golden Sphinx; olet aivan oikeassa, olen ehkä rakastunut siihen tunteeseen, että joku välittää...

[^^Queen Nefertiti^^]

Ja siksi pudotuksesi on sen kamalampi, jos hän ei välitäkään, vai? Mutta en tarkoita että kukaan ei välittäisi kenestäkään, itseä vain vähän arveluttaa sellainen jatkuva ihastuileminen. 

[astraali]

Ja siksi pudotuksesi on sen kamalampi, jos hän ei välitäkään, vai? Mutta en tarkoita että kukaan ei välittäisi kenestäkään, itseä vain vähän arveluttaa sellainen jatkuva ihastuileminen. 

Minusta vain tuntuu, että näen kaikissa sellaisia ihastumisen arvoisia piirteitä... Näen heidät jotenkin "ruusunpunaisin lasein" vaikka järkeni sanookin, ettei se ole kuin puoli totuutta.... En ole aikaisemmin ollut tällainen.
Mutta kai se sitten on vaan myönnettävä, että kaipaankin oikeasti jotain ihmistä elämääni vaikka en missään tapauksessa ole vakavasti ketään tapaillutkaan. Säikähtäisin jos tilanne menisikin vakavamman puolelle

[Lilja-82]

Pikkusisko, luulen että se oma vuotokohta pitää ensin korjata. Sitten alkaa vetään puoleensa niitä ihmisiä, jotka ei vuoda. Se vuotokohta kannattaa täyttää rakkaudella ja hyväksynnällä. Niin se paranee.

Koska tosiasia on, että ne suhteet, jotka ei perustu vuotamiseen on paljon paljon antoisampia. 

[*Kide*]

Marsini - tuon ymmärsin ja olen jopa itsekkin tavannut tälläisen ihmisen... olo oli kuin tiskirätillä jota kierretään ja kauhea tarve päästä rauhaan lepäämään tapaamisen jälkeen  Karkotin tuon henkilön ns. ystäväpiiristäni.
Ajoin takaa lähinnä sellaista, että voiko ihminen em. lapsuuden vuoksi olla ns. tyhjä mutta ehjä? Ja kun tapaa ihmisiä joilta saa, tavallaan syntyy uudelleen? Alkaa elää  ja ilman tuota "täyttöä" mennä rikki tai elää elämänsä vajaana ja aina mm uhrina, kynnysmattona mitä vaan, vaikka vain pettyneenä 

[Lilja-82]

Kyllä minä ainakin uskon, että lapsuudellani ja äitini suhtautumisella on ollut suuri vaikutus siihen minkälaiseksi omat ihmissuhteeni ovat muodostuneet. Mitenkään sen paremmin moralisoimatta tai arvostelematta tai tuomitsematta uskon, että sillä lapsuuden ilmapiirillä on merkitystä.

Kunnes sitten tiedostaa sen ja kohtaa silmästä silmään ne ajatuskuvionsa ja yrittää niistä opetella pois.

[Jasca]

Ajoin takaa lähinnä sellaista, että voiko ihminen em. lapsuuden vuoksi olla ns. tyhjä mutta ehjä? Ja kun tapaa ihmisiä joilta saa, tavallaan syntyy uudelleen? Alkaa elää  ja ilman tuota "täyttöä" mennä rikki tai elää elämänsä vajaana ja aina mm uhrina, kynnysmattona mitä vaan, vaikka vain pettyneenä 

Mielestäni voi olla tyhjä mutta ehjä, jos nyt tällä kertaa ymmärsin oikein mitä ajoit takaa. Oikeastaan hyvin monet ihmiset elävät antamisen ja vastaanottamisen epätasapainossa. Veikkaan, että esim. tällä foorumilla suurin osa (NYT MIEHET SIIRTYVÄT SEURAAVAAN KAPPALEESEEN)porukasta antaa mielellään, mutta vastaanottaminen on vaikeaa. (Lopettakaa miehet tuo iloinen virnistely!)  Tämä epätasapaino syntyy helposti, jos lapsuudessa on ollut esim. tuollainen vuotava äiti. Lapsi oppii torjumaan ympäristöä ja sulkemaan itsensä, koska hänen rajojaan rikotaan toistuvasti. Tämän itsensä sulkemisen poisoppiminen aikuisena onkin sitten vaikeaa. Ihminen on rakastavasta kodista ja persoonana ehjä, mutta ei hallitse antamisen ja vastaanottamisen tasapainoa eli tervettä itsekkyyttä. 

