seuraava »

[metsätonttu]

Noh...

Minä ehkä teen juuri niin kuin haluaisin itsellenikin tehtävän... En v*ttuile kavereille vaikka ne minulle... Osaan nauraa itelleni niin yleensä suorastaan nautin tilanteesta, kun mulle nauretaan. 

Nyt kun mulla on auto käytössä, kuskailen niitä ihmisiä, ketkä eivät viime talvena aina ottaneet mua kyytiin sen takia että tulee lenkkiä... Jos oon kavereilla ja katotaan vaikka leffaa, mä olen yleensä se, joka menee hakeen safkaa tai avaan oven kun ovikello soi, kun kukaan muu ei mee. Jos tiedän et kaveri tulee 10min myöhäs kouluun, jään odottamaan aulaan et mennään yhdessä luokkaan. Oon aika tarkka noissa, et ketään ei jätetä yksin, jos joku sanoo että voiko joku jäädä venaamaan. Ja oon se, joka jää tunniks venaamaan kaveria baarin vessaan kun se oksentaa siellä, vaikka kaikki sanoo et "kyl se pärjää"...

Tässä asioita, joissa olen ehkä "liiankin" kiltti. Teen kaikki palvelukset mihin vain pystyn. Mutta toisaalta, en koe sitä mitenkään vääräksikään, ennen kun itestä alkaa tuntua riistetyltä. Tiedän kyllä rajani. En vain ikinä kehtaa muistuttaa kellekään, että mä olen tehnyt sen ja sen niin monta kertaa, et eikö joku muu voisi välillä? Koska en halua tehdä itestäni marttyyria, vaikka ei se varmaan sitä oliskaan jos vähän mainitsis.

Hm. Kyllä minä sinuna jo näpsäyttäsin sopivan tilaisuuden tullen!  Mutta sinun on elämäsi, mukava kaveri 

[Pikkusisko]

Mun pitää olla tarkka siitä, että olen rehellinen itselleni. Jos joltain tuntuu niin sitten tuntuu. Turha sitä on alkaa jeesustelemaan vaan sen vuoksi, että niin pitäisi tehdä. Olen kantapään kautta oppinut olemaan rehellinen itselleni ja aion pitäytyä siinä. Tämä toki ei tarkoita sitä, että vittuilisin ihmisille päin naamaa. Uusin käyttäytymismallini on olla hiljaa ja sanoa asiallisesti jos jokin on mennyt pieleen. Vaikeaahan se on impulsiiviselle ihmiselle, mutta olen yllättänyt itseni, sillä monesti minulla vaan katkeaa yhteys aivojen ja suun välillä, ja sanat eivät edes muodostu vaikka koen minkälaisia tunteita!  Ikinä en ole kyllä osannut automaattisesti ohittaa MINUN tunnettani... olenhan oinas. 
                   :
         

[the_planet]

Olen saanut palautetta yhdeltä kaverilta, että joutaisin positiivisuuskouluun  Pessismisti ei pety...
No ei vaiskaan, viimeaikoina olen alkanut ajatella asioita niin, että teen niitä itseni, en toisten vuoksi. Vähän aikaa sitten tämä meinasi lipsahtaa hiukan toiseen suuntaan. Ei hjyvä!
Alan taas pikkuhiljaa ns. löytää itseni.

[härkä-69]

Mistäs sen tietää onko se hyvä mitä itse pidämme hyvänä, toiselle hyvä? Vain Jumala sen tietää tai Korkeampi Voimamme. Jos pidämme kanavat sinne auki ja puhtaana, niin vastaus löytyy kyllä. Joskus pahasti sanominenkin voi johtaa hyvään lopputulokseen. Emme ehkä voi aina täyttää muiden odotuksia tai vaatimuksia pyrkiessämme hyvään.

Joskus toimin kuten Valonkantaja kertoi itsensä toimivan, käänsin sen toisenkin posken, mutta en enää. Saatan antaa takaisin samalla mitalla tai vielä pahemminkin. (skorpparinousu) Koen silti toteuttavani vain omaa olemassaoloani, vaikka minua syytettäisiin kostonhimoiseksi. Normaalisti minulla tosin on härän pitkä pinna, enkä reagoi turhista. 

Menneissä elämissä olen ollut varmasti kamalan paha, mutta olen myös saanut sen kokemuksen niin, ettei sitä pahuutta tarvitse enää kokea tai pelätä itsessään.

[metsätonttu]

Hyvä itselle ja hyvä toiselle on mahdottoman laaja käsite ainkin nyt kun maailma on kotiplaneettana avartunut meille eri kulttuureineen ja eri maailmankatsomuksineen.

