Minä uskon elämään kuoleman jälkeen - oikeastaan tätä maanpäällistä taivalta voisi pikemminkin sanoa kuolemaksi! Onhan tämä niin rajoittunutta verrattuna siihen, millaista Oikeassa Kodissamme on!
"Et ole koskaan syntynyt, etkä koskaan kuole" Näin minulle kerran sanottiin. Koska jokainen on osa Alkulähdettä/Jumalaa, joka on ollut olemassa aina, periaatteessa yksikään sielu ei koskaan ole syntynyt, eikä koskaan kuole. Alkulähde on ikuinen, niin myös sen osaset.
Ihmisen oma ajatusmaailma vaikuttaa paljon siihen, millaiseen paikkaan hän kuoltuaan joutuu. Jos kuvittelee kauhuissaan helvetin hirveimmät lieskat, joutuu jollekin vastaavalle alatasolle, jossa on helvetinmoiset oltavat. Jos uskoo jäävänsä kiirastuleen, sitä jää odottelemaan sellaiseen paikkaan. Jos puolestaan on varma, että Taivaassa on ihania vesiputouksia ja hyvältä tuoksuvia kukkaniittyjä, löytää itsensä kuoltuaan sieltä.
Varsinkin näillä alatasoille vierailee korkeimmailta tasoilta sieluja/olentoja (oppaita, enkeleitä jne) tapaamassa alas pudonneita sieluja. Tarkoitus kuitenkin on, että sielu yrittää pyrkiä takaisin Alkulähteeseen. Ketään ei pakoteta pois näiltä alatasoilta, jos siellä viihtyy, mutta korkeimmat sieluolennot yrittävät kuitenkin lempeästi ohjata heitä ylemmille tasoille. Nämä ajatuksen luomat tasot kun periaatteessa ovat samaa illuusiota kuin tämä fyysinenkin maailma.
On totta, että jos kuollutta kaivataan liikaa, sielu ei pysty irrottautumaan tästä fyysisestä maailmasta, vaan jää roikkumaan siihen lähelle. Tästä syntyy kummittelu. Sielu voi myös itse jäädä roikkumaan, koska se ei tiedä minne pitäisi mennä, ei pysty luopumaan fyysisestä maailmasta tai ei välttämättä ole tajunnut kuolleensa. Sielu saattaa olla kummissaan, miksi rakkaat surevat häntä, tässähän hän seisoo heidän vieressään. "Miksei kukaan näe minua!" Ajallaan hekin siirtyvät kunnolla Toiselle Tasolle.
On aika ironista, että juhlitaan syntymää ja surraan kuolemaa. Kuolema on periaatteessa sielun syntymä ja syntymä sen kuolema. Syntyminen maan päälle tarkoittaa aina sitä, että sielu ei vieläkään ole vapautunut jälleensyntymän kierrosta, vaan sille on jäänyt karmaa suoritettavaksi. Vastaavasti kuollessa ihminen on maksanut karmansa (ainakin osan siitä, jos ei kaikkea) ja on taas lähempänä Vapautumista - ehkä tämä on viimeinen kerta sielulle maan päällä ja se saa jäädä Toiselle Tasolle.
Toinen Taso on kuulemma aika samanlainen kuin täällä meillä tämä fyysinen taso. Ajatus on siellä hyvin suuri voiman ja sielu voi rauhassa muovata itselleen mieleisen kodin, asuinympäristön ja vaatetuksen, jos se niin haluaa. Juuri saapuneet sielut viedään yleensä lepohuoneeseen. Eteenkin vanhat ihmiset pääsevät kuoltuaan lepäämään. Toisella Tasolla on sielujen oppikouluja, puistoja, temppeleitä, lampia... Kaikkea mitä voi kuvitella maan päälle, mutta huomattavasti seesteisemmin ja rauhallisemmin. Kaikkialla leijuu ihana Rakkaus.
Kun Sielu on viipynyt tarpeeksi Toisella Tasolla on aika katsoa, mitä se tekee seuraavaksi. Jos se on vapautunut fyysisen syntymän kiertokulusta sielu jatkaa opintojaan Toisella Tasolla pyrkien kohti Alkulähdettä. Sielu voi halutessaan opiskella myös oppaaksi. Jos taas karmaa on vielä suorittamatta sielu laatii yhdessä viisaampien neuvonantajien kanssa seuraavan elämänsä elämänsuunnitelman - minne synnyn, milloin, millaiset vanhemmat minulle tulee, millainen on ruumiini, mitä karmaa pitää selvittää ja miten jne. Mukaan suunnitteluun liittyy myös toisia sieluja, joiden kanssa tällä sielulla on jotain sovittavaa. Esimerkiksi kaksi sielua voivat päättää, että synnytään maan päälle ja eletään puolisoina. Hankitaan lapsi niin nämä 3 muutakin sielua, joiden kanssa meillä on karmaa puolin ja toisin, voivat syntyä maan päälle lapsiksemme ja yhdessä hoidamme sopimuksemme pois. Tässä ehkä yleisin esimerkki