Astron joululahjaideat

Lahjat läheisillesi nopeasti, ilman ruuhkia!


Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Selvitä nousumerkkisi
ja aurinkomerkkisi sekä muut
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

27.4.2009

Vappuna on vipinää

Oikein mukavaa ja turvallista Vappua kaikille astron ystäville. Turvallisuuteen on tällä kertaa aihetta kiinnittää tavallista enemmän huomiota, sillä Marsin ja Venuksen neliöt lisäävät aggressiivista energiaa kaikissa sellaisissa ihmisissä, jotka ovat hukanneet elämänsä punaisen langan. Myös ihastumiset saattavat kääntyä käsirysyksi tavallista herkemmin, sillä Venuksen neliöidessä Plutoa iskee mustasukkaisuus tavallista jykevämmin menetystä pelkäävien pääkoppaan.

Siksi on viisasta tarkistaa uuden tuttavuuden syntyessä, että taustat ovat edes osapuilleen kunnossa. Eikä pieni varovaisuus vielä sen jälkeenkin ole pahitteeksi.

Sanomattakin lienee selvää, ettei omaa elämänkumppania parane altistaa menettämisen pelolle tarpeettomalla flirttailulla tai muulla vastaavalla provosoinnilla.

Etenkin Oinaat, Vaa'at, Ravut ja Kauriit ovat muita herkempiä sairastumaan mustan sukan tautiin Vappuna 2009.


Juhlinta lienee tavallista railakkaampaa ja tappeluita syntyy jo pienemmälläkin alkoholimäärällä ihan tarpeeksi, joten kannattaa katsoa missä kulkee ja kenen kanssa.

Hauskaa ja turvallista Vappua kaikille t. Astrotiimi

Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon

Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon

Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon

Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon

Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon

Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon

Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon

Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon

Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon

Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon

Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon

Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon

Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon

Tästä Talvetar blogi hakemistoon

Tästä Tiina Tolvanen blogi hakemistoon

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...