Haluaisin olla jotakin, minkä voisin määritellä!
mulla oli joskus 18-22 vuotiaana tai jotain sinnepäin kova tarve olla jotain. alkoi silleen, kun huomasin kauhistuneena, että hei, mullahan ei oo "persoonaa". luulin että ollakseen joku mulla piti olla joku persoonallisuus (kiitos psykotermimafia)...ja sitten nopeasti sitä kehittämmään ja koittamaan peittää että kukaan ei huomaa mikä mitättömyys olen kun mulla ei oikeesti ole
minuutta.
aloin metsäsätämään ulkokohtaisesti kaikkia ominaisuuksia, jotka tekisivät minusta jonkun. puskin ja pinnistelin. no kyllä siinä matkalla opinkin paljon...jotain.
tunsin ihmisiä, jotka sanoivat itsestään jotain määritellen "minä olen sellainen ja sellainen" yleensä se oli jotain mahtavaa ja positiivista, liittyen voimaan, taiteellisuuteen tai päämäärätietoisuuteen...
en myöskään osannut määritellä itseäni, sanoa, "minä olen tälläinen"
nyt tuntuu, että mitä ihmettä mä oikein pinnistelin kokoajan. joskus oli myös aika jolloin ei tarvinnut selittää itselleen, ja oli silti...jälkeenpäin katsottuna
enemmän kuin olisin osannut sillä hetkellä sanoa ja määritellä.
musta tuntui että pahimmat turhat paineet liittyi siihen ikään, kun oli siirtymässä pois kotoa ja tuntui että piti hirveesti todistaa kaikille vanhemmille ja yhteiskunnalle ja samanikäisille, että "mulla on kaikki hallinnassa" vaikka sisällä olin säikähtynyt siitä kuinka epävoimakkaaksi ja pieneksi kaiken keskellä itseni tunsin. kulissia oli kuitenkin pidettävä yllä, että mulla menee hyvin ja hallitsen, vaikka ois sisällä sattunut ja ollut eksyksissä...mikä olis ollut myös ihan sallittua...sillä eihän edes vielä voi tietää vastauksia kaikkiin kysymyksiin, ei kuitenkaan voinut kysyä apua, ettei olisi vaikuttanut heikolta. tärkeintä oli näyttää.
mut se määrittelytarvehan on tosi inhimillinen, ja se tuo sitä turvaa, kun pystyy asettaa maailman järjestykseen.
ja se voi olla pelottavaa, ettei pystykään määrittelemään.
on ikäänkuin se ihmistietoisuuden turvallinen määrittelymaailma ja sitten sen takana oleva tuntematon, joka on myös kaikissa sisällä, ja sitä ei voi määritellä.
neptunisuus on tyypillisesti juuri tuota määrittelemättömyyttä....ja se saturnisuus sitä määrittelyä, rajausta ja luokittelua.
kaksosten symboliikkaan liittyy selkeesti tuo dualismi...luin siitä merkistä jostain, että sen tarkoitus on vastakohtien ymmärtämisen kautta ymmärtää kaiken ykseys...ja s etapahtuu sitä kautta kun oppii näkemään kaikessa päinvastaisuuksia.
mut oli hyvä kuulla että koet juomishalun takana nuo
syyt...niiden pohtiminehan on aika avainasemassa siihen että vois tajuta lisää.
kiitos Ajatus tuosta linkistä.
mä en vieläkään tiedä mikä ja kuka mä olen, mutta sen tiedän että muutun kaiken aikaa...ja tiedän että vaikka kymmenen vuoden päästä en ole enää sama, eikä mulla ole aavistustakaan kuka mä silloin olen. :
ja sitten taas on joku osa, joka pysyy aina smana...sitä on vaikea kuvata.
