Saat astrologiaan ja hyvinvointiin liittyviä blogeja, etuja, alennuskoodeja ja ajankohtaista tietoa astrologisista tapahtumista suoraan sähköpostiisi. Uutena tilaajana saat heti liittymislahjaksi erikoistarjouksen ensimmäisestä tulkinnasta!
Listalta pääset pois yhdellä klikkauksella. Sähköpostiosoitettasi ei anneta eteenpäin.
Liittymällä hyväksyt postituslistan tietojensiirtokäytäntömme.
Aika muuttuu voimalla
Maailma on nyt aivan erilainen kuin vielä ennen Juhannusta. Tarkemmin en sitä pysty erittelemään, mutta muutos tuntuu koko kehossa ja jokaisessa solussa. Ulkoisesti on edelleen näennäisen rauhallista, mutta pinnan alla kiehuu melkoinen soppa. Taloussotkujen syvyys tulee hyydyttämään optimistisimmatkin analyytikot viimeistään vuoden sisällä, mutta itse uskon, että aika on jo hyvin lähellä.
Oudot tuntemukset ja ajoittainen epäusko lähes kaikkeen omassa elämässä kuuluu osana henkilökohtaiseen muutosprosessiin. On tärkeämpää kuin koskaan, muistuttaa itseä kaikesta, mistä voit olla tällä hetkellä kiitollinen. Maailma voi muuttua, mutta rakkaita ihmisiä ja kiitollisuutta se ei koskaan voi riistää sydämistämme. Ne ovat tämän hetken tärkeintä valuuttaa. PIDETÄÄN SIIS HUOLTA ITSESTÄMME JA TOISISTAMME!
Omasta Vuosi Elämääni tulkinnasta voin lukea kuinka ratkaisevaa aikaa elän Saturnuksen tehdessä yhtymää Nousumerkkini akselille. Tältä siis tuntuu rakentaa kokonaan uusi minäkuva seuraavia 28 vuotta silmällä pitäen. Tulkinnan myötä on paljon helpompi ymmärtää omaa, hetkittäin hyvinkin tuskallista olotilaa sisäisen voiman etsiessä enemmän omalta tuntuvaa ilmaisuväylää. Myös arvomaailma ja ihmissuhteet ovat nyt kovassa pyörityksessä. On uskomattoman suuri etuoikeus tietää, mistä on kysymys ja siten nauttia kaikista aikaan kuuluvista tuntemuksista.
Valtavan tärkeitä opastuksia voimme jälleen löytää myös Maya-kalenterin päivittäisistä energioista. www.paivikaskimaki.com
Päivä 81 ma 28.6 Punainen Sähköinen Lohikäärme
Sähköinen sointu sekoittaa ja hämmentää energiaa sekä elämän virtauksia, hyvin yllättävilläkin tavoilla. Tarkoituksena on löytää kaaoksen tai muutoksen keskellä uusia ja luovia tapoja kohdata elämä ja ”kolikon toinen puoli”. Käynnissä on uuden minän syntymä. Kiitollisena otan vastaan kaiken mitä elämän runsauden sarvi tänään tarjoilee.
Oppaana on aistien herkkyys. Tasapainoa tuo rakkaus. Luomisvoimina toimivat mielenselkeys ja leikkisyys.
Lohikäärmeen energioiden myötä käsittelyssä ovat niin tunteet kuin uuden alun mahdollisuus. Uutta synnyttävä Lohikäärmeen alkuvoima opastaa luottamaan elämään ja sen ylläpitäviin voimiin. Uskon siihen että kaikki tapahtuu parhaakseni vaikka ensivaikutelma saattaa näyttää hyvinkin pelottavalta ja sekavalta. Katson asioita pintaa syvemmältä ja näen tapahtumiin kätketyt korkeat tarkoitukset.
