seuraava »

[Ikitosi]

Lainaus Wikipediasta:
"Seitsemän kuolemansyntiä ovat varhaisessa kristillisessä opetuksessa käytetty paheiden luokitus. Kuolemansynnin käsite on katolisen kirkon opissa rakennettu Raamatusta Sananlaskut 6:16-19 tehtyjen tulkintojen varaan.

Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:

Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus
Viha
Laiskuus
Ahneus
Kohtuuttomuus
Irstaus
Tuomas Akvinolainen lajitteli 1200-luvulla törkeimmät synnit (tai joidenkin näkemysten mukaan paheet), joihin ihminen voi syyllistyä. Katolisen kirkon katekismus mainitsee ne "pääsynteinä, jotka kristillinen perinne on tuonut esille" ja kuten Tuomas Akvinolaisen hyve-etiikka muutoinkin, ne ovat oleellinen osa katolisen kirkon kanonisoimaa arvomaailmaa. Kuolemansynnit voitiin ymmärtää tiettyjen ihmisryhmien ja säätyjen paheiksi. Esimerkiksi ylpeys oli erityisesti aateliston ja ritarien, kateus talonpoikaiston, viha hallitsevien ruhtinaiden, hengellinen laiskuus papiston ja kirkon sekä oppineiden, ahneus porvariston, kohtuuttomuus ja juoppous kenen tahansa, irstaus ja hekumallisuus erityisesti ylioppilaiden synti

Kuolemansyntiin voidaan rinnastaa Pyhän Hengen herjaus, joka on Raamatun mukaan anteeksiantamaton synti."---


Tämmönen aihe
kiinnostaa, miten ja kuinka olet kokenut näitä elämässäsi?
Tunnustatko?
Vai onko niitä ilmennyt vain toisissa?
Onko ne niin pahoja, maineensa veroisia, mielestäsi?

[Ikitosi]

Isselläni on ihan omakohtaisia, myönnän, kokemuksia näistä kaikista.
Onhan ne tuottaneet hankaluuksia, lähinnä vitäliteetin suhteen, itseasiassa kun tarkemmin mietin, nimenomaisesti kuolemansyntejä...

Esimerkiksi usein sorrun ahnehtimiseen, ihan minkä tahansa suhteen -
ja ähkyhän siitä seuraa

Mutta miten se eroaa kohtuuttomuudesta?
Mikä on kohtuus?

Ja irstailukin kaipaisi tarkempaa määrittelyä... :

[Mika-Matti]

Seitsemän kuolemansyntiä ovat Danten jumalaisen näytelmän mukaan lajiteltuna pahimmasta laskevassa järjestyksessä näin:

Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus
Viha
Laiskuus
Ahneus
Kohtuuttomuus
Irstaus

Ylpeys on hieno, turhamaisuudesta jalostettava ominaisuus, jonka voi siirtää muidenkin kunniaksi.

Kateus on luonnonmukainen tunne siitä, että minäkin opin, pärjään, onnistun ja menestyn. Ja senkin voi kääntää muiden kannustamiseksi ylittämään omat rajansa eli petraamaan ilman, että kukaan häviää.
 
Viha ilmetessään suuttumuksena, suutahduksena tai äkämystymisenä suojelee ihmistä ja niitä, joita hän varjelee.

Laiskuus on työteliäisyyden vastapaino elämän vaa´assa.

Ahneus on liioiteltuna epäterveellistä, mutta hädässä tuiki pelastava piirre - se on sitä, että varaa muillekin omasta hyvinvoinnistaan.

Kohtuuttomuus on omien rajojensa ylittämistä, jolloin vaarana on ylilyönnit, mutta tilaisuutena taasen resurssintaminen.

Irstaus tulisi yhdistää pyhyyteen, niin ihmisestä itsestään karisee tekosiveellinen ja kaksinaismoralistinen pöyhkeys.

Tämmönen aihe
kiinnostaa, miten ja kuinka olet kokenut näitä elämässäsi?
Tunnustatko?
Vai onko niitä ilmennyt vain toisissa?
Onko ne niin pahoja, maineensa veroisia, mielestäsi?

Mielestäni todellisia kuolemansyntejä ei ole.
On erilaisia nyansseja hyvän ja pahan vaihteluvälillä harhan kentässä.

 

[Valo]

Ei valossa ole kuolemansyntejä, eihän rakkaat?? 

[Ikitosi]

Ei valossa ole kuolemansyntejä, eihän rakkaat?? 