Joten minusta ei pidä enää paikkaansa ne hyvänä olemisen kriteerit kuin 'tee toiselle se, mitä soisit itsellesi tekevän' jne. 

[Astrobug]

Minä olen usein liian kiltti. Jos joku käyttäytyy mielestäni typerästi, niin mietin sisimmässäni miten tuo ilkeää sanoa/tehdä noin. Sitten ajattelen niin, että jonakin päivänä hän joutuu vielä maistamaan omaa lääkettään, mutta se ei ole minun tehtävänäni "kostaa".

Totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta kyllä minäkin sanon sanottavani, mutta en ole heti ensimmäisenä äänessä, vaan seuraan ensin miten tilanne kehittyy.

Niin, täytyykö aina olla kiltti? En osaa sanoa. Itselläni on kuitenkin usein positiivisempi mieli, jos koen olleeni kiltti siitäkin huolimatta että kaikki eivät ole sitä olleet. Pettymykset masentaa. Sekin on osa elämää.

[Ajatus]

Minä olen usein liian kiltti. Jos joku käyttäytyy mielestäni typerästi, niin mietin sisimmässäni miten tuo ilkeää sanoa/tehdä noin. Sitten ajattelen niin, että jonakin päivänä hän joutuu vielä maistamaan omaa lääkettään, mutta se ei ole minun tehtävänäni "kostaa".

Ajattelen vähän samaan tyyliin. Kaikki mitä "lähettää" muille, tulee yleensä takaisin muodossa tai toisessa - kiltteyskin. Täytyy vain opetella erottamaan sellainen kiltteys joka lähtee oikeasti omasta halusta ja sellainen feikki-kiltteys, joka lähtee esim. pelosta, ettei muuten kelpaa muille.

Minulle tuo kysymys "täytyykö aina olla hyvä?" toi välittömästi ajatuksen, että jos noin edes kysyy, niin ei missään nimessä täydy. Eihän hyvyys ole suorittamista. Ajattelisin pikemminkin niin, että on hienoa, että meillä on MAHDOLLISUUS olla hyviä ja SAAMME olla hyviä. Metsätonttu kirjoitti minusta hauskan osuvasti tuosta uuden puseron ostamisesta ja olemisesta hyvä itselleen. Niin kuin monet jo totesivat, minustakin ehdottomasti täytyy olla itselleen hyvä, että pystyy ylipäänsä laajentamaan sitä hyvää myös toisiin - eihän sellaista voi oikein antaa mistä itsellä ei ole kokemusta. Sitäpaitsi pyyteetön hyvyys tuntuu itsestäKIN hyvältä, ei silloin tarvitse edes miettiä täytymisiä.

Samoin kuin ketjussa tuli jo todettua - en tiedä onko erityisesti "hyvyyteen pyrkiminen" hyväksi, vai johtaako se vain turhan helposti siihen suorittamiseen ja hyvän etsimiseen ja määrittelyyn jostain itsensä ulkopuolelta. Tuosta hyvä-paha-dualismista oli hiljattain keskusteluakin (https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=8756.msg74282), kaksijakohan on oikeastaan tämän fyysisen maailmamme tuotetta. Jotta voi kokea toisen, on oltava olemassa myös toinen. Toisaalta kun paradoksaalisesti kuitenkin olemme yhtä ja samaa, on lopulta se mitä "lähettää" sille toiselle aivan sama kuin lähettäisi sen itselleen.

[Varjotar]

Ei tarvii aina olla hyvä, osata, loistaa, jaksaa ja pystyä.
Koska jos tarvitsisi, menisi kaikki pilalle

[Eklektikko]

Dualistinen käsitepari hyvä/paha on harhaa, kuten kaikki muutkin fyysisen tason dualistiset käsiteparit.

Todellinen kysymys on: Toimitko rakkaudesta vai pelosta?
Kaikki ajatukset ja teot lähtevät jommasta kummasta.

Koen huomattavasti helpommaksi olla myös myötätuntoinen toisia kohtaan vaikka he sitten  mitä tekisivät, jos muistan että hyvä/paha on harhaa ja ne sanat ja teot joita dualismin harhassa elävät kutsuvat 'pahoiksi' ovat vain niitä jotka ovat lähtöisin pelosta eivätkä rakkaudesta.

[Ritsa]

Lisäisin tuohon Eklektikon viestiin sen, että antaako ihminen itselleen luvan olla oma itsensä vai antaako muille vallan määrittää oma minuutensa esim. tuoksi hyväksi tai pahaksi. Suurimman vapauden saa mielestäni kun tietää itse toimivansa rakkaudesta ja se, että kaikki muuttuu kokoajan, joten uskoo vielä parempaan. Toisten pelosta toimimisen tiedostaminen auttaa antamaan anteeksi. Kaikilla on varmasti kokemusta rakkaudesta ja pelosta toimimisesta.