Päivä 82 ti 29.6 Valkoinen Itsevallitseva Tuuli
Elänkö niin kuin opetan? On sisäisen tarkastelun paikka. Muodon itsevallitseva sointu tuo eteeni ne raamit ja ajatusmallit joiden kautta ilmaisen itseäni ja luovuuttani. Olenko sisältä sitä mitä ulospäin näytän? Löydän suoran ja rehellisen tavan ilmaista itseäni sanoissa ja teoissa.
Oppaana on ajatusteni selkeys. Tasapaino tuo uudistumisen voima. Luomistyökaluina toimivat oikea ajoitus ja vapaa tahto.
Keskityn pysymään omassa keskuksessani. Itselleni rehellisenä pysyen tarkastelen toimiani. Löydän uusia ja luovia tapoja tuoda osaamiseni esiin. Olen yhtä sanoissa ja teoissa. Mikäli jokin elämän osa-alue on jäänyt junnaamaan paikoilleen, NYT on hyvä hetki tarttua härkää sarvista ja ryhtyä toimeen tilanteen selkiyttämiseksi.
www.paivikaskimaki.com
Päivä 83 ke 30.6 Sininen Yliääni Yö
Yliääni sointu haastaa löytämään todellisen olemuksen. TOSI - MINÄn viisaus asuu sisäisessä intuitiivisessa tietoisuudessa. Usvaiset yön verhot alkavat aueta ja unelmani näyttäytyvät uudessa, selkeässä valossa. Kuulen sieluni ohjeet selkeinä ajatuksissani ja toimin uudella ja yllättävällä tavalla saadakseni haaveeni toteutumaan. Tiedän miten minun tulee toimia tästä eteenpäin.
Oppaana on leikkisä yllätys. Tasapainoa tuo mielen selkeys. Luomisenvoimana ovat rohkeus ja viisaus.
Hellästi antaudun haaveideni maailmaan ja unelmien vietäväksi. Kokeilen jotakin aivan uutta lähestymistapaa. Vaikka tuntuu että kaikesta ei voi saada konkreettista otetta niin jokin voimakas sisälläni antaa selkeää ohjeistusta. Näen kirkkaana tien edessäni ja tiedän nyt mitä puolta itsessäni tulee vahvistaa.
Päivä 84 to 1.7 Keltainen Rytminen Siemen
Maasta se pienikin ponnistaa. Järjestän ympärilleni elintilaa niin että saan kehittyä itselleni luonnollisella tavalla. Rytminen sointu järjestelee asioita minulle suotuisen kasvupaikan löytymiselle. Muutanko juuriltani kauas pois vai kitkenkö rikkaruohot nyky ympäristöstä? Missä saan rehottaa vapaasti ja nauttia kasvuni hedelmistä?
Olen itseni paras opas. Tasapainoa tuo kyky suunnistaa oikeaan paikkaa, oikeaan aikaan. Luomisenvoimana ovat visioinnin taito ja itseluottamus.
Tarkoitus on järjestellä itselle luonnollinen ja innostava ympäristö jossa voi ilmentää ideoitaan ja itseään samalla kun kasvaa yhä vahvemmaksi ja osaavammaksi. Uudistuksen myrsky saattaa repiä juuriltaan mutta taustalla on korkea tarkoitus antaa elintilaa omalle tekemiselle ja uuden oppimiselle.
Päivä 85 pe 2.7 Punainen Resonoiva Käärme
Innostuneena seuraan kuinka vanha poistuu tehdäkseen tilaa uudelle. Nyt ei kannata pitää kiinni mistään mikä ei luonnostaan pysy luonani tai mikä on alkanut ahdistaa. Nahkan luominen voi tehdä kipeää mutta sen jälkeen uudella herkistyneellä aistien valikoimalla pääsen entistä voimallisemmin uudistuneen kundalini voimani äärelle.
Oppaana on synkronismi. Tasapainoa tuo rohkeus. Luomisenvoimana ovat itseluottamus ja mielikuvitus.
Mitä tänään kohtaankaan, se on tullut tuomaan viestiä siitä että on aika uudistua ja päästää irti jotta uutta voi tulla tilalle. Tunteet ja alitajuiset ailahdukset vievät läheisyyden ja seksuaalisen nautinnon kautta uudenlaiseen aistimaailmaan. On aika purkaa tunnesuojauksia ja näin löytää innostava ja säkenöivä elämän alkuvoima.