Ei valossa ole pimeyttä, ei, mutta niin kauan, kun polariteettien maailmassa olemme, yö ja päivä vaihtelevat, kuten elämä ja kuolema, joten tietoisuutta niiden olemassaolosta on kehitettävä - yhä vielä aina vaan uudestaan,
sillä se on ainoa tie tietoisuuden valoon   

[Ikitosi]

Ylpeys on hieno, turhamaisuudesta jalostettava ominaisuus, jonka voi siirtää muidenkin kunniaksi.

Kateus on luonnonmukainen tunne siitä, että minäkin opin, pärjään, onnistun ja menestyn. Ja senkin voi kääntää muiden kannustamiseksi ylittämään omat rajansa eli petraamaan ilman, että kukaan häviää.
 
Viha ilmetessään suuttumuksena, suutahduksena tai äkämystymisenä suojelee ihmistä ja niitä, joita hän varjelee.

Laiskuus on työteliäisyyden vastapaino elämän vaa´assa.

Ahneus on liioiteltuna epäterveellistä, mutta hädässä tuiki pelastava piirre - se on sitä, että varaa muillekin omasta hyvinvoinnistaan.

Kohtuuttomuus on omien rajojensa ylittämistä, jolloin vaarana on ylilyönnit, mutta tilaisuutena taasen resurssintaminen.

Irstaus tulisi yhdistää pyhyyteen, niin ihmisestä itsestään karisee tekosiveellinen ja kaksinaismoralistinen pöyhkeys.

Kiitos MM, että toi tähän aiheeseen heti esiin nuo polariteettipuolet, jottei Totuus unohtuisi...

Mielestäni todellisia kuolemansyntejä ei ole.
On erilaisia nyansseja hyvän ja pahan vaihteluvälillä harhan kentässä.

 

Harhasta on hyvä herätä; nyansseja haistelemalla pikkuhiljaa hahmottaa todellisuus, jossa myös elämä ja kuolema ovat polariteetteja, joiden vaihteluvälikentällä taaplaillaan...

[Lilli]

Näin jo jonkin verran elämässä viisastuneena näen nuo klassiset synnit luonteenpiirteinä, joiden takia ihminen todennäköisesti joutuu vaikeuksiin. Ylpeys on ollut oma kompastuskiveni, kuin myös irstailu.  Kummankin takia olen ollut myös vaikeuksissa. Olen muuten huomannut, että nykyään ns. älymystöpiireissä ylpeys on todella yleinen synti. Ylpeäthän joutuvat vaikeuksiin siksi, että pitävät itseään muita parempina ja näin ollen tulevat aliarvioineeksi muita ihmisiä, joka on tietysti ärsyttävää. Muiden kunnioitus puuttuu ja siksi ylpeän kohtalona on NÖYRYYTYS, mielellään julkinen.

Seksuaalisuudessa ei itsessään ole mitään väärää, mutta se voi saada varsin epäterveitä muotoja, joka johtaa pelkkään addiktoitumiseen, muiden hyväksikäyttöön ja tyhjyyden tunteisiin. Lisänä tietysti ei-toivotut raskaudet, sukupuolitaudit ym. melodramaattiset kohtaukset, joita näin herkällä alueella usein esiintyy. Tämä synti on todellakin  koitunut monen ihmisen kuolemaksi, joten ei se ihan turhaan kuolemansyntilistalla ole.

Ne jotka ovat lukeneet Michaelin opetuksia, ovat ehkä tutustuneet muihin ominaisuuksiin, joita ei perinteisessä listassa ole. Näitä ovat: itsetuhoisuus, marttyyrius, itsepäisyys, itsensä aliarviointi, kärsimättömyys, ahneus ja ylpeys.

[Mika-Matti]

Tuosta ylpeydestä:

Pidän todelliseen nöyryyteen kuuluvana myös "tervettä ylpeyttä itsestään".

Uskallammeko sanoa "Olen ylpeä itsestäni"?

Ja... saako noin sanoa, kun pitäisi olla niiiiii-iin nöyrää että! 

Nöyryysfilosofioita on moneen lähtöön.
Niiden heikkoutena pidän juuri sitä,
että ihmisen pitäisi olla "riivitysti nöyrä",
vaikka hän onkin täynnä versoavaa itsetuntoa, iloa itsestään - niin ja ylpeyttä itsestään.

Motoksi: Minä saan nyt tuottaa itselleni aihetta ylpeyteen.

Ylpeyttään voi myös heijastella muihin - ollen ylpeä muistakin
ja suoden muiden panna paremmaksikin.

