Tätä aikaa vuodesta rakastan. Ilma on kirpeä, syksyn värit huikeat. Pilvisenä syyspäivänä on ihanaa mennä meren rantaan, kun taivas on harmaa ja meri vielä harmaampi ja rantakaislat kauniin keltasena tuota harmautta vasten.
Nyt juuri alkaa ilta hämärtää. Sade piiskaa ikkunoita ja on oikein mukava sytytellä kynttilöitä ja nauttia oman kodin lämmöstä.
Tämä romanttinen hauskuus vaan päättyy minun kohdallani yleensä siihen, kun puut pudottavat lehtensä ja on vain pimeää, harmaata, kylmää ja märkää.
Silloin olen vain pahantuulinen ja väsynyt. Voisin ihan hyvin köllähtää talviunille ja herätä vasta helmikuun puolella...
Tosin epäilen, että pimeyden kestäminen on minulle ollut juuri siksi niin vaikeaa, kun koko valoisan ajan on joutunut istumaan työpaikalla loisteputkien valossa. Kotoa lähtiessä ja taas sinne palatessa on pimeää. Ensilumi saa minut hihkumaan kuin pikkulapsi, se valaisee niin ihanasti.
Kiinnostavaa nähdä, miten selviän marras-joulukuusta tänä vuonna, kun en ilmeisesti ole mukana työelämässä.
Toivon, että tänä vuonna selviän tuosta "kaamoksesta" paremmin. Voin nukkua juuri niin paljon kuin tarvitsen ja voin neuloa jalkalampun valossa vaikka villasukkia sen sijaan että istun ihmettelemässä taseita kylmästi valaistussa toimistossa.
Olen vakaasti sen ajatuksen kannalla, että näillä leveysasteilla ihmisen ei ole tarkoitus tehdä pimeään vuodenaikaan kahdeksantuntista työpäivää.