[Pikkusisko]

hmm... vaikea ottaa vastaan? kovin harva ihminen vain helposti antaa... ja kun antaa, tulee tunne, ettei se tule vilpittömästi. Ehkä tämä on kotoa opittu malli - jotta saat jotain, sinun on oltava tietynlainen tms. Ja kun et jaksa olla muuta kuin mitä olet niin olet mieluummin yksin. Minä siis. 

[Dimma]

Kumpiakin on tullut kohdattua, energiasieppoja ja niitä joilta saa voimaa ja iloa. Vuosi vuodelta tulen herkemmäksi enrgiasiepoille, heidän jälkeensä olo on tyhjä ja väsynyt. Ihania -ja harvassa - ovat ne tyypit joiden luota lähtee virkeänä ja tyytyväisenä ja jotka itse virkistyvät samalla myös! Tämän vuoksi minusta on tullut erittäin valikoiva ystävien suhteen ja olen mieluummin omassa kuin energiavarkaan seurassa. 

[Pikkusisko]

Mutta mikä ihme se on, että kun tapaan herra D:n olen onnellinen, välillämme virtaa. Kun eroan hänestä, alan muutaman tunnin kuluttu ITKEÄ. ITKEÄ ITKEÄ ITKEÄ. Tunnen kamalaa yksinäisyyttä. SIETÄMÄTÖNTÄ. Minusta purkautuu kyyneliä, yksinäisyyden kyyneliä. Olo tasoittuu viikossa. Palaudun.

MITÄ H*****************Ä SE ON???

[*Kide*]

Kiitos Lilja -82 ja Marsini, asia aukes  tavallaan me kaikki jaamme samaa asiaa toisillemma ja saamme sitä myös takaisin. Voisiko siis energiavaraskin olla väliaikaisesti varas tai ISO tarpeinen? Mikä saa muutoksia ihmisissä ja niiden tarpeissa?
Omassa työssäni kun kohtaa toisnaan ihmisiä, jotka astuttuaan huoneeseen valaisevat ja päin vastoin olevia persoonia. Silti joskus onneksi näkee synkkiksen saavan hehkua "poskille"...
Onko tämä sitä henkilökemiaa?
Pikkusisko - eron tuskaa...?

[Holly Fruit Cake]

Tuskallisen tuttua luettavaa...
Mulla näitä ihastumisia on ollut ja sen myötä ns. pettymyksiä. Vastaanottaminen mättää, tod.näk. traumoja vuotavista vanhemmista, rajojen ylittäminen opettaa todellakin sulkeutumaan!
Asiaan; ensin pidin näitä ihastumisia tyhmyytenä, toiveajatteluna, ja jopa epätoivoisina haihauksina,ja siksi ne oli syytä "poistaa",  mutta viime aikoina olen ottanut hieman erilaisen näkökulman asiaan. Ihana ihastua, olen siis elossa! Näen viehättäviä ihmisiä ympärilläni vaikka kuinka paljon, hyvä että jäävät ihastuksen tasolle, muuten tulisi kiire  Ehkä jostain ihastuksesta tulee jotain enemmän?? Jään mielenkiinnolla odottelemaan 

[härkä-69]

Olen huomannut tässä viime aikoina, kuinka minun on keskityttävä yhä enemmän itseeni ja omaan tilaani, omassa tilassani pysymiseen huolimatta siitä mitä ympärilläni tapahtuu. Nyt alan vähitellen oppimaan sen, mutta vielä tarvitaan harjoittelua, ennenkuin todella pysyn siinä omassa tilassani, keskuksessani, tasapainossani, vaikka olisin myrskyn keskellä.