Tällöin kenenkään ei enää tarvitse nöyristellen lähestyä häntä,
joka on jo toisistakin nöyristelemättömän ylpeä.

Miten upeita, tosi upeita, me olemmekaan yhdessä jos erikseenkin!

 


Kyllä: ylpeys ja nöyryys täydentävät toisiaan.

 

[Lilli]

Ylpeys, tai pikemminkin ylimielisyys, perustuu väärään kuvaan omasta arvosta. Ylpeillä on omat heikkoutensa, joita peitellään tai yritetään paikkailla saavutuksilla. Ihminen on kuitenkin ulkoaohjautuva, ja koko olemus vaatii palautetta henkilön kuvitteelliselle erinomaisuudelle. Ylpeähän kuvittelee, että jokin tietty ominaisuus tekee hänestä ihmisenä paremman kuin muista, mikä ei pidä paikkaansa. Ylpeät ovat perinteisesti äärimmäisen herkkiä kritiikille ja edellä mainitulle nöyryytyksille, ja näihin tilanteisiin he ajautuvat herkästi, koska eivät arvosta eivätkä kunnioita muita ja heidän erityislaatuisuuttaan. Itseluottamus ei ole tässä tapauksessa aitoa, se on vain kupla.

Aivan eri asia on sitten pitää itseään ihan kunnon tyyppinä ja nauttia onnistumisensa hedelmistä. Kyllä omasta lahjakkuudestaan (oli se sitten mitä hyvänsä) saa nauttia ja käyttää sitä rakentavasti. Tässä ei kerjätä keneltäkään "pisteitä", vaan tehdään asioita siksi, koska ko. asioiden tekeminen on kivaa. Tällaista ei kenenkään tarvitse anteeksi pyydellä, etenkään jos  kukaan ei näistä tekemisistä joudu kärsimään.

[Ikitosi]

Näin jo jonkin verran elämässä viisastuneena näen nuo klassiset synnit luonteenpiirteinä, joiden takia ihminen todennäköisesti joutuu vaikeuksiin.

Siinäpä se synnin seuraus onkin - vaikeudet, joilla elämä koettaa palauttaa ruotuunsa.

Onneksi luonteenpiirteitään voi aina kehittää, ellei kuolemansynneistä pahin -
ylpeys - ole sitä estämässä.

Ne jotka ovat lukeneet Michaelin opetuksia, ovat ehkä tutustuneet muihin ominaisuuksiin, joita ei perinteisessä listassa ole. Näitä ovat: itsetuhoisuus, marttyyrius, itsepäisyys, itsensä aliarviointi, kärsimättömyys, ahneus ja ylpeys.

Mieleenkiintoisia lisäyksiä listaan - itsepäisyys ja marttyyrius ylpeyden alaotsikoiksi, kärsimättömyys laiskuuden tai ahneuden, ja itsetuhoisuus sekä itsensä aliarviointi Pyhän Hengen herjaamista ?

Näillä kuolemansynneillä tuntuu olevan jotain tekemistä energian tai perustotuuden olemuksen kanssa. Tasapainoa tavoitellaan monissa suuntauksissa näiden suhteen. Aivan kuin ei olisi tarvetta ihmisten määrityksiin tai arvioihin. Näillä asioilla on vaan sellainen luonto, että eivät ole kehitystä/kasvua/hyvää tukevia ominaisuuksia. Mitä enemmän niitä viljelee, sitä rankemmaksi oleminen muuttuu.

Ihmisellä on ajattelunsa ansiosta kyky säädellä olemistaan/tekemistään näiden suhteen. On todellakin ero terveellä itsetunnolla ja ylpeydellä, rakkaudellisella hellyydellä ja irstailulla jne. Ihminen toimii elämää kunnioittavasti hallitessaan näitä piirteitä. Taitaa olla ihan jokaisen ihmisen haasteita.

Indeed suhtautumista suhteellisiin juttuihin täällä ollaan hiomassa polariteettien avulla. Ihminen muistuttaa ulkoisestikin vaakaa, joten 'ruoto' on oltava suorassa tasapainon löytymiseksi.

Näillä on muuten jännä sidos, kun tuota alkuperäistä listaa katselee. Jos on yhtä, on monesti näitä kaikkia muitakin. Jos ei ole lainkaan jotain, ei yleensä ole paljon muitakaan. Vähän niinkuin toiveikasta - jos saa yhden hallintaan - muutkin korjaantuvat samassa suhteessa. Voisiko olla? Keksin sen ihan tässä.