On galaktisen aktivaation porttipäivä. Kosmisen säteen energia virtaa minuun ja kauttani. Käytössäni on moninkertaiset luomisvoimat
Päivä 86 la 3.7 Valkoinen Galaktinen Maailmojen sillanrakentaja
Galaktisen soinnun energialla voin eheytyä ja parantua. Sillanrakentajan tasa-arvoon perustuvat tunnelmat saattelevat oman yhteisön luo. Yhteisen tekemisen kautta löytyy onnellisuus ja vuorovaikutus. Kaikkia taakkoja ei tarvitse kantaa yksin. Saan pyytää apua ja olla tarvitsevainen. Voin tuntea kiitollisuutta muiden kannustaessa ja tukiessa.
Oppaana on sydämen kutsumus. Tasapainoa tuo kokonaisvaltaiset näkemykset. Luomisen voimana ovat tunneälykkyys ja rohkeus.
On tärkeää tulla hyväksytyksi niin vahvana kuin heikkona ja saada vaihtaa ajatuksia ja näkemyksiä muiden samoin ajattelevien kanssa. Miten liityn omaan laumaan? Rohkaistunko näyttämään herkän ja tuntevan puoleni toisille, uskallanko näyttää myös epäonnistumiseni? Mikä eheys ja voima siitä syntyy kun saa vastaanottaa oman yhteisön vilpitöntä tukea ja hoivaa. Tarvitsee vain osata vastaanottaa.
Päivä 87 su 4.7 Sininen Solaarinen Käsi
Tuumasta toimeen! Solaarinen sointu luo virtauksen joka pistä liikkeelle ja dynaamiseen toimintaan. Herkästi mutta määrätietoisesti tartun kaikkeen siihen mikä on kesken tai odottaa aloittamistaan. Tekemisen tarkoitus on saada konkreettisesti esiin kaikki se uusi mikä on tehnyt tuloaan.
Oppaana on intuitio. Tasapainoa tuo itseluottamus. Luomisvoimana ovat vapaus ja synkronistiset tapahtumat.
Sisäiseen tietooni luottaen tartun juuri siihen mikä nyt on tärkeää oman uusiutumisen kannalta. Puhtaalle pöydälle, tyhjiin käsiin pääsee syntymään uutta. Teen intuitiivisesti kaiken tarpeellisen niin että vapaa ja parantava energia pääsee virtaamaan minuun ja kauttani myös muille. Taivaskanavani toimii nyt entistä selkeämmin ja voimallisemmin tuoden käyttööni viimeisimmät kosmiset päivityksetϑ
www.paivikaskimaki.com
Palaa Seppo Tanhua blogi hakemistoon
Tästä Timo Kalliokoski blogi hakemistoon
Tästä Johanna Vilén blogi hakemistoon
Tästä Arto Virtanen blogi hakemistoon
Tästä Virpi Karjalainen blogi hakemistoon
Tästä Jenniemilia Demus blogi hakemistoon
Tästä Hanna Lindström blogi hakemistoon
Tästä Evgenia Nyyssölä blogi hakemistoon
Tästä Anne Sundell blogi hakemistoon
Tästä Janne Laakso blogi hakemistoon
Tästä Margie Marketta Mylläri blogi hakemistoon
Tästä Irene Länkinen blogi hakemistoon
Tästä Esa Hyppönen blogi hakemistoon
Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle
lue lisää
- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}
- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}
lue lisää
Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )
Piilota
Odota hetki ...
Odota hetki ...
Tämä tulkinta on avain oman ainutlaatuisen syntymähetkesi ymmärtämiseen ja tarjoaa arvokasta tietoa persoonallisuudestasi, vahvuuksistasi ja haasteistasi.
TutustuVapaana ottamaan puheluita
Saat huipputarjouksia ja tietoa kuluvan kuukauden astrologisista tapahtumista!
Odota hetki ...