[sideman]

Lisäisin tuohon Eklektikon viestiin sen, että antaako ihminen itselleen luvan olla oma itsensä vai antaako muille vallan määrittää oma minuutensa esim. tuoksi hyväksi tai pahaksi.

Korostaisin vielä, että hyvä ja paha ovat suht. relatiivisia käsitteitä. Kun kumartaa itään, pyllistää länteen?  

[Eklektikko]

Hitlerin äiti olisi ollut uimassa ennen Aatun siittymistä. Hän
olisi arvioinut voimansa väärin, ja olisi ollut hukkumaisillaan.
Joku urhea nuorukainen olisi pelastanut kuitenkin hänet.

Olisiko tuo pelastaja hyvä vai paha vai jotain siltä väliltä??

Esimerkkisi on suhteellisen  järjetön ja kokonaan tähän asiaan liittymätön.  

Toisen ihmisen auttaminen on yleensä sellainen teko joka määritellään dualismin harhassa hyväksi, eli on rakkaudesta peräisin.

Kenenkään pelastaminen hukkumasta ei ole muuta kuin rakkaudellista, paitsi ehkä sellaisen ihmisen pelastaminen joka oli tahallaan hukuttautumassa eikä halua tulla pelastetuksi.

Mutta ainoa keino jolla Hitlerin äidin pelastaminen voisi olla jotain muuta kuin rakkaudellinen teko olisi se että pelastaja olisi täydellisen tarkasti selvänäköinen ja näkisi etukäteen että juuri tämän naisen pelastamisesta seuraa Aatun syntymä ja myöhemmin sitten maailmanpalo. 

Hyvä ja paha ovat fyysisen tason dualismiharhaa. Sidemanin kysymys itse asiassa osoitti aika hyvin, kuinka järjetöntä niiden pohdiskeleminen on. Myös esimerkiksi siitä syystä, että yhden hyvä voi olla toisen paha, eli koko homma on ihan makuasiaa.

Sen sijaan sen pohtiminen onko jokin teko rakkaudesta vai pelosta peräisin, siinä ei tarvitse makuasioitakaan ihmetellä.

[Eklektikko]

Olisiko tuo pelastaja hyvä vai paha vai jotain siltä väliltä??

Ja vielä tartun tähän lauseeseen. Ihminen ei koskaan ole hyvä tai paha noinniinkuin ihmisenä, jos nyt suostutaan hetken aikaa käyttämään näitä dualismin harhan hyvä/paha käsitteitä esimerkin vuoksi.

Vain ihmisen TEOT ovat jotain mitä voi arvottaa tuolla tavoin, ei suinkaan ihmistä olentona. Ihminen ei koskaan ole hyvä tai paha, vain hänen tekonsa ovat sitä.

[sideman]

Sen sijaan sen pohtiminen onko jokin teko rakkaudesta vai pelosta peräisin, siinä ei tarvitse makuasioitakaan ihmetellä.

Kukaan ei tietenkään voi kieltää pohtimasta sitä, mutta minä en ainakaan käsitä, miten tuo olisi
mahdollista määritellä edes suht. varmasti ...

 

[Eklektikko]

Sen sijaan sen pohtiminen onko jokin teko rakkaudesta vai pelosta peräisin, siinä ei tarvitse makuasioitakaan ihmetellä.

Kukaan ei tietenkään voi kieltää pohtimasta sitä, mutta minä en ainakaan käsitä, miten tuo olisi
mahdollista määritellä edes suht. varmasti ...

Jaa, kyllä minä vaan pystyn siihen. Heitä ihan mikä tahansa esimerkki kenen tahansa ihmisen toiminnasta, niin kerron kummasta oli kyse.

Ja se määrittely perustuu siihen, että jokaisen TUNTEEN takana on perustunteena, ikään kuin taustalla joko se rakkaus tai se pelko. Kun nimeät tunnetilan, on helppo tajuta kumpi sen takana lymyilee. Kun tiedät sanojen tai teon taustalla olevan tunnetilan, tiedät myös onko se rakkaus vai pelko.

Ja aina, kun tekee mieli dualismin harhaan uponneena määritellä jokin teko tai puhe 'pahaksi' olisi paljon hedelmällisempää pohtia sitä, oliko sen tekijän/puhujan motivaattoritunne taustalla ehkäpä juuri se pelko.

Mutta kaikkein olennaisinta on se, että ITSE oman käytöksensä suhteen on tietoinen siitä toimiiko rakkaudesta vai pelosta.