Kokonaisvaltaisia kokonaisuuksiahan täällä ollaan, ja kaikki on suhteessa ja vaikuttaa kaikkeen.
Yhdellä osa-alueella viisauden syventäminen saattaa laajentaa kokonaisymmärrystä.

Eiköhän noista jokaista ole jokainen joskus jollain tavoin ajatuksena kokenut, koska ovat tämän ihmisenä erillisyydessä elämisen ehto. Eli kokea kaikkea mahdollista myöskin sellaista, joka on erottanut meidät siitä kokonaisuudesta ja sen takia sitä sanotaan "synniksi".

Eli synti on mielestäni juuri sitä, kun tekee sille omalle tahdolleen ainoastaan teot eikä huomioi kokonaisuutta. 

Hyvin kiteytetty

[Mika-Matti]

Yrittäkääpä olla nöyriä ilman ylpeyttä - yrittäkääpä!

 

Sillä sitä, mitä on pidetty kaikkeinkin pahimpana piirteenä ihmisessä,
ei voidakaan kätkeä nöyryyden alle muuten kuin pukeutumalla
upeimpaan viittaan, mitä maanpäällä on nähty.

Ja sehän on pyhimyksen viitta.

*katsoo Vatikaaniin päin ja tunnistaa viittansa*

Sanonpa vielä,
että todellinen nöyryys ja ylpeys kaiken heijastumisesta kauttaan
kulkevat käsi kädessä.

Sehän on luojan tietoisuutta itsestään, missä kaksi onkin yksi.

Ja jätin tarkoituksella ison kirjaimen luoja-sanasta pois kätkeäkseni...
... ylpeyteni siitä, että olen nöyryyteni valinnut.

 

[Ikitosi]

Terve ylpeys, itsensä arvostaminen versus suojaksi puettu, torjuva ylpeys

Mahtavatko olla polariteettipäitä, ja mihin nöyryys, joka lienee vastaanottavaisuutta, sitten sijoittuu?

[Mika-Matti]

Terve ylpeys, itsensä arvostaminen versus suojaksi puettu, torjuva ylpeys

Mahtavatko olla polariteettipäitä, ja mihin nöyryys, joka lienee vastaanottavaisuutta, sitten sijoittuu?

Tämänhetkinen vaikutelmani (siirtyessäni hetkessä eteenpäin) on se,
että terve ylpeys antaa sijaa ymmärrystä ylemmällekin itsensä oivaltamiselle
ja näin toimii myös aito nöyryys.

Terveesti ylpeä ihminen uskoo olevansa paljon enemmänkin kuin mitä pinnalta katsoen näyttää;
aidosti nöyrä ihminen väistyy todellisemman tieltä eli sijaa itseyttä itselleen.

Aidosti nöyränä kuorin itseäni terveen ylpeyteni muistuttaessa muillekin:

"Katsokaas kun työmme on vielä kesken, mutta kehkeytymässä oleva ideaali suurenmoinen."

Olkaamme ylpeilemättömän ylpeitä olemassaolostamme ja nöyristelemättömän nöyriä mahdollisuuksiemme edessä.

[Ikitosi]

Olkaamme ylpeilemättömän ylpeitä olemassaolostamme ja nöyristelemättömän nöyriä mahdollisuuksiemme edessä.

Tässä kiteytyy iso viisaus

Siis olen Kaikkeuden tarkoituksen mukainen tällaisena kuin olen -
koko ajan kehittymässä kohti täydellisyyttä.

 

Näin ollen valinnat elämän ja kuoleman akselilla - jolla koko maallisen aikamme tasapainoillaan - kirkastamisen ja synnin välillä, ovat todellisuudessa tien pientareen kasvustoa, josta matkaeväämme haalimme.
Synnin valinta on poimia ravinnoksi kaunis, mutta myrkyllinen kukka, elämää sen sijaan puoltaa työntää kätensä vaikka nokkospuskaan sen ravintoarvojen takia.
Ei sen kummempaa kuin valintoja.
Kuolemansynti on olla piittaamatta kärpässienten myrkyllisyydestä, kerran niitä maistettuaan

[Mio]

Synnin valinta on poimia ravinnoksi kaunis, mutta myrkyllinen kukka

Alkemiaa on olemassa.. Kuravettäkin voi juoda silti siitä sairastumatta..
Sisäinen puhtaus voi olla toisen mielestä myrkynkeittäjän juonia..
Energia resonoi olennoissa eri tavoin..

Joillekkin '''synnilliset''' teot voivat tuottaa pelastuksen!
Uhrilahjasta voi syntyä kansakuntia!