Nyt on ehkä vähän pönttö olo. Mua on kaihertanut viime keväästä asti tää ihme epävarmuus tän koulun suhteen, vaikka tiedänkin että ala on mun...
Soitin nyt sitten selvänäkijälle. Hän kysy ekana että oonko varma että haluan opiskella tätä ja sanoin että en, mutta on vaan pakko...
Se vaan tuli suusta ulos.
Tää selvänäkijä sano, että musta tuntuu että en kuulu porukkaan, eristäydyn noista opiskelijakavereista, koska en tunne hengenheimolaisuutta tuleviin sairaanhoitajiin... Totta.
Sit hän sanoi että kyllä mä tän koulun loppuun käyn ja mulla on jo selvät suunnitelmat, vaikka en niitä itsellenikään oon niin tosissani vielä myöntänyt... Sanoi näkevänsä minussa paljon henkisyyttä ja parantavaa energiaa... Tulen kuulemma vielä parantamaan käsilläni.
Tottakai toi tieto teki mut iloseks, mutta jotenkin tuntuu valheelliselta olla tässä koulussa vielä 2 ja ½ vuotta uskotellen kaikille että musta tulee sairaanhoitaja. Susi lampaiden seassa.... Tuntuu itseasiassa ihan kamalalta.
Tai jotenkin mä oon onnistunut huijaamaan itseänikin...